Nykyisin tulee aina silloin tällöin nostetuksi esiin kysymys, missä kunnossa eläkeikäiset ja voivatko käydä vielä töissä?
Jos muistettaisiin että suuri osa viime vuosina eläkkeelle jääneistä on elänyt pätkätöillä ja jopa työttömyysjaksoilla vuosikymmenien ajan. Meillä oli lama 1990 luvulla, mutta se on unohdettu. Kun lamavuosina jäi työttömäksi sitä tilannetta ja epävarmuutta riitti seuraavat vuosikymmenet. Kyllä monissa eläkeläisiissä on vielä virtaa ja intoa töihin. Toinen juttu he, jotka raataneet vakitöissä koko ikänsä, yleensä 30-40 vuotta. He haluavat varmasti vapaalle.
Nyt nuoret sukupolvet pitävät näitä työttömyysjaksoja kokeneita niin elämässään epäonnistuneina että leimaavat mielellään edelleenkin. Nuoremmat ikäpolvet tuntevat vain yleiset mielenterveysongelmansa ja kuvittelevat että iäkkäät ovat tarponeet ikänsä samanlaisissa ongelmissa.
Olimme nykyistä vahvempaa? ikäpolvea, ei valitettu ja sairastuttu kaikesta työttömyydestä ja etsittiin itse ratkaisuja. Meitä ei tukenut kukaan opiskellessa ja itsenäistymisprosesseissa. Ei edes tiedetty, että monissa tilanteissa on syytä saada henkistä tukea. Jos ei ollut rahaa huvituksiin, ei huviteltu kalliisti. Oltiin kotona paljon aikaa viettäneinäkin hyväntuulisia, ei silti tullut ahdistuksia ja lääkityksiä. Hyväksyttiin yksinäisyys, kuten harvaanasutussa Suomessa saa meistä usea tyytyä yhäkin yksinäisyyteen. Matkusteltiin kuitenkin ja tutustuttiin ihmisiin. Jos ei ollut rahaa hienossa isossa asunnossa asumiseen, ostettiin vaatimattomampi asunto. Käveltiin tai ajettiin vaikka Fordilla tai Toyotalla, jos ei voinut ostaa BMW merkkiä. Irtoripsiäkään ei näkynyt niin monilla kuin nyt.
Jos muistettaisiin että suuri osa viime vuosina eläkkeelle jääneistä on elänyt pätkätöillä ja jopa työttömyysjaksoilla vuosikymmenien ajan. Meillä oli lama 1990 luvulla, mutta se on unohdettu. Kun lamavuosina jäi työttömäksi sitä tilannetta ja epävarmuutta riitti seuraavat vuosikymmenet. Kyllä monissa eläkeläisiissä on vielä virtaa ja intoa töihin. Toinen juttu he, jotka raataneet vakitöissä koko ikänsä, yleensä 30-40 vuotta. He haluavat varmasti vapaalle.
Nyt nuoret sukupolvet pitävät näitä työttömyysjaksoja kokeneita niin elämässään epäonnistuneina että leimaavat mielellään edelleenkin. Nuoremmat ikäpolvet tuntevat vain yleiset mielenterveysongelmansa ja kuvittelevat että iäkkäät ovat tarponeet ikänsä samanlaisissa ongelmissa.
Olimme nykyistä vahvempaa? ikäpolvea, ei valitettu ja sairastuttu kaikesta työttömyydestä ja etsittiin itse ratkaisuja. Meitä ei tukenut kukaan opiskellessa ja itsenäistymisprosesseissa. Ei edes tiedetty, että monissa tilanteissa on syytä saada henkistä tukea. Jos ei ollut rahaa huvituksiin, ei huviteltu kalliisti. Oltiin kotona paljon aikaa viettäneinäkin hyväntuulisia, ei silti tullut ahdistuksia ja lääkityksiä. Hyväksyttiin yksinäisyys, kuten harvaanasutussa Suomessa saa meistä usea tyytyä yhäkin yksinäisyyteen. Matkusteltiin kuitenkin ja tutustuttiin ihmisiin. Jos ei ollut rahaa hienossa isossa asunnossa asumiseen, ostettiin vaatimattomampi asunto. Käveltiin tai ajettiin vaikka Fordilla tai Toyotalla, jos ei voinut ostaa BMW merkkiä. Irtoripsiäkään ei näkynyt niin monilla kuin nyt.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.