Miten käy näiden ketkä tekevät pätkätöitä. Ovat sillon tällöin töissä. Asuvat vuokralla ja maksavat korkeeta vuokraa. Jos tukia leikataan. Joutuvatko vanhemmat vielä avustajan heitä 30-sinäkin vaikka pitäs jo tulla omillaan toimeen
Toimeentulo
Anonyymi-ap
13244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kiittäkää hallitusta joka nosti eläke ikää.
Hallitus in luvannut kaikille töitä
Niitä odotellessa syödään pahvia
Osaaikaiaet kaupan tytöt saa vähemmä kun ei enää koevata nitä tunteja jotka olaan työttömänä
Esim jis tekem5h päivässä sai 3h korvasuta osaikatulstä noin 200e kuukausesa
Puolustamme työntekijöiden asiaa nyt, ennen kuin hallitus riistää meiltä ja heiltä oikeuden työtaisteluihin, Eloranta sanoi.
Lue lisää: SAK:lta ”viimeinen varoitus”, liitot aloittavat lakot ensi viikon tiistaina
Lakoissa mukana ovat Teollisuusliitto, Rakennusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL), Ammattiliitto Pro ja Palvelualojen ammattiliitto (PAM). Työnseisaukset ovat korkeintaan vuorokauden pituisia.
ENSIMMÄISET lakot järjestetään tiistaina. Tuolloin työtaisteluja on yli 50 työpaikalla ja ne painottuvat Pohjois-Suomeen. Keskiviikkona lakkoillaan etenkin Varsinais-Suomessa ja torstaina Itä-Suomessa.
Liittojen listalla on hyvin erisuuruisia ja eri aloilla toimivia työpaikkoja.
Lue lisää: Uusia työtaistelutoimia ensi viikolle – tätä on luvassa
Esimerkiksi JHL:n lakot vaikuttavat muun muassa liikuntapaikkojen, jäteasemien sekä pesula- ja ruokapalveluiden toimintaan.
Keskiviikkona Turun joukkoliikenteessä on odotettavissa häiriöitä, kun JHL:n jäsenet Turun kaupunkiliikenne -yhtiössä lakkoilevat. Myös Turku Energiassa työskentelevät JHL.n jäsenet ovat lakossa tuolloin.
Rakennusliiton lakot puolestaan hidastavat rakennustöiden etenemistä muun muassa Lapin, Turun ja Kuopion keskussairaaloissa.
LIITOT ovat ilmoittaneet, että mielenilmausten aikana huolehditaan hätä- ja suojelutyöstä ja muista työpaikan toiminnan turvaamiseen liittyvistä välttämättömistä toimenpiteistä.
Sähköliiton työnseisausten ulkopuolella ovat sähkön- ja lämmöntuotantoon ja sähkönjakeluun liittyvät välttämättömät työtehtävät ja varallaolo. Ne eivät myöskään koske vuorotyöntekijöitä.
Pro-liiton lakot koskevat työvuoroja, jotka alkavat keskiviikkona kello 00.00 ja 24.00 välillä.
Asumistuet laskee ja toimeentulotuki laskee
Miten pärjäävät ne, jotka eivät tee edes pätkätöitä ? Jos tulet etnisistä maista niin hyvin, koska kaikki kulut asuntoa ym myöten maksetaan verovaroilla .
Mamuila a moeoilla hienot vaatet aina paremmat kuin meillä somalaisllapsial
Pitää elellä suu säkkiä myöten. Jostakin on tingittävä isänmaan hyväksi. Minullakin on jo toista talvea sama talvitakki. Kulutusta on supistettava kun hinnat nousevat.
Joku kirjoitti toista talvea sama talvitakki.Minulla taas 5 talvea sama talvitakki kuin 13 vuotta vanhat toppahousut jne.sästelijäästi siis pieni tuloisena eletty koko ikä muten.
Vihervasemmisto ja arvokonservatiivit ajavat tavalliset suomalaiset pois pääkaupunkiseudulta . Vain ne voivat jäädä joilla on suuret tulot taikka pakolaisstatuksen kautta kaikki ilmaista .
Onko tulossa hallittu rakennemuutos, samoin kuin pääministeri H-H kaudella . Kiitos kokoomuksen.
Natsi hallitus on ek na asiala
Suomi kuuluu vain ek lle kokoomus
Asiaa on vaan niin että
Työnantajien edustajat ovat ryhtyneet hallituksen vankkumattomaksi tukijoiksi hallitus neuvotteluiden jälkeen. EK:n, Suomen Yrittäjien ja Keskuskauppakamarin työt tulivat tehdyksi jo hallitusohjelmaa kirjoitettaessa.
Äänestä
SAK ja SDP
Kännykästä olen joutunut luopumaan.Asiapuhelut on suunattu tuttvani kimppakivaan.
Pätkätöitä teen vain sen verran että tiitävä sitten maksetaviin eläkeisiin.eli noin 9h/viikko.Toimeentulo voi sitten hakea perkirjoituksen kautta hautajaisiin. Nämä vanhempain perintöeurot voinee laittaa suoraan kuntalaisille.
Näin se menee Hyvinvointi Suomessa!Palaamme vielä todella entiseen,aikaan.
Kirjoitustyylistä päätellen olet jo palannut!
Olet oikeassa.palannut olen!Työtömyys alkoi 1994.Tottapa Suomen herrat pian alkaa
maksamaan sopeutuseuroja. Sitä odotellaan kirjoitustyylillä.