Rötestelijät löytyivät.

Anonyymi-ap

Pöhinä-Rehtori Jaakko Raivio lähestyi kaikkialla rehoittavaa ilkivaltaa arvostellen aamupostin kolumnissaan.Asia aivan aiheellinen mutta menikö Jaska kaikki niinkuin hyvin, omasta mielestä. Kirjoituksesta saa ajatuksen että ilkivallan tekijät tulevat yksinhuoltajien ja työttömien perheistä. Oliko moinen päätelmä aivan oma vai kumpusiko se ehkä edustamasi "kykypuolueen" arvomaailmasta.

15

593

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eipä ole ensimmäinen kerta kun tämä herra päästelee sammakoita suustaan. Siinä meillä oiva ammattilainen Keusoten asioitten kuntoon laittajaksi.

    • Anonyymi

      Jaska on Jaska. Pitäähän hänen kehittää.

    • Anonyymi

      Jättiköhän tarkoituksella kertomatta että ns. katujengit ovat nykyisin, sensuurin poistuttua, ne yleisimmät erilaisiin rikoksiin syylliset. Onneksi Hyvinkäällä ampuma-aseiden käyttöä ei ole ollutmukana. Pääkaupunkiseudulla jo Ruotsin mallia on nähty. Kuitenkin on hyvä asia että valtuutetutkin perehtyvät ja ottavat kantaa turvallisuusasioihin.

    • Anonyymi

      Niin,missähän on Rainion oma moraali kun kirjoittelee tuollaisia.

    • Anonyymi

      Jaskalle syntyi suuri huoli turvallisuudesta kun oma fillari varastettiin. Syntyi mielipide. Eipä ole yhtäkään valtuutettua kiinnostanut kaupungin turvallisuus, vaikka saimme viime kesänä useastikin lehdestä lukea kuinka keskustaa, yrittäjyyttä yms. terrorisoitiin. Ei kiinnostanut Jaakkoakaan. Ei edes siinä vaiheessa kynä tarttunut käteen kun nuorison toimesta ihmisiä hakattiin henkihieveriin. Noh, ei muuta kuin eteenpäin kovasti posilla ja pöhinällä.

      • Anonyymi

        Nyt asiasta puhutaan kun yksi valtuutettu toi asian esille. Kaupungin asukkaat ovat asiasta tienneet jo kauan, mutta media on ollut hiljaa. Vuosia sitten tapahtunut tytön joukkoraiskaus on poikkeus ja se tuotiin julki 3 viikkoa tapahtuneen jälkeen. Myös Ruotsin katujengit ja niiden tapot vapauttivat median. Kahviloissa ja torilla asioista on puhuttu aina.

      • Anonyymi

        Totta on että ilkivaltaa tehdään Hyvinkäälläkin todella paljon. Tekijät ovat kakaroita joiden tyhmyys tiivistyy porukassa. Varsinaisia jengejä ei täällä ole mutta tietysti kovemman luokan tekijöitä kyllä. Väitän että suurin osa nuoristamme on täysin kunnollista ja hyvin käyttäytyvää väkeä. Jäin miettimään tuota lausetta"nuorison toimesta hakattuja ihmisiä henkihieveriin"? Kuinka monta tällaista tapahtumaa löytyy viimeisen vuoden aikana Hyvinkäällä? Ei ainuttakaan. Aikuisten tekemiä kyllä. Huumeitahan täällä on kaupan joka puolella. Keskustan kuppiloista löytyy laaja tarjonta, Prisman ja Cittarin parkkipaikoilla lääkekauppa rehoittaa täysin avoimesti ja vuoden aikana Donnerinkadulle on tullut luukku josta löytyy kaikkea. Eikä näiden ilmiöiden takana ole suinkaan yksinhuoltajuus tai työttömyys, kuten Rainio antaa ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikkia katujengien tekemisiä julkisteta. Menihän siihen joukkoraiskauksen julkistamiseenkin 3 viikkoa ja iäkkään mummon ryöstämiseen usea päivä. Aika silloin vain toinen suvakkiasenteineen. Nyt pitää vaan kaikkien ryhdistäytyä, ettei tänne pääse pesiytymään ns. Ruotsin malli. Silloin olisikin jo myöhäistä.

    • Anonyymi

      Jaska on aina kannattanut matujen tuontia Hyvinkäälle. Ainakin näin aina sanonut vaalien alla. Matut = turvallisuusongelma + suuret kustannukset.
      Ristiriitaista sisäisesti tuo kokoomuspolitiikka.

      • Anonyymi

        Saattaa kokoomuksen edustajalla olla vaalitukijana vastaanottokeskusta vuokraava henkilö. Silloin ollaan vastavuoroisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa kokoomuksen edustajalla olla vaalitukijana vastaanottokeskusta vuokraava henkilö. Silloin ollaan vastavuoroisia.

        Pöhinä-Jaska on vain kokoomuskellokas.
        Naruja vetelee taustalla isot pojat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa kokoomuksen edustajalla olla vaalitukijana vastaanottokeskusta vuokraava henkilö. Silloin ollaan vastavuoroisia.

        Se oli yhtiö joka Sahanmäen alueella vuokrasi tiloja VOK.lle. Toki yhtiötkin antavatvaalitukia määrätyille ehdokkaille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli yhtiö joka Sahanmäen alueella vuokrasi tiloja VOK.lle. Toki yhtiötkin antavatvaalitukia määrätyille ehdokkaille.

        Luona, jonka omistaa puolestaan Barona. Piti VOKkia myös sikatalousaseman rivareissa. Olisiko syytä tutkia kokoomuslaisten yhteydet noihin firmoihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luona, jonka omistaa puolestaan Barona. Piti VOKkia myös sikatalousaseman rivareissa. Olisiko syytä tutkia kokoomuslaisten yhteydet noihin firmoihin?

        Kyllähän se demokratian kannalta olisi hyvä tutkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se demokratian kannalta olisi hyvä tutkia.

        Tutkinta maksaa, sen hoitaa yhteiskunta, loppu/summa summarum: Kukaan ei saanut voittoa. Toki muutama nilkki veti kymppitonnin kuukausiliksoja siitä että tuhosi veronmaksajien rahoja. Eli sitä ei tutkita koskaan, kuka suomalainen hyötyy maahantulijoiden hyysäämisestä ja sosiaalitukien kinuamisen opettamisesta.
        Se on jo tiedossa, että suomalaiset, jotka tekivät arvokasta työtä, josta ei kertynyt eläkettä, tarvitsisivat neuvoja ja apua, eivät niitä saa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      2940
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1061
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      883
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      51
      836
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      799
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      684
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      79
      655
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      626
    9. 50
      625
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      614
    Aihe