Kyllä kaikki tiedotusvälineet Suomessa on valjastettu EU-myönteisten poliitikkojen käsikassaraksi.
Kaikki EU:iin kriittisesti suhtautuvat leimataan lähinnä jonkin asteisiksi kylähulluiksi, kommareiksi, rauhanpuollustajiksi tai muuhun hörhöporukkaan. Meno on pahempaa kuin suomettumisen aikana 70-luvulla.
Aina kun tehdään jonkilainen gallupkysely Suomalaisten suhtautumisesta Euroopan unioniin tai esim. Eu perustuslakiin, tulos on lähes aina seuraavanlainen. Suurin osa Suomalaisista pitää jäsenyyttä EU:ssa myönteisenä asiana, suurin osa Suomalaisista kannattaa EU:n laajenemista ja suurin osa kannattaa perustuslain ratifiomista.
Tämän lisäksi kerrotaan, että näitä asioita kannattaa nuoret, korkeasti koulutetut, akateemisesti sivistyneet johtavassa asemassa olevat kansalaiset ja kaupungeissa asuvat. Vastustajat ovat vanhuksia, heikosti koulutettuja, pienipalkkasia tai työttömiä ja maaseudulla asuvia.
Tällä tempulla saadaan ne, joilla ei ole selvää kantaa ns. voittajien puolelle. Eli kun ajattelen ja äänestän samoin kun yhteiskunnan eliitti niin tunnen kuuluvani ikään kuin samaan porukkaan.
Tämä oli hieman kärjistetysti sanottu, mutta joiltakin osin pitänee paikkansa. Eli kansalais- mielipiteitä voidaan ohjailla.
Harvoin näkee valtalehdissä EU-kriittisiä kirjoituksia. Muistaakseni 70-luvulla mikään lehti ei esim. kritisoinut Neuvostoliittoa.
Tiedän, että on paljon ihan fiksuja ja hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka suhtautuvat kielteisesti Euroopan unioniin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Totta joka sana.
Keisarilla on uudet vaatteet...
Käänsin sanakirjan kanssa yhden uutisen, ja lappu on jotenkin välttänyt roskiksen.
Se on aika valaiseva.
Suomen ja Ruotsin teksti-TV:n yöllä 22.9.2004
Suomi:
EU rajoittaisi pitkiä työviikkoja.
EU:n tuoreen esityksen mukaan yritysten olisi jatkossa vaikeampaa teettää yli 48 tunnin työviikkoja.
Ruotsi:
EU avaa 65-tunnin työviikot.
EU-maat jotka haluavat, voivat sallia 65-tunnin viikot ja työaika lasketaan vuosittain, mikä mahdollistaa erilaiset pitkät työviikot…
Ruotsin uutinen oli pitkä ja loppuosa oli vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin alkukin, mutten viitsi äheltää siitä käännöstä tähän, kun suomen uutinen oli se mikä näkyy yllä, joten loppuosaa ei voi vertailla.
Ja eipä tulisi mieleenkään sanoa juuri mitään hyvää EU:sta. Ja levitän kyllä sanaa eteenkin päin.