Ja miten siinä U-venäläisten vastahyökkäyksessä kävi? Joko ukrovenäläisten Leopardit on Moskovan porteilla?
Hei, mihin se Ukrainan sisällissota katosi otsikoista?
83
570
Vastaukset
- Anonyymi
Voisiko joku päivystävä natopetturi selventää, että mitä vastinetta on saatu Ukrainaan kaadetuista miljardeista?
- Anonyymi
Maata on vallattu takaisin jonkin verran ja onnistuttu murtamaan puolustus etelässä mutta hyökkäyksen tavoitteita ei todellakaan ole saavutettu. Tämän ovat jopa jo suomalaisetkin asiantuntijat myöntäneet, asiasta on uutisoitu länsimaisissa medioissa jo pitkän aikaa. Ukrainan kartta ei hirveästi ole muuttunut sen hyökkäyksen alun jälkeen. Venäjä on tietysti kärsinyt tuntuvia tappioita mutta niin on Ukraina myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maata on vallattu takaisin jonkin verran ja onnistuttu murtamaan puolustus etelässä mutta hyökkäyksen tavoitteita ei todellakaan ole saavutettu. Tämän ovat jopa jo suomalaisetkin asiantuntijat myöntäneet, asiasta on uutisoitu länsimaisissa medioissa jo pitkän aikaa. Ukrainan kartta ei hirveästi ole muuttunut sen hyökkäyksen alun jälkeen. Venäjä on tietysti kärsinyt tuntuvia tappioita mutta niin on Ukraina myös.
Mutta kyllähän läntisen kaluston ja koulutuksen piti tehdä koko retkestä mukava picnic.
- Anonyymi
FSB sai median huomion kohdistetuksi Israeliin, ja melko edullisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
FSB sai median huomion kohdistetuksi Israeliin, ja melko edullisesti.
Ei ole poissuljettua. Ongelmallista sekin, kun saavat viel kansainvälisen ASENTEEN, tuon ukr voiton kautta neutralisoitumaan, vähintään.
Eikä sekään poissuljettua ole, että israeli sai tarpeekseen zelen epäonnistuneesta ukr projektista ja siirsi resurssiallokaatiot pois ukrsta tuonne gazansa saarialaisten (ynnä lapsiennaistensiviilien jne) kansanmurhaan.
Jos Suomestkin aletaan vaunuja ja kasitoistasia lähettää seuraavaks israelilaisille, niin ...johon ovat pian takaseinät varastoissa näkyvis. Murphyn lain putkessa tuo olisi se mikä tuos wef-päättäjiltä seuraavaks seuraisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole poissuljettua. Ongelmallista sekin, kun saavat viel kansainvälisen ASENTEEN, tuon ukr voiton kautta neutralisoitumaan, vähintään.
Eikä sekään poissuljettua ole, että israeli sai tarpeekseen zelen epäonnistuneesta ukr projektista ja siirsi resurssiallokaatiot pois ukrsta tuonne gazansa saarialaisten (ynnä lapsiennaistensiviilien jne) kansanmurhaan.
Jos Suomestkin aletaan vaunuja ja kasitoistasia lähettää seuraavaks israelilaisille, niin ...johon ovat pian takaseinät varastoissa näkyvis. Murphyn lain putkessa tuo olisi se mikä tuos wef-päättäjiltä seuraavaks seuraisi.Ohoh, kylläpä on sinusta Putin mahtava. Gazan juttukin on vain hänen junailemansa näytös huomion kohdistamiseksi pois Ukrainan vastahyökkäyksen epäonnistumisesta.
Onko Putin sittenkin salaa kiltti, vai mitä hittoa?!
- Anonyymi
Pääministeri Orpo myönsi että Suomen turvallisuustilanne on heikentynyt Nato jäsenyyden jälkeen. Kuka kantaa vastuun tuosta kun Suomi vietiin väkisin Natoon?
- Anonyymi
No eihän siitä kukaan taaskaan vastaa, varsinkaan kukaan niistä jotka eniten siitä ovat vastuussa. Suomalainen keskiverto keskiluokkainen kai joutuu siitä eniten vastamaan kaikilla tavoin, kaikissa skenaarioissa
- Anonyymi
Vastuun kantaa tietysti kansa, vaikka syypäät istuvat Arkadianmäellä. Eivät he jää vastuuta teoistaan kantamaan. Nyt sopii toivoa, että rauhaa sitten kestää tulevina vuosikymmeninä tällä maailmankolkalla. Toki joudumme merentakaisen herramme kutsuessa lähtemään tositoimiin reippaana. Se on tämän kaiken hinta, ainakin toistaiseksi.
- Anonyymi
Itsenäisyyden lopullinen menettäminen oli tietenkin pieni hinta siitä ilosta, että pääsemme nyt rahoittamaan kaikin liikenevin voiminemme USA:n sotateollista kompleksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsenäisyyden lopullinen menettäminen oli tietenkin pieni hinta siitä ilosta, että pääsemme nyt rahoittamaan kaikin liikenevin voiminemme USA:n sotateollista kompleksia.
