Pieksämäellä olisi poliisin liikennevalvonta aiheellista sen verran huonosti tuntuu autoilijoilla olevan liikennesäännöt hallussa.
Ryhmittyminen käännyttäessä ei näy onnistuvan edes autokoulunautolta, kielletty moottoriajoneuvoilta merkkiä tunnuta ymmärtävän ja ajoradan ei ole moottorikelkkareittiä.
Ryhmittyminen käännyttäessä ei näy onnistuvan edes autokoulunautolta, kielletty moottoriajoneuvoilta merkkiä tunnuta ymmärtävän ja ajoradan ei ole moottorikelkkareittiä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puhalluttaminen 24/7.
Kyllähän se liikennesääntöjen noudattaminen autoilijoilta paljon paremmin sujuu kuin esim. pyöräilijöiltä. Itse en edes muista koska olisin viimeksi nähnyt pyöräilijän ryhmittyvän oikealle kaistalle risteyksessä. Saati pysähtyvän suojatien eteen päästääkseen jalankulkijan yli.
Mopo auto tytöt on riesa liikenteessä ,kääntyillään ilman vilkkuja samaan aikaan kännykkä kädessä.Useamman kerran viikossa kun kääntyy prismalle niin vastassa mopoautoilija luuri kourassa ja näppäillään.
Idootti, laki on muuttunut eikä tarvitse enää kääntyä lähimmälle kaistalle.
” Pääsääntö
Pääsääntö jatkossakin on, että risteyksessä oikealle käännyttäessä käännytään mahdollisimman lähelle risteävän ajoradan oikeaa reunaa.
Vastaavasti risteyksessä vasemmalle käännyttäessä käännytään välittömästi risteävän ajoradan keskiviivan tai, jos keskiviivaa ei ole, keskilinjan oikealle puolelle tai yksisuuntaisen ajoradan vasempaan reunaan.
Poikkeus pääsääntöön
Jos ajoradalla, jonne ollaan kääntymässä, on samaan ajosuuntaan useampia ajokaistoja, saa 1.6.2020 lähtien kääntyä omaan käyttötarkoitukseen sopivimmalle kaistalle, muu liikenne huomioon ottaen.
”Tuo muun liikenteen huomioon ottaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että pääsäännöstä poikkeavalla tavalla kääntyvä on vastuussa turvallisesta kääntymisestä suhteessa muuhun liikenteeseen”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen painottaa.
Tämä on uusi liikennesääntö eikä sen soveltamisesta ole oikeuskäytäntöä.”