Mitä Putin pelkää?
Kremlin pelkokertoimessa palkinto ei ole pino ruplia vaan eloonjääminen. Asiantuntijoiden mukaan Putin tekee kaikkensa onnistuakseen siinä.
– Venäjän diktaattori Vladimir Putin on Ukrainan erikoisjoukkojen poistolistan "kärkiehdokas". Ja ainoa syy, miksi Krimin siltaa ei ole vielä tuhottu on se, että venäläisillä olisi pakotie niemimaalta.
Näin laukoi Ukrainan sotilastiedustelun varajohtaja Vadim Skibitski saksalaiselle Die Welt -lehdelle toukokuussa. Sitaatteja jakoi eteenpäin Ukrainan kansallinen uutistoimisto Ukrinform:
– Hän (Putin) on pistänyt merkille, että lähestymme häntä, mutta ehkä hän pelkää myös joutuvansa omiensa tappamaksi. Hän alkaa vasta nyt työntää päätään ulos, mutta emme silloinkaan voi olla varmoja siitä, että se todella on hän.
Skibitskin lausunnoista on kulunut vajaat puoli vuotta.
Venäjään erikoistunut professori Alexander J. Motyl Rutgersin yliopistosta Yhdysvalloista ja Uppsalan yliopiston Venäjän ja Euraasian tutkimuksen professori Stefan Hedlund arvioivat IS:lle, mitä Putin pelkää nyt.
Käy ilmi, että Skibitski oli oikeilla jäljillä – ja onnistui jopa ennustamaan tulevaa.
1. Salamurha
UKRAINALAISTEN puheet salamurhasta ovat kaikkea muuta kuin uutta Putinille.
– Putin on erittäin selvästi vainoharhainen siitä, että hänet tapetaan. Hän tietää, mitä Gaddafille ja Husseinille tapahtui, ja tekee kaikkensa selvitäkseen hengissä, Stefan Hedlund näkee.
Irakin diktaattori Saddam Hussein löydettiin joulukuussa 2003 maakuopasta. Hänet hirtettiin Irakissa vuonna 2006.
Libyan yksinvaltiaan Muammar Gaddafin hallinto kaatui 2011 arabikevään jälkimainingeissa, kun länsimaiden liittouma asettui maan kapinallisten puolelle ja iski ilmasta Gaddafin joukkoja vastaan.
Venäjän edeltäjä ja Putinin henkinen koti Neuvostoliitto tuki Libyaa. Putin on viimeistään Gaddafin kuoleman jälkeen varautunut pahimpaan; hänen henkeään varjelee media- ja sisäpiiritietojen mukaan suoraan tai epäsuorasti kymmenientuhansien työntekijöiden joukko.
Suorittavan portaan laajuudesta saa osviittaa Youtubeen kesällä 2014 ladatusta videosta, jossa kuvataan saatetekstin mukaan Putinin autosaattuetta Tshetsheniassa; linssin ohi ajaa yhteensä 92 autoa.
– Venäläiset ovat väittäneet, että Putinia vastaan on tehty useita murhayrityksiä ennen sotaa, joten ennakkotapauksia olisi, Alexander Motyl sanoo.
JATKUU
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009977428.html

Vastaukset 6
Vanhimmat
Roskaa, jota suoltaa roskamedia.
Hyvä näyte roskamedian analyysistä ja sen tasosta.
Jaa, tiltu meinaa että venäläiset siviilit ja sotilaat pakenisivat uimalla.
Kun rotalle jättää vain yhden vapaan reitin niin sitä se käyttää eikä ala tappelemaan henkensä edestä.
Jonon ensimmäisenä juoksee tiltut.
Venäläisillä paniikki Krimillä ja yrittävät myydä asuntojaan joita kukaan ei enään osta kaikki "venäläisetkin"tietää että alkuperäiset asukkaat ja asuntojen oikeat omistajat ovat kohta palaamassa kotiinsa ....kaikki on ollut venäläisten ryöstöretkellä turhaa kaikki valuu käsistä pois
KRIMIN silta saa jouluksi puuhaa...
Krimin silta säilyy jotta venäläiset pääsevät kotiinsa.
Sen jälkeen sillalla näytetään komea ilotulitus.
Muuttoa täytyy reipastuttaa