Eutanasian erikoismies Hännikäinen Suomesta: Sitähän tarinassa ei kerrota, miksi tämä henkilö on tehnyt elvytyskiellon. Ymmärrän sen miehen teon, mutta sitä en ymmärrä miksi Mika Aaltola lähtee tätä ylistämään televisiossa! Aaltola tahtoo herättää koronataudin heikentämän Suomen kansan varoittamalla ihmisiä Hippokrateen valan rikkureista. Aborttilääkärit ja eutanasian viralliset tappajat toimivat mielestään lähimmäistensä ja koko kansan hyväksi eutanasia nimikkeen alla seisten kuin olisivat entiset sotasankarit käskyn jaolla. On hyvä näin kovina aikoina että on edes yksi jonka omatunto ja lähimmäisen rakkaus on tallella. Monella lääkäriltä omatunto on kuin mafian tappajilla. Jonkinlaista veljesyhteyttä?
Minut saa tappaa
Anonyymi-ap
9273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei elvytyskieltoon mitään syytä tarvita, sen voi kirjata hoitotahtoon ihan vapaasti. Minullakin on elvytyskielto.
Laita vaikka Daavidin tähti selkään merkiksi että voin kävellä ohitsesi nähdessä sinun haukkovan ilmaa keuhkoihisi. Ihan vapaasti voin mennä ohitsesi. Jos kaadut loukkaat pääsi en auta sinua koska kiellät sen.
Minullakin on rajattu elvytyskielto kirjattuna hoitotahtoon.
Kannattaa huomioida, etteivät lääkärit automaattisesti lue näitä hoitotahtoja. Asia tulee kertoa läheisille, että he kykenevät kertomaan siitä lääkärille, jos sellainen tilanne tulee. Sen jälkeen lääkärin tulee noudattaa potilaan kirjaamaa hoitotahtoa, vaikka potilas ei voisikaan itse asiasta kertoa.
Kehotan lukemaan Clarkin pienen kirjan Kuoleman toiset kasvot. Vanhenemisen biologiaa.
Lääketieteen kehitys on viemässä siihen, että ihmistä kyetään pitämään koneilla hengissä, vaikka kaikki korkeampi aivotoiminta olisi jo peruuttamattomasti sammunut.
Vaikka tilanne ei olisi edes niin paha, niin jossain vaiheessa saattaa tulla tilanne, jossa elämän jatkaminen ei ole mielekästä. Kun tällaisen tilanteen varalle on hoitotestamentti tehty, se helpotaa omaisten päätöksentekoa.
Olisin voinut jopa äänestää Aaltolaa hänen esiinnyttyään asiantuntijana. Silloin hänen patavanhoillinen ajattelunsa ei vielä ollut tullut esiin.
Tässä yksi esimerkki omakantaan kirjatusta hoitotahdosta:
"Määrään, että jos minä vakavan sairauden tai onnettomuuden seurauksena
en pysty päättämään omasta hoidostani esimerkiksi tajuttomuuden tai vanhuuden heikkouden vuoksi, ei minua hoidettaessa saa käyttää keinotekoisesti elintoimintoja ylläpitäviä hoitomuotoja ellei tilani korjautumiseen ole selkeitä perusteita. Vaikeiden oireiden poistamiseksi tai lievittämiseksi voidaan kuitenkin edellä mainittuja keinojakin tilapäisesti käyttää.
Tehohoitoa voidaan minulle antaa vain, jos voidaan kohtuudella arvioida, että sen antaminen johtaa parempaan tulokseen kuin pelkästään lyhytaikaiseen elämän pitkittymiseen.
Jos toivorikkaana aloitettu hoito osoittautuu tuloksettomaksi, siitä on välittömästi luovuttava."
Mikä tämän hoitotahdon noudattamisessa on moraalitonta?
Jos ihminen antaa lemmikkinsä kärsiä, kunnes kuolema korjaa, hän syyllistyy rikokseen. Miksi ihmisen kohdalla sama olisi hyväksyttävää?
Elvytyskielto on vapaaehtoinen ,mutta jos joku auttaa ihmistä tekemään itsemurhan niin rikos on kyseessä.
Olet väärässä. Itsemurhassa avustamista ei ole Suomen laissa kriminalisoitu.
"Itsemurhan avustaminen ei ole lähtökohtaisesti Suomessa rangaistavaa, koska sitä ei ole erikseen kriminalisoitu eikä itsemurha ole lainvastaista. Oikeuskäytäntöä ei ole tapauksista, jossa lääkäri olisi avustanut potilasta itsemurhassa."
Olen erimieltä asiasta koskien itsemurhan avustus.
Saat olla erimieltä, mutta laki on laki.