Kenelle Krim kuuluu?

Venäläiset sanovat, että (ukrainalainen) Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrutshov luovutti Krimin Venäjältä Ukrainalle vuonna 1954. Tällä väitteellä venäläiset pyrkivät kiistämään päätöksen legitiimisyyden.
Tosi asiassa päätöksen Krimin liittämisestä Ukrainaan teki Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston puhemiehistö, jonka jäsen Hrutshov ei ollut. Koska kyseinen elin oli Neuvostoliiton korkein päättävä elin, päätös on täysin legitiimi.

Samoin Suomen osalta venäläiset väittävät, että "Lenin luovutti Suomelle itsenäisyyden". Väitteen tarkoitus on antaa ymmärtää, että se oli Lenin päähänpisto ja päätöksen legitimiteetin hämärtäminen. Tosi asiassa Suomen itsenäisyyden tunnusti Venäjän kansankomissaarien neuvoston toimeenpaneva keskuskomitea, joka siihen aikaan oli Venäjällä korkein päättävä elin. Täysin legitiimi päätös sekin.

Kansainvälisen oikeuden mukaan Krim kuuluu Ukrainalle ja Suomi on suvereeni itsenäinen valtio, sanoo ryssän propaganda mitä tahansa.

8

607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valtion rajat määräytyvät sillä hetkellä kun se itsenäistyy, ja muut valtiot sen tunnustavat. Venäjä on tunnustanut Ukrainan Krimin kanssa.

    • Anonyymi

      Vielä 70 vuotta sitten rajoja siirreltiin valloittamalla. Sitä teki etenkin Neuvostoliitto, joka valtasi mm, Kaliningradin, Kuriilit ja Karjalan.

      Sen jälkeen kehitettiin kansainvälinen lainsäädäntö, joka määritteli maiden rajat.

      Kansainvälistä lainsäädäntöä vastaan ei ole juurikaan rikottu, paitsi Venäjä nyt hyökkäyksillään Georgiaan ja Ukrainaan.

      No, yrittihän se Saddam Husseinkin aikoinaan valloittaa Irakille alueita Iranista ja Kuwaitista, mutta huonosti siinäkin kävi.
      Diktaattori se oli Husseinkin.

    • Anonyymi

      Se kuuluu Minulle!!

    • Anonyymi

      Venäjän federaatio on perustettu 1990 luvulla ei sillä ole mitään tekemistä vuoden 1956 kanssa .

      venäjän federaatio on allekirjoittanut kansainvälisesti tunnustetut rajasopimukset Ukrainan kanssa ei asiassa ole mitään epäselvyyttä Krim on kaikkien kansainvälisten lakien mukaan Ukrainan aluetta .

      Tiltulle vielä tiedoksi ettei sellaista valtiota kuin neuvostoliitto ole ollut vuosikymmeniin se oli niin surkea valtiokokeilu ettei se kestänyt kuin noin 70v Suomessa ihmisen eliniänodote on pitempi kuin neuvostoliiton oli koskaan.

    • Anonyymi

      EN TIEDÄ KENELLE KRIMI KUULUU. SIITÄ OVAT TAISTELLEET TURKKILAISET JA MUUTKIN, MUTTA VENÄLÄISET, SEN LOPUKSI VALTASIVAT JA NYT KRIMI KUULUISI UKRAINALLE.
      MITEN LIE NYT, ETTÄ SAAKO UKRAINA SEN. SE ON IHAN MAKUASIA.
      --
      TYTTI TUPPURAINEN SANOI, ON VAARALLISTA AJATTELUA OMAETU ENSIN.
      SANNA MARIN HAISEE KOMMUNISMILLE JA KUTEN KOMMUNISTI JOHTO ELÄÄ YLELLISESTI.
      KÖYHÄT JA PIENITULOISET PERSEAUKIISET NIIDEN MÄÄRÄ LISÄÄNTYY VAAN.

      • Anonyymi

        🙊!!!


      • Anonyymi

        "MITEN LIE NYT, ETTÄ SAAKO UKRAINA SEN. SE ON IHAN MAKUASIA."


        Kyllä siihen on ihan kansainvälisesti tunnustetut rajasopimukset ja lait olemassa kenelle Krim kuuluu jos näiden kansainvälisten lakien tilalla olisi joku "makuasia" vaan olemassa niin maailmahan ajautuisi venäläiseen anarkiaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe