Itse en pidä. En siitä suomalaisesta periaatteesta lipsumista, että kaveria ei jätetä!
Että rikkaat ja mahtimiehet ovat ne, joille kumarrellaan.
Että vanhuksista,sairaista ja heikoista ei pidetä huolta, kun ei ole varaa.
Vaikka otetan velkaa niinkuin ennenkin, vaikka ei ole menossa isoja kansainvälisiä pandemioita, vaikka edelllinen hallitus huolehti Suomen puolustuksen tolalleen.
Että rikkaat ja mahtimiehet ovat ne, joille kumarrellaan.
Että vanhuksista,sairaista ja heikoista ei pidetä huolta, kun ei ole varaa.
Vaikka otetan velkaa niinkuin ennenkin, vaikka ei ole menossa isoja kansainvälisiä pandemioita, vaikka edelllinen hallitus huolehti Suomen puolustuksen tolalleen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Nykyhallituksen toimista voi kiittää Sanba Marinia.
Marin tuhosi kuin Putin, ei ole jälleenrakentajan vika että korjaus maksaa ja on kurjaa.
Mutta tuhoa ei saa jatkaa ja sitähän demarit tekisivät.
Olet väärässä.
Nykyhallitus on tuhoamassa Suomea, eikä aiempi hallitus.
Sinä pusket sontaa torven täydeltä. Olisitte tehneet jotai muutakin edellisessä hallituksessa, kuin holovanneet veleka miljardeja muslimimafioilla pitkinmaaliman persettä tietämättä edes, että minne ne menee ja ilman minkäänlaista vastiketta.
Saisitte hävetä !
Olet väärässä. Vasemmistoaate perustuu valheeseen.
Miksi vasurit aina narraa? Pohjoiskorea neukku Venäjä Kiina DDR.
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18087804c
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Paras hallitus moniin vuosiin.
Sanna ainakin lähti huolehtimaan oligarkeista ja saudeista.
Lada lassella alkaa propaganda kone Muurmanskissa käynnistymään.
Kohta tuutti suoltaa mönjää niin että suomalaisella tulee huono olo.
Toivottavasti hänellä on AINOASTAAN kolme pulloa teollisuusvodkaa.
IKL
Hyvä hallitus!
Tämä hallitus tekee sellaista työtä, että vasurivalittajillakin on hyvä asua tässä maassa. Vihervassarit rakentaisivat kaiken jättimäisellä jatkuvalla velanotolla joka tulisi maksettavaksi pienituloisille. Yhteiskunta olisi turhia rahanreikiä täynnä.
Uskomatonta kuinka hyvin kokoomuksen ja muun oikeiston "talous osaamisoppi"on uponnut tyhmimpään kansanosaan!Eihän koskaan kysyntää kurjistamalla ole saatu mitään muuta kuin vahinkoa koko kansan ja etenkin yritysten taloudelle!Ja silti ottavat enemmän velkaa kuin Marinin hallitus kun pitää rikkaiden verohelpotukset saada kuitatuksi!Ja kun muistaa kuinka hyvä työllisyystilanne oli edellisen hallituksen jäljiltä ja ovat jo saaneet kymmeniä tuhansia työttömiä lisää aiheuttamalla epävarmuutta talouteen!
Hmm. Mikä on nykyisen hallituksen velanotto verrattuna edellisiin?
Sama..
Nokia -vetoisen valtion jälkeen kaikki hallitukset ovat ottaneet velkaa. 2008.
Ei se mitään, aukko vain sivistyksessä!
Yleensä halitukset ovat yrittäneet parantaa suomalaisten oloja. Nyt meillä on hallitus, joka paskat välittää. Paitsi rikkaista.
Oikeasti. Kun SOTE-alueet käynnistävät YT-neuvotteluita, mitä hallitus tekee? Antaa yksityisille lääkäriasemille 330 miljoonaa kelatukea!
Ihan paska hallitus.
marinin hallitus aiheutti kymmenien miljardien velat ja jätti jäljelle vain savuavat rauniot. Nykyinen hallitus joutuu siivoamaan niiden jäljet ja talous pitää yksinkertaisesti saada tasapainoon. marinin akka teki sitten oharit yli 35000 äänestäjälleen ja haistatti paskat eduskunnalle. on kyllä vastenmielinen tapaus
Vasemmistoon siirtyneen Kepun avulla saatu enemmistö mahdollisti Velkasannalle valtiontalouteen lukuisat tapeettomat ja haitalliset menokohdat.
Tuhovaikutusta tehostettiin tahallisilla alibudjetoinneilla. (Sote!)
Pommejahan molemmat ovat. Aikasytyttimellä.
Budjetti paisutettiin 55 miljardista (2019) yli 80 miljardiin. Ei lopu velanotto heti...
No1
Katsotaan nyt vaikka vuoden päästä. Suunta on oikea!
No olisi se kyllä olisi hyvä että loisiminen sosiaalituilla saataisiin kuriin.
Asumistukia etc saisi vapaasti leikata pitkäaikaistyöttömiltä. Muuttakoot maaseudulle asumaan tai kommuuniin tms.
Ei ole veronmaksajien asia elättää tätä paskasakkia.
