Zelenskyn rauhansuunnitelma

Painukaa vi--uun meidän maastamme!

Oikeudenmukainen ja hyvä suunnitelma mielestäni.

11

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No mutta tuohan on oikein elegantisti muotoiltu kansainvälisen lain mukainen valtioiden itsenäisyyttä ja suvereeniutta ja rajojen loukkaamattomuutta tiukasti painottava kannanotto.
      On tietysti tullut ilmeisen selväksi se, että Venäjän fasismidiktatuurissa on vaikeuksia ymmärtää sellaista perusasiaa, että toisen omaan ei tule kajota, naapureitakaan ei murhata eikä heitä raiskata, mutta kyllä Ukraina opettaa niitä nyt kartun kanssa sen asian sisäistämisessä. Katsotaan nyt kuinka kauan aikaa vielä kuluu ennen kuin venäläiset alkavat sivistyä ja ymmärtää edes tällaisia asioita, mutta eletään kuitenkin toivossa.

    • Anonyymi

      Vanha Neuvostoliittolainen käytäntö oli, että kaikki on yhteistä. Tänne Kymenlaakson heitä alkoi tulla runsaasti 90-luvun alussa, ja tosiaan useat luulivat että kauppojen hyllyiltä voi mättää tavaraa taskuun, joten venäläisten määrää kaupoissa täytyi rajoittaa.
      Ukrainassakin kerrotaan kaiken lähteneen Venäjälle, mikä vain irti lähti.
      Neuvostoliittolaiset käytännöt ovat joka alalla tulleet takaisin, jos edes ehtivät poistua tässä välillä.

      • Anonyymi

        Vanha Stalinin ja nykyinen Nato-Georgialinen käytäntö oli, että kaikki on yhteistä ja se toimii sielä edelleen.


    • Anonyymi

      Jopa Putinin pitäisi ymmärtää asia kun se on noin selvästi ja kauniisti muotoiltu.

      Lauseessa on kaikki eikä kuitenkaan mitään ylimääräistä.

      Taidetta sanoilla ja niiden merkityksillä!

    • Anonyymi

      Antautuu ehdoitta,tai itkee ja antautuu!

    • Anonyymi

      Sanotaan, että sota on diplomatian jatke. Zelensky näyttää palanneen diplomatian tielle.

    • Anonyymi

      Ukrainallla on selkeä oppisopimus AHVENANMAAN kanssa.

      Nyt alkaa Lyyti kirjoittamaan!!!

    • Anonyymi

      Ryssä vi--uun Ukrainasta !
      Ainut toimiva rauhansopimus.

      • Anonyymi

        Muita haaveita kiljussa tulee?


    • Anonyymi

      Butshan joukkomurha ei unohdu.

    • Anonyymi

      Miksi Putinille ei kelpaa rauhansuunnitelma, joka lopettaisi murhaamisen ja palauttaisi vanhan rauhantilan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      126
      4140
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2992
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2514
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2091
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      254
      1688
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      45
      1613
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1557
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1426
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1410
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1201
    Aihe