J.Hynynen antoi partansa leikata ja hyvä niin. Mies nuoreni 10v:lla vielä kun leikkaisi tuo onnettoman siimahäntänsäkkin pois eli takatukan, olisi vieläkin nuoremman näköinen kuin mies konsanaan.
Mutta, eräs kirjoitti, ettei noin saa tehdä, kun parrankasvatus kestää ikuisuuden.
Niin, voin sanoa, että: Ei sitä tarvitse kasvattaa, Se kasvaa ihan itsekseen, niin kuin myöskin hiuksetkin.
Nyt sitten senkin tiedät ja lähtökohtaisesti monen monella on hiukset sekä parta ihan kaameassa kunnossa, siis ihan kamalaa katsottaavaa.
Sakset olisi pitänyt ottaa jo kauan kauan sitten käyttöön, mutta kun kukaan ei nykyaikana viitsivaivautua sanomaan, kuinka hirveät hiukset tai/ja parta on.
Totuus sattuu ja pelko toisen suuttumisesta. Se on vain ihmisen luonne kysymys.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.