No jos ärkoopeen tilalla olis kepu niin sittenhän se olis täydellinen mut menettelee näinkin!
Ihan hyvä sentään jotain rotia
Minä toivoisin hallitukselta järkeviä toimia. Ymmärrän tarpeen saada talous kuntoon, mutta alennukset ansiotulojen verotuksessa eivät ole oikea keino. En myöskään pidä ajatuksesta, että yhteiskunnan pienituloisia pitää aina vain "kannustaa" kepillä.
Siitä olen samaa mieltä, että erilaiset tapatyöttömät joutavat töihin. Eri asia on se, onko heistä kaikista siihen.
Maahanmuutosta olen sitä mieltä, että tiukan linjan islamilaisia ei kannata maahan ottaa. Rikoksiin syyllistyvät pitäisi palauttaa välittömästi ja automaattisesti. Kansalaisuus vain yhteiskuntaan sopeutumisen kautta.
Ikäväkseni joudun toteamaan, että koulujärjestelmän ongelmille tämäkään hallitus ei saa näemmä tehtyä mitään. Opetusministeri ei saisi olla pienpuolueen puheenjohtaja. Se järjestely ei toimi.
Nykyhallitus yrittää tehdä edes jotakin oppimisen ongelmille, mutta tulokset eivät näy hetkessä, kai sinä sen ymmärrät.
Kyllä Ymmärrän.
En vain usko, että niitä tuloksia syntyisi.
Poliitikot jmjautta linjan ottavat mielellään itselleen kunnian asioista silloin, kun hyvin menee. Esimerkiksi Sipilän hallitus kiitteli itseään jopa koomisesti siitä, että talous koheni kun nousukausi tuli taantuman jälkeen. Todellisuudessa hallitusten osuus asioissa on pienehkö.
Totuushan on kaikesta huolimatta se, että Marinin hallituksen velasta suurin osa oli pakko ottaa. Käytännössä kyse on aina vain painotuksesta.
Suuri osa suomalaisista ei ymmärrä politiikasta mitään.
Tämä nykyinen hallitus ON EHDOTTOMASTI PARAS, mitä on nähty pitkiin aikoihin!
Kuinka pitkälle punavihreä jauho hiippakunta luulee pääsevänsä velkarahoilla?
Ne tykkää nykyhallituksesta, joiden mielestä talous saatava kuntoon.
Ne tykkää nykyhallituksesta, joiden mielestä seuraavia polvia ei saa näännyttää velkataakan alle.
Palstalaisista ei juuri kukaan ole noin viisas,
Kyllä viheraatteisten ihmisoikeusajattelulla, että Suomen pitää olla koko maailman sosiaalitoimisto ei Suomen varat kauan riitä mihinkään suomalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Te viheraatteiset niitätte sitä, mitä kylvätte, älkää ihmetelkö, jos rahat loppuvat ja Suomi köyhtyy liian suuren taakan alla. Hyvätuloiset ja päättäjät pärjäävät aina, tavis ja köyhin kansanosa kärsii eniten siitä, kun ei ole varaa enää mihinkään. Verotus on Suomessa jo pohjoismaiden korkein, se on tapissa, sitä ei ole vara enää nostaa. Tyytykää siihen, mitä olette tilanneet. Se on tilauksen tulos.
Meillä on lopultakin hallitus joka tekee muutakin kuin vain puhuu. On osattu tarttua epäkohtiin ja aloitettu niitten korjaaminen. Toivotan menestystä hallitukselle .
Punikit jättää aina kaverin. Marin etupäässä
Kuule. Pitääkö miljoonannen kerran muistuttaa mitä vasemmistopuolueet tekivät europarlamentissa? He äänestivät europarlamentissa vanhojen rakennusten remonttipakon puolesta. Tämä sortaa köyhiä törkeällä tavalla. Asia koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista.
Aloittaja. Mistä köyhä saa ykskaks rahaa jopa kymmeniä tuhansia euroja talonsa remppaan? Ellei hän tee remonttia, jopa häätö omasta kodistaan uhkaa häntä. Tämä on köyhän suurinta sortoa mitä voi kuvitella. Vihervassut kannattaa tätä. Persujen Hakkarainen äänesti köyhän ihmisen sortoa vastaan samassa äänestyksessä.
Alviina Alametsä (vihr)
Heidi Hautala (vihr)
Ville Niinistö (vihr)
Miapetra Kumpula-Natri (sd)
Silvia Modig (vas)
Sirpa Pietikäinen (kok)
Nämä äänestivät pian purettavien talojen remonttipakon puolesta
Tuo remonttipakko oli esitelty erittäin ymmärrysrajoitteisesti.
Ei viitsitty kertoa lämmönkulutuksen tavoitelukuja.
Itse olen puolittanut taloni lämmökulutuksen ilmaisilla keinolla.
Varmaan näitä en saa paljastaa jotta remonttifirmojen rahastusta ei rajoiteta?
Saanko arvata noita salaisia toimia:
- lämmityksen kohdentaminen talo- ja huonetasolla?
- ilmaisten lämmöneristysmateriaalien hyödyntäminen?
- talon "upottaminen" lämpimään maaperään?