Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus;
se,
mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso,
uusi on sijaan tullut.
Mutta kaikki on Jumalasta,
joka on sovittanut meidät
itsensä kanssa Kristuksen kautta
ja antanut meille sovituksen viran.
Sillä Jumala oli Kristuksessa
ja sovitti maailman itsensä kanssa
eikä lukenut heille
heidän rikkomuksiaan,
ja hän uskoi meille
sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta
me siis olemme lähettiläinä,
ja Jumala kehoittaa
meidän kauttamme.
Me pyydämme
Kristuksen puolesta:
antakaa sovittaa itsenne
Jumalan kanssa.
Sen,
joka ei synnistä tiennyt,
hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme
Jumalan vanhurskaudeksi.
Hänen työtovereinaan
me myös kehoitamme teitä
vastaanottamaan Jumalan armon niin,
ettei se jää turhaksi.
2 Kor 5:17 -
Kristuksessa
218
2005
Vastaukset
- Anonyymi
Raamatun mukaan syntien sovitus henkilökohtaisella tasolla tapahtuu Jumalan armotekona Kristittyjen yhdessä kasteessa. Ef.4:5
Kristuksen puolesta
me siis olemme lähettiläinä,
ja Jumala kehoittaa
meidän kauttamme.
Me pyydämme
Kristuksen puolesta:
antakaa sovittaa itsenne
Jumalan kanssa.
Ap. t. 22:16
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'Kaikki ihmiset
eivät ole Kristuksessa
eivätkä uusia luomuksia.
"Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus;
se, mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso,
uusi on sijaan tullut."
(2 Kor 5:17)
On siis ihmisiä,
joiden kohdalla
vanha ei olekaan kadonnut
eikä uusi sijaan tullut,
vaikka onkin niin,
että Jumala on
sovittanut maailman.
"Mutta kaikki on Jumalasta,
joka on sovittanut meidät
itsensä kanssa Kristuksen kautta
ja antanut meille sovituksen viran."
(2 Kor 5:18)
Siis Jumalan puolelta
kaikki on valmiina.
"Sillä Jumala oli Kristuksessa
ja sovitti maailman itsensä kanssa
eikä lukenut heille
heidän rikkomuksiaan,
ja hän uskoi meille
sovituksen sanan."
(2 Kor 5:19)
Kun syyllistä etsitään siihen,
miksi kaikki eivät silti ole
tulleet uskoviksi,
voidaan sitä etsiä ensiksi
saarnamiehistä,
joille edellä olleen mukaan
on annettu
sovituksen virka,
joille on uskottu
sovituksen sana.
"Kristuksen puolesta
me siis olemme lähettiläinä,
ja Jumala kehoittaa
meidän kauttamme."
(2 Kor 5:20)
Mutta vika voi olla myös siinä,
että jotkut eivät kerta kaikkiaan
halua ottaa vastaan
Kristuksen lähettiläiden sanomaa,
eivätkä antaa sovittaa itseään
Jumalan kanssa.
"Me pyydämme
Kristuksen puolesta:
antakaa sovittaa itsenne
Jumalan kanssa."
(2 Kor 5:20)
Joka tapauksessa on siis niin,
että Jumalan puolelta
kaikki on tehty ja valmista,
mutta silti kaikki eivät
ole tulleet Jumalan vanhurskaudeksi.
"Sen,
joka ei synnistä tiennyt,
hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme
Jumalan vanhurskaudeksi."
(2 Kor 5:21)
Ja siksi me Jumalan työtovereina
kehotamme ottamaan vastaan
Jumalan armon.
Mutta karmea totuus on,
että Jumalan armo
voi jäädä turhaksi.
"Hänen työtovereinaan
me myös
kehoitamme teitä
vastaanottamaan Jumalan armon niin,
ettei se jää turhaksi."
(2 Kor 6:1)
Kun me tätä teemme,
niin kysymys on hyvin vakavasta asiasta.
Me elämme nyt armon päiviä.
Jokainen kohtaaminen
syyttömäksi julistetun ja syyllisen välillä
on radikaali.
"Sillä hän sanoo:
'Otollisella ajalla
minä olen sinua kuullut
ja pelastuksen päivänä sinua auttanut'.
Katso,
nyt on otollinen aika,
katso,
nyt on pelastuksen päivä."
(2 Kor 6:2)- Anonyymi
Mitähän iloa tuosta Jeesus huhuilusta olisi. Neljään ilmansuuntaan olet kiljunut, ääni on käheä. Mitään ei taaskaan tapahtunut.
Viittaat katkelmaan,
jossa tuodaan esiin
Jumalan kolme persoonaa.
Ensin Pyhä Henki.
Sitten Poika.
Ja päätteeksi Isä.
"yksi ruumis ja yksi henki,
niinkuin te olette kutsututkin
yhteen ja samaan toivoon,
jonka te kutsumuksessanne saitte;
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste
yksi Jumala ja kaikkien Isä,
joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."
(Ef 4:4-6)
Kun me synnymme uudesti/ylhäältä Hengestä,
niin meistä tulee Jumalan lapsia.
Hengessä olemme yhtä ruumista
Kristuksen kanssa.
Jeesus on meidän Herramme,
ja Häneen meidät sitten upotetaan.
Me olemme Kristukseen kastetut.
Kun olemme syntyneet Hengestä
ja meidät on upotettu
Kristuksen kuolemaan,
niin meistä on tullut
Kristuksen Morsiamena
Jumalan perheväkeä,
jossa Isä on yli kaikkien.
yksi Herra
=>
Jeesus Kristus
yksi usko
=>
Kristuksen eli Jumalan Pojan usko
meissä.
Siis usko,
jonka alkaja ja täydelliseksi tekijä
on Jeesus.
yksi kaste
=>
Vesikaste,
jossa meidät upotetaan
Kristukseen ja Hänen kuolemaansa.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Viittaat katkelmaan,
jossa tuodaan esiin
Jumalan kolme persoonaa.
Ensin Pyhä Henki.
Sitten Poika.
Ja päätteeksi Isä.
"yksi ruumis ja yksi henki,
niinkuin te olette kutsututkin
yhteen ja samaan toivoon,
jonka te kutsumuksessanne saitte;
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste
yksi Jumala ja kaikkien Isä,
joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."
(Ef 4:4-6)
Kun me synnymme uudesti/ylhäältä Hengestä,
niin meistä tulee Jumalan lapsia.
Hengessä olemme yhtä ruumista
Kristuksen kanssa.
Jeesus on meidän Herramme,
ja Häneen meidät sitten upotetaan.
Me olemme Kristukseen kastetut.
Kun olemme syntyneet Hengestä
ja meidät on upotettu
Kristuksen kuolemaan,
niin meistä on tullut
Kristuksen Morsiamena
Jumalan perheväkeä,
jossa Isä on yli kaikkien.
yksi Herra
=>
Jeesus Kristus
yksi usko
=>
Kristuksen eli Jumalan Pojan usko
meissä.
Siis usko,
jonka alkaja ja täydelliseksi tekijä
on Jeesus.
yksi kaste
=>
Vesikaste,
jossa meidät upotetaan
Kristukseen ja Hänen kuolemaansa.Helluntai versiot sitten on Vapaakirkon versiot / tulkinnat
Paavali oli kohdannut Jeesuksen
ja hänessä oli tapahtunut mielenmuutos
ennen kasteen ottamista.Anonyymi kirjoitti:
Helluntai versiot sitten on Vapaakirkon versiot / tulkinnat
"yksi ruumis ja yksi henki,
niinkuin te olette kutsututkin
yhteen ja samaan toivoon,
jonka te kutsumuksessanne saitte;
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste
yksi Jumala ja kaikkien Isä,
joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."
(Ef 4:4-6)
Tuossa on selvä kolmijako
Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Joskin käänteisessä järjestyksessä.
Pojasta todetaan seuraavat asiat:
yksi Herra
=>
Jeesus Kristus
yksi usko
=>
Kristuksen eli Jumalan Pojan usko
meissä.
Siis usko,
jonka alkaja ja täydelliseksi tekijä
on Jeesus.
yksi kaste
=>
Vesikaste,
jossa meidät upotetaan
Kristukseen ja Hänen kuolemaansa.
Viestini ei siis sisältänyt
kahta eri näkemystä,
vaan yleisluonteisen katsauksen
tuohon tekstikatkelmaa
ja sitten tarkemman selvityksen
suhteestamme Jeesukseen.
Me olemme siis
Jeesuksen Ruumiin jäseniä.
Hän on Pää eli Herramme.
Elämme Hänen uskossaan.
Olemme upotettuja Häneen.- Anonyymi
Ensin usko, sitten kaste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensin usko, sitten kaste.
Jep
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kaikki ihmiset
eivät ole Kristuksessa
eivätkä uusia luomuksia.
"Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus;
se, mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso,
uusi on sijaan tullut."
(2 Kor 5:17)
On siis ihmisiä,
joiden kohdalla
vanha ei olekaan kadonnut
eikä uusi sijaan tullut,
vaikka onkin niin,
että Jumala on
sovittanut maailman.
"Mutta kaikki on Jumalasta,
joka on sovittanut meidät
itsensä kanssa Kristuksen kautta
ja antanut meille sovituksen viran."
(2 Kor 5:18)
Siis Jumalan puolelta
kaikki on valmiina.
"Sillä Jumala oli Kristuksessa
ja sovitti maailman itsensä kanssa
eikä lukenut heille
heidän rikkomuksiaan,
ja hän uskoi meille
sovituksen sanan."
(2 Kor 5:19)
Kun syyllistä etsitään siihen,
miksi kaikki eivät silti ole
tulleet uskoviksi,
voidaan sitä etsiä ensiksi
saarnamiehistä,
joille edellä olleen mukaan
on annettu
sovituksen virka,
joille on uskottu
sovituksen sana.
"Kristuksen puolesta
me siis olemme lähettiläinä,
ja Jumala kehoittaa
meidän kauttamme."
(2 Kor 5:20)
Mutta vika voi olla myös siinä,
että jotkut eivät kerta kaikkiaan
halua ottaa vastaan
Kristuksen lähettiläiden sanomaa,
eivätkä antaa sovittaa itseään
Jumalan kanssa.
"Me pyydämme
Kristuksen puolesta:
antakaa sovittaa itsenne
Jumalan kanssa."
(2 Kor 5:20)
Joka tapauksessa on siis niin,
että Jumalan puolelta
kaikki on tehty ja valmista,
mutta silti kaikki eivät
ole tulleet Jumalan vanhurskaudeksi.
"Sen,
joka ei synnistä tiennyt,
hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme
Jumalan vanhurskaudeksi."
(2 Kor 5:21)
Ja siksi me Jumalan työtovereina
kehotamme ottamaan vastaan
Jumalan armon.
Mutta karmea totuus on,
että Jumalan armo
voi jäädä turhaksi.
"Hänen työtovereinaan
me myös
kehoitamme teitä
vastaanottamaan Jumalan armon niin,
ettei se jää turhaksi."
(2 Kor 6:1)
Kun me tätä teemme,
niin kysymys on hyvin vakavasta asiasta.
Me elämme nyt armon päiviä.
Jokainen kohtaaminen
syyttömäksi julistetun ja syyllisen välillä
on radikaali.
"Sillä hän sanoo:
'Otollisella ajalla
minä olen sinua kuullut
ja pelastuksen päivänä sinua auttanut'.
Katso,
nyt on otollinen aika,
katso,
nyt on pelastuksen päivä."
(2 Kor 6:2)”Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.”
Apt 5:42 - Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Viittaat katkelmaan,
jossa tuodaan esiin
Jumalan kolme persoonaa.
Ensin Pyhä Henki.
Sitten Poika.
Ja päätteeksi Isä.
"yksi ruumis ja yksi henki,
niinkuin te olette kutsututkin
yhteen ja samaan toivoon,
jonka te kutsumuksessanne saitte;
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste
yksi Jumala ja kaikkien Isä,
joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."
(Ef 4:4-6)
Kun me synnymme uudesti/ylhäältä Hengestä,
niin meistä tulee Jumalan lapsia.
Hengessä olemme yhtä ruumista
Kristuksen kanssa.
Jeesus on meidän Herramme,
ja Häneen meidät sitten upotetaan.
Me olemme Kristukseen kastetut.
Kun olemme syntyneet Hengestä
ja meidät on upotettu
Kristuksen kuolemaan,
niin meistä on tullut
Kristuksen Morsiamena
Jumalan perheväkeä,
jossa Isä on yli kaikkien.
yksi Herra
=>
Jeesus Kristus
yksi usko
=>
Kristuksen eli Jumalan Pojan usko
meissä.
Siis usko,
jonka alkaja ja täydelliseksi tekijä
on Jeesus.
yksi kaste
=>
Vesikaste,
jossa meidät upotetaan
Kristukseen ja Hänen kuolemaansa.Eipä tullut alkuunkaan selväksi.
Kolme persoonaa samassa. Isä pojassa ja sillä viisiin.
- Anonyymi
Ei ota selevee.
Jätetään välliin.- Anonyymi
Koita selvittää pääsi.
Vaikka avaus oli suora lainaus
Raamatun tekstikatkelmasta,
niin se oli kuitenkin
keskeltä jotain laajempaa asiakokonaisuutta.
Ja siksi se voi tuntua epäselvältä,
ja on vaikea ymmärtää,
että mistä oikein puhutaan.
Otan nyt tähän kolme edeltävää
jaetta tuosta kohdasta
johdattamaan avaukseni
ensimmäiseen jakeeseen.
"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä,
jotka olemme tulleet
tähän päätökseen:
yksi on kuollut kaikkien edestä,
siis myös kaikki ovat kuolleet"
(2 Kor 5:14)
Siis on joukko ihmisiä,
jotka ovat tulleet
johonkin johtopäätökseen.
Heillä on nyt usko Jeesukseen.
"ja hän on kuollut kaikkien edestä,
että ne, jotka elävät,
eivät enää eläisi itselleen,
vaan hänelle,
joka heidän edestään
on kuollut ja ylösnoussut."
(2 Kor 5:15)
He ovat syntyneet uudesti,
ja ovat siksi siirretyt
kuolemasta Elämään.
Tämän kaiken on mahdollistanut se,
että Jeesus oli kuollut heidän edestään.
He ovat syntyneet Hengestä,
ja tunsivat Kristuksen
paljon läheisemmin kuin
kaiksi ihmistä voi toisensa tuntea.
"Sentähden me emme tästä lähtien
tunne ketään lihan mukaan;
jos olemmekin tunteneet
Kristuksen lihan mukaan,
emme kuitenkaan nyt enää tunne."
(2 Kor 5:16)
Siis monikin aikalainen oli
tuntenut eli nähnyt Jeesuksen,
ja saattoi siis sanoa
tuntevansa, tietävänsä, muistavansa
tämän ihmisen.
Paavali jatkaa
kertoen toisenlaisesta tuntemisesta.
Ja nyt on kysymys asiasta,
joka ei edellytä sitä,
että on nähnyt Jeesuksen ihmisenä,
tai koskettanut häntä
tai vaikka kuunnellut hänen puhettaan.
On kysymys yhteydestä
Hänen kanssaan.
Jakeessa 16 käytetään
siis kahta eri verbiä.
Yritän nyt tuoda tuon esiin
ja kääntää tuon jakeen
kirjaimellisesti:
"niin että me
lähtien nykyhetkestä
emme enää
näe/katso/muista (eidō)
häntä mukaan lihan
ja jos tunsimme (ginōskō)
mukaan lihan Kristuksen,
niin nyt emme enää tunne (ginōskō)"
(Kol 5:16 kirj)
Lihan mukaan
tunteminen (ginōskō)
edellytti enemmän kuin
vain sitä,
että tiesi (eidō) hänet.
Siis tunteminen lihan mukaan,
edellytti läheistä yhteyttä häneen.
Mutta kumpikaan näistä
ei ole sitä,
mikä voi olla totta nyt
Jeesuksen kuoleman
ja ylösnousemuksen
ja taivaaseen astumisen
eli täytetyn sovitustyön jälkeen.
Puhutaan ihan uudesta
tuntemisen tasosta,
jossa me olemme niin yhtä
Hänen kanssaan,
että me olemme Hänessä,
ja Hän asuu meissä Henkensä kautta.
Tämä edellyttä sitä,
että me otamme Hänet vastaan.
Siis me emme enää vain tiedä,
että Jeesus on ollut,
ja että Hän kuoli meidän edestämme.
Me emme enää myöskään edes
voi tuntea Häntä niinkuin
ihmissuhteissa toinen tunnetaan,
kuten esimerkiksi opetuslapset
tunsivat Hänet,
ennen ristinkuolemaa ja sovitusta.
