Trolli, olen palannut! Säkin oot muijas kaa

kilpaa ottanu kantaa edelliseen ketjuuni.

Mitäs sinä ja muijas mieheksiluulija ajattelette uutisesta jossa väitetään Vladimir Putinen kuolleen?

https://www.verkkouutiset.fi/a/toveri-ja-limnell-islle-tata-kremlin-vakuuttelu-tarkoittaa/#3bca7ebb
6230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kreml vain testailee ihmisten reaktioita erilaisiin huhuihin maailmalla, mutta erityisesti Venäjällä. Se on yksi keino, jolla he pitävät valtaansa yllä, vaikka länsimaisesta näkökulmasta oudolta näyttääkin. Toki Putinilla voi oikeastikin olla jotain, mutta näitä huhuja on ollut ilmassa jo useita vuosia.

Länsimaissa varmasti halutaan Putinin olevan huonossa kunnossa ja siksi vaivutaan ikäänkuin toiveajatteluun, jolloin herkästi uskotaan kaikkia Putiniin liittyviä negatiivisiä huhuja. Länsimaissa nimenomaan halutaan uskoa näitä ja siksi ollaan alttiita kaikelle disinformaatiolle, joka kertoo autoratiivisten hallintojen keskeisille hahmoille käyneen jotain.

Niin monta kertaa esim. Pohjois-Koreankin johtajalle on epäilty sattuneen jotain terveyteen liittyvää, jopa kuolleen, kun ei ole ollut julkisuudessa vähään aikaan. Kaikki on kuitenkin useimmiten ollut suunnitelmallista ja lopulta se on aina putkahtanut jälleen estradille.

Äänestä
  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    😋 ­­­N­y­­m­f­o­­­m­­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18074848T

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Ei Putinilla hätää ole. Häll on tällä hetkellä käsissään suurempi valta kuin kellään muulla, haluttiin sitä tai ei. Esim. Yhdysvalloissa pressaan valta on sidottua, eikä hän pysty vaikuttaa asioiden kulkuun kuten Venäjän yksinvaltias. Se vaan on karu totuus.
Toki meille tommoset uutiset on toiveajattelua

Äänestä
  • Mä trolli uskon että Putinilla on terveysongelmia!

    Mieti nyt ! Äijähän on 71 vuotias! Kuolla kupsahtaa varmaan ihan koska vaan. Tossa iässä se on arpapeliä jo montako vuotta enää elää

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mä trolli uskon että Putinilla on terveysongelmia!

    Mieti nyt ! Äijähän on 71 vuotias! Kuolla kupsahtaa varmaan ihan koska vaan. Tossa iässä se on arpapeliä jo montako vuotta enää elää

    Niinkuin sanoin toiveajattelua

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Niinkuin sanoin toiveajattelua

    Mä taas povaan että 71 vuotias pappa on varmaan 5 vuoden päästä jos ei kuollut niin vaipoissa laitoksessa muistisairaana niin kuin suomessakin monet 76 vuotiaat tapaa olla

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kilpaa ottanu kantaa edelliseen ketjuuni.

Mitäs sinä ja muijas mieheksiluulija ajattelette uutisesta jossa väitetään Vladimir Putinen kuolleen?

https://www.verkkouutiset.fi/a/toveri-ja-limnell-islle-tata-kremlin-vakuuttelu-tarkoittaa/#3bca7ebb

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu