EU kestää

EU kestää, kävipä perustuslaille miten tahansa.

EU on jo nyt 25 maan liitto, uusia tulee, ja EU kestää.

EU muuttuu, tärkeintä on, että EU:n jäsenmaiden hallitukset kuuntelevat kansalaisiaan, Ranskassahan ei näin käynyt, tulokset näkyvät.

Sekin täytyy muistaa, että mm. perustuslaki nähdään esimeerkiksi Englannissa vasemmistolaisena ja Ranskassa taasen oikeistolaisena.

Se täytyy hyväksyä, koska EU koostuu kovasti erilaisista maista.

Mutta EU on eritäin tärkeä rauhanprojekti ja muutenkin.

EU kestää ja jatkaa, muuttuen ja kehittyen, tietysti sekin vaikuttaa mikä on kunkin maan poliittinen pohja oikeisto tai vasemmistoakselilla.

Kaikki vaikuttaa, mutta kansanäänestykset tulevat ja menevät, EU jatkaa.
5270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taitaa puntti jo tutista..

Äänestä

ime munaa homo

Äänestä

Neuvostoliitto kesti n. 70 vuotta. Kestääköhän EU niin kauaa. Tämän hetkinen EU suunnilleen niin kuin IVY. Tosin kehitys EU:ssa menee eri suuntaan. Nyt kun on saatu koko euroopan sosialistinen voima saman pöydän ääreen ja värisuorat on lyöty pöytään. Nähtiinhän se Itävallassa. Oikeisto muodosti enemmistö hallituksen ja maa joutui EU maiden epäsuosioon. Tai siis sosialistien. EU talousalue on kokoajan talouskehityksestä muuta maailmaa jäljessä. Ei ketään huvita tehdä töitä tällaisen liittovaltion eteen. Ensi vuonna taitaa Suomessa olla vielä presidentin vaalit. Vuonna 2012 äänestetään Suomen osavaltion kuvernööriä tai jotain muuta vastaavaa.

Äänestä
  • Jos oikeistolaisuutta haluat, EU:ssa jyllää nimenomaan oikeisto.

    Mutta se ei kuitenkaan poista EU.n merkitystä 25:n euroopan maan rauhanliittoutumana ja muutenkin.

    Ja juuri tuollainen kauhukuvien maalailu on hupaisaa, ei kohta omia vaaleja, liittovaltio-osavaltio, jne. Vertailu Neuvostoliittoon, ym.

    Ken kauhussa haluaa elää niin kivaa sinne. Moii..

    Äänestä

  • miksi-miksi kirjoitti:

    Jos oikeistolaisuutta haluat, EU:ssa jyllää nimenomaan oikeisto.

    Mutta se ei kuitenkaan poista EU.n merkitystä 25:n euroopan maan rauhanliittoutumana ja muutenkin.

    Ja juuri tuollainen kauhukuvien maalailu on hupaisaa, ei kohta omia vaaleja, liittovaltio-osavaltio, jne. Vertailu Neuvostoliittoon, ym.

    Ken kauhussa haluaa elää niin kivaa sinne. Moii..

    oikeastaan hassua että päätinkin vastata juuri sinulle enkä edelliselle jolla oli tiettyä ideaa...onhan sinullakin mutta kaikki ei voi yhtä hyvin kuin Sinä ja siitä tulee aina soraääniä..en tarkoita vain taloudellista vaan turvallisuutta, vakautta yms. miksi ihmiset lakkoilee? jos työn antajat olisivat fiksuja ymmärtäisivät mistä pitää kiinni hyvistä työntekijöistä joille maksetaan kunnon palkka ja vaihtamalla ei parane kuten avioliitossa. Kannattaisi sittenkin kunnioittaa ihan tavallisia ihmisiä heitä on kuitenkin enemmistö ja jos he nousevat vastaan yleensä senkin edestään löytää...hyvin pieni sisukas ihminen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU muuttuu kirjoitti:

EU kestää, kävipä perustuslaille miten tahansa.

EU on jo nyt 25 maan liitto, uusia tulee, ja EU kestää.

EU muuttuu, tärkeintä on, että EU:n jäsenmaiden hallitukset kuuntelevat kansalaisiaan, Ranskassahan ei näin käynyt, tulokset näkyvät.

Sekin täytyy muistaa, että mm. perustuslaki nähdään esimeerkiksi Englannissa vasemmistolaisena ja Ranskassa taasen oikeistolaisena.

Se täytyy hyväksyä, koska EU koostuu kovasti erilaisista maista.

Mutta EU on eritäin tärkeä rauhanprojekti ja muutenkin.

EU kestää ja jatkaa, muuttuen ja kehittyen, tietysti sekin vaikuttaa mikä on kunkin maan poliittinen pohja oikeisto tai vasemmistoakselilla.

Kaikki vaikuttaa, mutta kansanäänestykset tulevat ja menevät, EU jatkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu