Alkuaikojen Don huonot 1989-1994

Anonyymi-ap

Kaikki alkoi tietääkseni singlelevystä onko trubaduuri kuollut&aavaa preeriaa(ei ole sama kappale joka löytyy tuomari hannu nurmion tuotannosta). Sitten tuli kappaleita vuonna 1990 semmonen kappale kuin manaajagerin kuolema ja samana vuonna vai olikohan vuosi 1991 väkivallan vihollinen. Huomattavaa oli se että sanoitukset oli haasteellisia joidenkin ihmisten ymmärtää. Kalle ahola muistaakseni sanonutkin että alkuaikoina sanoitukset oli aika kryptisia paikoin tai suurin osa. Vuonna 92 mm tekivät kappaleen tervetuloa silmänkääntötemppujen orgioihin ja semmmosen akustinen slaavilaistyylisen kappaleen kukkakauppias tseblu ivanovitsch baladinin testamentti ja yhtyeen toinen kitaristi joonas pirttilä oli muistaakseni jo ulkona bändistä ellen väärin muista, mut esim vuoden 93 studiolevy kameleontilla hän oli ollut säveltämässä paria tai muutamaa laulua. ja saattoi olla että parissa kappaleessa oli soittanut kitaraosuuttakin ellen väärin muista mut muistaakseni näin eli viittaan siis tuohon kameleonttilevyyn jonka jälkeen tyylisuunta muuttui raskaampaan musamuotoasuun kun verta&pornoa ja propagandaa levyllä yhtyeen kitaristi kio von hertzenin panos kuului paljon enemmän bändin musa-asussa. Raskaampaa ja suoraviivaisempaa vaikkakin aika-ajoin koukeroisia juttuja viljelläåän tuolla verta, pornoa ja propagandalevyllä.

Paras donkkareiden levy on kuitenki vuoden 91 studiokiekko silmänkääntötemppu joka sisältää mm hittikappaleen pieniä sieviä sieniä joka taisi tosin muistaakseni ilmestyä singlenä vuotta aiemmin jo ellen väärin muista. Levy sisältää aarretason teoksia kuten tuo kappale ja myös kappaleet d on huono t(svengaa makeasti!), kaamos(näppärää teknisesti huikeaa pirttilän joonaksen kitaran soittoa ja upea syvyystaso tosa biisissä) , rauhanpiippu, hermoraunio(samaan aikaan suoraviivainen ja koukeroinen kappale) ja aika &absurdit sävelkorvat.

Toiseksi paras bändin levy on kameleontti joka on käytännössä melkein yhtä hyvä kuin debyyttistudiokiekko mut hyvin niukasti jää kakkoseksi. Taidokkaita sävellyksiä taas kerran joita voi nauttia toden teolla kun taidokkuus käy ilmi kuten esim kappaleeseen vedenalaiseen kaupunkiin on kätketty hiton maukasta akustista kitaran soittoa ovelasti ja esim kappaleet auringonjumalan poika(sisältää vaikutteita intialaisesta musaperinteestä) , kuujärven jää, kameleontti ja marionettikadulla sekä hittikappale hyrrä ja kapteeni koulukammo on siis mestaritason teoksia. Soitto on tyylipuhdasta ja ilmavaa. Esikoisstudiolevyyn verrattuna mukaan on tullut jo hieman nyt suoraviivaisuutta aavistus lisää, mut koukeroita on komea määrä tietenki myös.

Levy vuodelta 94 verta,pornoa ja propagandaa joka orkesterin kolmas studiolevy on minun mielestäni bändin kolmanneksi paras studiolevyjulkaisu. Raisuja kappaleita ja paljon mustaa huumoria jos edes aina huumoriksi voi sannoo kun esim kappaleen HIV teksti alkaa olla jo niin suoraa mut kyl siitä huumoriakin löytyy toki , mustaa sellaista. Parhaiten huumori näyttäytyy kappaleessa metsänelävien puolustusliitto josta on olemassa myös huiluversio.Kuten myös avaruusorkesteri gumitu II kappaleesta on kaksi , jopa kolmekin eri versiota joista ainakin tällä levyllä on kaksi versiota mut alkuperäisellä levyllä ei taida olla kuin alkuperäinen versio ainoastaan mut verta,pornoa ja propaganda levystä on olemassa myös se toinen studiolevyversio joka sisältää bonuskappaleet. HIV kappaleen väliosassa taustalla soi tyylikkäästä kalle aholan rytmikäs kitara. Metsänelävien puolustusliiton kappaleen riffi on koukeroista kio von hertzenin kitaratyötä taas. Yksi kappale sisältää jopa musa-apuvälineenä moottorisahan eli kappale nimeltä maanantaiaamun moottorisaha mies. Kashab päivä kukkulalla kappale tuo ehkä eniten mieleen aiempien bändin studiolevyjen biisit. Kappaleessa kissaihmiset kallen kanssa duettona laulaa costi snellman.

Nämä studiolevyjulkaisut ja lisäksi alkuaikojen singlelevyjulkaisut ja mini EP levyt ja EP levyt, niin ne kuuluu myös bändin parhaimmistoon.

Bändin soitto on kiertävän rytmikästä usein mitä tulee alkuaikojen 89-94 musan soittamiseen.

Suurin lempparimuusikkoni donkkareista on joonas Pirttilä joka lähti yhtyeestä melko pian pois. Harmi sinänsä. Kio von hertzenille kaikki kunnia, mut kyl minusta Joonas pirttilä on suurin legenda tuossa yhtyeessä.

Suhde alkuaikojen donkkarien musaan on sen verran kovaa tasoa että kylläpä näitä alkupään musatuotoksia tulee kuunneltua varsin usein. Eilen viimeksi olohuoneen kiikkutuolissa korvalappustereot korvilla (pienillä voluumeilla eli annan varoituksen teille kaikille = älkää vaan kuunnelko kovin isolla voluumilla korvalappustereoilla koska voi kuulo mennä ja mä kun aina kuuntelen korvalappustereiolla niin paan hyvin pienet voluumit ainoastaan eli jopa niin pienelle että saattaa kuulua muitakin kodin ääniä kuten telkkarin ääntä hieman).

Terveiset kaikille donkkarit faneille. Tiiän että suurin osa kai donkkari faneista fanittaa niitä bändin uusimpia levyjä kuten vuoden 97 levyä tai esim vuoden 99 tähti

2

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jos kiinnostaa käydä katsoon millainen kansikuvataide luotu don huonojen silmänkääntötemppu studiolevyn etukanteen niin käykää googlettamassa. Tosi nerokas, yksi kautta aikain nerokkaimpia ja hauskimpia kansikuvia vai oottako eri mieltä? Nykyään venäjän presidentti Vladimir putin yrittää koko ajan tehdä silmänkääntötemppuja.

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        ❤️ ­­N­­­y­­­m­­­f­­o­­­m­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18078044E

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe