Kallistuisin itse kiinalaisen kontrolliyhteiskunnan puolelle siinä mielessä, että väkilukuun suhteutettuna siellä murhataan ihmisiä vain n. 10 % siitä mitä USA:ssa ja kaikkia muitakin vakavia rikoksia tehdään väkilukuun suhteutettuna vain murto-osa siitä mitä USA:ssa. Esim. pedofilia on USA:ssa niin arkipäivää, ettei kukaan pidä lasten raiskaamista edes rikollisuutena, kun maan nykyinen presidenttikin on kaikkien tietämä pedofiili, eikä se ole hänen asemaansa heikentänyt.
Kumpi parempi? Kiinalainen kontrolliyhteiskunta vai USA:n päinvastainen?
6
223
Vastaukset
- Anonyymi
Ei nuista kumpikaan ole hyvä. Kiina muistuttaa avovankilaa miljoonine kameroineen ja valvontasysteemeineen.
Usa vaan on muuten niin sairas rappioyhteiskunta että ei käy malliksi.
Siinä kuvaa Kiinasta:
https://www.bitchute.com/video/EZuU65o3VKA2/- Anonyymi
Lähes samanlainen avovankila on Suomikin nykyään.
- Anonyymi
Kiinassa tuskin on miljoonia taustaltaan afrikkalaisia ja sillä saattaa olla tekemistä asian kanssa.
- Anonyymi
Ja uskot kaiken tiedon mitä kiinasta tulee????
Koronakin muka tappoi maassa vain muutaman tuhat ihmistä virallisesti. Puolta pienemissä maissa oli uhreja satoja tuhansia. Nettiinkin on kansalta pääsy kielletty hyvin pitkälti. Sama toiseen suuntaan. Mitään muissa maissa yleisesti julkaistuja tilastoja esim rikoksista on turha luulla löytävänsä. Toki saahan sitä uskoa mihin haluaa.
https://www.iltalehti.fi/pekingin-olympialaiset-2022/a/364371fd-eeec-4b24-9348-58dcb20ffba2 - Anonyymi
Kukaan ei vieläkään tunne yhtään koronaan kuollutta ihmistä. hahahahaha
- Anonyymi
Tuossa on eräs väittely tältä vuodelta aiheeseen liittyen, vastakkain ranskalainen, Kiinassa 7 vuotta asunut yrittäjä Arnaud Bertrand ja saksalainen Kiina-vastainen tutkija Adrian Zenz. Bertrandin, joka yleisöäänestyksen perusteella voitti väittelyn, mukaan Kiina ei suinkaan ole niin totalitaristinen yhteiskunta kuin länsimedia antaa ymmärtää. Näkökannasta riippuen se voi joissain suhteissa olla jopa länsimaista yhteiskuntaa vapaampi. Joka tapauksessa järjestelmän hyvyyttä tulisi mitata liitettynä kyseiseen kulttuuriin, mutta länsimaat aina arvostelevat Kiinaa länsimaisten vapausaatteiden pohjalta. Vaikka kiinalaiset itse näkevät monet asiat hyvin eri tavalla. Länsimaat myös monesti unohtavat sen, miten Kiinan hallinto on nostanut aivan järjettömän suuren ihmismäärän köyhyydestä viimeisten vuosikymmenien aikana. Tätä voi verrata esim. "demokraattiseen" Intiaan, joka on edelleen suurelta osin täysi kehitysmaa.
Is the Chinese System Better than the American System?
https://www.youtube.com/watch?v=8eGa6i2DY3A
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663362Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433157Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1202610- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851465- 391320
- 821179