Mutta Hän kolkuttaa
sydämemme ovella,
ja jos avaamme oven,
niin tulee sisään
ja ikuinen yhteys ja elämä
Hänen kanssaan alkaa.
Ja nyt tulemme avaukseni
avausjakeeseen:
"Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus;
se, mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso, uusi on sijaan tullut."
(2 Kor 5:17)
Ja tuosta hetkestä alkaen
me olemme Kristuksessa,
ja meistä on tullut uusi luomus
ja vanha on kadonnut.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Vaikka avaus oli suora lainaus
Raamatun tekstikatkelmasta,
niin se oli kuitenkin
keskeltä jotain laajempaa asiakokonaisuutta.
Ja siksi se voi tuntua epäselvältä,
ja on vaikea ymmärtää,
että mistä oikein puhutaan.
Otan nyt tähän kolme edeltävää
jaetta tuosta kohdasta
johdattamaan avaukseni
ensimmäiseen jakeeseen.
"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä,
jotka olemme tulleet
tähän päätökseen:
yksi on kuollut kaikkien edestä,
siis myös kaikki ovat kuolleet"
(2 Kor 5:14)
Siis on joukko ihmisiä,
jotka ovat tulleet
johonkin johtopäätökseen.
Heillä on nyt usko Jeesukseen.
"ja hän on kuollut kaikkien edestä,
että ne, jotka elävät,
eivät enää eläisi itselleen,
vaan hänelle,
joka heidän edestään
on kuollut ja ylösnoussut."
(2 Kor 5:15)
He ovat syntyneet uudesti,
ja ovat siksi siirretyt
kuolemasta Elämään.
Tämän kaiken on mahdollistanut se,
että Jeesus oli kuollut heidän edestään.
He ovat syntyneet Hengestä,
ja tunsivat Kristuksen
paljon läheisemmin kuin
kaiksi ihmistä voi toisensa tuntea.
"Sentähden me emme tästä lähtien
tunne ketään lihan mukaan;
jos olemmekin tunteneet
Kristuksen lihan mukaan,
emme kuitenkaan nyt enää tunne."
(2 Kor 5:16)
Siis monikin aikalainen oli
tuntenut eli nähnyt Jeesuksen,
ja saattoi siis sanoa
tuntevansa, tietävänsä, muistavansa
tämän ihmisen.
Paavali jatkaa
kertoen toisenlaisesta tuntemisesta.
Ja nyt on kysymys asiasta,
joka ei edellytä sitä,
että on nähnyt Jeesuksen ihmisenä,
tai koskettanut häntä
tai vaikka kuunnellut hänen puhettaan.
On kysymys yhteydestä
Hänen kanssaan.
Jakeessa 16 käytetään
siis kahta eri verbiä.
Yritän nyt tuoda tuon esiin
ja kääntää tuon jakeen
kirjaimellisesti:
"niin että me
lähtien nykyhetkestä
emme enää
näe/katso/muista (eidō)
häntä mukaan lihan
ja jos tunsimme (ginōskō)
mukaan lihan Kristuksen,
niin nyt emme enää tunne (ginōskō)"
(Kol 5:16 kirj)
Lihan mukaan
tunteminen (ginōskō)
edellytti enemmän kuin
vain sitä,
että tiesi (eidō) hänet.
Siis tunteminen lihan mukaan,
edellytti läheistä yhteyttä häneen.
Mutta kumpikaan näistä
ei ole sitä,
mikä voi olla totta nyt
Jeesuksen kuoleman
ja ylösnousemuksen
ja taivaaseen astumisen
eli täytetyn sovitustyön jälkeen.
Puhutaan ihan uudesta
tuntemisen tasosta,
jossa me olemme niin yhtä
Hänen kanssaan,
että me olemme Hänessä,
ja Hän asuu meissä Henkensä kautta.
Tämä edellyttä sitä,
että me otamme Hänet vastaan.
Siis me emme enää vain tiedä,
että Jeesus on ollut,
ja että Hän kuoli meidän edestämme.
Me emme enää myöskään edes
voi tuntea Häntä niinkuin
ihmissuhteissa toinen tunnetaan,
kuten esimerkiksi opetuslapset
tunsivat Hänet,
ennen ristinkuolemaa ja sovitusta.
Mutta Hän kolkuttaa
sydämemme ovella,
ja jos avaamme oven,
niin tulee sisään
ja ikuinen yhteys ja elämä
Hänen kanssaan alkaa.
Ja nyt tulemme avaukseni
avausjakeeseen:
"Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus;
se, mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso, uusi on sijaan tullut."
(2 Kor 5:17)
Ja tuosta hetkestä alkaen
me olemme Kristuksessa,
ja meistä on tullut uusi luomus
ja vanha on kadonnut.https://www.linnunrata.org/raamattu/#joh.3:6
Tämä uusi luomus on kai
Hengellinen, silloin me emme
Tunne niin kuin ihmiset
Tuntevat. Paavali sanoi
"Jumala,jota hengessäni
Palvelen..". Mä olen vielä
Ihminen de facto. Anonyymi kirjoitti:
https://www.linnunrata.org/raamattu/#joh.3:6
Tämä uusi luomus on kai
Hengellinen, silloin me emme
Tunne niin kuin ihmiset
Tuntevat. Paavali sanoi
"Jumala,jota hengessäni
Palvelen..". Mä olen vielä
Ihminen de facto.Ihmisiä me olemme.
Syntiemme tähden kuolleita.
Mutta kun synnyimme uudesti,
niin me tulimme taas eläviksi.
"Ja teidät,
jotka olitte kuolleet rikoksiinne
ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen,
teidät hän teki eläviksi
yhdessä hänen kanssaan,
antaen meille anteeksi kaikki rikokset"
(Kol 2:13)
Eli nyt me olemme eläviä.
Ruumiimme on edelleen kuolevainen.
Mutta kerran sekin tulee sellaiseksi,
kuin Jeesuksen ruumiskin tuli,
kun Jumala herätti
Poikansa kuolleen ruumiin.
Jeesus on edelleen ja aina ja ikuisesti
Jumala ja Ihminen,
Jumalan Poika ja Ihmisen Poika.
Hän oli sitä jo silloin,
kun Hänen ruumiinsa oli vielä kuolevainen.
Ja aivan samoin mekin
olemme jo Jumalan lapsia.
"Rakkaani,
nyt me olemme Jumalan lapsia,
eikä ole vielä käynyt ilmi,
mitä meistä tulee.
Me tiedämme tulevamme
hänen kaltaisikseen,
kun hän ilmestyy,
sillä me saamme nähdä hänet
sellaisena, kuin hän on."
(1 Joh 3:2)
Eli kerran me
Jumalan lapset ja ihmislapset
saamme samanlaisen katoamattoman
ruumiin, jollainen Jeesuksellakin jo on.
Mutta muutoin me olemme jo uusia
luomuksia.
Eli ihminen on henki,
jolla on ruumis.
Ja sellaisia me tulemme olemaan
aina ja ikuisesti.
Kun me tekemiimme synteihin kuolleet,
mutta ruumiillisesti vielä elävät,
olemme syntyneet uudesti ylhäältä Hengestä,
niin henkemme on jo tullut eläväksi.
Sielumme haavojen tähden
olemme edelleen silti koko ajan
Jumalan pelastavan/parantavan työn kohteita.
Ja ruumiimme on vielä siis katoavainen.
Mutta sekin voi jo saada maistiaisia
tulevan maailmanajan voimista
esimerkiksi luovien ihmeiden kautta.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Vaikka avaus oli suora lainaus
Raamatun tekstikatkelmasta,
niin se oli kuitenkin
keskeltä jotain laajempaa asiakokonaisuutta.
Ja siksi se voi tuntua epäselvältä,
ja on vaikea ymmärtää,
että mistä oikein puhutaan.
Otan nyt tähän kolme edeltävää
jaetta tuosta kohdasta
johdattamaan avaukseni
ensimmäiseen jakeeseen.
"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä,
jotka olemme tulleet
tähän päätökseen:
yksi on kuollut kaikkien edestä,
siis myös kaikki ovat kuolleet"
(2 Kor 5:14)
Siis on joukko ihmisiä,
jotka ovat tulleet
johonkin johtopäätökseen.
Heillä on nyt usko Jeesukseen.
"ja hän on kuollut kaikkien edestä,
että ne, jotka elävät,
eivät enää eläisi itselleen,
vaan hänelle,
joka heidän edestään
on kuollut ja ylösnoussut."
(2 Kor 5:15)
He ovat syntyneet uudesti,
ja ovat siksi siirretyt
kuolemasta Elämään.
Tämän kaiken on mahdollistanut se,
että Jeesus oli kuollut heidän edestään.
He ovat syntyneet Hengestä,
ja tunsivat Kristuksen
paljon läheisemmin kuin
kaiksi ihmistä voi toisensa tuntea.
"Sentähden me emme tästä lähtien
tunne ketään lihan mukaan;
jos olemmekin tunteneet
Kristuksen lihan mukaan,
emme kuitenkaan nyt enää tunne."
(2 Kor 5:16)
Siis monikin aikalainen oli
tuntenut eli nähnyt Jeesuksen,
ja saattoi siis sanoa
tuntevansa, tietävänsä, muistavansa
tämän ihmisen.
Paavali jatkaa
kertoen toisenlaisesta tuntemisesta.
Ja nyt on kysymys asiasta,
joka ei edellytä sitä,
että on nähnyt Jeesuksen ihmisenä,
tai koskettanut häntä
tai vaikka kuunnellut hänen puhettaan.
On kysymys yhteydestä
Hänen kanssaan.
Jakeessa 16 käytetään
siis kahta eri verbiä.
Yritän nyt tuoda tuon esiin
ja kääntää tuon jakeen
kirjaimellisesti:
"niin että me
lähtien nykyhetkestä
emme enää
näe/katso/muista (eidō)
häntä mukaan lihan
ja jos tunsimme (ginōskō)
mukaan lihan Kristuksen,
niin nyt emme enää tunne (ginōskō)"
(Kol 5:16 kirj)
Lihan mukaan
tunteminen (ginōskō)
edellytti enemmän kuin
vain sitä,
että tiesi (eidō) hänet.
Siis tunteminen lihan mukaan,
edellytti läheistä yhteyttä häneen.
Mutta kumpikaan näistä
ei ole sitä,
mikä voi olla totta nyt
Jeesuksen kuoleman
ja ylösnousemuksen
ja taivaaseen astumisen
eli täytetyn sovitustyön jälkeen.
Puhutaan ihan uudesta
tuntemisen tasosta,
jossa me olemme niin yhtä
Hänen kanssaan,
että me olemme Hänessä,
ja Hän asuu meissä Henkensä kautta.
Tämä edellyttä sitä,
että me otamme Hänet vastaan.
Siis me emme enää vain tiedä,
että Jeesus on ollut,
ja että Hän kuoli meidän edestämme.
Me emme enää myöskään edes
voi tuntea Häntä niinkuin
ihmissuhteissa toinen tunnetaan,
kuten esimerkiksi opetuslapset
tunsivat Hänet,
ennen ristinkuolemaa ja sovitusta.
Mutta Hän kolkuttaa
sydämemme ovella,
ja jos avaamme oven,
niin tulee sisään
ja ikuinen yhteys ja elämä
Hänen kanssaan alkaa.
Ja nyt tulemme avaukseni
avausjakeeseen:
"Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus;
se, mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso, uusi on sijaan tullut."
(2 Kor 5:17)
Ja tuosta hetkestä alkaen
me olemme Kristuksessa,
ja meistä on tullut uusi luomus
ja vanha on kadonnut.No niin sitä joko uskoo tai ei sillä usko ei ole joka miehen. Kasteessa saatu usko pysyy kaikissa olosuhteissa mutta itse tehty usko ei kestä koetuksissa.
Anonyymi kirjoitti:
No niin sitä joko uskoo tai ei sillä usko ei ole joka miehen. Kasteessa saatu usko pysyy kaikissa olosuhteissa mutta itse tehty usko ei kestä koetuksissa.
"Kun he tämän kuulivat,
saivat he piston sydämeensä
ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: 'Miehet, veljet,
mitä meidän pitää tekemän?'
Niin Pietari sanoi heille:
'Tehkää parannus
ja ottakoon kukin teistä kasteen
Jeesuksen Kristuksen nimeen
syntienne anteeksisaamiseksi,
niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."
(Ap.t 2:37-38)
1
Sanan kuuleminen
2
Kääntyminen
3
Uusi Elämä Hengessä- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin sitä joko uskoo tai ei sillä usko ei ole joka miehen. Kasteessa saatu usko pysyy kaikissa olosuhteissa mutta itse tehty usko ei kestä koetuksissa.
Vain Jeesuksen vaikuttama usko kestää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin sitä joko uskoo tai ei sillä usko ei ole joka miehen. Kasteessa saatu usko pysyy kaikissa olosuhteissa mutta itse tehty usko ei kestä koetuksissa.
Niinkö? Suomessa on kastettu vauvoja miljoonia. Menepä tekemään kyselyä kyläsi raitille, moniko heistä on uskossa.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Vaikka avaus oli suora lainaus
Raamatun tekstikatkelmasta,
niin se oli kuitenkin
keskeltä jotain laajempaa asiakokonaisuutta.
Ja siksi se voi tuntua epäselvältä,
ja on vaikea ymmärtää,
että mistä oikein puhutaan.
Otan nyt tähän kolme edeltävää
jaetta tuosta kohdasta
johdattamaan avaukseni
ensimmäiseen jakeeseen.
"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä,
jotka olemme tulleet
tähän päätökseen:
yksi on kuollut kaikkien edestä,
siis myös kaikki ovat kuolleet"
(2 Kor 5:14)
Siis on joukko ihmisiä,
jotka ovat tulleet
johonkin johtopäätökseen.
Heillä on nyt usko Jeesukseen.
"ja hän on kuollut kaikkien edestä,
että ne, jotka elävät,
eivät enää eläisi itselleen,
vaan hänelle,
joka heidän edestään
on kuollut ja ylösnoussut."
(2 Kor 5:15)
He ovat syntyneet uudesti,
ja ovat siksi siirretyt
kuolemasta Elämään.
Tämän kaiken on mahdollistanut se,
että Jeesus oli kuollut heidän edestään.
He ovat syntyneet Hengestä,
ja tunsivat Kristuksen
paljon läheisemmin kuin
kaiksi ihmistä voi toisensa tuntea.
"Sentähden me emme tästä lähtien
tunne ketään lihan mukaan;
jos olemmekin tunteneet
Kristuksen lihan mukaan,
emme kuitenkaan nyt enää tunne."
(2 Kor 5:16)
Siis monikin aikalainen oli
tuntenut eli nähnyt Jeesuksen,
ja saattoi siis sanoa
tuntevansa, tietävänsä, muistavansa
tämän ihmisen.
Paavali jatkaa
kertoen toisenlaisesta tuntemisesta.
Ja nyt on kysymys asiasta,
joka ei edellytä sitä,
että on nähnyt Jeesuksen ihmisenä,
tai koskettanut häntä
tai vaikka kuunnellut hänen puhettaan.
On kysymys yhteydestä
Hänen kanssaan.
Jakeessa 16 käytetään
siis kahta eri verbiä.
Yritän nyt tuoda tuon esiin
ja kääntää tuon jakeen
kirjaimellisesti:
"niin että me
lähtien nykyhetkestä
emme enää
näe/katso/muista (eidō)
häntä mukaan lihan
ja jos tunsimme (ginōskō)
mukaan lihan Kristuksen,
niin nyt emme enää tunne (ginōskō)"
(Kol 5:16 kirj)
Lihan mukaan
tunteminen (ginōskō)
edellytti enemmän kuin
vain sitä,
että tiesi (eidō) hänet.
Siis tunteminen lihan mukaan,
edellytti läheistä yhteyttä häneen.
Mutta kumpikaan näistä
ei ole sitä,
mikä voi olla totta nyt
Jeesuksen kuoleman
ja ylösnousemuksen
ja taivaaseen astumisen
eli täytetyn sovitustyön jälkeen.
Puhutaan ihan uudesta
tuntemisen tasosta,
jossa me olemme niin yhtä
Hänen kanssaan,
että me olemme Hänessä,
ja Hän asuu meissä Henkensä kautta.
Tämä edellyttä sitä,
että me otamme Hänet vastaan.
Siis me emme enää vain tiedä,
että Jeesus on ollut,
ja että Hän kuoli meidän edestämme.
Me emme enää myöskään edes
voi tuntea Häntä niinkuin
ihmissuhteissa toinen tunnetaan,
kuten esimerkiksi opetuslapset
tunsivat Hänet,
ennen ristinkuolemaa ja sovitusta.
Mutta Hän kolkuttaa
sydämemme ovella,
ja jos avaamme oven,
niin tulee sisään
ja ikuinen yhteys ja elämä
Hänen kanssaan alkaa.
Ja nyt tulemme avaukseni
avausjakeeseen:
"Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus;
se, mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso, uusi on sijaan tullut."
(2 Kor 5:17)
Ja tuosta hetkestä alkaen
me olemme Kristuksessa,
ja meistä on tullut uusi luomus
ja vanha on kadonnut.Jeesuksen kanssa on turvallista tehdä matkaa. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin sitä joko uskoo tai ei sillä usko ei ole joka miehen. Kasteessa saatu usko pysyy kaikissa olosuhteissa mutta itse tehty usko ei kestä koetuksissa.
Usko tulee kuulemisesta.
- Anonyymi
"Sen,
joka ei synnistä tiennyt,"
Saavutammeko tuollaisen
Tietoisuuden vasta taivaassa?
Aatami ja Eeva eivät kai
Myös tienneet synnistä.
Mutta kun he maistoivat
Kiellettyä hedelmää....Tuossa kohden käytetään
samaa verbiä (ginōskō),
jota selvittelin jo edellä.
Tuo verbi tarkoittaa
tietämistä/tuntemista.
Samaa sanaa käytetään
miehen ja naisen yhtymisestä.
Synti ei koskaan päässyt Jeesukseen.
Synnillä ja Jeesuksella
ei koskaan ollut suhdetta.
Synti on hallitsija,
joka tahtoo päästä ihmiseen.
Jeesukseen tuo hallitsija
ei koskaan päässyt.
Jeesus oli siis synnitön.
Mutta Hän otti päälleen
maailman synnin.
Ja kantoi ne ristille.
Ja sitten Hän kuoli niiden kera.
Ja näin meidän syntimme
sai rangaistuksensa,
ja meidät voidaan lukea vanhurskaiksi.
Mutta ristillä tapahtui enemmänkin.
Raamatun alkulehdillä
annetun lupauksen mukaisesti
käärmeen pää eli paholaisen valta
murskattiin.
Se tapahtui siten,
että käärme sai ensin pistää
myrkkynsä Jeesukseen.
Näin synnitön Jumalan Poika
tehtiin synniksi.
Siis Jeesus ei pelkästään
kantanut meidän syntejämme päällään.
Vaan lisäksi Hänet tehtiin synniksi.
Synti oli nyt kokonaisuudessaan
tiivistettynä Jeesuksessa.
Ja sitten lopuksi Jeesus kuoli
tuon synnin kera.
Kuolema (henkivalta)
ei kuitenkaan voinut pitää Häntä vallassaan,
koska Jeesuksella ei ollut suhdetta
synnin kanssa.
Ja niin Hän aivan päinvastoin
heti välittömästi astui alas tuonelaan
ja vapautti koko Aabrahamin helman
eli Jumalaan uskovat tuonelasta
ja vei heidät Jumalan Paratiisiin,
jossa kohta ottivat vastaan
ristin ryövärin,
joka ensimmäisenä pääsi
kuoltuaan suoraan Jumalan Paratiisiin
eikä joutunut edes käymään tuonelassa.
Ja näin synti sai tuomionsa.
Synnin ja kuoleman valta oli murskattu.
Kenenkään ei enää tarvitse
mennä tuonelaan
eikä joutua kadotukseen.
Ja tämä etuoikeus
tulla Jumalan vanhurskaudeksi
perustuu Jeesuksen ristinkuolemaan,
jolla Hän murskasi käärmeen pään
eli synnin ja kuoleman vallan.
Me olemme kuitenkin
tehneet syntiä
eli olemme tulleet tuntemaan synnin.
Meillä on ollut suhde synnin kanssa.
Ja taivaassakin olemme
hyvin tietoisia siitä asiasta,
että vain Jeesuksen haavojen tähden,
me olemme siellä.
Johannes kuvaa Ilmestyskirjassa hetkeä,
jolloin seurakunta on jo temmattu
maan päältä sinne, missä Jeesus nyt on.
"Ja minä näin,
että valtaistuimen
ja niiden neljän olennon
ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa,
ikäänkuin teurastettu"
(Ilm 5:6)- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Tuossa kohden käytetään
samaa verbiä (ginōskō),
jota selvittelin jo edellä.
Tuo verbi tarkoittaa
tietämistä/tuntemista.
Samaa sanaa käytetään
miehen ja naisen yhtymisestä.
Synti ei koskaan päässyt Jeesukseen.
Synnillä ja Jeesuksella
ei koskaan ollut suhdetta.
Synti on hallitsija,
joka tahtoo päästä ihmiseen.
Jeesukseen tuo hallitsija
ei koskaan päässyt.
Jeesus oli siis synnitön.
Mutta Hän otti päälleen
maailman synnin.
Ja kantoi ne ristille.
Ja sitten Hän kuoli niiden kera.
Ja näin meidän syntimme
sai rangaistuksensa,
ja meidät voidaan lukea vanhurskaiksi.
Mutta ristillä tapahtui enemmänkin.
Raamatun alkulehdillä
annetun lupauksen mukaisesti
käärmeen pää eli paholaisen valta
murskattiin.
Se tapahtui siten,
että käärme sai ensin pistää
myrkkynsä Jeesukseen.
Näin synnitön Jumalan Poika
tehtiin synniksi.
Siis Jeesus ei pelkästään
kantanut meidän syntejämme päällään.
Vaan lisäksi Hänet tehtiin synniksi.
Synti oli nyt kokonaisuudessaan
tiivistettynä Jeesuksessa.
Ja sitten lopuksi Jeesus kuoli
tuon synnin kera.
Kuolema (henkivalta)
ei kuitenkaan voinut pitää Häntä vallassaan,
koska Jeesuksella ei ollut suhdetta
synnin kanssa.
Ja niin Hän aivan päinvastoin
heti välittömästi astui alas tuonelaan
ja vapautti koko Aabrahamin helman
eli Jumalaan uskovat tuonelasta
ja vei heidät Jumalan Paratiisiin,
jossa kohta ottivat vastaan
ristin ryövärin,
joka ensimmäisenä pääsi
kuoltuaan suoraan Jumalan Paratiisiin
eikä joutunut edes käymään tuonelassa.
Ja näin synti sai tuomionsa.
Synnin ja kuoleman valta oli murskattu.
Kenenkään ei enää tarvitse
mennä tuonelaan
eikä joutua kadotukseen.
Ja tämä etuoikeus
tulla Jumalan vanhurskaudeksi
perustuu Jeesuksen ristinkuolemaan,
jolla Hän murskasi käärmeen pään
eli synnin ja kuoleman vallan.
Me olemme kuitenkin
tehneet syntiä
eli olemme tulleet tuntemaan synnin.
Meillä on ollut suhde synnin kanssa.
Ja taivaassakin olemme
hyvin tietoisia siitä asiasta,
että vain Jeesuksen haavojen tähden,
me olemme siellä.
Johannes kuvaa Ilmestyskirjassa hetkeä,
jolloin seurakunta on jo temmattu
maan päältä sinne, missä Jeesus nyt on.
"Ja minä näin,
että valtaistuimen
ja niiden neljän olennon
ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa,
ikäänkuin teurastettu"
(Ilm 5:6)Taivaassa me olemme
Uusia Luomuksia,eikö?
"Katso,uudeksi minä teen
Kaikki.". Uutena luomuksena
Meillä ei olisi enää mitään
Tietoa synnistä. Anonyymi kirjoitti:
Taivaassa me olemme
Uusia Luomuksia,eikö?
"Katso,uudeksi minä teen
Kaikki.". Uutena luomuksena
Meillä ei olisi enää mitään
Tietoa synnistä.Kyllä me olemme jo nyt
uusia luomuksia,
kun olemme Kristuksessa.
Viittaat Ilmestyskirjan kohtaan,
jossa puhutaan uusien taivaiden
ja uuden maan luomisesta.
Ja silloin Jumalan Maja eli Isän Koti
eli taivaallinen Jerusalem
laskeutuu taivaasta
tuon uuden maan päälle.
Ja silloin vasta kaikki tulee uudeksi
Mutta me olemme Hengestä syntyneinä
jo Uusia luomuksia henkemme osalta
jo täällä katoavassa maailmassa
katoavaisessa ruumiissammekin.
Ruumiimme lunastus tapahtuu
ruumiin ylösnousemuksessa
eli seurakunnan tempauksessa.
Mutta kuten edellisen viestini lopussa
jo totesinkin,
niin heti sen jälkeen taivaassakin
me ylistämme Karitsaa
Hänen haavoistaan,
jotka ovat meidän syntiemme
ikuisena muistutuksena.
Emme koskaan unohda sitä,
että olemme pelastetut
vain ja ainoastaan armosta,
uskon kautta Jeesukseen.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Tuossa kohden käytetään
samaa verbiä (ginōskō),
jota selvittelin jo edellä.
Tuo verbi tarkoittaa
tietämistä/tuntemista.
Samaa sanaa käytetään
miehen ja naisen yhtymisestä.
Synti ei koskaan päässyt Jeesukseen.
Synnillä ja Jeesuksella
ei koskaan ollut suhdetta.
Synti on hallitsija,
joka tahtoo päästä ihmiseen.
Jeesukseen tuo hallitsija
ei koskaan päässyt.
Jeesus oli siis synnitön.
Mutta Hän otti päälleen
maailman synnin.
Ja kantoi ne ristille.
Ja sitten Hän kuoli niiden kera.
Ja näin meidän syntimme
sai rangaistuksensa,
ja meidät voidaan lukea vanhurskaiksi.
Mutta ristillä tapahtui enemmänkin.
Raamatun alkulehdillä
annetun lupauksen mukaisesti
käärmeen pää eli paholaisen valta
murskattiin.
Se tapahtui siten,
että käärme sai ensin pistää
myrkkynsä Jeesukseen.
Näin synnitön Jumalan Poika
tehtiin synniksi.
Siis Jeesus ei pelkästään
kantanut meidän syntejämme päällään.
Vaan lisäksi Hänet tehtiin synniksi.
Synti oli nyt kokonaisuudessaan
tiivistettynä Jeesuksessa.
Ja sitten lopuksi Jeesus kuoli
tuon synnin kera.
Kuolema (henkivalta)
ei kuitenkaan voinut pitää Häntä vallassaan,
koska Jeesuksella ei ollut suhdetta
synnin kanssa.
Ja niin Hän aivan päinvastoin
heti välittömästi astui alas tuonelaan
ja vapautti koko Aabrahamin helman
eli Jumalaan uskovat tuonelasta
ja vei heidät Jumalan Paratiisiin,
jossa kohta ottivat vastaan
ristin ryövärin,
joka ensimmäisenä pääsi
kuoltuaan suoraan Jumalan Paratiisiin
eikä joutunut edes käymään tuonelassa.
Ja näin synti sai tuomionsa.
Synnin ja kuoleman valta oli murskattu.
Kenenkään ei enää tarvitse
mennä tuonelaan
eikä joutua kadotukseen.
Ja tämä etuoikeus
tulla Jumalan vanhurskaudeksi
perustuu Jeesuksen ristinkuolemaan,
jolla Hän murskasi käärmeen pään
eli synnin ja kuoleman vallan.
Me olemme kuitenkin
tehneet syntiä
eli olemme tulleet tuntemaan synnin.
Meillä on ollut suhde synnin kanssa.
Ja taivaassakin olemme
hyvin tietoisia siitä asiasta,
että vain Jeesuksen haavojen tähden,
me olemme siellä.
Johannes kuvaa Ilmestyskirjassa hetkeä,
jolloin seurakunta on jo temmattu
maan päältä sinne, missä Jeesus nyt on.
"Ja minä näin,
että valtaistuimen
ja niiden neljän olennon
ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa,
ikäänkuin teurastettu"
(Ilm 5:6)Tuo,että 'hänet
Tehtiin synniksi'
, on kai antiteesi
Sille, että hän sai kirkkauden
Ja kunnian vuorella
3n opetuslapsen
Seurassa?
https://www.linnunrata.org/raamattu/#joh.13:31,32
Ennen Golgataa Jeesus sanoi
'Ihmisen Poika kirkastetaan'.
Mitä hän sillä tarkoitti? Anonyymi kirjoitti:
Tuo,että 'hänet
Tehtiin synniksi'
, on kai antiteesi
Sille, että hän sai kirkkauden
Ja kunnian vuorella
3n opetuslapsen
Seurassa?
https://www.linnunrata.org/raamattu/#joh.13:31,32
Ennen Golgataa Jeesus sanoi
'Ihmisen Poika kirkastetaan'.
Mitä hän sillä tarkoitti?Ristille ylentäminen eli korottaminen
oli huipennus Jeesuksen kirkastamisessa.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Tuossa kohden käytetään
samaa verbiä (ginōskō),
jota selvittelin jo edellä.
Tuo verbi tarkoittaa
tietämistä/tuntemista.
Samaa sanaa käytetään
miehen ja naisen yhtymisestä.
Synti ei koskaan päässyt Jeesukseen.
Synnillä ja Jeesuksella
ei koskaan ollut suhdetta.
Synti on hallitsija,
joka tahtoo päästä ihmiseen.
Jeesukseen tuo hallitsija
ei koskaan päässyt.
Jeesus oli siis synnitön.
Mutta Hän otti päälleen
maailman synnin.
Ja kantoi ne ristille.
Ja sitten Hän kuoli niiden kera.
Ja näin meidän syntimme
sai rangaistuksensa,
ja meidät voidaan lukea vanhurskaiksi.
Mutta ristillä tapahtui enemmänkin.
Raamatun alkulehdillä
annetun lupauksen mukaisesti
käärmeen pää eli paholaisen valta
murskattiin.
Se tapahtui siten,
että käärme sai ensin pistää
myrkkynsä Jeesukseen.
Näin synnitön Jumalan Poika
tehtiin synniksi.
Siis Jeesus ei pelkästään
kantanut meidän syntejämme päällään.
Vaan lisäksi Hänet tehtiin synniksi.
Synti oli nyt kokonaisuudessaan
tiivistettynä Jeesuksessa.
Ja sitten lopuksi Jeesus kuoli
tuon synnin kera.
Kuolema (henkivalta)
ei kuitenkaan voinut pitää Häntä vallassaan,
koska Jeesuksella ei ollut suhdetta
synnin kanssa.
Ja niin Hän aivan päinvastoin
heti välittömästi astui alas tuonelaan
ja vapautti koko Aabrahamin helman
eli Jumalaan uskovat tuonelasta
ja vei heidät Jumalan Paratiisiin,
jossa kohta ottivat vastaan
ristin ryövärin,
joka ensimmäisenä pääsi
kuoltuaan suoraan Jumalan Paratiisiin
eikä joutunut edes käymään tuonelassa.
Ja näin synti sai tuomionsa.
Synnin ja kuoleman valta oli murskattu.
Kenenkään ei enää tarvitse
mennä tuonelaan
eikä joutua kadotukseen.
Ja tämä etuoikeus
tulla Jumalan vanhurskaudeksi
perustuu Jeesuksen ristinkuolemaan,
jolla Hän murskasi käärmeen pään
eli synnin ja kuoleman vallan.
Me olemme kuitenkin
tehneet syntiä
eli olemme tulleet tuntemaan synnin.
Meillä on ollut suhde synnin kanssa.
Ja taivaassakin olemme
hyvin tietoisia siitä asiasta,
että vain Jeesuksen haavojen tähden,
me olemme siellä.
Johannes kuvaa Ilmestyskirjassa hetkeä,
jolloin seurakunta on jo temmattu
maan päältä sinne, missä Jeesus nyt on.
"Ja minä näin,
että valtaistuimen
ja niiden neljän olennon
ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa,
ikäänkuin teurastettu"
(Ilm 5:6)Kyllä Jeesuksen piti pyhittää täältä synnin surkeudesta noustuaan kuolleista !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaassa me olemme
Uusia Luomuksia,eikö?
"Katso,uudeksi minä teen
Kaikki.". Uutena luomuksena
Meillä ei olisi enää mitään
Tietoa synnistä.Niin alku oli niin että pelastetut lähti pois synagogilta ja muista uskonnoista koska heistä tuli Jeesuksen todistajia. Syntyi uusi kansa kokonaan kaikista yhdessä.Siksi ei erotella ketään.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kyllä me olemme jo nyt
uusia luomuksia,
kun olemme Kristuksessa.
Viittaat Ilmestyskirjan kohtaan,
jossa puhutaan uusien taivaiden
ja uuden maan luomisesta.
Ja silloin Jumalan Maja eli Isän Koti
eli taivaallinen Jerusalem
laskeutuu taivaasta
tuon uuden maan päälle.
Ja silloin vasta kaikki tulee uudeksi
Mutta me olemme Hengestä syntyneinä
jo Uusia luomuksia henkemme osalta
jo täällä katoavassa maailmassa
katoavaisessa ruumiissammekin.
Ruumiimme lunastus tapahtuu
ruumiin ylösnousemuksessa
eli seurakunnan tempauksessa.
Mutta kuten edellisen viestini lopussa
jo totesinkin,
niin heti sen jälkeen taivaassakin
me ylistämme Karitsaa
Hänen haavoistaan,
jotka ovat meidän syntiemme
ikuisena muistutuksena.
Emme koskaan unohda sitä,
että olemme pelastetut
vain ja ainoastaan armosta,
uskon kautta Jeesukseen.Juutalaiset huusi joukolla ristiin naulitse ristiin naulitse !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo,että 'hänet
Tehtiin synniksi'
, on kai antiteesi
Sille, että hän sai kirkkauden
Ja kunnian vuorella
3n opetuslapsen
Seurassa?
https://www.linnunrata.org/raamattu/#joh.13:31,32
Ennen Golgataa Jeesus sanoi
'Ihmisen Poika kirkastetaan'.
Mitä hän sillä tarkoitti?Tehtiin syntiuhriksi syyttömänä.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Ristille ylentäminen eli korottaminen
oli huipennus Jeesuksen kirkastamisessa.Ristillä oli sovitus mutta kristitus kirkastettu on kuoleman uskollisuudessa astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä 3 dth Day kuolleista otettiin ylös taivaaseen on ainiaaksi istuutunut kaikkivaltiaan oikealle puolelle. Poika kirkasti isän isä kirkasti pojan he ovat yhtä. Ihmisen ei kuulu sorkkia näitä asioita muuta kuin kiittää.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kyllä me olemme jo nyt
uusia luomuksia,
kun olemme Kristuksessa.
Viittaat Ilmestyskirjan kohtaan,
jossa puhutaan uusien taivaiden
ja uuden maan luomisesta.
Ja silloin Jumalan Maja eli Isän Koti
eli taivaallinen Jerusalem
laskeutuu taivaasta
tuon uuden maan päälle.
Ja silloin vasta kaikki tulee uudeksi
Mutta me olemme Hengestä syntyneinä
jo Uusia luomuksia henkemme osalta
jo täällä katoavassa maailmassa
katoavaisessa ruumiissammekin.
Ruumiimme lunastus tapahtuu
ruumiin ylösnousemuksessa
eli seurakunnan tempauksessa.
Mutta kuten edellisen viestini lopussa
jo totesinkin,
niin heti sen jälkeen taivaassakin
me ylistämme Karitsaa
Hänen haavoistaan,
jotka ovat meidän syntiemme
ikuisena muistutuksena.
Emme koskaan unohda sitä,
että olemme pelastetut
vain ja ainoastaan armosta,
uskon kautta Jeesukseen.Vai niin tai taivaassa ei ole monikaan joka kuvittelee pääsevänsä viimeksi ne jotka estää muita tulemasta Jeesuksen luokse tai kieltää. Taivaassa on rauha eikä Jeesuksella ole enää haavoja vaan arvet mitä näytti myös apostoleille noustuaan kuolleista arvet eikä haavat. Te olette vääriä opettajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai niin tai taivaassa ei ole monikaan joka kuvittelee pääsevänsä viimeksi ne jotka estää muita tulemasta Jeesuksen luokse tai kieltää. Taivaassa on rauha eikä Jeesuksella ole enää haavoja vaan arvet mitä näytti myös apostoleille noustuaan kuolleista arvet eikä haavat. Te olette vääriä opettajia.
Eikö kristitty juomalla kuole sekin koskee juutalaisia vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kristitty juomalla kuole sekin koskee juutalaisia vain.
Ei kristitty kuole kuolemalla kuole vaan juutalaiset synagogalla Mooses. Te olette vääriä opettajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai niin tai taivaassa ei ole monikaan joka kuvittelee pääsevänsä viimeksi ne jotka estää muita tulemasta Jeesuksen luokse tai kieltää. Taivaassa on rauha eikä Jeesuksella ole enää haavoja vaan arvet mitä näytti myös apostoleille noustuaan kuolleista arvet eikä haavat. Te olette vääriä opettajia.
Rangaistus oli hänen päällään. Uhraatko omia uhrejasi tai elukoita ruokia ? Että meillä rauha olisi. Onko sinulla rauha sielussa?
- Anonyymi
Jumala ei vittumaisuuttaan kertonut mitä seuraa, kun syö kiellettyä hedelmää.
Onneksi tarina on pelkkä tarina. Siis luovaa kirjoittamista. - Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Tuossa kohden käytetään
samaa verbiä (ginōskō),
jota selvittelin jo edellä.
Tuo verbi tarkoittaa
tietämistä/tuntemista.
Samaa sanaa käytetään
miehen ja naisen yhtymisestä.
Synti ei koskaan päässyt Jeesukseen.
Synnillä ja Jeesuksella
ei koskaan ollut suhdetta.
Synti on hallitsija,
joka tahtoo päästä ihmiseen.
Jeesukseen tuo hallitsija
ei koskaan päässyt.
Jeesus oli siis synnitön.
Mutta Hän otti päälleen
maailman synnin.
Ja kantoi ne ristille.
Ja sitten Hän kuoli niiden kera.
Ja näin meidän syntimme
sai rangaistuksensa,
ja meidät voidaan lukea vanhurskaiksi.
Mutta ristillä tapahtui enemmänkin.
Raamatun alkulehdillä
annetun lupauksen mukaisesti
käärmeen pää eli paholaisen valta
murskattiin.
Se tapahtui siten,
että käärme sai ensin pistää
myrkkynsä Jeesukseen.
Näin synnitön Jumalan Poika
tehtiin synniksi.
Siis Jeesus ei pelkästään
kantanut meidän syntejämme päällään.
Vaan lisäksi Hänet tehtiin synniksi.
Synti oli nyt kokonaisuudessaan
tiivistettynä Jeesuksessa.
Ja sitten lopuksi Jeesus kuoli
tuon synnin kera.
Kuolema (henkivalta)
ei kuitenkaan voinut pitää Häntä vallassaan,
koska Jeesuksella ei ollut suhdetta
synnin kanssa.
Ja niin Hän aivan päinvastoin
heti välittömästi astui alas tuonelaan
ja vapautti koko Aabrahamin helman
eli Jumalaan uskovat tuonelasta
ja vei heidät Jumalan Paratiisiin,
jossa kohta ottivat vastaan
ristin ryövärin,
joka ensimmäisenä pääsi
kuoltuaan suoraan Jumalan Paratiisiin
eikä joutunut edes käymään tuonelassa.
Ja näin synti sai tuomionsa.
Synnin ja kuoleman valta oli murskattu.
Kenenkään ei enää tarvitse
mennä tuonelaan
eikä joutua kadotukseen.
Ja tämä etuoikeus
tulla Jumalan vanhurskaudeksi
perustuu Jeesuksen ristinkuolemaan,
jolla Hän murskasi käärmeen pään
eli synnin ja kuoleman vallan.
Me olemme kuitenkin
tehneet syntiä
eli olemme tulleet tuntemaan synnin.
Meillä on ollut suhde synnin kanssa.
Ja taivaassakin olemme
hyvin tietoisia siitä asiasta,
että vain Jeesuksen haavojen tähden,
me olemme siellä.
Johannes kuvaa Ilmestyskirjassa hetkeä,
jolloin seurakunta on jo temmattu
maan päältä sinne, missä Jeesus nyt on.
"Ja minä näin,
että valtaistuimen
ja niiden neljän olennon
ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa,
ikäänkuin teurastettu"
(Ilm 5:6)Ilmeisesti Jeesuksessa oli jotain, mikä muistutti pässiä.
Niin monesti häntä verrataan lampaaseen.
- Anonyymi
Uusi luomus -sanonta viittaa uuteen luomistyöhön. Luomisessa Jumalan Henki liikkuu vetten yllä.
2. Piet. 3:5
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."
Room. 6:4
Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.Luomus
todellakin tulee verbistä
luoda.
Viitannet Raamatun toiseen jakeeseen.
Siinä ei puhuta luomisesta.
Se kuvaa hävityksen jälkeistä kaaosta.
Tuon kaaoksen yläpuolella
kuitenkin liikkui Jumalan Henki.
Pyhä Henki eli Jumalan Henki
leijui tai lepatti kuin lintu vetten päällä.
Eli Jumala ei aikonut jättää Maata
tuohon sekasortoiseen tilaan
pimeyden ja syvien vesien valtaan.
Kuuden päivän aikana
Jumala teki kaiken uudeksi.
Maa oli kuin uudestisyntynyt.
Se oli jälleen
kuin Jumalan puutarha.
Jumala ei pelkästään
muokannut olemassa olevaa,
vaan loi myös ihan uutta
- nimittäin elävät olennot.
Itse asiassa mikään
Raamatun ensimmäisen jakeen
jälkeen tapahtuva
ei pidä sisällään luomista,
eikä tuota verbiä esiinny
ennenkuin puhutaan elävistä olennoista
viidennen ja kuudennen päivän kohdalla.
Ja silloinkin tarkoitetaan nimenomaan
sitä elämää, joka elävissä olennoissa on.
Se on luomisen tulos.
Mutta ruumiimme on tehty maan tomusta.
Luominen ei koskaan tarkoita
olemassa olevan materiaalin muokkausta.
Ihmisruumis oli valmis,
mutta kuollut siihen hetkeen asti,
että Jumala puhalsi ihmiseen
elämän hengen.
Ja silloin ihmisestä tuli elävä sielu.
Ja tämä oli luomisihme.
Mutta pian ihminen oli
kuollut sielu
kuolevaisessa ruumiissa.
Jumala antoi lupauksen
vaimon siemenestä,
joka murskaisi käärmeen pään
eli synnin ja kuoleman vallan.
Tämä toteutui Golgatalla.
Tuo tapahtuma avasi
Uuden liiton Jumalan ja ihmisen välille.
Tähän liittoon sisältyy lupaus siitä,
että Jumala antaa uuden hengen
meidän sisimpäämme.
Tämä toteutuu siten,
että me synnymme uudesti
ylhäältä Hengestä.
Se tapahtuu siten kuin
Jeesus Nikodemukselle kertoi.
Jokainen, joka nostaa katseensa
puuhun ripustettuun,
viattomaan,
mutta meidän tähtemme
synniksi tehtyyn,
saa uuden elämän.
Ja silloin meistä on tullut
sisäisesti uusi luomus Kristuksessa.
Meidät on upotettu Häneen.
Hänessä oleva Elämä virtaa meissä.
- Anonyymi
Oikeasti Raamattua lainataan siten että otetaan joku jae ja sillä herjataan muita että olette tälläisiä tai näin Raamattu juuri teistä kertoo.
Sitä roomalaiskirjeen yhtä kohtaa ei vain saa lainata, koska muutoin tulee joukkopako kirkosta.- Anonyymi
Mitä kohtaa tarkoitat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kohtaa tarkoitat?
Se missä Paavali luettelee millaisia Jumalasta luopuneet ihmiset ovat mainiten kaikenlaisia luonteenpiirteitä sekä sitten homouden että ihmiset ovat saaneet sellaisen palkan, kun Jumala on heidät hyljännyt. Ei siinä niinkään sanota että se olisi synti, vaan niiden asioiden tekeminen on sen seurausta että Jumala on hyljännyt.
Mutta turha sitä on selittää, koska pahennusta herättää edes sen maininta sekä ajatus siitä että homot ei olisi ihania, niin tulee joukkopako. Siten niitä ei pidä sorsia, jos ei halua että kirkko kaatuu. Viittaamasi Roomalaiskirje alkaa sanoin:
Paulos dulos = Vähäinen orja
Kirjeen kahdella ensimmäisellä sanalla
Paavali pyyhkii pois kaikki
odotukset koskien Paavalia.
Hän ei ole mitään. Hän on orja.
Ja orja tekee, mitä isäntä käskee.
Paavali oli Jeesuksen eli
Pelastajan orja.
Mutta Paavali heti tervehdyksen jälkeen
alkaa puhumaan synnin orjista.
Hänellä on ilosanoma heille.
Meitä odottaa siis
hyvä sanoma
suoraan Jumalalta,
koskien Hänen Poikaansa
Jeesusta Kristusta.
Hyvä sanoma eli evankeliumi
on Jumalan voima.
Mutta jotka hylkäävät
tarjolla olevan Pelastuksen,
eivät voi millään itseään puolustaa.
Ja ehkä viittasit tähän kohtaan
ensimmäisen luvun loppupuolella:
"Sentähden Jumala on heidät,
heidän sydämensä himoissa,
hyljännyt saastaisuuteen,
häpäisemään itse omat ruumiinsa"
(Room 1)
Ja vielä Paavali kirjoittaa:
"Ja niinkuin heille ei kelvannut
pitää kiinni Jumalan tuntemisesta,
niin Jumala hylkäsi heidät
heidän kelvottoman mielensä valtaan,
tekemään sopimattomia."
(Room 1)
Mutta kun siirrymme toiseen lukuun,
niin kohtaamme yllätyksen.
"Sentähden sinä, oi ihminen,
et voi millään itseäsi puolustaa,
olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset.
Sillä mistä toista tuomitset,
siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset,
koska sinä, joka tuomitset,
teet samoja tekoja."
(Room 2)
Lopputulos on kaikille
yksi ja sama:
"ettei mikään liha
tule hänen edessään vanhurskaaksi
lain teoista"
(Room 3)
Vain Jeesus on meidän Pelastuksemme.
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,
josta laki ja profeetat todistavat,
on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus,
joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen
tulee kaikkiin ja kaikille,
jotka uskovat;
sillä ei ole yhtään erotusta."
(Room 3)
Ja nyt olemmekin
keskustelumme aiheessa.
Olemme Kristuksessa
uskon kautta Jeesukseen.
Siis olemme kaikki syyllisiä.
Tavalla ja toisella
olemme tehneet syntiä.
Mutta me voimme olla
vanhurskautettuja
eli syyttömäksi julistettuja
Jeesuksen Kristuksen tähden.
Ja Jumala tahtoo,
että kaikki pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan Totuuden
eli Jeesuksen Kristuksen.
"Sillä se on hyvää ja otollista
Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka tahtoo,
että kaikki ihmiset pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan totuuden."
(1 Tim 2)- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Viittaamasi Roomalaiskirje alkaa sanoin:
Paulos dulos = Vähäinen orja
Kirjeen kahdella ensimmäisellä sanalla
Paavali pyyhkii pois kaikki
odotukset koskien Paavalia.
Hän ei ole mitään. Hän on orja.
Ja orja tekee, mitä isäntä käskee.
Paavali oli Jeesuksen eli
Pelastajan orja.
Mutta Paavali heti tervehdyksen jälkeen
alkaa puhumaan synnin orjista.
Hänellä on ilosanoma heille.
Meitä odottaa siis
hyvä sanoma
suoraan Jumalalta,
koskien Hänen Poikaansa
Jeesusta Kristusta.
Hyvä sanoma eli evankeliumi
on Jumalan voima.
Mutta jotka hylkäävät
tarjolla olevan Pelastuksen,
eivät voi millään itseään puolustaa.
Ja ehkä viittasit tähän kohtaan
ensimmäisen luvun loppupuolella:
"Sentähden Jumala on heidät,
heidän sydämensä himoissa,
hyljännyt saastaisuuteen,
häpäisemään itse omat ruumiinsa"
(Room 1)
Ja vielä Paavali kirjoittaa:
"Ja niinkuin heille ei kelvannut
pitää kiinni Jumalan tuntemisesta,
niin Jumala hylkäsi heidät
heidän kelvottoman mielensä valtaan,
tekemään sopimattomia."
(Room 1)
Mutta kun siirrymme toiseen lukuun,
niin kohtaamme yllätyksen.
"Sentähden sinä, oi ihminen,
et voi millään itseäsi puolustaa,
olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset.
Sillä mistä toista tuomitset,
siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset,
koska sinä, joka tuomitset,
teet samoja tekoja."
(Room 2)
Lopputulos on kaikille
yksi ja sama:
"ettei mikään liha
tule hänen edessään vanhurskaaksi
lain teoista"
(Room 3)
Vain Jeesus on meidän Pelastuksemme.
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus,
josta laki ja profeetat todistavat,
on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus,
joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen
tulee kaikkiin ja kaikille,
jotka uskovat;
sillä ei ole yhtään erotusta."
(Room 3)
Ja nyt olemmekin
keskustelumme aiheessa.
Olemme Kristuksessa
uskon kautta Jeesukseen.
Siis olemme kaikki syyllisiä.
Tavalla ja toisella
olemme tehneet syntiä.
Mutta me voimme olla
vanhurskautettuja
eli syyttömäksi julistettuja
Jeesuksen Kristuksen tähden.
Ja Jumala tahtoo,
että kaikki pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan Totuuden
eli Jeesuksen Kristuksen.
"Sillä se on hyvää ja otollista
Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka tahtoo,
että kaikki ihmiset pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan totuuden."
(1 Tim 2)Ja Jumala tahtoo,
että kaikki pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan Totuuden
eli Jeesuksen Kristuksen.
"Sillä se on hyvää ja otollista
Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka 𝐭𝐚𝐡𝐭𝐨𝐨,
että kaikki ihmiset pelastuisivat
ja 𝐭𝐮𝐥𝐢𝐬𝐢𝐯𝐚𝐭 𝐭𝐮𝐧𝐭𝐞𝐦𝐚𝐚𝐧 𝐭𝐨𝐭𝐮𝐮𝐝𝐞𝐧."
(1 Tim 2) Anonyymi kirjoitti:
Ja Jumala tahtoo,
että kaikki pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan Totuuden
eli Jeesuksen Kristuksen.
"Sillä se on hyvää ja otollista
Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka 𝐭𝐚𝐡𝐭𝐨𝐨,
että kaikki ihmiset pelastuisivat
ja 𝐭𝐮𝐥𝐢𝐬𝐢𝐯𝐚𝐭 𝐭𝐮𝐧𝐭𝐞𝐦𝐚𝐚𝐧 𝐭𝐨𝐭𝐮𝐮𝐝𝐞𝐧."
(1 Tim 2)Kiitos kun vahvistit
edellisen viestini päätöskappaleet.
Olit vähän tehostanutkin tekstiä.
Miten tuo lihavointi tehdään?
Jumala siis tahtoo
- pelastaa
- vapauttaa
Pelastuksemme päivänä
alkaa suhde
Jeesuksen (Pelastuksen) kanssa.
Ja tämä Jeesuksen tunteminen
vaikuttaa muun muassa näin:
"Jos te pysytte minun sanassani,
niin te totisesti
olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden,
ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"
(Joh 8:31-32)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jumala tahtoo,
että kaikki pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan Totuuden
eli Jeesuksen Kristuksen.
"Sillä se on hyvää ja otollista
Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka 𝐭𝐚𝐡𝐭𝐨𝐨,
että kaikki ihmiset pelastuisivat
ja 𝐭𝐮𝐥𝐢𝐬𝐢𝐯𝐚𝐭 𝐭𝐮𝐧𝐭𝐞𝐦𝐚𝐚𝐧 𝐭𝐨𝐭𝐮𝐮𝐝𝐞𝐧."
(1 Tim 2)Lestat laittaa Jeesuksen omia saatanalle jos ei noudata heidän maallisia sääntöjä. Älä tartu älä haista älä maista.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kiitos kun vahvistit
edellisen viestini päätöskappaleet.
Olit vähän tehostanutkin tekstiä.
Miten tuo lihavointi tehdään?
Jumala siis tahtoo
- pelastaa
- vapauttaa
Pelastuksemme päivänä
alkaa suhde
Jeesuksen (Pelastuksen) kanssa.
Ja tämä Jeesuksen tunteminen
vaikuttaa muun muassa näin:
"Jos te pysytte minun sanassani,
niin te totisesti
olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden,
ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"
(Joh 8:31-32)Johannes 8 Jeesus puhuttelee sen ajan opetuksessa olleita tässä joten tutkitaan hiukan tilannetta. Missä ollaan tässä ja missä vaiheessa Jeesus on itse.
- Anonyymi
Keitä tarkoitat?
- Anonyymi
Onko sillä väliä, jos luopuokirkosta väki lähtee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jumala tahtoo,
että kaikki pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan Totuuden
eli Jeesuksen Kristuksen.
"Sillä se on hyvää ja otollista
Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka 𝐭𝐚𝐡𝐭𝐨𝐨,
että kaikki ihmiset pelastuisivat
ja 𝐭𝐮𝐥𝐢𝐬𝐢𝐯𝐚𝐭 𝐭𝐮𝐧𝐭𝐞𝐦𝐚𝐚𝐧 𝐭𝐨𝐭𝐮𝐮𝐝𝐞𝐧."
(1 Tim 2)Joh 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sillä väliä, jos luopuokirkosta väki lähtee?
Niin aivan niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joh 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.Aivan. Vain uskon kautta Jeesukseen Kristukseen pelastuu, ei muuten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jumala tahtoo,
että kaikki pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan Totuuden
eli Jeesuksen Kristuksen.
"Sillä se on hyvää ja otollista
Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka 𝐭𝐚𝐡𝐭𝐨𝐨,
että kaikki ihmiset pelastuisivat
ja 𝐭𝐮𝐥𝐢𝐬𝐢𝐯𝐚𝐭 𝐭𝐮𝐧𝐭𝐞𝐦𝐚𝐚𝐧 𝐭𝐨𝐭𝐮𝐮𝐝𝐞𝐧."
(1 Tim 2)Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin aivan niin.
Jep
- Anonyymi
Ei Jeesuksen maan voi luottaa.
Hän toimi valelääkärinä.- Anonyymi
Jeesus pyysi parantamiaan ihmisiä menemään ja näyttäytymään Juutalaisille papeille, jotka tarkistivat asian, onko paraneminen tapahtunut.
Ylivainio vain julisti vakavasti sairaita ihmisiä täysin terveeksi ja huusi perään Jeeseksen nimeä ja verta. Yleisö taputti käsiään huusi aameniaan ja halleeluujaa -huutojaan päälle.
Kukaan ei oikeasti parantunut yhtään mistään.
Jotkut jättivät lääkkeet ottamatta kohtalokkain seurauksin. - Anonyymi
Jeesus tosiaan on se oikea parantaja mutta ei ollut lääkärin ammatissa vaan parantajan.
- Anonyymi
Niin jätti moni Jeesuksen parantamakin sydän-ja kolesterolijääkkeet ottamatta.
Usko paransi.- Anonyymi
Jeesuksella oli valta maan päällä parantaa keitä hän vain halusi parantaa. Ei siihen mitään ihmisen uskoa tarvittu.
Luuk. 5:24
Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla* on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
Room. 9:18
Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksella oli valta maan päällä parantaa keitä hän vain halusi parantaa. Ei siihen mitään ihmisen uskoa tarvittu.
Luuk. 5:24
Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla* on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
Room. 9:18
Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.Keuhosyöpäläiset Jumala tappaa kaikki.
Hikka on helpompi parannettava hänelle. - Anonyymi
Niin 2000 vuotta sitten tosiaan olikin Egyptin lääkkeet tietysti yrttejä ja oopiumia.Jeesuksen parantamia juutalaisia oli paljon ne seurasi Jeesusta joukkona siitä juutalaiset tuli kateelliseksi koska kansaa seurasi Jeesusta. Juutalaisille rabbeille he näyttäytyi juuri sen takia että todistaa Jeesuksen olevan se luvattu Messias siksi hän teki tunnusteot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksella oli valta maan päällä parantaa keitä hän vain halusi parantaa. Ei siihen mitään ihmisen uskoa tarvittu.
Luuk. 5:24
Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla* on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
Room. 9:18
Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.Luukas 5 Messias teki ne tunnusteot hän on se mikä oli luvattu ennustettu. Hän antoi syntejä anteeksi juutalaisille siinä.
- Anonyymi
Aamen! Sanaa Pyhässä Hengessä! 😁
- Anonyymi
Ps. 147:3
Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.
Matt. 12:15
Kun Jeesus sai tietää tästä, hän lähti sieltä. Hänen perässään kulki paljon väkeä, ja hän paransi kaikki sairaat.
Luuk. 6:19
Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.
Mutta Jeesus sanoi: "Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa."
Jeesus ei edes tiennyt kuka oli parantunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ps. 147:3
Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.
Matt. 12:15
Kun Jeesus sai tietää tästä, hän lähti sieltä. Hänen perässään kulki paljon väkeä, ja hän paransi kaikki sairaat.
Luuk. 6:19
Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.
Mutta Jeesus sanoi: "Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa."
Jeesus ei edes tiennyt kuka oli parantunut.Jeesus paransi sellaisia helppoja sairauksia, kuten hikan tai likaiset kainalot sekä jalat.
Nämä paranivat Btesdan kuohuvassa lähteessä. - Anonyymi
Saunatonttu vahvistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ps. 147:3
Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.
Matt. 12:15
Kun Jeesus sai tietää tästä, hän lähti sieltä. Hänen perässään kulki paljon väkeä, ja hän paransi kaikki sairaat.
Luuk. 6:19
Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.
Mutta Jeesus sanoi: "Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa."
Jeesus ei edes tiennyt kuka oli parantunut.Jeesus tunsi että joku kosketti häntä uskossa häneen väentunhoksessa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus paransi sellaisia helppoja sairauksia, kuten hikan tai likaiset kainalot sekä jalat.
Nämä paranivat Btesdan kuohuvassa lähteessä.Betesdassa vettä luovutti enkeli joka paransi vertauskuvana myös puhdas vesi muuten parantaa kuten tiedetään pandemia ei leviä jos peset itsesi olosuhteet tilat desinfioit ja kätesi et yski päin.Kyllå vesi sinunkin hampaasi puhdistaa pyllyn ja kylpy.
- Anonyymi
Nivelrikkoiset eivät tienneet saaneensa ihkauuden tekonivelen.
Jeesuksen kontti ei keventynyt ollenkaan, vaikka metallia siirtyi vaivaiseen.
Näin tämä on ymmärrettävä?- Anonyymi
JUUTALAISISSA oli syntien tähden demoneja Jeesus vapautti heitäkin. Monesta.
- Anonyymi
Jeesuksen lähelle pyrkineet olivat luulosairaita.
- Anonyymi
Sinäkö olit siellä sen toteamassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö olit siellä sen toteamassa?
Jokainen järjissään oleva älyää, ettei vakava sairaus noin vain parane. Oli parantaja vaikka miten hyvä puhuja tai kätten päälle laittaja.
Sairaaloissakaan nykyisin ei pystytä kaikkia parantamaan. Osaaminen on ihan eri tasoa mitä raamatun satuilijoiden aikaan.
Kun ihminen on Kristuksessa,
niin se tarkoittaa sitä,
että olemme itse kukin yksi jäsen
Kristus-Ruumiissa eli seurakunnassa.
"Mutta te olette Kristuksen ruumis
ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä."
(1 Kor 12:27)
Kullakin ruumiinjäsenellä
on oma tehtävänsä.
Paavali jatkaa:
"Niinpä Jumala asetti seurakuntaan
ensiksi muutamia apostoleiksi,
toisia profeetoiksi,
kolmansia opettajiksi,
sitten hän antoi voimallisia tekoja,
sitten armolahjoja parantaa tauteja,
avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja?
Eivät kaikki profeettoja?
Eivät kaikki opettajia?
Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja?
Eiväthän kaikki puhu kielillä?
Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?"
Kaikilla Kristuksen omilla
ei ole parantamisen armolahjoja,
mutta joillakin niitä on.
Eivät kaikki tee voimallisia tekoja,
mutta jotkut tekevät.
Tämä on Jeesuksen lupaus:
"Totisesti, totisesti minä sanon teille:
joka uskoo minuun,
myös hän on tekevä niitä tekoja,
joita minä teen,
ja suurempiakin, kuin ne ovat,
hän on tekevä;
sillä minä menen Isän tykö,
ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni,
sen minä teen,
että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
Jos te anotte minulta jotakin
minun nimessäni,
niin minä sen teen."
(Joh 14:12-14)- Anonyymi
Älkää puhuko valhetta toisistanne,
te,
jotka olette riisuneet pois
vanhan ihmisen tekoinensa
ja pukeutuneet uuteen,
joka uudistuu tietoon,
Luojansa kuvan mukaan."
1Kor. 1:7 niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä. - Anonyymi
Kelataan taas alkuun tuo apostolinen kohta. Antoi siis antoi. Alunperin sana antoi. Luetaan alusta sana APOSTOLEIKSI. Monet sekoilee sanoissa ammateissa tehtävissä ja sanan opetuslapsi kanssa on vaikeuksia monilla. Sitten on luettelo rivi kristyistä jotka eivät puhu kielillä eivät PROFETOI eivät mitään. Myöhemmin vielä että profetoimista ei enää tarvita se lakkaa koska Jeesuksessa se on täytetty jo kaikki.
- Anonyymi
Ja jos ei ole RAKKAUTTA ei sun kielillä puhumista mitään hyötyä ole kenellekään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää puhuko valhetta toisistanne,
te,
jotka olette riisuneet pois
vanhan ihmisen tekoinensa
ja pukeutuneet uuteen,
joka uudistuu tietoon,
Luojansa kuvan mukaan."
1Kor. 1:7 niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.Kelataan alkuun ÄLKÄÄ PUHUKO VALHETTA TOISISTANNE ( panetelko vääriä todistuksia ) vääryyttä. Mustamaalausta työpaikkakiusaamista. Kateutta.MINKÄ TAKIA JOKU jopa rukoilee että joku menettää työpaikkansa että sinä saat sen mikä lähimmäisen rakkaus siinä toteutuu).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kelataan alkuun ÄLKÄÄ PUHUKO VALHETTA TOISISTANNE ( panetelko vääriä todistuksia ) vääryyttä. Mustamaalausta työpaikkakiusaamista. Kateutta.MINKÄ TAKIA JOKU jopa rukoilee että joku menettää työpaikkansa että sinä saat sen mikä lähimmäisen rakkaus siinä toteutuu).
Toisten haukkuminen PANETTELU syrjintä mustamaalaus. Älä sano väärää todistusta Mooses laki rikottu älä väärennös lait rikottu älkää PUHUKO VALHETTA TOISISTANNE toisia vastaan muista ihmisistä seurakuntien jäsenistä työkavereista naapureista älä myös varasta/ HIMOITSE mitään toisen omaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos ei ole RAKKAUTTA ei sun kielillä puhumista mitään hyötyä ole kenellekään.
Kielillä puhuva rakentaa itseään, kuten Raamattu opettaa.
- Anonyymi
Jollekin annetaan hengessä ne parhaat herjat herjata toisia uskovia. Sinänsä hyvä sillä tympeä lukea jos ei ole herjaamisen armolahjaa ja yrittää vain epätoivoisesti toitottaaa samoja tyhmiä herjoja joka yhteydessä, eikä saa mitään muuta aikaan kuin tuo esille oman tyhmyytensä.
- Anonyymi
Kyllä hellari osaa panetella työkaverit lestat myös vaparit onnistuu siinä hyvin.Valhetta oikein siis valehdellaan väitetään asioita tutkimatta onko ne totta mutta myös muissa uskonnoissa ( älkää osallistuko juutalaisten synteihin ) onnistuu tuo valehtelu ja kiusaaminen kouluissa työpaikoissa myös väärät syytökset jopa väittää toisen tekemää työtä tekemäkseen tai vaatii antamaan heille toisen omaisuutta jopa varastaa. Syyttäminen väärin tai syyttömiä lavastaa syyttömiä syylliseksi tai puhua pahaa toisesta käyttää lahjontaa ja jopa ottaa toisen tavaroita ja väittää myös jotain perätöntä toisesta.
- Anonyymi
Jotkut hihhulit teeskentelee sitä herjaamisen armolahjaa vaikka heillä ei sitä ole.
Ovat olevinaan palavia herjaamisen Hengessä vaikka ovat pelkästään tyhmiä. Kun olemme tulleet uusiksi luomuksiksi,
niin elämämme myös muuttuu.
Kristus on meidän elämämme.
"Jos te siis olette herätetyt
Kristuksen kanssa,
niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä,
jossa Kristus on,
istuen Jumalan oikealla puolella.
Olkoon mielenne siihen,
mikä ylhäällä on,
älköön siihen, mikä on maan päällä.
Sillä te olette kuolleet,
ja teidän elämänne on kätkettynä
Kristuksen kanssa Jumalassa;
kun Kristus, meidän elämämme,
ilmestyy, silloin tekin
hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne:
haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo
ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
ja niissä tekin ennen vaelsitte,
kun niissä elitte.
Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki:
viha,
kiivastus,
pahuus,
herjaus ja
häpeällinen puhe suustanne.
Älkää puhuko valhetta toisistanne,
te,
jotka olette riisuneet pois
vanhan ihmisen tekoinensa
ja pukeutuneet uuteen,
joka uudistuu tietoon,
Luojansa kuvan mukaan."
(Kol 3:1-10)- Anonyymi
Älkää puhuko valhetta toisistanne,
te,
jotka olette riisuneet pois
vanhan ihmisen tekoinensa
ja pukeutuneet uuteen,
joka uudistuu tietoon,
Luojansa kuvan mukaan." - Anonyymi
Paavalin sanat
Voitaisiin kai tulkita
'Älkää jäljitelkö
Perkelettä.'
https://www.linnunrata.org/raamattu/#joh.8:44 - Anonyymi
Älkää PUHUKO VALHETTA ! Miksi sitten puhutte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää puhuko valhetta toisistanne,
te,
jotka olette riisuneet pois
vanhan ihmisen tekoinensa
ja pukeutuneet uuteen,
joka uudistuu tietoon,
Luojansa kuvan mukaan."Miksi sitten puhutte valhetta toisista ? Kauheita valheita. ( Pahoja tekoja arkki.org )
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää puhuko valhetta toisistanne,
te,
jotka olette riisuneet pois
vanhan ihmisen tekoinensa
ja pukeutuneet uuteen,
joka uudistuu tietoon,
Luojansa kuvan mukaan."Juuri niin. Puhutaan totuutta!
- Anonyymi
Jumala kyllä vihaa ihan sattuman varaisesti.
Joka muuta väittää, puhuu paskaan."Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,
että hän antoi ainokaisen Poikansa,
ettei yksikään....“
(Joh 3:16)
Asia on siis aivan päinvastoin.
"Sillä jokainen,
joka pahaa tekee,
vihaa valkeutta..."
(Joh 3:20)
Siis me olemme sen omia,
jolle itsemme annamme.
Valkeuden ja päivän lapsia
tai sitten
pimeyden ja yön lapsia.
Mutta Jumala haluaa Rakkaussuhteeseen
jokaisen ihmisen kanssa.
Mutta Rakkauteen ja Rauhaan
ei ketään voi pakottaa.
Jeesus on jo sanonut:
Tahdon
Nyt kysytään Sinulta:
Tahdotko Sinä- Anonyymi
Vihaa niitä jotka on vihan lain alaisia eikä noudata koko lakia kaikkea ovat lain RIKKOJIA heidän päällään on viha kunnes kääntyvät Jeesuksen uskoon. Kristittyjä ei Jeesus vihaa vaan rakastaa !
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,
että hän antoi ainokaisen Poikansa,
ettei yksikään....“
(Joh 3:16)
Asia on siis aivan päinvastoin.
"Sillä jokainen,
joka pahaa tekee,
vihaa valkeutta..."
(Joh 3:20)
Siis me olemme sen omia,
jolle itsemme annamme.
Valkeuden ja päivän lapsia
tai sitten
pimeyden ja yön lapsia.
Mutta Jumala haluaa Rakkaussuhteeseen
jokaisen ihmisen kanssa.
Mutta Rakkauteen ja Rauhaan
ei ketään voi pakottaa.
Jeesus on jo sanonut:
Tahdon
Nyt kysytään Sinulta:
Tahdotko SinäPahan tekeminen ei sitten tarkoita musiikkia tai kynsilakkaa saati liikuntaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahan tekeminen ei sitten tarkoita musiikkia tai kynsilakkaa saati liikuntaa.
Niin, että siis mitä että?
- Anonyymi
Jeesuksen valtava pelastus!
- Anonyymi
Aamen!
”Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan - Ihmisen Pojan tähden.”
Joka on kristuksessa on uusi luomus,entien on kadonnut uusi on sijaantullut, vanha liha on kuitenkin mukana koko elämän ajan,
- Anonyymi
Kyllä pakastin pitää välillä sulattaa ja vanha liha heittää pois.
Rasva eltaantuu, halusi tai ei. Mutta te ette ole lihan vallassa,
vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa.
(Room 8:9)kalamos kirjoitti:
Mutta te ette ole lihan vallassa,
vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa.
(Room 8:9)Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi. Room 8:9.
Kaikki joissa on Jumalan henki ovat Jumalan lapsia, maaiman henki on tästä maaimasta.kotipaju2 kirjoitti:
Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi. Room 8:9.
Kaikki joissa on Jumalan henki ovat Jumalan lapsia, maaiman henki on tästä maaimasta.Minä lainasin vanhaa käännöstä:
"Mutta te ette ole lihan vallassa,
vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa."
(Room 8:9 Kr 38)
Sinä jatkoit tuosta
uuden käännöksen mukaan:
"Jos Kristus on teissä,
teidän ruumiinne tosin
on kuollut synnin vuoksi,
mutta Henki luo elämää,
koska teidät on tehty vanhurskaiksi."
(Room 8:10 KR 92)
Laitan nyt vielä
kirjaimellisen käännökseni
alkutekstistä suomeksi
tuosta kokonaisuudesta:
"Te kuitenkaan ette ole lihassa
vaan Hengessä,
jos kerran Henki Jumalan asuu teissä.
Jos kuitenkaan joku
Henkeä Kristuksen ei omista,
se ei ole hänen.
Jos kuitenkin Kristus teissä,
tosin ruumis kuollut
kautta synnin,
kuitenkin Henki elämä
kautta vanhurskauden."
(Room 8:9-10 kirj)
Eli kun me olemme Kristuksessa,
niin koko Jumalan täyteys Kristuksessa
asuu meissä.kalamos kirjoitti:
Minä lainasin vanhaa käännöstä:
"Mutta te ette ole lihan vallassa,
vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa."
(Room 8:9 Kr 38)
Sinä jatkoit tuosta
uuden käännöksen mukaan:
"Jos Kristus on teissä,
teidän ruumiinne tosin
on kuollut synnin vuoksi,
mutta Henki luo elämää,
koska teidät on tehty vanhurskaiksi."
(Room 8:10 KR 92)
Laitan nyt vielä
kirjaimellisen käännökseni
alkutekstistä suomeksi
tuosta kokonaisuudesta:
"Te kuitenkaan ette ole lihassa
vaan Hengessä,
jos kerran Henki Jumalan asuu teissä.
Jos kuitenkaan joku
Henkeä Kristuksen ei omista,
se ei ole hänen.
Jos kuitenkin Kristus teissä,
tosin ruumis kuollut
kautta synnin,
kuitenkin Henki elämä
kautta vanhurskauden."
(Room 8:9-10 kirj)
Eli kun me olemme Kristuksessa,
niin koko Jumalan täyteys Kristuksessa
asuu meissä.Raamattu 33 käänös
Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, Room 7:5.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Room.8:8.
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. Jae9.
Vanhan painoksen mukaan vaikeampi ymmärettävissä.kotipaju2 kirjoitti:
Raamattu 33 käänös
Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, Room 7:5.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Room.8:8.
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. Jae9.
Vanhan painoksen mukaan vaikeampi ymmärettävissä.___________
Room 8:9
___________
Te kuitenkaan ette ole
lihassa vaan Hengessä,
jos kerran Henki Jumalan asuu teissä.
Jos kuitenkaan joku
Henkeä Kristuksen ei omista,
se ei ole hänen.
(kirj)
Mutta te ette ole
lihan vallassa, vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
Mutta jolla
ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa.
(KR 38)
Te ette kuitenkaan elä
oman luontonne vaan Hengen alaisina,
jos kerran Jumalan Henki asuu teissä.
Mutta se, jolla
ei ole Kristuksen Henkeä,
ei ole hänen omansa.
(KR 92)- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
___________
Room 8:9
___________
Te kuitenkaan ette ole
lihassa vaan Hengessä,
jos kerran Henki Jumalan asuu teissä.
Jos kuitenkaan joku
Henkeä Kristuksen ei omista,
se ei ole hänen.
(kirj)
Mutta te ette ole
lihan vallassa, vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
Mutta jolla
ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa.
(KR 38)
Te ette kuitenkaan elä
oman luontonne vaan Hengen alaisina,
jos kerran Jumalan Henki asuu teissä.
Mutta se, jolla
ei ole Kristuksen Henkeä,
ei ole hänen omansa.
(KR 92)Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
Gal 3:11 Anonyymi kirjoitti:
Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
Gal 3:11Uskon lahjoitta Jeesus joka on vanhuskas, saa elää Jeesusen yhdeydessä hän varjelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pakastin pitää välillä sulattaa ja vanha liha heittää pois.
Rasva eltaantuu, halusi tai ei.Vae niinkö teille käv?
- Anonyymi
Sä et tiedä mitä on uusi tarkoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pakastin pitää välillä sulattaa ja vanha liha heittää pois.
Rasva eltaantuu, halusi tai ei.Ei lihan saastan pois laittamista. Kuten todettu ette tiedä mitä uusi tarkoittaa.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Mutta te ette ole lihan vallassa,
vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa.
(Room 8:9)Lestat on lihassa yrittää tappaa lihaansa
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi. Room 8:9.
Kaikki joissa on Jumalan henki ovat Jumalan lapsia, maaiman henki on tästä maaimasta.Niin edelleen ei lihan saastan poistamista vaan
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Minä lainasin vanhaa käännöstä:
"Mutta te ette ole lihan vallassa,
vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.
Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa."
(Room 8:9 Kr 38)
Sinä jatkoit tuosta
uuden käännöksen mukaan:
"Jos Kristus on teissä,
teidän ruumiinne tosin
on kuollut synnin vuoksi,
mutta Henki luo elämää,
koska teidät on tehty vanhurskaiksi."
(Room 8:10 KR 92)
Laitan nyt vielä
kirjaimellisen käännökseni
alkutekstistä suomeksi
tuosta kokonaisuudesta:
"Te kuitenkaan ette ole lihassa
vaan Hengessä,
jos kerran Henki Jumalan asuu teissä.
Jos kuitenkaan joku
Henkeä Kristuksen ei omista,
se ei ole hänen.
Jos kuitenkin Kristus teissä,
tosin ruumis kuollut
kautta synnin,
kuitenkin Henki elämä
kautta vanhurskauden."
(Room 8:9-10 kirj)
Eli kun me olemme Kristuksessa,
niin koko Jumalan täyteys Kristuksessa
asuu meissä.Siinä oli taas sielullista runoutta vedetty selvään sanaan. Ilmestyskirjassa on kohdat ettei saa muuttaa apostolien kirjoituksia.
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Raamattu 33 käänös
Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, Room 7:5.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Room.8:8.
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. Jae9.
Vanhan painoksen mukaan vaikeampi ymmärettävissä.Mooses laki tosiaan herättää synnin teot siksi juutalaiset pyörittää huumekauppaa ihmiskauppaa asekauppaa piraattia kasinoita bordelleja väärennöksiä kierrätystä varastetun myyntiä seksikauppa pornolehtiä videoita kivittää toisia omista synneistään ei maksa elatusmaksuja kiertää veroja myy viinaa pitää yökerhoja strippari baareja käy thai bordelleissa varastaa erityisesti naisilta huijaa harrastaa budhaa guruja jogeja KLEOPATROJEN jumalia ja täyttää syntiensä mittaa Raamatun sanan mukaan. Kaikki on huijattu pummattu viety muilta.
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Raamattu 33 käänös
Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, Room 7:5.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Room.8:8.
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. Jae9.
Vanhan painoksen mukaan vaikeampi ymmärettävissä.ROOMALAISET LUKU8 LIHAN VALLASSA. Onko hetkeäkään ettei lestahellarivapari Jehova ajattele lihallisia !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
Gal 3:11Gal 3 LAIN KAUTTA ei riitä Jumalalle vaan pojan kautta riittää.
Anonyymi kirjoitti:
Mooses laki tosiaan herättää synnin teot siksi juutalaiset pyörittää huumekauppaa ihmiskauppaa asekauppaa piraattia kasinoita bordelleja väärennöksiä kierrätystä varastetun myyntiä seksikauppa pornolehtiä videoita kivittää toisia omista synneistään ei maksa elatusmaksuja kiertää veroja myy viinaa pitää yökerhoja strippari baareja käy thai bordelleissa varastaa erityisesti naisilta huijaa harrastaa budhaa guruja jogeja KLEOPATROJEN jumalia ja täyttää syntiensä mittaa Raamatun sanan mukaan. Kaikki on huijattu pummattu viety muilta.
Juutalaiset eivättunne kirjoituksia, kuten Jeesus on mainut elämänsä aikana etksytte kun ette tunne kirjoutuksia.
Anonyymi kirjoitti:
Niin edelleen ei lihan saastan poistamista vaan
Lihan himot tuottava synitä kuolemalle,Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. Room.7:5
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Raamattu 33 käänös
Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, Room 7:5.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Room.8:8.
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. Jae9.
Vanhan painoksen mukaan vaikeampi ymmärettävissä.Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei lihan saastan pois laittamista. Kuten todettu ette tiedä mitä uusi tarkoittaa.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
Monia kutsutaan, harvalle kelpaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin edelleen ei lihan saastan poistamista vaan
Kyllä vanhat esinahat pitää jo kantaa tunkiolle.
- Anonyymi
Ihan ihmeellistä!
Mitenkä joku voi sovittaa vuosituhansia eteenpäin kaikkien tekemät pöllöydet!
Edellytyksenä on tietenkin, että tähän Johtajaan uskotaan silmää räpäyttämättä.
Vielä niin, että muut ovat tuhoontuomittuja. Tietenkin.- Anonyymi
Jumalan armo on IHMEELLINEN. Se annettiin meille Jeesuksen ristin kautta.
Etkö ymmärrä että kirja nimeltä Raamattu on kirjoitettu, joka sisältää koko ihmis kunnan tulevaisuuden ja toivoin, sen mitä tulee tapahtumaan ihmiskunnan historiassa, koska kaikki on alistettu katoavaisuuden alle.
Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. 2.Piet 3:10.
teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! jae 12.
Sovittaja on Jumala itse hänen kädessään kaiki, minkä kerran on häviää myös kerra, koska synti turmeli ihmisen, toiset pelastuvat toiset eivät.- Anonyymi
Mitä höpiset????
- Anonyymi
”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”
1 Kor 1:18 - Anonyymi
Niin se vaan on.
”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”
1 Kor 1:18 - Anonyymi
JEESUS VOI
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Etkö ymmärrä että kirja nimeltä Raamattu on kirjoitettu, joka sisältää koko ihmis kunnan tulevaisuuden ja toivoin, sen mitä tulee tapahtumaan ihmiskunnan historiassa, koska kaikki on alistettu katoavaisuuden alle.
Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. 2.Piet 3:10.
teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! jae 12.
Sovittaja on Jumala itse hänen kädessään kaiki, minkä kerran on häviää myös kerra, koska synti turmeli ihmisen, toiset pelastuvat toiset eivät.Alkuaineet sulaa kun kuolet. Polttohautaus on tuotu meille hinduilta kyllä myös juutalaiset uhraa elukkaa ruokaa ihmisiä polttouhreina kuin gurut uhraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se vaan on.
”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”
1 Kor 1:181 kor tosiaan kertoo siellä sen ajan apostoleista mitä he kirjoitti toisilleen.
Anonyymi kirjoitti:
Alkuaineet sulaa kun kuolet. Polttohautaus on tuotu meille hinduilta kyllä myös juutalaiset uhraa elukkaa ruokaa ihmisiä polttouhreina kuin gurut uhraa.
Alkuaineet sulavat vasta tuhansien asteiten kuumuudessa,polltto haustauksen lämö ei sulata edes koruja, koska no ottavat pois vainajalta.
- Anonyymi
Jeesus on sovittanut sinunkin pöllöydet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on sovittanut sinunkin pöllöydet!
Housut ja halatin sovitti!
- Anonyymi
Siksi rikolliset tulevat uskoon tai ainakin sanovat tulleensa koska saavat kaikki rikoksensa anteeksi.
- Anonyymi
On monenlaisia syntisiä, jotka tulevat uskoon. On ns. siivosyntisiä ja suurrikollisia, sekä siltä väliltä. Moni ihminen haluaa saada syntinsä anteeksi ja päästä taivaaseen, iankaikkiseen elämään. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On monenlaisia syntisiä, jotka tulevat uskoon. On ns. siivosyntisiä ja suurrikollisia, sekä siltä väliltä. Moni ihminen haluaa saada syntinsä anteeksi ja päästä taivaaseen, iankaikkiseen elämään. 😁
Halutahan saa sellaistakin mitä ei ole olemassakaan.
Mutta mitä syntiin tulee niin Vapahtaja olet sinä. Muinaisesta pilvenpolttajasta ei siihen ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On monenlaisia syntisiä, jotka tulevat uskoon. On ns. siivosyntisiä ja suurrikollisia, sekä siltä väliltä. Moni ihminen haluaa saada syntinsä anteeksi ja päästä taivaaseen, iankaikkiseen elämään. 😁
Miksi rikollisten uhreista ei kukaan puhu mitään?
Anonyymi kirjoitti:
Halutahan saa sellaistakin mitä ei ole olemassakaan.
Mutta mitä syntiin tulee niin Vapahtaja olet sinä. Muinaisesta pilvenpolttajasta ei siihen ole.Ihminen ei voi toista pelastaa, synnin alainen ei voitoita pelastaa joka on myös synnin alaiseksi syntynyt. Ulkopuolinen pelasta on oltava se Jumalan poika Jeesus on ovi pelastukseen, muuta keinoa ei ole olemassakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halutahan saa sellaistakin mitä ei ole olemassakaan.
Mutta mitä syntiin tulee niin Vapahtaja olet sinä. Muinaisesta pilvenpolttajasta ei siihen ole.En ole Vapahtaja. Jeesus Kristus on Vapahtaja. Kysy mm. niiltä, jotka Jeesus on vapauttanut esim. huumeaddiktioista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi rikollisten uhreista ei kukaan puhu mitään?
Miten niin ei puhu? Rikolliset tuomitaan kuitenkin vankilaan, vaikka saisivatkin synnit Jeesukselta anteeksi. Etkö sitä tiennyt?
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Ihminen ei voi toista pelastaa, synnin alainen ei voitoita pelastaa joka on myös synnin alaiseksi syntynyt. Ulkopuolinen pelasta on oltava se Jumalan poika Jeesus on ovi pelastukseen, muuta keinoa ei ole olemassakaan.
Aamen!
- Anonyymi
Arabi muslimeita on mennyt luostariin syömään ruuan takia ruuan takia on myös vankiloissa joten se perustulo olisi ehkä viisainta.
- Anonyymi
Oikeuslaitos ei vain tunne sitä että ihminen saa rikoksensa anteeksi kun tulee uskoon. Kyllä ne silti pitää yhteiskunnalle kuitata viimmeistä piirtoa myöten ja silloin tuomio on kärsitty ja on siitä tuomiosta vapaa ainakin rikosoikeudellisesti. Ihmiset tietenkin voivat tuomita vielä senkin jälkeen ja oikeastaan eivät halua että parantaisi tapansa, vaan haluavat että kerran rikollinen, aina rikollinen.
Onkin varmaan melkein rikos parantaa tai yrittää parantaa tapansa.- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Tehty rikos jättää ain merkinsä ihmiseen, synti sen seurauksen saa anteeksi.
Suomessa on myös syyttömiä diagnosoituna uhreja hulluiksi tai uskonnon uhreja.
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on myös syyttömiä diagnosoituna uhreja hulluiksi tai uskonnon uhreja.
Kuka diagnsoi henkilö uskonsa puolesta, jotka uskovat Jeesuskseen, eivät sitä tajua että Jeesuseen uskovat pelastuvat tästä maaimasta, muut joutuvat tuomiolle siitä mitä ovat jättäneet tekemättä.
- Anonyymi
Oikeuslaitos ei päätä siitä ketkä pääsevät taivaaseen pappien kainaloon.
- Anonyymi
Ei rikollisten kuitenkaan pidä parantaa tapojaan. Niiden pitää olla rikollisia ja kunnollisten ihmisten kunnollisia. Niin se on helppoa luokitella ihmisiä. Ajatella jos rikollisista tulisi kunnon ihmisiä ja kunnon ihmisistä rikollisia.
- Anonyymi
Kiitos!
Sinulle Kalamos hain yhden laulun kuunneltavaksi:
https://youtu.be/JJS6MqSIRtg - Anonyymi
Mitäs jumala tekee peräpukamille?
- Anonyymi
Mässäys on syntiä kuin ahneus.
- Anonyymi
Joka ei ole linjassa Jeesuksen uskon kanssa ei ole otollinen Jumalalle.
- Anonyymi
Laki ei ole hengellisyyttä itseasiassa se on lihallista lihan saastan poistamista.
- Anonyymi
En luota kyllä yhtään Jeesuksen parannustaitoihin.
Saattaa mennä se viimeinenkin näkö, jos syljellä maustettua hiekkaa hierotaan kaihisiin silmiin.
Säälin myös niitä sikapossuja, joihin on ajettu riivaajan henki. Varsinkin näin joulun alla.
Jos väittäisin, että vastaan tuli kaupungilla Jairuksen tytär Lasaruksen kanssa, kukaan ei uskoisi.- Anonyymi
Hyvin on linjassa saatanan kanssa!
- Anonyymi
Savitahna piti pestä pois vertaus
- Anonyymi
Tai lampaan kanssa sen selässä.
- Anonyymi
Elukka vertaukset raamasta kuuluu itku on vertauksia RAA RAM EGYPTIÄ raama on väärä nimitys uudesta testamentista kokonaan . Bible kirjasto kirjeet.
- Anonyymi
Joka on Kristuksen Hengessä on uusi luomus.
Kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi.
Jumalan sana on elävä ja toimii kuin luonnonlaki.
Ihminen ei ole Jumala.- Anonyymi
Ihmisillä on satoja erilaisia jumalia.
- Anonyymi
Ja ihminen on vain ihminen.
- Anonyymi
Onko kaikilla sadoilla jumalilla oma taivas ja helvetti.
"Kääntykää minun tyköni
ja antakaa pelastaa itsenne,
te maan ääret kaikki,
sillä minä olen Jumala,
eikä toista ole."
(Jes 45:22)
Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle
on Raamattu,
josta tällä palstalla keskustellaan.
Raamatun mukaan on vain
kaksi pääteasemaa.
Taivas ja kadotus.
Jumala ei ole tarkoittanut yhtään
ihmistä kadotukseen.
Kadotus on paikka,
joka on valmistettu perkeleelle
ja sen enkeleille.
Ja Jumala on tehnyt kaiken,
jotta yhdenkään ihmisen ei
tarvitse joutua kadotukseen.
Mutta silti jotkut vaan sinne menevät.
Rakastavat pimeyttä
enemmän kuin Valkeutta.
"Mutta tämä on tuomio,
että valkeus on tullut maailmaan,
ja ihmiset rakastivat pimeyttä
enemmän kuin valkeutta;
sillä heidän tekonsa olivat pahat."
(Joh 3:19)
On siis ihmisiä,
jotka eivät halua tuntea
Isää Jumalaa ja Hänen Poikaansa
eli olla yhtä heidän kanssaan.
"Mutta tämä on iankaikkinen elämä,
että he tuntevat sinut,
joka yksin olet totinen Jumala,
ja hänet,
jonka sinä olet lähettänyt,
Jeesuksen Kristuksen."
(Joh 17:3)
Me kutsutaan kuitenkin
Jumalan perheväkeen.
Olemme silloin
osalliset Jumalan kirkkaudesta,
yhtä Kristuksessa,
täytetyt Pyhällä Hengellä.
Edessämme on ikuinen elämä
halliten Jumalan luomakuntaa.
Toinen vaihtoehto on
ikuinen ero Jumalasta
kadotuksessa.
Syntiselle ei ole muuta
Pelastajaa kuin Jeesus.
Jos olemme Jeesuksessa,
niin me olemme Pelastuksen arkissa.
Ja kerran syvät vedet katoavat,
ja me laskeudumme
Jumalan luomaan Uuteen maahan,
jossa ei enää ole kyyneleitä,
eikä mitään kirousta ole oleva,
eikä yötä enää ole oleva.
Tämä osa on Valkeuden ja Päivän lapsilla.
Toinen osa pimeyden ja yön lapsilla.
Me voimme kokea
uudestisyntymisen ihmeen
tässä ja nyt.
Ja silloin olemme jo siirretyt
pimeydestä Valkeuteen
ja saatanan vallasta Jumalan tykö.
Ja meitä odottaa perintöosa
pyhitettyjen joukossa.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
"Kääntykää minun tyköni
ja antakaa pelastaa itsenne,
te maan ääret kaikki,
sillä minä olen Jumala,
eikä toista ole."
(Jes 45:22)
Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle
on Raamattu,
josta tällä palstalla keskustellaan.
Raamatun mukaan on vain
kaksi pääteasemaa.
Taivas ja kadotus.
Jumala ei ole tarkoittanut yhtään
ihmistä kadotukseen.
Kadotus on paikka,
joka on valmistettu perkeleelle
ja sen enkeleille.
Ja Jumala on tehnyt kaiken,
jotta yhdenkään ihmisen ei
tarvitse joutua kadotukseen.
Mutta silti jotkut vaan sinne menevät.
Rakastavat pimeyttä
enemmän kuin Valkeutta.
"Mutta tämä on tuomio,
että valkeus on tullut maailmaan,
ja ihmiset rakastivat pimeyttä
enemmän kuin valkeutta;
sillä heidän tekonsa olivat pahat."
(Joh 3:19)
On siis ihmisiä,
jotka eivät halua tuntea
Isää Jumalaa ja Hänen Poikaansa
eli olla yhtä heidän kanssaan.
"Mutta tämä on iankaikkinen elämä,
että he tuntevat sinut,
joka yksin olet totinen Jumala,
ja hänet,
jonka sinä olet lähettänyt,
Jeesuksen Kristuksen."
(Joh 17:3)
Me kutsutaan kuitenkin
Jumalan perheväkeen.
Olemme silloin
osalliset Jumalan kirkkaudesta,
yhtä Kristuksessa,
täytetyt Pyhällä Hengellä.
Edessämme on ikuinen elämä
halliten Jumalan luomakuntaa.
Toinen vaihtoehto on
ikuinen ero Jumalasta
kadotuksessa.
Syntiselle ei ole muuta
Pelastajaa kuin Jeesus.
Jos olemme Jeesuksessa,
niin me olemme Pelastuksen arkissa.
Ja kerran syvät vedet katoavat,
ja me laskeudumme
Jumalan luomaan Uuteen maahan,
jossa ei enää ole kyyneleitä,
eikä mitään kirousta ole oleva,
eikä yötä enää ole oleva.
Tämä osa on Valkeuden ja Päivän lapsilla.
Toinen osa pimeyden ja yön lapsilla.
Me voimme kokea
uudestisyntymisen ihmeen
tässä ja nyt.
Ja silloin olemme jo siirretyt
pimeydestä Valkeuteen
ja saatanan vallasta Jumalan tykö.
Ja meitä odottaa perintöosa
pyhitettyjen joukossa."Ja meitä odottaa perintöosa
pyhitettyjen joukossa."
Vai perintöä sitä vongataan, olishan se pitänyt arvata. Anonyymi kirjoitti:
"Ja meitä odottaa perintöosa
pyhitettyjen joukossa."
Vai perintöä sitä vongataan, olishan se pitänyt arvata.*että he kääntyisivät
pimeydestä valkeuteen
ja saatanan vallasta Jumalan tykö
ja saisivat uskomalla minuun
synnit anteeksi
ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.*
(Ap. t 26:18)
Siis Raamatun mukaan
on vain kaksi vaihtoehtoa.
Perintöosamme on olla
pyhitetty eli erotettu Jumalalle
tai sitten kadotettuna erossa Jumalasta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja meitä odottaa perintöosa
pyhitettyjen joukossa."
Vai perintöä sitä vongataan, olishan se pitänyt arvata.Jumalan omien ihana perintö! 😁
Se annetaan vain Jumalan lapsille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan omien ihana perintö! 😁
Se annetaan vain Jumalan lapsille.Siis jeesukselle?
Muita lapsia sillä ei ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis jeesukselle?
Muita lapsia sillä ei ole.Jumalan lapsia ovat Jeesuksen armon vastaanottaneet Jeesuksen omat.
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan omien ihana perintö! 😁
Se annetaan vain Jumalan lapsille.Aamen!
Tuo perintö on Kristuksessa.
"Hänessä me myös olemme
saaneet perintöosan"
(Ef 1:11)- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
"Kääntykää minun tyköni
ja antakaa pelastaa itsenne,
te maan ääret kaikki,
sillä minä olen Jumala,
eikä toista ole."
(Jes 45:22)
Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle
on Raamattu,
josta tällä palstalla keskustellaan.
Raamatun mukaan on vain
kaksi pääteasemaa.
Taivas ja kadotus.
Jumala ei ole tarkoittanut yhtään
ihmistä kadotukseen.
Kadotus on paikka,
joka on valmistettu perkeleelle
ja sen enkeleille.
Ja Jumala on tehnyt kaiken,
jotta yhdenkään ihmisen ei
tarvitse joutua kadotukseen.
Mutta silti jotkut vaan sinne menevät.
Rakastavat pimeyttä
enemmän kuin Valkeutta.
"Mutta tämä on tuomio,
että valkeus on tullut maailmaan,
ja ihmiset rakastivat pimeyttä
enemmän kuin valkeutta;
sillä heidän tekonsa olivat pahat."
(Joh 3:19)
On siis ihmisiä,
jotka eivät halua tuntea
Isää Jumalaa ja Hänen Poikaansa
eli olla yhtä heidän kanssaan.
"Mutta tämä on iankaikkinen elämä,
että he tuntevat sinut,
joka yksin olet totinen Jumala,
ja hänet,
jonka sinä olet lähettänyt,
Jeesuksen Kristuksen."
(Joh 17:3)
Me kutsutaan kuitenkin
Jumalan perheväkeen.
Olemme silloin
osalliset Jumalan kirkkaudesta,
yhtä Kristuksessa,
täytetyt Pyhällä Hengellä.
Edessämme on ikuinen elämä
halliten Jumalan luomakuntaa.
Toinen vaihtoehto on
ikuinen ero Jumalasta
kadotuksessa.
Syntiselle ei ole muuta
Pelastajaa kuin Jeesus.
Jos olemme Jeesuksessa,
niin me olemme Pelastuksen arkissa.
Ja kerran syvät vedet katoavat,
ja me laskeudumme
Jumalan luomaan Uuteen maahan,
jossa ei enää ole kyyneleitä,
eikä mitään kirousta ole oleva,
eikä yötä enää ole oleva.
Tämä osa on Valkeuden ja Päivän lapsilla.
Toinen osa pimeyden ja yön lapsilla.
Me voimme kokea
uudestisyntymisen ihmeen
tässä ja nyt.
Ja silloin olemme jo siirretyt
pimeydestä Valkeuteen
ja saatanan vallasta Jumalan tykö.
Ja meitä odottaa perintöosa
pyhitettyjen joukossa.Saatanan vallasta pois Jumalan luokse versio Jumalan valtakuntaan kun lestadiolaiset laittaa Jeesuksen uskoisia saatanalle kun taas muut ottaa sieltä pois eikö tuota harhaista lahkoa saa jo kuriin.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
*että he kääntyisivät
pimeydestä valkeuteen
ja saatanan vallasta Jumalan tykö
ja saisivat uskomalla minuun
synnit anteeksi
ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.*
(Ap. t 26:18)
Siis Raamatun mukaan
on vain kaksi vaihtoehtoa.
Perintöosamme on olla
pyhitetty eli erotettu Jumalalle
tai sitten kadotettuna erossa Jumalasta.Tässä on sitten yksi harhainen lisää EROTUS OPPI. EROTETAAN KAIKESTA KAIKISTA JA SYYTETÄÄN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan omien ihana perintö! 😁
Se annetaan vain Jumalan lapsille.Lestojen oppi vain he ovat Jumalan lapsia ei muut ei edes luterilaiset tämä on eriseurat lahko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan lapsia ovat Jeesuksen armon vastaanottaneet Jeesuksen omat.
Lestat on laittanut sääntöjensä älä haista maista tartu rikkojansa saatanalle jopa opperan kuuntelusta laulamisesta ETTEKÖ VOI TEHDÄ JOTAIN NÄILLE JEESUKSEN OMIA KIDUTTAVILLE ?
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Aamen!
Tuo perintö on Kristuksessa.
"Hänessä me myös olemme
saaneet perintöosan"
(Ef 1:11)Nekin jotka lestat hellarit vapaamuurarit on laittanut saatanalle ovat Jeesuksen omia oikein eivät he laita saatanalle Jeesuksen vihaajia muita uskontoja vaan omiaan.
- Anonyymi
Joo. Aika sekaisin sellainen on.
- Anonyymi
Suomeen on tuotu kiinalaisia juutalaisia mm.kaupoissa miten kerrotte heille evankeliumin ? Entä thai myymälät ?
- Anonyymi
Olla nyt Kristuksessa...
Voihan se hyvältä teistäkin tuntua mutta eikös homous olekaan syntiä.- Anonyymi
Missä ei ole ei ole ei ole ei ole lakia ei ole lakia ei ole syntiäkään. Bible new Covenant.
Kristuksessa
me olemme uusia luomuksia.
"Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus"
Siten, että...
"se, mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso,
uusi on sijaan tullut"
Vanha tarkoittaa syntiä.
Uusi vanhurskautta.
Kuolema tuli meihin,
kun teimme syntiä.
Synti petti ja tappoi.
Ja otti hallintavallan.
Meistä tuli Jumalan vihollisia.
Mutta meidät Jumalan viholliset
sovitettiin Jumalan kanssa
Hänen Poikansa kuoleman kautta.
Jeesus otti päällensä meidän
pahat tekomme ja rikkomuksemme.
Kolemallaan Hän maksoi
meidän syntivelkamme.
Rikkomuksemme on siis jo sovitettu.
Rangaistus niistä on jo kärsitty.
Mutta ei siinä kaikki.
Raamattu sanoo,
että Hänet, joka ei synnistä tiennyt,
tehtiin meidän tähtemme synniksi.
Paitsi syntitekomme, myös itse synti,
joka oli imeytynyt meihin
kuin käärmeen myrkky,
siirrettiin meistä Jeesukseen.
Jeesus tehtiin synniksi.
Ja meidät vanhurskautettiin.
Tätä vaihtokauppaa sanotaan
sovitukseksi.
"Mutta kaikki on Jumalasta,
joka on sovittanut meidät
itsensä kanssa Kristuksen kautta"
Jumalan puolelta kaikki on valmiina.
Sovitus eli vaihtokauppa on enää
meidän suostumustamme vailla.
"Me pyydämme
Kristuksen puolesta:
antakaa sovittaa itsenne
Jumalan kanssa.""Me pyydämme
Kristuksen puolesta:
antakaa sovittaa itsenne
Jumalan kanssa."
Sovittaa?
Kysymys on alkutekstin
verbistä
καταλλάσσω
(katallassō)
Se tarkoittaa vaihtamista.
Annamme syntimme Jeesukselle.
Jeesus antaa vanhurskautensa meille.
Tämä kaikkien aikojen
paras tarjous
on edelleen voimassa.
Eikä se ole katteeton.
"Sen,
joka ei synnistä tiennyt,
hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme
Jumalan vanhurskaudeksi."
Parempaa tarjousta ei
kukaan koskaan voi tehdä.
Ei ihme,
että käytetään käskymuotoa:
καταλλάγητε
(katallagēte)
antakaa vaihtaa- Anonyymi
Lopetat pahan tekemisen noituuden ja muistat Jeesus sovitti jo.
- Anonyymi
Ei jumalan lapseksi voi tulla vain sanomalla että olen jumalan lapsi.
Se edellyttäisi että jumala on köyrinyt äitisi kan ssa.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
"Mikä lihasta on syntynyt,
on liha;
ja mikä Hengestä on syntynyt,
on henki."
(Joh 3:6)Kristityt on vapautettu synnin ja kuoleman laista ei ole KADOTUSTUOMIOITA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt on vapautettu synnin ja kuoleman laista ei ole KADOTUSTUOMIOITA.
Lestadoukset ja hellarit eksyttää kadotustuomioillaan.
- Anonyymi
Sun pitäisi ensin ymmärtää mikä on uusi luomus ollut silloin ja mistä heitä pelastui siellä. Mutta koska teillä on peite te ette näe ette ymmärrä.
- Anonyymi
Uudestiluominen eli uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan tekona kasteen vedestä ja Pyhästä Hengestä, joka kasteessa ihmiseen annetaan sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.
Ilman kasteen vettä ei mitään uusia luomuksia voida luoda, vaan aina kasteen vesi, Henki ja sovintoveren osallsisuus pitää olla mukana siinä kun Jumala luo ihmisen uudeksi.- Anonyymi
Uudestisyntymisen peso tarkoittaa kasteessa tapahtuvaa Jumalan tekemää ihmettä, luomistyötä vedestä ja Hengestä.
Tit. 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.
Peso on vanha sana, mikä tarkoittaa kastetta, jossa käytetään vettä.
2. Moos. 40:7
"Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä." - Anonyymi
Verta ja vettä sekoitetaan taas.
Muuten ei päästä taivaaseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudestisyntymisen peso tarkoittaa kasteessa tapahtuvaa Jumalan tekemää ihmettä, luomistyötä vedestä ja Hengestä.
Tit. 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.
Peso on vanha sana, mikä tarkoittaa kastetta, jossa käytetään vettä.
2. Moos. 40:7
"Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä."Jumala loi ihminen-Jeesukseelle uuden ylösnousemusruumiin kasteen vedestä ja Hengestä.
Ei haudassa eikä tuonelassa mitään fyysisiä ylösnousemusruumiita ihmiselle enää valmisteta. Kyllä ne asiat on laitettava kuntoon aikaisemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala loi ihminen-Jeesukseelle uuden ylösnousemusruumiin kasteen vedestä ja Hengestä.
Ei haudassa eikä tuonelassa mitään fyysisiä ylösnousemusruumiita ihmiselle enää valmisteta. Kyllä ne asiat on laitettava kuntoon aikaisemmin.Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
Lauserakenteessa sana "joku" viittaa puhujaan itseensä.
Niin sikiöt, vauvat kuin pienokaisetkin
ovat Jumalan lapsia Kristuksessa.
Ja sellaisiksi meidät isotkin,
jotka olemme jo tehneet syntiä
ja kuolleet tekemiimme synteihin (hengellisesti),
palautetaan kääntymyksessä.
"Totisesti minä sanon teille:
ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi,
ette pääse taivasten valtakuntaan"
(Matt 18:3)
Ihminen, jolla ei vielä ole
mitään tietoa synnistä,
ei ole voinut kuolla synteihinsä
eikä myöskään silloin voi syntyä uudesti.- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Niin sikiöt, vauvat kuin pienokaisetkin
ovat Jumalan lapsia Kristuksessa.
Ja sellaisiksi meidät isotkin,
jotka olemme jo tehneet syntiä
ja kuolleet tekemiimme synteihin (hengellisesti),
palautetaan kääntymyksessä.
"Totisesti minä sanon teille:
ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi,
ette pääse taivasten valtakuntaan"
(Matt 18:3)
Ihminen, jolla ei vielä ole
mitään tietoa synnistä,
ei ole voinut kuolla synteihinsä
eikä myöskään silloin voi syntyä uudesti.Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Syntiinlangennut sukukunta ei ole mitään Jumalan lapsia syntyessään.
Kritityt on kastannu lapsensa Jumalan lapsiksi jo 2000 v. ja tekevät niin edelleen Kristuksen päivään asti. Silloin ei enää ketään ehditä kastaa kristityksi, kun toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.
---
Helluntailaisten harhaopit ovat Perkeleestä, niihin ei pidä sotkeentua. Anonyymi kirjoitti:
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Syntiinlangennut sukukunta ei ole mitään Jumalan lapsia syntyessään.
Kritityt on kastannu lapsensa Jumalan lapsiksi jo 2000 v. ja tekevät niin edelleen Kristuksen päivään asti. Silloin ei enää ketään ehditä kastaa kristityksi, kun toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.
---
Helluntailaisten harhaopit ovat Perkeleestä, niihin ei pidä sotkeentua.Kenen lapsia
vastasyntyneet mielestäsi ovat?- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Kenen lapsia
vastasyntyneet mielestäsi ovat?Jeesus oli Jumalan poika ja siksi syntyessään täysin synnitön.
Kaikki muut ihmiset ovat Adamin perillisiä.
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." Ps.51:7
"Yhden ihmisen tottelemattomuuden teon seurauksena kaikki ihmiset tulivat syntisiksi."
Room.5
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. " Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli Jumalan poika ja siksi syntyessään täysin synnitön.
Kaikki muut ihmiset ovat Adamin perillisiä.
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." Ps.51:7
"Yhden ihmisen tottelemattomuuden teon seurauksena kaikki ihmiset tulivat syntisiksi."
Room.5
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. "Raamatun mukaan
(esimerkiksi1 Joh 3:1)
on vain kaksi vaihtoehtoa:
Ihminen on Jumalan lapsi
tai perkeleen lapsi.
Siis...
kumpaan joukkoon
vastasyntyneet Sinun mielestäsi kuuluvat?kalamos kirjoitti:
Raamatun mukaan
(esimerkiksi1 Joh 3:1)
on vain kaksi vaihtoehtoa:
Ihminen on Jumalan lapsi
tai perkeleen lapsi.
Siis...
kumpaan joukkoon
vastasyntyneet Sinun mielestäsi kuuluvat?1 Joh 3:10
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Raamatun mukaan
(esimerkiksi1 Joh 3:1)
on vain kaksi vaihtoehtoa:
Ihminen on Jumalan lapsi
tai perkeleen lapsi.
Siis...
kumpaan joukkoon
vastasyntyneet Sinun mielestäsi kuuluvat?"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun" Ps.51:7
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset. Anonyymi kirjoitti:
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun" Ps.51:7
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.Eli...
Sinun mielestäsi
vastasyntyneet vauvat
eivät ole Jumalan lapsia
vaan perkeleen lapsia?
- Anonyymi
Ja höpön höpö!
- Anonyymi
Ei kukaan synny suoraan sisälle Jumalan valtakuntaan. Pitää syntyä uudestaan Jumalan luomistyön tuloksena kasteen "vedestä ja Hengestä".
Joh.3:5 " Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."
1. Joh. 5:8
"Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."
Ef. 4:5 "Yksi kaste, hen baptisma" - Anonyymi
Jokainen järkevä ihminen käsittää minkä hengen vallassa se Pentecostalismin perustaja uusi luomus Charles Fox Parhami toimi, kun vietiin vankilaan sodomiasta.
- Anonyymi
Mihin joutuivat ennen jeesuksen syntymää eläneet ja kuolleet miljoonat ihmiset?
He joutuivat kuoltuaan tuonelaan.
Tuonelassa oli kaksi osastoa.
Näiden välillä oli syvä juopa.
Jeesus kertoi kahdesta
tuonelaan menneestä:
"Oli rikas mies,
joka pukeutui purppuraan
ja hienoihin pellavavaatteisiin
ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus,
makasi hänen ovensa edessä
täynnä paiseita
ja halusi ravita itseään niillä muruilla,
jotka putosivat rikkaan pöydältä.
Ja koiratkin tulivat
ja nuolivat hänen paiseitansa."
(Luuk 16:19-21)
Rikas ei ottanut Lasarusta
hoitaakseen.
Vain koirat hoitivat Lasarusta.
Siihen asti, että hän kuoli.
Mutta sitten rikaskin kuoli.
Ja he päätyivät kumpikin tuonelaan
mutta eri osastoihin.
"Niin tapahtui,
että köyhä kuoli,
ja enkelit veivät hänet
Aabrahamin helmaan.
Ja rikaskin kuoli,
ja hänet haudattiin.
Ja kun hän nosti silmänsä
tuonelassa, vaivoissa ollessaan,
näki hän kaukana Aabrahamin
ja Lasaruksen hänen helmassaan."
(Luuk 17:22-23)
Rikas haudattiin juhlavasti.
Lasaruksen haudalla itkivät vain koirat.
Mutta perillä osat vaihtuivat.
Rikas oli nyt kärsimässä.
"Ja hän huusi sanoen:
'Isä Aabraham,
armahda minua
ja lähetä Lasarus
kastamaan sormensa pää veteen
ja jäähdyttämään minun kieltäni,
sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'"
(Luuk 16: 24)
Rikas mies oli nyt köyhistä köyhin.
Hän pyysi vesipisaraa,
mutta ei sitäkään saanut.
"Mutta Aabraham sanoi:
'Poikani, muista,
että sinä eläessäsi sait hyväsi,
ja Lasarus samoin sai pahaa;
mutta nyt hän täällä saa lohdutusta,
sinä taas kärsit tuskaa."
(Luuk 16:25)
Lasarus olisi toki
halunnut mennä,
mutta se ei ollut mahdollista.
"Ja kaiken tämän lisäksi
on meidän välillemme ja teidän
vahvistettu suuri juopa,
että ne,
jotka tahtovat mennä
täältä teidän luoksenne,
eivät voisi,
eivätkä ne,
jotka siellä ovat,
pääsisi yli meidän luoksemme.'"
(Luuk 16:26)
Valinnat tehdään täällä maan päällä.
Sen ex-rikas mieskin nyt ymmärsi.
"Hän sanoi:
'Niin minä siis rukoilen sinua, isä,
että lähetät hänet isäni taloon
- sillä minulla on viisi veljeä -
todistamaan heille,
etteivät hekin
joutuisi tähän vaivan paikkaan'."
(Luuk 16:27-28)
Rikas mies tiesi,
että veljet eivät elä Jumala-suhteessa.
Ja nyt heitä pitäisi varoittaa.
Mutta varoitus on jo annettu.
"Mutta Aabraham sanoi:
'Heillä on Mooses ja profeetat;
kuulkoot niitä'."
(Luuk 16:29)
Mies tiesi,
että Mooses ja profeetat
eivät tee vaikutusta hänen veljiinsä.
"Niin hän sanoi:
'Ei, isä Aabraham;
vaan jos joku kuolleista
menisi heidän tykönsä,
niin he tekisivät parannuksen'."
(Luuk 16:30)
Vain Jumalan Sanassa on
muuttava voima.
"Mutta Aabraham sanoi hänelle:
'Jos he eivät kuule
Moosesta ja profeettoja,
niin eivät he usko,
vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."
(Luuk 16:31)
Sitten myöhemmin
ylipapit ja fariseukset päättivät
tappaa Jeesuksen.
Ja vähän myöhemmin
he päättivä tappaa Lasaruksenkin,
joka oli noussut ylös kuolleista.
(Ei siis sama Lasarus,
josta Jeesus oli kertonut).
Eli Aabraham oli oikeassa.
Eivät ihmiset usko,
vaikka joku kuolleista nousisi ylös.
Ihmiset päätyivät siis
ennen Jeesuksen ristinkuolemaa
tuonelaan joko sille puolelle,
jossa rikas mieskin oli
tai sille puolelle,
jossa köyhä Lasaruskin oli.
Mutta kun Jeesus oli kuollut,
Hänet voimallistettiin välittömästi
ja Hän meni tuonelaan
ja julisti voittonsa
ja vei koko Aabrahamin helman
kolmanteen taivaaseen
Jumalan Paratiisiin,
jonne Kristuksessa kuolleet
siitä lähtien on viety.
Ensimmäisenä sinne meni
suoraan tuonelan ohittaen
toinen Jeesuksen kanssa ristiinnaulituista,
joka kääntyi viime hetkillään
Jeesuksen puoleen:
"'Jeesus,
muista minua,
kun tulet valtakuntaasi'.
Niin Jeesus sanoi hänelle:
'Totisesti minä sanon sinulle:
tänä päivänä
pitää sinun oleman
minun kanssani paratiisissa.'"
(Luuk 23:42-43)
Aadamista ja Eevasta alkaen
ihmiset ovat tehneet valinnan
Valkeuden ja pimeyden välillä.
Aadam ja Eeva valitsivat Valkeuden
tunnustaen syntinsä
ja ottaen
Jumalan tarjoaman sovituksen vastaan.
Ne, jotka rakastavat Valkeutta
enemmän kuin pimeyttä
päätyvät Jumalan Paratiisiin.
Ne, jotka rakastavat
enemmän pimeyttä,
päätyvät tuonelaan
ja lopulta kadotukseen.
"Mutta tämä on tuomio,
että valkeus on tullut maailmaan,
ja ihmiset rakastivat pimeyttä
enemmän kuin valkeutta;
sillä heidän tekonsa olivat pahat.
Sillä jokainen,
joka pahaa tekee,
vihaa valkeutta
eikä tule valkeuteen,
ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
Mutta joka totuuden tekee,
se tulee valkeuteen,
että hänen tekonsa tulisivat julki,
sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."
(Joh 3:19-21)
- Anonyymi
Normaalit ihmiset haluaisivat nähdä jotakin todisteita jumalan olemassa olosta.
Eipä ole näkynyt.
Hihhuleiden korvien välissä oleva jumala ei riitä.- Anonyymi
Mikä ihmeen raamattuspämmäys taas menossa.
"Joka uskoo Jumalan Poikaan,
hänellä on todistus itsessänsä"
(1 Joh 5:10)
Kun ihminen on Kristuksessa,
niin hän on sitä
sisintä ihmistä myöten.
Siis silloin on myös niin päin,
että Kristuksen Henki asuu meissä.
" Henki itse todistaa
meidän henkemme kanssa,
että me olemme Jumalan lapsia."
(Room 8:16)
- Anonyymi
Jospa kirjoittaisit vain sinne Niuvaniemen omalle foorumille.
Jookosta... - Anonyymi
Jeesusta saamme kiittää armosta!
- Anonyymi
Maalla onkin Armo niminen lehmä.
- Anonyymi
Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
- Anonyymi
Jumalapa ei anna anteeksi, jos on mennyt vääränä päivänä hakkaamaan halkoja.
Toisilla on lupa ottaa henki tältä onnettomalta kivittämällä.
Tämä on sitä Jumalan isällistä rakkautta.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391