Vaikea vieläkään uskoa miten helposti media aivopesi kansan noin tyhmään päätökseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikea vieläkään uskoa miten helposti media aivopesi kansan noin tyhmään päätökseen.
Oikeastaan ei ole ollenkaan vaikeaa uskoa. Suomalaiset saatiin toistensa kurkkuun kiinni ensin lietsomalla paniikkia mediassa sodan uhkalla, ja sen jälkeen demonisoimalla ja hiljentämällä Naton vastustajat ja epäilevät. Iltiksien, Hesarin ym kommenttipalstat täyttyivät yhtäkkiä lukuisista "r.ssänkätyri" kommenteista jos joku vähänkin epäili Natoon liittymistä. Osa jopa leimattiin maanpettureiksi. Kun ilmoitus Natoon liittymisestä tuli, nämä kommentoijat katosivat kuin pieru saharaan.
Maksettuja kommentoijia on pilvin pimein. Se kuuluu markkinointiin. Olen itse mediamarkkinoinnin tehtävissä, ja on hyvin yleistä käyttää maksettuja kommentteja ajamaan asiakkaan etuja. Toiminta voi olla myös erittäin härskiä kuten yllä kirjoitin. En oikeastaan yhtään yllättynyt kuinka helposti ja näppärästi Nato lobattiin kansalle. Kansa nieli sen kohoineen ja koukkuineen ja vielä vapoineen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan ei ole ollenkaan vaikeaa uskoa. Suomalaiset saatiin toistensa kurkkuun kiinni ensin lietsomalla paniikkia mediassa sodan uhkalla, ja sen jälkeen demonisoimalla ja hiljentämällä Naton vastustajat ja epäilevät. Iltiksien, Hesarin ym kommenttipalstat täyttyivät yhtäkkiä lukuisista "r.ssänkätyri" kommenteista jos joku vähänkin epäili Natoon liittymistä. Osa jopa leimattiin maanpettureiksi. Kun ilmoitus Natoon liittymisestä tuli, nämä kommentoijat katosivat kuin pieru saharaan.
Maksettuja kommentoijia on pilvin pimein. Se kuuluu markkinointiin. Olen itse mediamarkkinoinnin tehtävissä, ja on hyvin yleistä käyttää maksettuja kommentteja ajamaan asiakkaan etuja. Toiminta voi olla myös erittäin härskiä kuten yllä kirjoitin. En oikeastaan yhtään yllättynyt kuinka helposti ja näppärästi Nato lobattiin kansalle. Kansa nieli sen kohoineen ja koukkuineen ja vielä vapoineen.Ihmiset ovat lisäksi nykyään henkisesti(kin) saamattomia ja pelokkaita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan ei ole ollenkaan vaikeaa uskoa. Suomalaiset saatiin toistensa kurkkuun kiinni ensin lietsomalla paniikkia mediassa sodan uhkalla, ja sen jälkeen demonisoimalla ja hiljentämällä Naton vastustajat ja epäilevät. Iltiksien, Hesarin ym kommenttipalstat täyttyivät yhtäkkiä lukuisista "r.ssänkätyri" kommenteista jos joku vähänkin epäili Natoon liittymistä. Osa jopa leimattiin maanpettureiksi. Kun ilmoitus Natoon liittymisestä tuli, nämä kommentoijat katosivat kuin pieru saharaan.
Maksettuja kommentoijia on pilvin pimein. Se kuuluu markkinointiin. Olen itse mediamarkkinoinnin tehtävissä, ja on hyvin yleistä käyttää maksettuja kommentteja ajamaan asiakkaan etuja. Toiminta voi olla myös erittäin härskiä kuten yllä kirjoitin. En oikeastaan yhtään yllättynyt kuinka helposti ja näppärästi Nato lobattiin kansalle. Kansa nieli sen kohoineen ja koukkuineen ja vielä vapoineen.Ihmiset ovat lisäksi nykyään henkisesti(kin) saamattomia ja pelokkaita. Joten asioiden annetaan vaan mennä sen isommitta pulinoitta.
- Anonyymi
"Natojäsenyyden jälkeen", totta kai, muttei siitä syystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan ei ole ollenkaan vaikeaa uskoa. Suomalaiset saatiin toistensa kurkkuun kiinni ensin lietsomalla paniikkia mediassa sodan uhkalla, ja sen jälkeen demonisoimalla ja hiljentämällä Naton vastustajat ja epäilevät. Iltiksien, Hesarin ym kommenttipalstat täyttyivät yhtäkkiä lukuisista "r.ssänkätyri" kommenteista jos joku vähänkin epäili Natoon liittymistä. Osa jopa leimattiin maanpettureiksi. Kun ilmoitus Natoon liittymisestä tuli, nämä kommentoijat katosivat kuin pieru saharaan.
Maksettuja kommentoijia on pilvin pimein. Se kuuluu markkinointiin. Olen itse mediamarkkinoinnin tehtävissä, ja on hyvin yleistä käyttää maksettuja kommentteja ajamaan asiakkaan etuja. Toiminta voi olla myös erittäin härskiä kuten yllä kirjoitin. En oikeastaan yhtään yllättynyt kuinka helposti ja näppärästi Nato lobattiin kansalle. Kansa nieli sen kohoineen ja koukkuineen ja vielä vapoineen.Kannattaisko sun muuttaa pois kun ottaa noin kipeää? Ei täällä ole pakko kenenkään asua. Voit jatkaa markkinoinnen tutkiskeua vaikka putlerlandiassa.
- Anonyymi
Ei kakistrokratiassa KANNETA vastuuta, vaan se siirretään aina alas- tai ylöspäin. Kuten se 280m euron -ko kavalluksen nipistänyt Lindeni tekee, par´aikaa.
Ettekö oivalla, että kakistrokratian tila on ABSOLUUTTISTA laittomuuden tilaa?
Eli siis täyttä mielivalta hirmuhallinto diktatuuri valtiontyrannia totalitarismia?
ME aidostikin elämme jo diktatuurissa. Suomi ON ceauseskula. Ei ole siksi tulossa josk hamassa tulevassa, vaan on sitä JO. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eihän siitä kukaan taaskaan vastaa, varsinkaan kukaan niistä jotka eniten siitä ovat vastuussa. Suomalainen keskiverto keskiluokkainen kai joutuu siitä eniten vastamaan kaikilla tavoin, kaikissa skenaarioissa
Tietenkin.
Mutta jos kansakunnan ruohonjuuritasolla on lähimmäisenrakkautta ja se kääntyy poispäin kakistrokraattisuudesta, rukoileekin jopa, niin silloin Luoja EI salli sodomagomorrattamisia.
Muutoinhan tilanne on täyskatastrofi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastuun kantaa tietysti kansa, vaikka syypäät istuvat Arkadianmäellä. Eivät he jää vastuuta teoistaan kantamaan. Nyt sopii toivoa, että rauhaa sitten kestää tulevina vuosikymmeninä tällä maailmankolkalla. Toki joudumme merentakaisen herramme kutsuessa lähtemään tositoimiin reippaana. Se on tämän kaiken hinta, ainakin toistaiseksi.
Se on tämän kaiken hinta, ainakin toistaiseksi.
Niin, oletan, et sodanalun ratkaisee se, minkä nuo sitten kokevat itse sotilaalliseksi uhkaksi itselleen. Puolustusoffensiivina sen tekevät, sitten - ymmärtääkseni.
Ja. Jos olisivat olleet aidosti imperialistisia - kuten väite kuului - olisivat estäneet natojäsenyytemme, ja tehneet sen varmasti.
Nyt miehityksen takee toinen suurvalta. Näitten toisten naapurissa. Eli tilanteemme on kuin kanadan, meksikon tai kuuban, jos ven olisi sijoittanut sinne joukkonsa, ohjuksensa jne ottanut ko. armeijat hallintaansa.
Minusta tilanne on katastrofi. Olen siitä 3+ vuotta yrittänyt naputella ennen kun se kehittyi tähän nykytilanteeseen, ja ennen kuin ydintulittivat neutronikärjillä yms muuta WMDpaskaa.
Enempään en kyennyt, koska wef-jonestownitus Suomea-vastaan kontrolloi suoraan ja absoluuttisesti koko tän maan wef-päättäjistöä.
Luojan haltuun - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsenäisyyden lopullinen menettäminen oli tietenkin pieni hinta siitä ilosta, että pääsemme nyt rahoittamaan kaikin liikenevin voiminemme USA:n sotateollista kompleksia.
Päivän paras. Rehellisinkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikea vieläkään uskoa miten helposti media aivopesi kansan noin tyhmään päätökseen.
Miksei; Kun on itse hyvä ihminen, ei luonnollisestikaan voi uskoa johtajiston olevan läpimätiä wef-kulttia lutkuttavia jonestownitusta Suomelle hakevia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan ei ole ollenkaan vaikeaa uskoa. Suomalaiset saatiin toistensa kurkkuun kiinni ensin lietsomalla paniikkia mediassa sodan uhkalla, ja sen jälkeen demonisoimalla ja hiljentämällä Naton vastustajat ja epäilevät. Iltiksien, Hesarin ym kommenttipalstat täyttyivät yhtäkkiä lukuisista "r.ssänkätyri" kommenteista jos joku vähänkin epäili Natoon liittymistä. Osa jopa leimattiin maanpettureiksi. Kun ilmoitus Natoon liittymisestä tuli, nämä kommentoijat katosivat kuin pieru saharaan.
Maksettuja kommentoijia on pilvin pimein. Se kuuluu markkinointiin. Olen itse mediamarkkinoinnin tehtävissä, ja on hyvin yleistä käyttää maksettuja kommentteja ajamaan asiakkaan etuja. Toiminta voi olla myös erittäin härskiä kuten yllä kirjoitin. En oikeastaan yhtään yllättynyt kuinka helposti ja näppärästi Nato lobattiin kansalle. Kansa nieli sen kohoineen ja koukkuineen ja vielä vapoineen.Kansa nieli sen kohoineen ja koukkuineen ja vielä vapoineen.
Ei ole kansan vikaa että on luottavainen ja lojaali. Kaunishan tällainen kansa on. Ongelma on ollut se, et johtajisto on KAKISTROKRATIAA.
Eli kansanvastaista.
Siitä todisteena ylikuolleisuustilastot sekä niistä vaikenemiset.
Suomi on absoluutisessa laittomuuden tilassa. Ollut jo vuodesta 1995 lähtien kun perustuslainvastaisesti tyrkytettiin suomalaiselle eurostoliiton taivaallisuus. Tämä yksykkönen ven vastaan josta haetaan rohkaisut siitä et ONHAN MEILLÄ TAUSTAVOIMIA, on ainoastaan se kuinka vatikaani&city of london & wef finalisoi suomalaisyhteiskunnan olemassaolon CO2 nollaan.
Uskon, vahvasti siihen, et elleivät pelttarilaislardottikolehmaiset olisi menneet väliin jo varmaan tuhansia kertoja jo, wef-politiikot olisivat täystuhonneet Suomen ven alle ajat sitten, jo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset ovat lisäksi nykyään henkisesti(kin) saamattomia ja pelokkaita.
Tietenkin. Koska ei ole kansankuntalaajuista yhteyttä Luojaan. Tottakai pelottaa kuolemanjälkeinen kun sielu aistii että joutuu iänkaikkisesti helvettiin! TIETENKIN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset ovat lisäksi nykyään henkisesti(kin) saamattomia ja pelokkaita. Joten asioiden annetaan vaan mennä sen isommitta pulinoitta.
Joten asioiden annetaan vaan mennä sen isommitta pulinoitta.
Mutta mitä pulinoita?! Meinaatsä et minä ja sinä jne jos valitetaan mikään muuttuu? Ei muutu. Suomelle tulee ulkoa wef-jonestownitus, eikä ole YHTÄÄN mitään mitä minä tai sinä voisimme tehdä jk Suomen tuolta pelastaisi. Ainostaan jos koko puolustusvoimat, koko poliiisi, jne päättävät ettei wef-jonestownituksii Suomelle prkl aiheuteta, niin alkaa olla EDES mahdollisuudet muille kuin et hiton ulkoasaneltu paska nyky-ylikuolleisuus perikatojemme lisäks täystuhot vielä aiheuttaa.
Ja silloinkin, jos Suomi nousiski, sittenkin vielä, laillisuuden tilaan tarttetaan samanaikainen kansallistason yhteisrukous IHMEENÄ tervehdyttään väki sotavammoistaan, SEKÄ suojakuvuttaakseen venkinuskeilta yms mikä sittemmin viel seuraapi.
Me emme osaa edes ryömiä, saatika kontata. puhumattakaan kävelemisestä! Ja mitä aidosti tarvitsisimme, olisi se, et osaisimme jo nyt juosta. Tällä wef-poliittisella johdolla Suomi on kuin tapultukin jo. No can do, tavikset varsinkaan.
Joten popparit vaan suosiolla esiin, ja enjoy the incoming ilotulitus. :(
- Anonyymi
Kuulin, että Moskova on kaapattu. Ukrainalaiset pystyivät siihen, lännen avulla, mihin ei Napoleon, eikä Aatu pystyneet.
- Anonyymi
Tavoitteet on saavutettu, joten vapaan keskustelun häiriköinti on täälläkin enimmäkseen lopetettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavoitteet on saavutettu, joten vapaan keskustelun häiriköinti on täälläkin enimmäkseen lopetettu.
Älkää naurako aselähetyksiin sortuneille. Eivät uskoneet mustan joutsenen -ilmiön olevan ukr case-scenario. He aidosti uskoivat siihen, et nato tuhoaa ven, aluksi ukr kautta ja sitten täysimääräisesti, myös. Ongelmana on nyt se, ettei ukr voi noita sotakalustomenetyksiämme enää korvata, ven ylpistyy viel kovasti tosta voitostaan, ja kun tulevat päälle ja tukholman profetiasta toteutuu se 1on1-osa, aseettomat?? 350k pankintaisijoittajien kodeissa asuvat miettivät ko. tilanteen näin:
"Kansanäänestyksettä natoon, ja kotinikin on toisten?
Pitäkööt tunkkinsa".
Minä laittaisin jokaiselle pankki/vuokrakotilaiselle sen asumissettinsä omaisuudekseen, lisätäkseni REAALImaanpuolustusmotivaatiota. Mutta ainahan minä olen noista kaikista sönkötyssössöttyshuomauttanut, mutteihä mitään koskaan, tietenkä, uskottuu oo. Kerroin et äijille pitää saahan rynkyt ees himoihinsa, ja lehdissä kerrotaan jostain vitun verovähennyksestä jos noita itse ostavat? Millä ostavat? Eleniaheleneille maksetuilla 70x tuotantokustannuksiin vrt JO riistoryöstetyillä varoilla?
Idiotiaa.
Eikä kristinuskoa ole saatettu edelleenkään yhteiseksi nimittäjäksi kansakunnalle; ja miten oltaisiin voitukaan, kun näennäiskristillisjohtajat ovat kaikki jumalattomia, alusta loppuun saakka. Mikä auktoriteetti noilla ihmisten ees on, kun eiväthän itsekään edes Luojaamme koskaan tunteneet ole!
Isänmaa? Eli siis se, kun ukr liput, EUn liput jne valloitussymboliikat saloissa jo liehuupi, eikä porukalla ole juuria, eikä tulevaakaan enää, suomalaisuudes.
Koti, uskonto & isänmaa takas, jos sotapaskoissa aiotaan edes uneksia menestyksen tapaisesta.
Tai sitten ei. Vapaan keskustelun häiriköinti, sensuuri jne absoluuttinen tyhmyys kunniaan ja arrivedeci-sayonarat Suomen olemassa ololleki sitte vaa.
prkl.
:((
- Anonyymi
Tän Ukrainan kahakan piti olla maailman tärkein juttu, se mihin kaikki rahat pitää kaataa. Nyt se ei enää ole. Tätä ennen oli korona, mihin vouhotukseen piti upottaa kaikki valveillaoloaika ja kymmeniä miljardeja.
- Anonyymi
On tämä vaan sellasta vedätystä nykyään.
- Anonyymi
Muistaako joku vielä sen Ukrainan kahakan? Sinne uppos Suomestakin monen monta ziljoonaa.
- Anonyymi
nyt on gazan 2.2/2.3m arabien työntö egyptiinkö vaiko suoraan mereen se aktualiteetti. sinne varmaan haluu pian moni lähettää vaunut sekä kasitoistasetkin.
vouhotusta vouhotuksien perään. kakistrokratianpalvontaahän tämä kaikki on. superlatiivitasontyhmyydenpalvontaa, siis.
- Anonyymi
> Voisiko joku päivystävä natopetturi selventää, että mitä
> vastinetta on saatu Ukrainaan kaadetuista miljardeista?
Tuo on helppo kysymys. ja miellyttävä kysymys vastattavaksi. Globaalin Lännen antamalla rahallisella tuella ja aseavulla on tähän mennessä tuhottu Venäjän uusinta ja nykyaikaisinta sotakalustoa tällaiset määrät.
31.10.2023
---------------
— Tanks — 5211 (+21)
— Armored fighting vehicle — 9804 (+29)
— Cannons — 7227 (+25)
— MLRS — 844 (+10)
— Anti-aircraft warfare — 562 (+3)
— Planes — 321
— Helicopters — 324
— UAV — 5440 (+21)
— Cruise missiles — 1546 (+2)
— Ships (boats) — 20
— Submarines — 1
— Cars and cisterns — 9590 (+35)
— Special equipment — 1016 (+2)
— Military personnel — aprx. 300.810 people (+870)
Suomi ja suomalaiset tappoivat kahdessa sodassa ja 5 vuoden aikana kaikkiaan noin 1.0 miljoonaa venäläistä. Tuo Ukrainan vajaassa 2 vuodessa aikaan saama 300.810 sotilaan ruumispino on ihan kelvollinen ja hyväksyttävä määrä.
Saavutettuna tuloksena se korvaa hyvinkin sen aseellisen tuen määrän, mitä Ukrainaan on Suomesta ja muualta lännestä toimitettu.- Anonyymi
Ihan kivoja propagandalukuja sulla siinä.
- Anonyymi
Samaan aikaan Venäjälläkin aseteollisuus kukoistaa, ja uusia tankkeja yms. tuotetaan minkä ehditään. Nyt Venäjä saa korvaamatonta tietoa siitä, miten sen täytyy kehittää tankkejaan ja aseitaan länsikalustoa vastaan. Venäjä on enimmäkseen menettänyt obsoliitteja 60- ja 70-luvun tankkeja Ukrainassa.
Mutta miten tämä kaikki hyödyttää perus veronmaksajaa? Et vastannut siihen. - Anonyymi
Suomen sodassa vihollisen joukossa oli enemmän Ukrainalaisia, kuin Venäläisiä. Silloin oli NL ja Venäjän joukot olivat pääosin Saksan rintamalla.
- Anonyymi
"Saavutettuna tuloksena se korvaa hyvinkin sen aseellisen tuen määrän, mitä Ukrainaan on Suomesta ja muualta lännestä toimitettu".
Olet aito idiootti.
Mikään (etenkään hypoteetti-imaginaarinen) maallinen ei korvaa sitä, kun sieltä tulee TOINEN satsi päällemme (kyllä sinunkin) ja kalustomme on menetetty jo ukr:ssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan aikaan Venäjälläkin aseteollisuus kukoistaa, ja uusia tankkeja yms. tuotetaan minkä ehditään. Nyt Venäjä saa korvaamatonta tietoa siitä, miten sen täytyy kehittää tankkejaan ja aseitaan länsikalustoa vastaan. Venäjä on enimmäkseen menettänyt obsoliitteja 60- ja 70-luvun tankkeja Ukrainassa.
