Putleristi: "Bolsevikit voittivat vaikka heillä oli maan omien valkoisten lisäksi 5-6 suurvallan armeijat. Kaikki ne kukistuivat Trotskin johtaman Puna-armeijan edessä. Eikös olekin erikoista ?"
Erikoista oli! Mutta ei ihan noin yksinkertaista.
Lokakuun vallankumouksen jälkeen loppuvuonna 1917 Venäjä oli perusteellisesti sekaisin.
Lenin määräsi 9.11.vallankumousjoukkojen ensimmäiseksi ylipäälliköksi vänrikki Krylenkon.
Väliaikaisen hallituksen pääministeri Kerenski puolestaan määräsi kenraali Krasmovin kasakkajoukot hyökkäämään Pietariin.
Lenin johti itse puolustusta ja Krasnovin väjhäiset joukot lyötiin14.11.1917.
Sama toistui Moskovassa.
Kereski pakeni ja punakaartit olivat nyt Venäjän vahvin sotilaallinen voima.
Lenin halusi kuitenkin irti sodasta ja teki Saksan kanssa aselevon 15.12. 1917.
Englanti ja Ranska pitivät kuitenkin bolsevikkeja vihollisina siinä kuin Saksaakin.
Ne halusivat lyödä myös syntyneen sosialistisen valtion.
Totuus Puna-Armeijan synnystä ja kansalaissodasta
8
161
Vastaukset
- Anonyymi
Lenin oli perehtynyt Carl von Clausewitzin oppeihin ja oli myös sotilaallinen nero, kuten pian nähtäisiin.
Hän ajoi kansankomissaarien neuvoston kokouksessa 28.1.1918 läpi asetuksen Puna-Armeijan perustamisesta.
Virallinen perustamispäivä oli 23.2.1918. Perustettiin myös neuvostoilmavoimat ja Punainen Laivasto.
Maaliskuun 1919 alussa Puna-Armeijan vahvuus oli 1,5 miljoonaa miestä. Taistelujoukoissa oli noin 400 000 miestä.
Ilmavoimissa oli 350 lentokonetta.
Vastapuolella arvioitiin länsivalloilla ja valkoisilla olevan noin miljoona miestä, joista taistelujoukoissa 600 000.- Anonyymi
USA:n roolia näissä tapahtumissa on turha korostaa.
He halusivat vain pelastaa ns. tsekkiläisen armeijakunnan ( Itävallan armeijan sotavankeja) ja tukivat sen evakuointia.
Lenin muodosti suunnan joukot ensimmäiseksi säännönmukaiseksi yhtymäksi eli rintamaksi.
Ne löivät nopeasti tsekit, joiden rippeet evakuoitiin USA:n Vladivostokiin lähettämän pienen siirtoarmeijan tuella.
USA:n osuus jäi vähäiseksi. Jenkit poistuivat sotanäyttämöltä ensimmäisenä länsivaltana. - Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Nolointa tuossa on tietysti venäläisen kansan munattomuus ja sen mukainen lopputulos. Ja taas niitä viedään kuin laskiämpäriä. Ei niistä tietysti ole vieläkään ottamaan maansa tulevaisuutta omaan haltuun.
- Anonyymi
Trotski perusti puna-armeijan. Ennen pitkää armeijaa käytettäisiin paitsi ulkomaailmaa, myös neuvostokansaa vastaan. Tämä nosti Stalinin suosiota. Stalin solutti puolueen tsekalla ja Trotskin peli oli ohi. Talvella 1920–1921 puhkesi laaja erimielisyys sotakommunismin politiikasta, ei vain väestön, vaan myös puolueen johdon keskuudessa. Keskustelun aiheena oli ammattiliittojen tuleva rooli . Utopistinen vasemmisto halusi ammattiliittojen hallinnoivan teollisuutta. Lenin ja varovainen siipi halusivat, että ammattiliitot rajoittuisivat työolosuhteiden valvontaan.
NEP:n aikana Neuvostoliiton talous elpyi. Markkinavoimien avulla tapahtuvaan elpymiseen liittyi kuitenkin kapitalistien ilmaantuminen sekä maaseudulla kulakit että kaupungeissa NEP-miehet ja jatkuva työttömyys työntekijöiden keskuudessa joista osa kutsui NEP:iä uudeksi hyväksikäytöksi ja puolueen sisäinen huoli porvarillisesta rappeutumisesta ja vallankumouksen saavutusten menetyksestä. Stalinin voitto poliittisista kilpailijoistaan, teollistumisen ensimmäisen viisivuotissuunnitelman hyväksyminen ja päätös aloittaa sosialistinen hyökkäys kulakkeja vastaan merkitsivät käytännössä NEP:n hylkäämistä vuoteen 1929 mennessä.
Puna-armeija nousi vahvemmiksi voiton seurauksena sisällissodassa tsaari-Venäjää vastaan. Leninin kuoleman jälkeen vuonna 1924 valtaan noussut Stalin kuitenkin pelkäsi armeijan kasvavaa vaikutusvaltaa sekä komentaja marsalkka Tuhachevskyn suosiota. Hän teloitti hänet 12. kesäkuuta 1937 ja määräsi puhdistukset. Nuo vuodet, 1937 ja 1938, jäivät historiaan "suuren terrorin" aikana.
Lenin päätti kääntää suunnan NEPin avulla, Stalin vain korjasi sen hedelmät jatkaakseen sotakommunismia, mikä takasi jonkinlaisen menestyksen Hitleriä vastaan. Olisivatko Trotskin alistamat sotilasneuvonantajat eli tsaarin kenraalit, antaneet vastusta Hitlerille, on toinen kysymys, tuskinpa sillä kyse oli raskaasta teollisuudesta, mikä Saksassa säilyi Weimarin tasavallan ansiosta. Hitler rappeutti teollisuutensa keskiluokan ja talonpoikien hyväksi. Natsisaksassa teollisuustöihin alennus tarkoitti samaa kuin linnatuomio virkailijalle.- Anonyymi
Hitler rappeutti teollisuutensa keskiluokan ja talonpoikien hyväksi.
Huomasittehan analogian persujen kettutytön ja postikorttimaalarin välillä.
- Anonyymi
Briteillä ja ranskalaisilla oli suurin kiinnostus Jäämeren satamiin kuljetetun materiaalin pelastamisessa punaisilta.
Sitä kuljetettiin kiireesti pois.
Toimintaa suojasivat sekalaiset joukot, mukana suomalaisista länsimielisistä punapakolaisista ja rautatietyöläisistä muodostettu Muurmannin Legioona, eli Tokoin jääkärit.
USA:ssa työskennellyt Tokoi kävi valtataistelun Kuusisen kanssa ja hävisi, siirtyen sitten brittien puolelle.
Legioona kävi jonkun kahakan suomalaisien rajavartioiden kanssa ja voitti ne100-0.
Suomalaiset perääntyivät rajan taa.
Britit poistuivat evakuoinnin päätyttyä ja legioonalaisten pääosa palautettiin Viroon ja edelleen Suomeen joutuakseen vain oikeuteen ja usein vankilaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2742780Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2111789Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591492Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11241- 791176
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2371086- 801022
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52963- 77865
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15750