Paljonko eläkekassoihin tulee euroja näiltä enneaikaisesti kuolleilta.
Entä näiltä -60-75 vuotta eläneiltä,joiden elinkaari päättyy.edellä mainutuilla vuosilla.
Entä näiltä -60-75 vuotta eläneiltä,joiden elinkaari päättyy.edellä mainutuilla vuosilla.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miksi joillekin maksetaan ylisuuria eläkkeitä jotka saaneet tuloja kunnanjohtaja ja työntekijät joille maksettiin siirtymään takia kun kuntaliitos tuli. Olivat töissä sitten muualla missä kävivät töissä. Mutta tuloja heille tuloja siis kahdesta paikasta.
Muitakin ryhmiä siis tuloja töistä joita eivöt tehneet mutta palkka juoksee vuosi tolkulla esim kansanedustajat
Eihän työeläkejärjestelmä ota eikä voikaan ottaa kantaa onko jokin tai jotkut työsuhteet moraalisesti oikein tai väärin. Kaikista työsuhteista, joista palkkaa maksetaan, maksetaan työeläkevakuutusmaksu ja ne kerryttävät työeläkettä.
Kansanedustajille onkin ihan omat eläkelainsäändäntö ja ne poikkeavat tavallisten palkansaajien työeläkkeistä. Tuo asia on päätetty eduskunnassa eikä työeläkejärjestelmällä ole tuon päätöksen kanssa mitään tekemistä eikä siten sitä voi vastuutakaan siitä.
Ajatelkaa kuinka paljon tää nykyinen järjestelmä ulkopuolle jää väkeä jotakin eivöt saa heille kuuluvia eläkkeitä joita heiltä petoksesta viedään.
Verotonta tuloa jollekin
Sulla varmaan on tarkempaakin tietoa tuon väitteesi selventämiseksi ja tueksi? Nythän väitteesi jää vain tyhjäksi heitoksi ilman mitään konkretiaa…
Työantaja ei maksa oikein palkkakuitissa näkyy,että otettu .Mutta elöketiefoissa ei vastaavaa summaa löydy. Mutta itse perään alkaa löytyä ihme virheitä.
Pitäisi olla taho joka valvoo tätä.
Työntekijän kannattaa tosiaan valvoa sitä, että työnantaja on vakuuttanut hänet ja tilittää asianmukaiset työelävakuutusmaksut. Se on totta, että mikäli työnantaja ei toimi tässä lain mukaan, on suuri riski ettei työeläke kerry oikein.
Jokainen voi tarkistaa helposti omat tietonsa Eläketurvakeskuksesta tai työnantajan työeläkevakuutusyhtiöstä tai netistä tyoelake.fi pyytämällä ote omista tiedoistaan. Se ei maksa mitään.
Ainakin ennen jokaiselle työntekijälle lähetettiin kotiin työeläkeote, josta selvisi kaikki työsuhteet ja muut työeläkkeeseen liittyvät tiedot sekä arvion tulevasta työeläkkeestä niiden tietojen perusteella, jota siihen asti on rekisteröity. Se kannattaa todella tarkistaa ja ilmoittaa virheistä.
Eläketurvakeskuksen ja työeläkevakuutusyhtiöiden voi olla vähän vaikea tarkistaa kaikkia yksittäisen henkilön yksityiskohtaisia tietoja tarkasti, mm palkan suuruutta ja onko se ilmoitettu oikein, mutta tarkistuksia ja valvontaa kyllä tehdään koko ajan.
Kansaneläkeen määrä on yksin asuvalla 732,62/kk.Avioliitossa olevalla,määrä on
654,13/kk
Työeläkettä saava yksinasuva,joka ei saa kansaneläkettä on 1512,38 /kk.
Avioliitossa olevan olevan 1355,30/kk.
Yhdessä avioliitossa asuvien eläkeet pienee molemmilta.
Miksi Avioliitto pienentää eläkkeitä,vaikka eläkkeet lasketaan kerryttävistä työvuosista ? Tartis tehdä jotakin,Työvuosista on kertaalleen maksettu verot,eläkeistä makselaan toiseen kertaan verot. Vielä Avioliitosta rankaistaan,pudottaen kertyneitä eläkeitä.
Samalla logiikalla kuin leskeneläke. Miksi naimisissa ollut nainen saa miehensä eläkkeen tämän kuoltua.
Itse työeläkkeeseen ei vaikuta mitään avioliitto. Se maksetaan ansaitun mukaisesti. Kansaneläke on toinen juttu ja jos työeläkkeen lisäksi saa rinnalla kansaneläkettä, niin siihen kansaneläkeosuuteen saattaa avioliitolla olla merkitystä. Samoin muihinkin tukiin.
Eikös tähän lesken elläkeeseen tehty muutoksia tai ainakin piti tehdä. Surutta,ainakin ollaa euro ottaa pois.
Perhe-eläke on työeläkevakuutuksen yksi etu. On ollut alusta lähtien. Sillä pyritään turvaamaan lesken ja lasten toimeentulo aviopuolison kuoltua. Varsinkin silloin kuin työeläkevakuutusjärjestelmää luotiin, jolloin vaimo oli usein kotona hoitamassa lapsia, olisi puolison kuolema ollut taloudellinenkin täyskatastrofi.
Ei naimisissa oleva miehensä eläkettä saa.Leskeneläke se on nimeltään.
Alkueläke/Jatkoeläke.Joka loppuu jossain vaiheessa.
Tarkista tietosi.
Olisiko kyseessä takuueläke.
Pakkohan se kertyä kassaan rahaa niiden ennen eläkeikää kuolleiden eläkkeistä.
Mutta mihin häviää heidän henkilö kohtainen maksettu eläke heidän ansioista vähennetään joka kk.
No luuletko että se muutama satku kasvaa 3000 euroksi kuukaudessa? Ei kasva. Ihmiset ovat ns maksaneet eläkkeensä vain n. kymmeneksi vuodeksi. Elinikäodotus oli ennen vanhaan huomattavasti lyhyempi kuin nykyään. Ja eläkkeet isoja.
Jos ehtii kuolla ennen korvausta eli eläkettä eikä lapsia ja/tai leskeä jää, niin vakuutuksen kertyneet eläkepääomat jäävät vakuutusyhtiöön. Siitä periaatteessa hyötyvät muut vakuutetut, koska paineet nostaa vakuutusmaksuja vähenevät.
Näinhän ne kaikki muutkin vakuutukset toimivat eli syystä tai toisesta nostamatta jääneet korvaukset jäävät vakuutusyhtiöön.,
Mihinkäs ne muualle pitäisi jäädä?
Eläkeläiset maksoivat tupla verot. Ensin palkastaan ja sitten vielä eläkkeestään,saaja on verottaja,Tietysti jos ehtii elää vain vuoden eläkeelle päästyään,saattaa siitä hyötyä vakuutusyhtiöt.Vieläkin ihmettelen miksi Avioliitossa olevia rankaistaan heidän siirtyessää
työelämästä eläkeelle.