Mutta miten tämä kaikki hyödyttää perus veronmaksajaa? Et vastannut siihen."Nyt Venäjä saa KORVAAMATONTA tietoa siitä, miten sen täytyy kehittää tankkejaan ja aseitaan länsikalustoa vastaan".
Noinhan se valit. meni.
Olimme taktisopportunisteja, joka mielletiin suureksikin strategisoinniksi. Nyt sitten ihmetellään peukalo suussa, et mitäs sitä tulikaan oikein tehtyä, kun ukr:han häviääkin sijaissotamme, ja kaikki mitä meille jäi käteen oli TULKINNANVARAINEN art5, petoksellisin IKINÄ ulffi - sekä meidät vielä mainiloittavat valtalaiset Suomessa.
Minä kerroin, VUOSIA, ettei Suomessa pärjätä strategisesti vatsku-wef-cityoflondonilaisia vastaan. Et kontrolloivat bricsii ku natoakin, miten tahtovat. Kerroin samanaikaisen kansallistason yhteisrukouksen olevan ratkaisu kaikkeen, mitään uskottu. Mitään.
Kukaan uskonut sitä tukholman profetiaakaan. :(
- Anonyymi
Slaavisodassa slaavi on häviäjä. Jos Ukraina häviää, häviää myös USA.
- Anonyymi
Sodassa häviää kaikki paitsi ne ketkä voittaa sodassa. Sodassa eivät voita ainoastaan sodan voittajat, vaan ne jotka tekevät voittoa sodalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sodassa häviää kaikki paitsi ne ketkä voittaa sodassa. Sodassa eivät voita ainoastaan sodan voittajat, vaan ne jotka tekevät voittoa sodalla.
Ja ne jotka tekevät voittoa sodalla ... tekevät ihan helvetisti voittoa.
- Anonyymi
Miten niin muka?!
vallat käyttää vielä Suomea esitaistelijanaan, kaukanahan vallat mistään häviöstä tuossa ole; päinvastoin, kulutussota ynnä EUn tulevaisuuden hajoaminen takas kansallisvaltioiksihan on osa-voitto, heille - tuo on usalle ainostaan uusi afganistani / syyria / iraki / tulevaisuuden Suomi jne.
vallat tuhoutuu vasta kinuskien kans mittelöidessään, eikä tod. missään vitun ukroloissa, etäsettinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ne jotka tekevät voittoa sodalla ... tekevät ihan helvetisti voittoa.
Aka
B.I.S.
- Anonyymi
>>Nyt Venäjä saa korvaamatonta tietoa siitä, miten sen täytyy
kehittää tankkejaan ja aseitaan länsikalustoa vastaan. >>
Tuo tieto Venäjällä on ollut hallussaan jo ainakin 50 vuotta. Uusia panssarivaunumalleja on kehitetty koko ajan. Tuotantoon saakka on saatu T-90 mallin huippupanssari. Näitä Ukraina on tuhonnut Javelineilla ihan yhtä helposti kuin T-64 mallinkin vaunuja.
Tuliterää uusinta asekärkeä Lännen panssarivaunuja vastaan on venäläinen Armata-panssarivaunu. Sitä on kehitelty yli 20 vuotta. Valmiiksi on saatu 2 vaunua, joista kumpikaan ei ole ajokuntoinen tälläkään hetkellä.
>>Mutta miten tämä kaikki hyödyttää perus
veronmaksajaa? Et vastannut siihen. >>
Tuohon on helppo vastata. Kyse on samanlaisesta menoerästä kuin puolustusvoimien kustannukset, jotka pyörivät nyt 4...5 miljardin euron lukemassa. Todella pieni promille suomalaisista veronmaksajista vastustaa tämän rahamäärän käyttöä puolustukseen.
Kun saadaan suurimman, ikuisen verivihollisemme Venäjän asevoimaa nitistettyä noin merkittävästi, se lisää samalla omaa turvallisuuttamme Suomessa. Ukrainaan lähetetyt sotilaallisen avun rahat lisäävät kaikki omaa turvallisuuttamme.
Vanjalle ei tule vuosikymmeniin mieleen lähteä sotaretkelle Suomeen. Oikein hyvin käytettyä suomalaisten veronmaksajien rahaa on tuo.>> Vanjalle ei tule vuosikymmeniin mieleen lähteä sotaretkelle Suomeen.<<
No nyt sitten samalla tulit todistaneeksi NATO-jäsenyyden tarpeettomaksi.- Anonyymi
Länsi liittoutuneet petti meidät ennen talvisotaa, olemmeko taas pelinappulana?
https://kannustamo.net/2021/04/16/3923/
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?219225
https://web.archive.org/web/20071022084113/http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=662&author=10 - Anonyymi
"Vanjalle ei tule vuosikymmeniin mieleen lähteä sotaretkelle Suomeen".
Päästäsi vedot?
NE ovat eksistentiaalisen kriisin vaikutuksen alaisina. Ne ampuvat jopa vierusvaltiota neutroniydinkärkipaskalla ko. mielentilassaan.
KAIKKI aseapu, jk ukr lähti, KAIKEN sen, rys mieltävät toimeksi heitä vastaan = lisää vihamielisyyttään meitä vastaan = poistaa kansallista kokonaisuturvallisuuttamme.
Äly hoi, älä jätä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsi liittoutuneet petti meidät ennen talvisotaa, olemmeko taas pelinappulana?
https://kannustamo.net/2021/04/16/3923/
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?219225
https://web.archive.org/web/20071022084113/http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=662&author=10Niin kauan aikaa kun wef-kakistrokratiamme on lain yläpuolella, kyllä.
- Anonyymi
Venäjä saa nyt kokemusta länsikalustoa vastaan taistelemisesta, sitä tietoa sillä ennen ei ole ollut natodesantti hyvä.
Veronmaksajalle ei ole mitään hyötyä siitä, että tuohon konfliktiin osallistumalla Suomi ruokkii sekä läntistä että itäistä asevarustelukierrettä. Venäjän resurssit eivät lopu vaikka Suomi osallistuisi kuinka monella miljardilla. Aseteollisuuden omistajatahot rikastuvat kyllä idässä ja lännessä.
- Anonyymi
No mitäs ne palet tähän että??
- Anonyymi
Meidän ukropoju ei taida paljon uutisa seurata kun moisia ihmettelee :D
Tässä uutinen puolen tunnin takaa:
32 min
Sosiaalinen media: Krimin sillalla paksua savua
Sosiaalisessa mediassa julkaistiin keskiviikkoaamun video, jossa näkyy Krimin niemimaalla Kertšinsalmen sillalla paksua savua.
Sosiaalisen median mukaan liikenne Kertšinsalmen sillalla on pysäytetty.
Venäjä ei ole toistaiseksi kommentoinut sosiaalisessa mediassa leviävää väitettä savusta.- Anonyymi
Missä tuo uutinen oli? Joko ovat Leopard kolonnat matkalla sitä siltaa pitkin? Ei perkkele no sittenhän sota on kohta ohi. Aloitushan oli selvä valejuttu kun näin hyvin kerta menee!
- Anonyymi
>> >> Vanjalle ei tule vuosikymmeniin mieleen lähteä sotaretkelle Suomeen.<<
>>
>> No nyt sitten samalla tulit todistaneeksi NATO-jäsenyyden tarpeettomaksi.
Näissä asioissa Suomella on tuplavarmistus. Sellainen 20 vuotta holahtaa aika nopeasti. Minäkin muistan helpolla useita 2003 tapahtuneita asioita, ja siitä on tosiaan jo 20 v. kulunut.
Venäjä ja venäköiset ovat hulluja koiria. Niitä vastaan toimii vain riittävän iso keppi. Nyt meillä on NATO-keppi, jota heristää itärajan suuntaan, ja hyvä niin.- Anonyymi
Ai se Vanja on taas 20 vuoden päästä iskussa???? No pitihän se nolo kömmähdys paikata jotenkin..
- Anonyymi
Se ei mene noin.. se prokrastinointi ei ole kuinka tulevat toimimaan, vaan WMD-paskan muodossa, koska emme oo enää Suomi, vaan nato. Jk lienee heille = usat.
Ainut tapa edes yrittää selvityä noista tulevista on Luojan ihmeet. En usko et wef-kakistrokratiamme herää keskinkertaisuudenpalvontansa dilemmoihin ykskaks-tyylisest ja alkaakin opiskella kui ven tulee dominoida positiivisesti inspiroimalla/innostaen.
Nuo ovat tottuneet äärikermaperseilyihin ja ovat täten valit. tätä:
Good times create WEAK men. And, WEAK men create hard times
Meinaatteko että kukaan ylpeä itseensärakastunut tulisi KOSKAAN myöntämään itsensä heikoksi kun kaikki mitä hän itse pelikuvassaan näkee on kuinka kaunis, vahva ja ainutlaatuinen hän on?
Väittääkö täällä jk, ettäkö narsististupidosta, joka lienee korpraali, tulee koskaan nisulalle uutta KOMPETENTTIA ylipäällikköä?
Ei. Meritrokraatit on erikseen. Ne on niitä, joiden elämäntarkoitus EI ole oman peilikuvansa lutkuttamiset.
- Anonyymi
>>Länsi liittoutuneet petti meidät ennen talvisotaa, olemmeko taas pelinappulana?>>
Lähetät jotakin sekavia elokuvanpätkiä väitteesi todisteeksi. Mikä tarkalleen on se väitteesi, millainen sopimus Suomella oli Lännen kanssa, ja kuinka se petettiin?
Sen sijaan generalissimus Stalin ei pettänyt meitä lainkaan. Meillähän oli hyökkäämättömyyssopimus NL:n kanssa.
Stalin ammututti pari tykinlaukausta Mainilassa, sen jälkeen pikavuhtia sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen. Siitä kahden vrk kuluttua 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi täydellä voimalla Suomeen. Ryssykkä toimi tasan yhtä petollisesti, kuin se on toiminut jo vuosisatoja.- Anonyymi
Ja. Kuten kaikki, aivan tasan kaikki, näennäissolidaarinen epämaantieteellisesti kansallisvaltiona koettu härpäke-konglomeraatio toimii.
