Miksi oikeistolaiset ovat niin katkeria ?

Mikä ihme siinä on että oikeistolaiset kadehtii, yksinyrittäjiä, työntekijöitä ja jopa työttömiä niin paljon että ovat valmiita antamaan heille raippaa ?
5132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kateellisuus ja katkeruus ovat oikeistolaisia perusarvoja.

Äänestä
  • ...lisää siihen vielä kyylääminen niin asia on täyteläinen.

    Äänestä

Ohjaavat oman epäonnistumiensa heihin.

Äänestä

Mikä ihme siinä on, että punapanssit ovat niin harhoissaan koko ajan, että kuvittelevat oikeistosta sitä ja tätä?

Äänestä

Länsimainen oikeistolainen haluaa orjuuttaa itselleen koko loppumaailman,aina. Siksihän kolonialismikin syntyi 1700-luvun jälkeen kun ensin opittiin tekemään kunnon valtamerilaivoja millä kuljettaa orjia maasta toiseen esim. Afikasta amerikan puolelle.

Vasta sitten afrikkalaisten orjuus ja kolonialismi loppui kun tummat oppi taistelemaan itsenäisyytensä puolesta,muuten olisivat vieläkin vain orjien asemassa.

Ja mistä tuo orjuutushalu sitten tulee Länsi-ihmiselle ?
Egypti ja Rooma joilla oli jo tuhansia vuosia sitten orjaluokat ja jotka levisi sitten Intiaan,Kiinaan myös ,sieltä myös Lännen päättäjät Englannissa ,Hollannissa,Belgiassa,Portugalissa ja ilmeisesti Espanjassakin oppivat systeemin tehokkuuden .
Ja sitten myöhemmin kun levittivät orjuuden myös amerikoihin.

Noilta ajoilta Länsi-ihmisen toisten orjuuttaminen ja hyväksikäyttö on peräisin ,mitä sitten myöhemmin sovellettiin myös kun kehitettiin nykykapitalismi ja markkinatalous ja joka jatkaa nyt samaa perinnettä mutta nyt rahan voimalla eli rikkaat ja köyhät.

Venäjällä Herra Marks tajusi tämän ja kehitti sille vastavoiman kommunismin ja Hitler kehitti kansallissosialismin joka oli myös Länsivastainen yhteiskuntajärjestelmä mutta kaatuivat nekin omaan mahdottomuuteensa eli nrekin ajautui vain orjuuttamaan muita ihmisiä,natsit juutalaisia ja muita natsismin vihollisia ja kommunistit lopulta kaikkia ympärillä oleviaan vain systeemin orjaksi.

Eli kaikki nuo systeemit on vain erilaisia diktatuureja ,myös kapitalismi ,vaikka itseään mainostaakin vapaan maailman tyyssijana mutta todellisuudessa ei sitä ole vaan kaikki ihmiset siinä on rahan orjia ja jos sinulla ei sitä ole jostain syystä ,eli olet köyhä,ja olet auttamattomasti muiden orja,jotka voi määrätä elämästäsi ja kuolemastasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä ihme siinä on että oikeistolaiset kadehtii, yksinyrittäjiä, työntekijöitä ja jopa työttömiä niin paljon että ovat valmiita antamaan heille raippaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu