Asia on niin, että julkinen puoli on siivellä eläjiä ja elättejä. Sen kustantaa yritykset ja niissä töissä olevat maksamalla veroja. Vain viennistä tulee lisää tervettä rahaa talouteen. Muu on kierrätystä. Sen takia vientialojen menestys on tärkeintä.
Kaikki palkankorotusmahdollisuudet perustuvat tuottavuuden lisääntymiseen. Vain tuottavuuden lisää voidaan jakaa, osa kehitykseen, osa omistajille ja osa työntekijöille. Vientivetoinen palkkamalli varmistaa, että rahaa on jaettavaksi sopusuhtaisesti.
Jos siipeilijöiden palkkoja nostetaan enemmän kuin heidän rahoittajillaan on luontaisesti varaa, niin se johtaa leikkauksiin. Työntekijöitä, elättejä on irtisanottava, että rahat riittää ylisuuriin palkankorotuksiin. Vuoden 2007 jälkeen tehtiin ylisuuria palkankorotuksia julkiselle puolelle, minkä takia valtio on velkaantunut. Valtion olisi pitänyt irtisanoa väkeä, mutta se valitsi velalla rahoittamisen tien. Nyt valtion velka bruttokansantuotteesta on jo yli 70%. Silloin vuonna 2007 se oli Ruotsin tasolla 30%. Ruotsi on siellä pysynytkin.
Suomen valtion menot ovat yli 10 miljardia tuloja suuremmat. Se johtuu julksien puolen ylisuurista palkankorotuksista. Vaje johtaa leikkauksiin. Leikkauksia kohdistetaan poliittisista syistä kansalaisiin, vaikka syyllinen on julkisen talouden työntekijöiden palkankorotukset. Kreikassa julkisia palkkoja leikattiin, oliko peräti 30%, että talous oikeni. Niin pitäisi Suomesssakin pitäisi tehdä. Se olisi syy-seuraus -suhteen takia oikeudenmukaista. Näin se on.
Vientivetoinen palkkamalli on oikein. Se varmistaa pitkällä tähtäimellä oikeansuhteiset ja parhaat palkankorotukset. Sen on Ruotsin tie näyttänyt. Siellä palkat ovat nousseet ja valtion velka on 30% bkt:stä. Kansa voi hyvin. Tosin eivät ole niin onnellisia kuin Suomessa, mutta... demarit ja ay-liike ovat siellä ainakin fiksumpia, eivätkä rettelöi, kun joutuvat oppositioon. Kunnioittavat kansan mielipidettä ja perustuslakia, mikä on myös oikein.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Asiahan on myös niin, että julkinen sektori luo ja antaa yrityksille edellytykset toimia.
Kouluttaa työvoiman, huolehtii työvoiman työkuntoisuudedta terveyden ja muiden edellytysten osalta, luo infran eli maantiet, rautatiet, sähkön, vesi-viemäröinnin, järjestää yritystuet, huolehtii turvallisuudesta eli poliisi ja puolustusvoimat. Jne, jne
Ilmaiseksiko tämä pitäisi tehdä? Nyt yritykset saavat nämä käytännössä maksuttomasti ja verojakin , joilla tuo kaikki kustannetaan, yritystoiminta maksaa kovasti kohtuullisesti.
Ilman julkista sektoria, Suomessa ei toimi mikään käytännössä.
Aivan ja jos halutaan käyttää sanaa ’siipeilijä’, niin kyllä se kovasti hyvin sopii myös elinkeinoelämään, jolle julkinen sektori järjestää nuo kaikki valmiiksi. Ja tosiaan käytännössä maksuttomasti.
Miin jis suomessa ei ole muuta kun ek ja työnantajat ja kokoomuksen etu kyseessä
Jos ajatelaan suimen kansaa niin aitten ei opetkin mene lakkoon.
Omko suomessa tatkoitus tehdä muuta kuin elätyää ek ya
Mihun beeot menee yriyystukiin ja maataloustukiin ja kauppiaiden miljona voittoihin
Ei kaoitalisti anna mitään ilmaoseksi bei kaiken
Lama yuleee nappiakuppiasya yulee työttömii