Olkoot toisin kuin minä sen sanon, mutta art5, ruattilat, vallat jne, tulevat menemään tukholman profetian mukaisesti.
putlerstani on Luojan ruoska jumalattomille.
samanaikainen kansallsitasojn ytheisrukous on TODISTE kansallistason kääntymisestä POIS jumalattomuuksista.
Vaikee ymmärtää?
Ei se mtn, sil mitään vitun väliä ole muutoinka kui oon 3+ vuotta yrittäny ees netis Suomen Kansakuntaa ulkoasanelluilta sekä jopa ULKOASANELLUSTI itseltään paskinpana versiona itsestään, pelastaappi.
- Anonyymi
Vladimir Putin ei ole päässyt toteuttamaan iso-venäläistä imperialismia.
Siitä kannattaa maksaa enemmänkin.- Anonyymi
ei, eivät niin, vierlä, mutta vallathan nyt pääs - voitto?
- Anonyymi
sää söit ne otsikot ja ne venäjäläiset teki u-käänöksen
- Anonyymi
Nehän tuhottiin heti alkumetreillä. Niistä ei vaan kirjoiteta. Hävisi, kuten p.u saharaan tai kuten Nordstream kaasuputkenräjäyttäjät.
- Anonyymi
"...sisällissodan tilastojen mukaan ukraina on teloittanut enemmän kuin heitä on kuollut taisteluissa:" karua luettavaa II maailmansotakin oli teloituksia
- Anonyymi
Suomen sijaissotaan osallistuminen ukr:ssa - perustuslainvastaisesti - oli strateginen virhe. (Sveitsin toimintamallia ehdotin aikoinaan, edes sitten täällä, se hyljättiin. Ja perään tuli tuhatjayksi TEKOSYYoikeutusta miksei mukamas voitu samaistaa Suomea Sveitsiin).
Sitä ei oltaisiin KOSKAAN tehty, jos valtionjohtomme olisi wef-kakistrokraattisuutensa sijaan (ollut) meritrokraattinen.
Ja jos maalla olisi tosiaan meritrokraattinen johto, niin olisi ollut hyvintäparempaaparastaparhautta tehdä mm-alafoorumilaista vaihtoehtoista neuvoa-antava organisaatio Kivisen alaisuuteen jnk AINUT tavoite olisi (ollut) luoda Suomelle strategisesti merkittävää out-side-of-the -box suomalaisolemassaoloo SUOSIVAA etua.
Nyt sitten otsikot heivattiin huitsin nevadaan, mutta aseet ovat siltikin poissa asevarastoista, ven pitää meitä epäystävällisinä, monikin EUssa pitää Suomessaelävii raivohulluina, ja vallat tuonee sitten mainoittamiskoneistonsa, jottei kenr. aarno vehviläisen oletukset menisikään suutareiksi, vaan jotta kenu ois valit. kuten tukholman profetiakin, oikeas.
JÄÄTÄVÄÄ settiä.
Mutta sellaista kakistrokraattisuus on.
Se todella, aidosti johtaa wef-jonestownitukseen.
Niin se vaan toimii.
:((
3+ vuotta näistä kerroin ETUkäteen. Mutta meritrokratia kun on kakistrokraatille oksetus, niin oli ja meni - ja optimitilaisuudet missasivatkin valit., jo.- Anonyymi
Okei.
- Anonyymi
Ukrainan sodan suurin hyötyjä on USA:n öljy- ja asefirmat. Tämä ilmeisesti Suomen eduskunnalle ihan ok?
- Anonyymi
Toisin kuin vuosi sitten hehkutettiin venäjä on pystynyt täydentämään ammusvarasrojaan kun taas länneltä ne alkavat loppua. Ase- ja ammustarvikeapua voidaan antaa vain jos on mitä antaa ylipäätään. Ei ole olemassa mitään taikaseinää mistä ne vain ilmestyy itsekseen. Jotta ukrainan hyökkäystä voitaisiin tukea kunnolla, pitäisi ammustuotannon olla lännessä varsinkin nyt hyökkäyksen aikana suurempi kuin mitä venäjä kykenee itse tuottamaan ja hankkimaan. Muuten ei ryzzää ajeta mihinkään.
- Anonyymi
Bisnestä tää on puolin ja toisin.
- Anonyymi
Ja 14…
- Anonyymi
Se Ukraina on jo out, ei ajankohtaista. Nyt ne yrittävät Israelissa saada sotaa muslimien ja sionistien välille.
- Anonyymi
Nyt on vuorossa koronavouhotus 2, joten Ukraina jää kolmoseksi.
- Anonyymi
Nato-Suomi häviää tämänkin sodan, johon lähti jälleen ihan omaehtoisesti mukaan.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti15221413Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2462932Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori912451Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos292451Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks152333- 1001587
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821552Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2401313Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta221307Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s181281