Haavisto oli pelkkä kynäteline, kun Suomi liittyi Natoon

Presidentti Niinistö hoiti kaiken kulissien takana ja kävi kaksi kertaa tapaamassa Yhdysvaltojen presidenttiä Valmoisessa talossa.

Haaviston osuus oli pidellä kynää liittymissopimuksen allekirjoitustilaisuudessa.
25229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ilman kokoomuslaisen presidentti Niinistön voimakasta vaikuttamista emme olisi päässeet Natoon.

Äänestä
  • Tehokkaasti riensivät molemmat neiti ex-edustaja marinin kanssa, kaikkonenkin siel taustalla liikehti rivakasti. Hienosti havahtuivat tilaisuuteen. Lopputulema on tosin valit. karmea, koska ven olemme nyt muutakin kuin pelkkä sivusta seuraaja eksistentiaalises kriisiytymisessään, mutta prosessinhallintana ihan jees toteutus, siis.

    Mentäkööt etiäppäi, ku takaspäi ei ennöö taijjappi päästhähhä :D

    Äänestä

Huvitti tuossa Haaviston NATO-allekirjoituksessa, kun Haavisto ei saanut kynää oikein päin käteensä. Koetti pitkään kirjoittaa kynän tylpällä päällä, kynän kirjoituspää oli ylöspäin.

Mitään kovin suurta NATO-neuvottelua tai muuta osallisuutta tuolloin ulkoministerinä istunut Haavisto ei tosiaan tehnyt.

Niinistöllä, Marinilla ja puolustusministeri Kaikkosella oli roolia asiassa, mutta Haavistolla ei minkäänlaista.-

Äänestä
  • Juuri niin. Jäämme odottamaan, moska Haavisto kirjoittaa kirjan, jossa hän väittää luotsanneensa Suomen NATOon.

    Äänestä

  • Mitähän aineita se käyttää?

    Äänestä

Sanna Marinilla ei ollut minkäänlaista kontribuutiota Suomen NATO -sopimuksen syntyyn.

Äänestä
  • Marinin poliittisiin tekemisiin ja aikaansaannoksiin kriittisesti suhtautuvana tekisi mieli sanoa, että ei ollut Marinilla osallisuutta.

    Mutta Sanna Marinilla oli kuitenkin tärkeä tehtävä nimenomaan Ruotsin suuntaan. Saatiin naapurimme Sverige hyppäämään samaan NATO-junaan meidän kanssa. Etenkin Yhdysvallat arvostaa korkealle sitä, että myös Ruotsi liittyy nyt mukaan.

    Sekä Marinilla että Niinistöllä oli omat arvonsa, että näin saatiin asiassa tapahtumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Marinin poliittisiin tekemisiin ja aikaansaannoksiin kriittisesti suhtautuvana tekisi mieli sanoa, että ei ollut Marinilla osallisuutta.

    Mutta Sanna Marinilla oli kuitenkin tärkeä tehtävä nimenomaan Ruotsin suuntaan. Saatiin naapurimme Sverige hyppäämään samaan NATO-junaan meidän kanssa. Etenkin Yhdysvallat arvostaa korkealle sitä, että myös Ruotsi liittyy nyt mukaan.

    Sekä Marinilla että Niinistöllä oli omat arvonsa, että näin saatiin asiassa tapahtumaan.

    Marin käänsi kelkkansa tasan sillä hetkellä, kun se huomasi suomalaisten enemmistön kannattavan NATOa.

    Äänestä

Haavisto ei koskaan saanut mitään mainitsemisen arvoista aikaan.

Äänestä
  • Esittele vielä vähän yleissivistyksesi puutteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Esittele vielä vähän yleissivistyksesi puutteita.

    Heh. Haavisto kuuluu yleissivistykseen?? 🤣

    Äänestä

  • Haavisto ei koskaan saanut mitään mainitsemisen arvoista PLUSSAA aikaan.
    Miinuslistassa on isojakin:

    Darfur-töppäykset, joilla sai potkut YK:lta.
    Virkamieslain rikkominen alaisiaan simputtaessa.
    Suomen Puolustusvoimien alasajoyritys
    Keskeytetyt yliopisto-opinnot eli selkärangattomuus.
    Väärentäytyminen CV:ssään Bristolin yliopiston professoriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Esittele vielä vähän yleissivistyksesi puutteita.

    Siitä tyypista pitää muistaa Suomelle massiiviset tunaroinnit. Sehän oli täysin vedätettävissä kuin nokkarenkaasta mullia.

    Äänestä

Minä en ymmärrä, että mikä pakkomielle sillä Haavistolla tuoda ne ruskeaihoiset isis naiset lapsineen Suomeen.

Äänestä
  • Jos se tykkää lapsista?

    Äänestä

  • Epävakaissa oloissa olevat lapset on helpompi saalis hyväksikäyttöön myös Suomessa.

    Äänestä

Niinistö kannatti Nato-kansanäänestystä, koska äänestyksestä olisi tullut massiivisen Venäjän hynridivaikuttamisyrityksen kohde.

Äänestä
  • Ainahan dicktatuureille oikeutukset on historiassa löytynyt. Tyranniatotalitarismit eivät ole tämän vuosituhannen keksintöjä. Eivätkä tosin useiden aiempien muidenkaan.

    Äänestä

Hassu Haavisto.

Äänestä
  • Edellisten pressanvaalien jälkeen Pekalle tullut uusia megamöhläyksiä.

    Edellisten pressanvaalien aikaan en muista puhutun armeijan alasajoyrityksestään

    Äänestä

> Marin käänsi kelkkansa tasan sillä hetkellä, kun se huomasi
> suomalaisten enemmistön kannattavan NATOa.

Kaikki demarit tekivät noin. Puolue on koko sodanjälkeisen ajan, eli vudoesta 1945 lähtien vastustanut Suomen kuulumista läntisiin puolustusliittoihin. Suruin mörkö on ollut NATO.

Se huvittaa, että saman tien kuin Marinin ja muiden demarien päät kääntyivät, SDP alkoi kehitellä sankaritarinaa, että nimenomaan kaukonäköinen Sanna Marin oli se henkilö, joka ajoi Suomen Natoon.

Sanna oli kuulemma jo vuosikausia valmistellut ja pohjustanut tätä NATO-liittymisen asiaa

Äänestä

Niin se meni.

Äänestä

Senkin se mokasi, piteli kynää väärinpäin kunnes joku käänsi kynän oikeinpäin sen kädessä..

Äänestä
  • Ei ollut edes omaa kynää mukana. Toimittaja lainasi.

    Äänestä

Näin on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Presidentti Niinistö hoiti kaiken kulissien takana ja kävi kaksi kertaa tapaamassa Yhdysvaltojen presidenttiä Valmoisessa talossa.

Haaviston osuus oli pidellä kynää liittymissopimuksen allekirjoitustilaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu