...eräs tarina. Tulin uskoon joitakin vuosia sitten vaikeiden vaiheiden kautta. Sairastuin psykoosiin, mikä aiheutui siitä, että väärinymmärsin sen, kuinka kulkea Jumalan johdatuksessa. Olin lukenut Raamatusta: "Minä johdatan teitä, kun te kuljette rukoillen." Otin sen tietenkin niin kuin se on kirjoitettu ja lopulta rukoilin kaikissa mahdollisissa tilanteissa, mitä tulisi tehdä. Sekosin. Sairauteni sai minut myös pysähtelemään pakonomaisesti pitkiäkin aikoja ulkona luonnossa. Kulutin aikaa muutenkin kaikkeen turhaan, joka asiaan kului kauheasti aikaa. Kirjoitin paljon, jäsentääkseni tunteitani, mm. rukouspäiväkirjaa. Lopulta rasahti. En jaksanut enää. Viimeinen pisara oli, kun kävelyllä ollessani käännyin risteyksestä mielestäni "väärään suuntaan"... Omantunnontuskat olivat kauheat. Soitin äidilleni itkien. Lähdin kotiin kulkien erään ystäväni kautta. Siellä vain makasin puhumattomana lattialla, eikä hän osannut auttaa minua mitenkään. Hän kyllä auttoi jo pelkällä olemassaolollaan ja lempeällä puheellaan. Eräänä yönä romahdin täysin. Kaikki, koko elämä tuntui pakolta. Huusin Jumalalle: "Älä vaadi minulta mitään!" Pian päästyäni kotiin jouduin sairaalahoitoon. Nyt Jumala on parantanut minut. Uskonelämäni on terveellä pohjalla. En sure sitä mikä on tapahtunut, se teki minut vahvemmaksi. En syytä Jumalaa, minustahan se väärinymmärrys johtui.
Ei uhri, mutta...
Anneli
6633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nii... sillähän se menee millä se on tullutki... sanotaan... Ainaki alkoholistit sanoo... =D
Joo, nuorilla uskovilla voi homma karata välillä käsistä. Pulmia tulee silloin, kun jokin Raamatun sanoma vedetään äärimmäisyyksiin, niin kuin sinulle kävi. Toisaalta kasvuun kuuluu myös virheiden teko ja niistä oppiminen. Älä jää kiinni menneeseen, Jumala haluaa viedä sinua eteenpäin.
Päästäänkin taas kätevästi siihen, että miksi ihmeessä raamattu on kirjoitettu niin, että se voidaan "vetää äärimäisyyksiin"? Jos kirjan tarkoitus on pelkästään hyvä, miksi se aiheuttaa pahaa? Miksi sitä ei ole kirjoitettu niin, että tulkinnanvaraa ei kertakaikkiaan jää? Onko jumala sadisti? Miksi kiusata ihmisiä? Käsittämätön veikko :)
Tottahan teillä löytyy tähänkin sopiva vastaus... Niinkuin kaikkeen... Kätevä kirja ;)
Ihminen kyllä kykenee viemään äärimmäisyyksiin ja vääriin tulkintoihin minkä tahansa asian tai dokumentin. Avioliitto ja rakkaus esimerkiksi ovat ihania asioita, joskus vaan ihmisten väleissä johtavat kauheuksiin. Sadut ovat usein oivaltavia ja hyviä, niitäkin voidaan lasten kohdalla käyttää myös vääriin. Hitler osasi valikoida Raamatun tekstejä niin, että perusteli niillä omia tekojaan jne. Kaikkea hyvää voidaan vääristää, valitettavasti....tähän ei tarvita mitään raamatullisia sitatteja....
Maagiseen energiatyöskenetelyyn tulisi kouliintua pikkuhiljaa ja tietäen, mitä tekee. Joukkoenergian holtiton käyttäminen johtaa taatusti sairastumiseen.
Olisit jokatapauksessa todennäköisesti sairastunut. Jonkun pakko-oireiston olisit kehittänyt jostakin asiasta. Ei tässä nyt Raamatulla ole sinänsä mitään tekemistä. Jos ei olisi ollut jotain Raamatun lausetta, niin olisit varmaan ruvennut vaikka välttelemään avaruusolentoja. Erota sairaus ja Raamattu toisistaan. Äläkä tosiaan syytä itseäsi.
Hyvä, että olet parantunut. Tsemppiä jakoon.