Miksi Hamasin johtajat ovat upporikkaita

Miten ihmeessä luolastoissa viemäriputkista rakennettujen rakettien ammuskelu voi olla kannattavaa toimintaa? Hamasin johtajat asuvat muualla, hienoissa, ilmastoiduissa asunnoissaan. Mistä heidän rahansa siis tulevat.

Hamasin isku Israeliin vaikutti täysin järjettömälle teolle. Paitsi, että se kohdistui suurelta osin raa'asti siviileihin, on vaikea ymmärtää, mitä sillä oli tarkoitus saavuttaa? Israel ei taivu panttivangeilla kiristämiseen, sen olisi pitänyt tulla selväksi aikojen kuluessa. Siviilien tappaminen kiihottaa vain kostoon Hamasia vastaan.

Jos Hamasin johtajat saavat tulonsa jotenkin Gazan alueelta ja terroristiensa kautta, niin eikö ne tulot nyt vähene? Onhan se selvää, että Hamasin aseellinen siipi lakaistaan Gazasta. Ehkä he laskevat, että nyt alueella tulee suuret määrät kansainvälistä apua, mutta ei siitä itse Gazaan paljon rahana tule. Sen sijaan naapurimaiden tavaroiden ja ruuan tuottajat ja paikalliset kuljetusfirmat tienaavat kyllä. Ovatko Hamasin johtajat sijoittaneet rahojaan niihin?

Isku vaikuttaa kaikin tavoin mielettömälle. Mutta ehkä Hamas-johtajien rahat tulevatkin juuri siitä? Joku maksaa heille, että he toteuttavat iskuja, oli niissä järkeä tai ei. Heillä on rahaa, he pärjäävät vaikka Hamas Gazassa tuhottaisiin kokonaan. Ehkä heille on niin vakuutettukin, kun rahat on maksettu.

Maksaja voisi tässä tilanteessa hyvinkin olla Venäjä. Iran tuskin, sillä he haluavat Hamasin vastarinnan jatkjuvan. Venäjä taas haluaa säilyttää suhteensa myös Israeliin, joka on suhtautunut Venäjään aika pehmeästi Ukrainan sodan alettuakin, ja on voinut hyvinkin myydä Israelille mahdollisuuden tuhota Hamas.

Israel nimittäin kyllä hyötyi iskuista. Se sai mahdollisuuden tuhota Hamas ja järjestellä asiat Gazassa mielensä mukaan. Siten myös Israel tai sen tukijat voivat myös maksaa Hamas-johtajille. Terrorismi on jatkuvasti auttanut Israelin siionisteja kohti heidän tavoitteitaan.

Kaikkein hölmöimpiä ovat Hamasin "taistelijat". He eivät kylläkään juuri taistele, mutta milloin eivät pääse pakenemaan, Israelin armeija tekee heistä nopeasti lopun. He tuskin saavat juuri rahaakaan. He ovat johtajiensa johdettavissa ja nyt näyttäisi lähes koko Lähi-itä haluavan päästä heistä eroon.

Israel on lähentynyt keskeisiä arabivaltioita ja moni niistä on ehkä alkanut nähdä ainakin Hamasin pelkkänä ongelmana, jotkut ehkä palestiinalaisetkin. Eivät oikeastaan halua paleja alueellaan, tai ainakin ilman terroristeja, ja maksoivat, että Hamas-johtajat ajavat liikkeensä alas? Israel on hyödyllinen kauppakumppani monellekin arabimaalle nyt, kun Venäjä polkee öljynhintaa ja vihreä muutos uhkaa muutenkin. Palestiinalaisten on siis vain luovuttava alueistaan ja halustaan saada maitaan takaisin.

Hyötyjiä on monia. Venäjä yksi suurimmasta. He kaikki ovat rikkaita ja Hamas-johtajien rahat voivat olla heiltä peräisin.
15211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Rahat tulee sinulta ja minulta.
Eli näin homma toimii: ammutaan sairaalan katolta raketteja Israeliin, piiloudutaan siviiliväestön sekaan, jotta saadaan siviiliuhreja, avustusrahat EU:sta virtaa Gazaan ja Hamas kippaa rahat sveitsiläisille pankkitileilleen.
Yksinkertainen ja tuottava bisnes.

Äänestä
  • Ainakin nyt kriisin aikana avustus tulee tarvikkeina ja työntekijöinä. Tarvikkeista osa ja kuljetus kai kokonaan ostetaan lähiympäristöstä, joten jos Hamas omistaa toimittajia, se voi hyötyä.

    Miten lie muuna aikana, saavatko paljonkin suoraan rahana Gazaan.

    Äänestä

  • Tossa se on pähkinän kuoressa.

    Äänestä

siellä sopivasti vihreällä oksalla hallinto henkilö, pitää huolen jatkuvasta epävakaudesta ja rahavirrat tulee tuulipuku puolelta

Äänestä

Hamasin isku toimii juuri siten, kuin he ovat suunnitelleet. Kun Israel kostaa voimalla, kääntyy maailman antipatiat Israeliin ja antisemitismi lisääntyy länsimaissa. Juuri siihen Hamas pyrkii. Heidän (ja kaikkien muslimien ) tavoitteenaan on hävittää juutalaisvaltio ja juutalaiset Lähi-Idästä.

Tiesitkö, että Hitler on muslimeille suuri sankari, ja he haluaisivat, että ”lopullinen ratkaisu” suoritetaan päätökseen. Se onnistuu, jos antisemitismi on maailmassa vallitseva aate.

Siviiliuhrit eivät hamasilaisia hetkauta, hehän pääsevät suoraan paratiisiin, kun kuolevat jihadissa. Montakos neitsyttä siellä heitä kutakin odottikaan valmiina seksiorgioihin? Oliko niitä 70?

Äänestä
  • Antisemitismi ei ole lisääntynyt länsimaissa eikä tuon jälkeen Israelin hävittäminen ole lähempänä, vaan kauempana.

    Hamasin iskussa ei ole ollut mitään järkeä.

    Äänestä

  • 👍🏻👍🏻👍🏻

    Äänestä

Ja sitten vielä se että Palestiinalaiset pitävät lähi-idän ruutitynnyrin tulilankaa jatkuvasti tulessa joka haittaa kaikkia alueen maita.

Äänestä

Yksi ja sama neropatti sivulla kirjoittelee viestin toisensa jälkeen, itsensä kanssa keskustelee sujuvasti.

Äänestä
  • En ole kirjoittanut yhtään vastausta itselleni tässä ketjussa.

    Sinäkin olisit voinut sanoa jotain itse asiaan, mutta ilmeisesti se oli liian kiusallista kun kävit henkilöön.

    Äänestä

Kaikki länsimaiden tuet Palestiinalle on ohjattu suoraan johtajien tilille

Äänestä

Mietin samaa.
Perinteinen selitys: KORRUPTIO.

Aseteollisuus maksaa jollekin, että se aloittaa sodan.

Jos ollaan oikein kieroja,
hamas ja israel saattaa aloittaa rähinät
yhteisellä päätöksellä.

KOSKA MOLEMMAT KULUTTAA ASEITA JA OSTAA NIITÄ LISÄÄ.

Äänestä

Myös suuri osa uskonnollisista johtajista on upporikkaita. Mieti tätä!

Äänestä

Tyypillisiä uskonlahkon johtajia, käyttävät hölmöjä hyväkseen viemällä niiden kaikki rahat.

Äänestä

Suomi antaa tukea mm. palestiinalaisilla.

Mitä korruptoituneempi maa on, sen enemmän siellä on välistä vetäjiä myös erilaisista kansainvälisistä tuista. Loppusumma päätyy johtajien tileille suoraan tai kierosti.

Välikäsien kulut jäisivät pois, jos apua jakavat maat Suomi mukaan lukien antaisivat avustuksensa Hamasin johtajille suoraan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten ihmeessä luolastoissa viemäriputkista rakennettujen rakettien ammuskelu voi olla kannattavaa toimintaa? Hamasin johtajat asuvat muualla, hienoissa, ilmastoiduissa asunnoissaan. Mistä heidän rahansa siis tulevat.

Hamasin isku Israeliin vaikutti täysin järjettömälle teolle. Paitsi, että se kohdistui suurelta osin raa'asti siviileihin, on vaikea ymmärtää, mitä sillä oli tarkoitus saavuttaa? Israel ei taivu panttivangeilla kiristämiseen, sen olisi pitänyt tulla selväksi aikojen kuluessa. Siviilien tappaminen kiihottaa vain kostoon Hamasia vastaan.

Jos Hamasin johtajat saavat tulonsa jotenkin Gazan alueelta ja terroristiensa kautta, niin eikö ne tulot nyt vähene? Onhan se selvää, että Hamasin aseellinen siipi lakaistaan Gazasta. Ehkä he laskevat, että nyt alueella tulee suuret määrät kansainvälistä apua, mutta ei siitä itse Gazaan paljon rahana tule. Sen sijaan naapurimaiden tavaroiden ja ruuan tuottajat ja paikalliset kuljetusfirmat tienaavat kyllä. Ovatko Hamasin johtajat sijoittaneet rahojaan niihin?

Isku vaikuttaa kaikin tavoin mielettömälle. Mutta ehkä Hamas-johtajien rahat tulevatkin juuri siitä? Joku maksaa heille, että he toteuttavat iskuja, oli niissä järkeä tai ei. Heillä on rahaa, he pärjäävät vaikka Hamas Gazassa tuhottaisiin kokonaan. Ehkä heille on niin vakuutettukin, kun rahat on maksettu.

Maksaja voisi tässä tilanteessa hyvinkin olla Venäjä. Iran tuskin, sillä he haluavat Hamasin vastarinnan jatkjuvan. Venäjä taas haluaa säilyttää suhteensa myös Israeliin, joka on suhtautunut Venäjään aika pehmeästi Ukrainan sodan alettuakin, ja on voinut hyvinkin myydä Israelille mahdollisuuden tuhota Hamas.

Israel nimittäin kyllä hyötyi iskuista. Se sai mahdollisuuden tuhota Hamas ja järjestellä asiat Gazassa mielensä mukaan. Siten myös Israel tai sen tukijat voivat myös maksaa Hamas-johtajille. Terrorismi on jatkuvasti auttanut Israelin siionisteja kohti heidän tavoitteitaan.

Kaikkein hölmöimpiä ovat Hamasin "taistelijat". He eivät kylläkään juuri taistele, mutta milloin eivät pääse pakenemaan, Israelin armeija tekee heistä nopeasti lopun. He tuskin saavat juuri rahaakaan. He ovat johtajiensa johdettavissa ja nyt näyttäisi lähes koko Lähi-itä haluavan päästä heistä eroon.

Israel on lähentynyt keskeisiä arabivaltioita ja moni niistä on ehkä alkanut nähdä ainakin Hamasin pelkkänä ongelmana, jotkut ehkä palestiinalaisetkin. Eivät oikeastaan halua paleja alueellaan, tai ainakin ilman terroristeja, ja maksoivat, että Hamas-johtajat ajavat liikkeensä alas? Israel on hyödyllinen kauppakumppani monellekin arabimaalle nyt, kun Venäjä polkee öljynhintaa ja vihreä muutos uhkaa muutenkin. Palestiinalaisten on siis vain luovuttava alueistaan ja halustaan saada maitaan takaisin.

Hyötyjiä on monia. Venäjä yksi suurimmasta. He kaikki ovat rikkaita ja Hamas-johtajien rahat voivat olla heiltä peräisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu