Onko mukaan kiinnittänyt huomiota pankkisovelluksessa käydessään ns.katevarauksiin tai ylipäätään kauppojen kummallisiin merkintöihin mihin rahaa on kaupassa käydessään käytetty toisin sanoen siihen luokitukseen.
Itse kiinnitin huomiota kun katsoin näitä luokituksia jotka eivät käyneet lainkaan yks yhteen ostetun tuotteen kanssa. Muun muassa aiemmin samasta kaupasta ostettu tuote olikin yllättäen muuttunut taxikuluiksi vaikka en ole taksia käyttänytkään.
Saman kaupan aiempi ostos oli ihan normaalisti luokiteltu vaikka kotiin liittyväksi.
Sitten toinen epäilys heräsi sellaisesta että yritys veloittaa asiakkaan tililtä kaksi kertaa nyt vain eri nimikkeellä saman ostosumman mistä asiakas on jo siemmin maksanut ja siitä on merkintä.
Alkuperäinen merkintä onkin hävinnyt tilitiedoista / veloituksista ja tilalle tullut samalle summalle mutta eri nimikkeellä oleva tuote kuten juuri tuo TAXI,
Muistini mukaan summa oli jo veloitettu aiemmin tai se oli katevarauksiin merkittynä vaikka sen yrityksen nimellä.
Sitten se oli sieltä hävinnyt se kaupan nimi eikä sitä veloitusta ollut edes jo tilitettynä ja tullut tilalle TAXI summan ollessa täsmälleen sentilleen sama mitä alkuperäisessä ilmoituksessa ja mitä kaupassa saadussa kuitissa on lukenut.
Ymmärtääkö kukaan mitä ajan takaa?
Eli onko yrityksen ylipäätään mahdollista veloittaa eri nimikkeellä samaa summaa jälkikäteen?
Völillä nimittäin tuntuu siltä että rahat vain katoavat kummasti johonkin vaikka kunka yrittää pitää krjaa kuluista ja ostoksostaan.
Eniten hämmentää juuri tuo veloittajan nimityksen muuttuminen täysin mystisesti.
Vai onko kyse siitä että sen venklauksen tekee pankin toimihenkilö eikä kauppa itse?
OP: n ja kauppojen kummalliset veloitukset
3
244
Vastaukset
- Anonyymi
Olisikohan vika pankin luokittelussa, tai jossain kaupan ja pankin järjestelmien rajapinnassa, jos ne käyttävät erilaisia luokitteluita. Vaikuttaa vähän alfa- tai beta-testausvaiheen raakileelta tuo systeemi.
Velottajan nimen vaihtuminen katevarauksesta varsinaiseen maksuun johtunee siitä, mitä kassajärjestelmiä ja maksuvälittäjäpalveluita firma käyttää ja mitä erilaisia toimi- ja aputoiminimiä sillä on käytössä milläkin suunnalla. - Anonyymi
Korttiostoksilla on MCC (Mercant Category Code) -toimialakoodi, joita on paljon. Pankit saattavat havainnolllisuuden vuoksi yhdistellä näitä.
Osuuspankissa asiakas pystyy myös luokittelemaan kaikkia (vai oliko vain joitakin, en viitsi nyt tarkistaa) tilitapahtumia. Jos laittaa vahingossa ruksin paikkaan, että kaikki Prisman ostokset ovat aitomaattisesti bensaostoksia, niin sitten mennään metsään. - Anonyymi
Niitä menopaikkojen luokituksia voi itsekin muuttaa. Tosin on ongelmallista kun S-marketista saa ruokaa ja saippuaa ja niitä tulee ostettua usein samalla ostokerralla niin se tiliöintipaikka ei ole sama.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä7810877Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on13910245- 257991
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776434Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.445361- 714961
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1394269Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai194173Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas423917Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1313534