Mikä on tämän illan epistola?

Anonyymi-ap

Kenellä niitä läheltä löytyy, laittakoon viimeisen sanan.

4

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Epistola on kristillisessä jumalanpalveluksessa, messussa ja sanajumalanpalveluksissa luettava Raamatun lukukappale. Nykyinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalvelusten kirja tuntee epistolatekstille nimen toinen lukukappale. Kullekin sunnuntaille ja pyhäpäivälle on evankeliumikirjassa lukukappaleet Vanhasta testamentista ja Uudesta testamentista. Uuden testamentin lukukappaleet ovat yleensä otteita joistain Uuden testamentin kirjeistä. Jotkin lukukappaleet ovat myös otteita Apostolien teoista tai Johanneksen ilmestyskirjasta. Viikon arkipäivinä käytetään lukukappaleina edellisen sunnuntain lukukappaleita.

      Mulla ei ole raamattua kotona. Voisin lukea kappaleen, jossa kehotetaan rakastamaan lähimmäistä kuin itseään.

    • Anonyymi

      "Saarnaaja 9

      Viisaus on parempi kuin voima,
      mutta köyhän viisautta vähätellään
      eikä hänen sanojaan kuunnella.
      17. On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja
      kuin houkkien johtajan huutoa.
      18. Viisaus on sota-aseita parempi".

      • Anonyymi

        Harvinaisen samaa mieltä:-)

        Jokainen löytää raamatusta mitä halua. Monen kirjoittama vuosikymmenien ajan.


        1 Autuuden lauseet
        2 ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta”
        3 ”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen”
        4 ”Autuaita kärsivälliset, he perivät maan”
        5 ”Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan”
        6 ”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan”
        7 ”Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan”
        8 ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen”
        9 ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta”
        10 ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa”
        11 ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri”


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3225
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3087
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2447
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      2180
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1903
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1800
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1405
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe