Evankeliumin pelastava voima

Kuuntelin äsken yhtä haastattelua jossa keskusteltiin eri uskontojen päämääristä niin oli jossakin että ihminen itse voisi päättää luopuuko nirvanan/hyvän olon/taivaan osasta seuraavassa elämässä voidakseen toisia auttaa. Että syntyisi tänne vielä uudemman kerran toisia auttamaan.
Kristittyhän tietää ettei tällaista ole vaan olemme täällä kuin merenkäynnissä ja uppoavassa laivassa ja tarvitsemme Jumalan pelastamaan meidät heti ennen kuin laiva uppoaa lopullisesti.
Ja Jumalan puolesta tämä on mahdollista. Hän on jo heittänyt pelastusrenkaan, pelastuslautan ja pelastushelikopterin kun vaan ihminen omasta puolestaan ei jää ruumaan makaamaan tai laivan kannelle istumaan ja on välinpitämätön.
Evankeliumin sanoma on jokaiselle uppoavan laivan matkustajalle tarkoitettu. Se ei ohita ketään, ei vaikka olisi mikä salamatkustaja laivan perukoilla, liputon kulkija tai matkamies maan.
Evankeliumi on totta ja siinä on voima pelastaa ihminen hyvään osaan, hyvään oloon, rakkauden ilmapiiriin ja sopuun Jumalan kanssa.
Jeesus oli se joka syntyi tänne toisia auttamaan. Meillä muilla ei ole enää tänne paluuta kun kerran elintoimintamme maan päällä hiipuu.
Ilosanomamme on juuri se että hän syntyi tänne, eli täällä ja sovitti syntimme. Ja siitä kumpuaa hyvä ikuinen osa mikä alkaa täällä ja kuoleman tullessa se onkin pilkku, ei piste, ja siitä alkaakin vasta kaikkein paras ja mielenkiintoisin elämänvaihe. Kristityllä paras on edessä päin vaikka täällä olisi ollut miten mielenkiintoista. Ja vaikka täällä olisi ollut kuinka kurjaa, se kaikki on hyvin pian ohi.