Voitto Viro, "Viimeinen Vuosi"
Werner Söderström Osayhtiön (WSOY) kustantama, 1979
Voitto Viro toimi Helsingin Lauttasaaren kirkkoherrana ennen kuin jäi eläkkeelle syksyllä 1977. Hän julkaisi useamman tusinan verran kirjoja. Hänen kirjansa "Viimeinen vuosi" ei ollut viimeinen, jonka hän kirjoittaisi koko elämänsä aikana. Se kertoo päiväkirjamaisesti Viron viimeisestä palvelusvuodesta Lauttasaaren kirkkoherrana.
Hän suhtautui avarakatseisesti myös rajatietoon ja parapsykologiaan.
https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/8425#!
---------------------
Voitto Viro,
"Viimeinen vuosi"
(WSOY, 1979)
s. 34 - 35
5.1.[1976]
"Vein eilen pois joulukuusen. Se on haikea ja hieman tuskallinen tapahtuma. Eräs osa elämää on palvellut meitä ilon lähteillä keskellä kristikunnan kirkkainta juhla-aikaa. Ettehän koskaan vie pois kuusta heittämällä sen mutkattomasti sivuun? Puhelkaa sille hellästi, kiittäkää sitä sen suuresta palvelusta, kertokaa sille, miten hyvä ja kaunis se on ollut ja miten sitä rakastamme. Pyytäkää siltä anteeksi, että emme voi ottaa vastaan sen palvelua pitemmälti, toivottakaa sille Jumalan siunausta ja silittäkää rakkaudella sen olemusta.
"Sillä se on osa elämää, jonka Jumala loi, elämää, jota koko ihmiskunta yhteisin ponnistuksinkaan ei voisi saada aikaan. Se on osa elämän suunnatonta mysteeriä, jonka edessä tulee pysähtyä, olla hiljaa ja kiitollinen.
"Eräät viimeaikaiset tutkimukset näyttävät kaiken lisäksi viittaavan siihen suuntaan, että myös kasveilla on tajunta. Kaiketi kautta aikojen on tiedetty, että kukat kasvavat paremmin, kun niitä rakastetaan ja niille puhutaan hellästi. Mutta tämän asian tutkiminen alkoi vasta helmikuun 2. päivänä 1966, jolloin New Yorkin Manhattanilla sijaitsevan valheenpaljastuskoulun omistaja ja opettaja Clive Backster sai erään idean ja tuli kiinnittäneeksi polygrafin eli valheenpaljastuskoneen piirturin elektrodit hoitamaansa ruukkukasviin. Hän tulkitsi polygrafin nauhalle piirtämän käyrän heti selväksi tunnereaktioksi. Hän yritti sitten saada kasvin tuntemaan olemassaolonsa uhatuksi ja ajatteli: <<Minä poltan sen!<< Piirturi hyppäsi nauhalla ylöspäin! Täsmällisesti nauhalle piirtynyt käyrä ilmaisi, että kasvi oli lukenut hänen ajatuksensa. Tämä huomio johti moniin kokeisiin. Niistä on hyvin tunnettu <<Murhatun Kasviruukun<< tapaus. Arvalla valittiin yksi mies kuudesta toimimaan murhaajana. He menivät yksi kerrallaan sattumanvaraisessa järjestyksessä läpi huoneen, missä oli kaksi ruukkukasvia. Kun Backster meni huoneeseen, hän saattoi todeta, että toinen kasveista oli tuhottu. Hän kiinnitti elektrodit eloon jääneeseen ja antoi kaikkien kuuden kulkea uudelleen yksitellen huoneen läpi. Murhaajan kohdalla todistajakasvi ilmaisi selvän tunnereaktion. Alan kokeita on sittemmin jatkettu useissa maissa, mm. Neuvostoliitossa, jossa psyykkinen tutkimus on ollut julkisesti hyväksyttyä jo kymmenisen vuotta.
"Puhuin tajunnasta, en sielusta. Miksei voisi puhua sielustakin? Eikö olisi yllättävämpää, jos joltakin, jonka Jumala on luonut, puuttuisi sielu kuin että ei puuttuisi? Jutellessanne kotinne kukkien ja metsän puitten ja joulukuusen kanssa voitte tehdä kokeen kahdenkesken. Sieluttomasta ajattelusta sielulliseen siirtyminen saattaa näet olla monille aikamoinen šokki. Koko persoonallisuuden tiedostamattoman valheel äkillinen paljastuminen kenties ei ole totuuden kannalta armeliain teko."
-----------------------------
Onko mikään tieteellinen tutkimus antanut näyttöä, että kasveilla olisi tajunta?
-----------------------------
Voitto Viron kirja on vuodelta 1979 eli kaudelta, jolloin Neuvostoliittoa hallitsi Leonid Breznev (1964-1982). Mutta ajatella, että Neuvostoliitossa harrastettiin myös "psyykkisiä tutkimuksia".
Lauttasaaren kirkkoherrana toiminut Voitto Viro mainitsee Neuvostoliiton psyykkiset kokeet
4
256
Vastaukset
- Anonyymi
Neuvostoliitossa tehtiin hyvin vakavissaan psyykkistä tutkimusta, koska siitä arvioitiin muun muassa olevan hyötyä porvarillis-kapitalistisen järjestelmän kaatamisessa.
Selvännäkö, telepatia ja kaukokatselu, joita koetettiin käyttää tiedusteluun, olivat muutamia esimerkkejä siitä.
https://jyu.finna.fi/Record/jykdok.507981
Vastaavaa tutkimusta tehtiin tietysti myös Yhdysvalloissa ja muuallakin.
https://www.kuudesaisti.net/mystiikka/ingo-swann-ufoihin-laheisesti-tutustunut-kaukokatselija- Anonyymi
Ok, tämä oli siis Leonid Breznevin kaudella, kun Hrustsov oli keinoteltu vallasta ja monet Hrustsovin instituutiovallan de-sentralisointi-toimenpiteet kumottiin.
Eikös Yhdysvalloissakin hurahdettu samanlaisiin hämy-salatiede-höttöihin?
- Anonyymi
" Sieluttomasta ajattelusta sielulliseen siirtyminen saattaa näet olla monille aikamoinen šokki. Koko persoonallisuuden tiedostamattoman valheen äkillinen paljastuminen kenties ei ole totuuden kannalta armeliain teko."
Tarkoitetaanko tässä sielullisella ajattelulla animismia?
https://www.britannica.com/topic/animism
https://www.britannica.com/topic/animism/Counter-theories
https://saamelaisensyklopedia.fi/wiki/Animismi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2842978Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2151890Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591562Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21350- 771218
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2621162- 801052
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521021- 80961
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk143821