Käsketyt käsimerkit

Helluntaiuskonnollisuuteen kuuluvat käsimerkit "korkeimmille voimille".
Helluntailaiset lupailee synnit toisilleen anteeksi vaikka murhan selvitetyksi pelkällä käden nostolla.
Uskonratkaisut myös tehdään käsimerkillä.
Tälläisiä uskon ja syntien ratkaisuja ei ole Raamatussa.
Luultavasti kysessä on alunperin vapaamuurareiden käsimerkeistä ?
3158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pastori käskee.

Äänestä

Hurmoskokemukseen kuuluu käden huojuttaminen seisaaltaan ja mahdollisesti käsittämättömät kielet.
Näillä haetaan yhteyttä astraaliulottuvuuteen ja enkelimaailmaan.

Äänestä

Jos jotain ei ole Raamatussa sitä ei saa tehdä.

Yleensä ajatellaan aivan toisinpäin, että kaikki mikä ei ole kiellettyä on sallittua.

Aitouskovaisuus menee nyt aika äärimmäisyyksiin. Nyt menee jo ohi homoherjojen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helluntaiuskonnollisuuteen kuuluvat käsimerkit "korkeimmille voimille".
Helluntailaiset lupailee synnit toisilleen anteeksi vaikka murhan selvitetyksi pelkällä käden nostolla.
Uskonratkaisut myös tehdään käsimerkillä.
Tälläisiä uskon ja syntien ratkaisuja ei ole Raamatussa.
Luultavasti kysessä on alunperin vapaamuurareiden käsimerkeistä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu