Kahden valtion malli on utopiaa, Israel tulee tuhoamaan palestiinalaiset

Yksi vilkaisu karttaan riittää kertomaan kaiken. Sellaiseen karttaan, jossa Länsirannan erilaiset miehitysvyöykkeet näkyvät, kuten myös asutus ja tiet. Palestiinalaisilla ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä. Heidät on jo nyt saarrettu tavalla, joka tekee heidän elämästään lähes mahdotonta ja ote tiukkenee päivä päivältä. Palestiinalaishallinnon saarekkeet eivät voi muodostaa mitään toimivaa valtiota, koska mitään yhtenäistä valtioaluetta ei ole olemassa. Palestiinalaishallinnon pienten länttien ulkopuolella juutalaisasutus leviää, eikä suinkaan asumattomaan maahan, sehän on elinkelvotonta myös juutalaisten mielestä, vaan palestiinalaisasutusta tuhotaan, heitä kiusataan ja jopa tapetaan, että heidän maansa saadaan haltuun. Vyöhykkeellä C Israelin lait eivät päde, joten sotilashallinto ei juuri tutki rikoksia, eikä puutu kuin palestiinalaisten rötöksiin, joissa tapauksissa pientäkin rikettä käytetään hyväksi kodin jyräämiseksi.

Se, mitä Israel on vuosikymmeniä jo tehnyt Länsirannalla, on paljon brutaalimpaa kuin se, mitä Venäjä on tehnyt Ukrainalta valtaamillaan alueilla. Israel sanoo, ettei Palestiinaa maana eikä erillisenä kansana ole olemassa, aivan kuten Venäjä sanoo Ukrainasta.

Tällä hetkellä israelilaisasutus on sitä luokkaa, että sen häätäminen alueelta pois on mahdotonta. Eikä yksikään arabimaa enää ajattele tekevänsä niin. Ne ovat kiinnostuneempia israelilaisesta teknologiasta kuin maansa menettäneistä katkerista palestiinalaisista. Puheet siitä, kuinka arabit haluaisivat ajaa juutalaiset mereen ovat Israelin tavallista ulinaa, jolla tuo maa ostaa sääliä itselleen ja on saanut kansainvälisen yhteisön pitkälti sulkemaan silmänsä Israelin omilta toimilta.

Ihmettelin, miksi Martti Ahtisaari ei koskaan mennyt Lähi-itään neuvottelemaan rauhaa sinne. Nyt ymmärän. Ahtisaari oli läpikotaisin realisti ja hänhän sanoi sen itsekin, että rauhaa pitää tehdä siellä, missä on mahdollisuudet. Palestiinassa ei ole. Israelin tulee ylivoimallaan tuhoamaan kaiken palestiinalaisasutuksen, pitkälti samoilla keinoilla, joita natsit käyttivät ennen pakkosiirtojen ja joukkotuhonnan aloittamista. Ympäröivillä arabimailla ei ole kiinnostusta arabiveljien asiaan, eikä ole oikein koskaan ollutkaan, vaan se on ollut vain väline pyrkiä kasvattamaan omaa valtaa ja aluetta. Vain Islam sodan ja taistelun uskontona pystyy yhdistämään yli rajojen, mutta ei sekään niin paljon kuin haluttaisiin. Vain Iran on tullut palestiinalaisten tueksi, joka voi olla jopa enemmän vahingoksi kuin hyödyksi heidän asialleen. Ei Iraniakaan kiinnosta oikeudenmukaisuus, vaan oman vallan kasvattaminen.

Israel ei tule rakentamaan tuhoamisleirejä, koska sen ei tarvitse. Se kiristää rengasta palestiinalaisasutusten ympärillä tietäen, että se johtaa yhä uudelleen ja uudelleen väkivaltaisuuksiin, joissa se jatkuvasti tappaa paljon enemmän palestiinalaisia kuin palestiinalaiset tappavat israelilaisia. Tosin palestiinalaisten syntyvyys on niin paljon suurempi, että toistaiseksi heidän määränsä on vain kasvanut. Mutta kuten sen näimme Gazan pommituksista, he käyttävät jokaisen tilaisuuden kansainvälisen yhteisön sallimaan massatuhontaan kyllä hyväkseen, Ja jälleen kerran: perustelut ovat olleet aivan samat kuin Venäjällä Ukrainassa, eli se, että ihmiskilvet saa tappaa.

Israel tekee saman kuin Yhdysvallat. Sen jälkeen kun alkuperäiset asukkaat ovat luopuneet oikeuksistaan maahan ja hylänneet elämäntapansa, he voivat olla näennäisesti tasa-arvoinen osa Israelilaista yhteiskuntaa. Jopa palestiinalaishallinnon alueet Länsirannalla muistuttavat täysin intiaanireservaatteja. Sotilashallinon C alueella kotinsa menettäneiden palestiinalaiten on pakko muuttaa niihin, aidattuihin gettoihin. Samoin kuin intiaanit reservaateissaan, palestiinalaiset on niissä tuomittu köyhyyteen ja kehittymättömyyteen. Vain harvat niistä nousevat, suurin osa tuhoutuu hiljaisessa kansanmurhassa.

Juutalaiset ovat aina olleet hyviä oppimaan. Niinhän muuten se älykkyyskin määritellään. He omaksuivat suuren osa uskonnollisista tavoistaan Babyloniasta ja jotain varmaan opittiin Egyptistäkin, ainakin sotataitoa. Arabien virkamiesorjina he oppivat antiikin klassikot ja perustivat alkemian. Länsimaissa he oppivat roomalaisen lain ja se onkin ollut heille menestyksekkäin oppi, kuten varmasti vaikkapa Ben Zyskowicz voi vahvistaa. Kansanmurhaamisen taiteen juutalaiset oppivat Yhdysvalloissa ja sen kehittyneemmät muodot natseilta Saksassa. Palestiinalaiset eivät pysty suojaamaan itseään eivätkä kulttuuriaan juutalaiselta invaasiolta.

Juutalaiset kun eivät ole tulleet, jo useampaankin kertaan heille luvattuun, maahan integroituakseen ja elääkseen maassa maan tavalla, kuten he eivät ole tehneet sitä missään muuallakaan koskaan. Tämä on hyvä muistaa niiden, jotka polvillaan huutavat hallelujah Israelille ja palvovat noita muinaisbabylonialaisia kristillisyytensä epäjumalallisuuksina. Jos juutalaisten ei tarvitse sopeutua ja integroitua, miksi kenenkään muunkaan pitäisi. Edes niiden islamistien.
8251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Perusti geton ja nyte tuhoaa sen . Aatu siististi tuhosi esim Varsovan geton , rakennukset jäipi ehjiks .

Äänestä

Mielenkiintoinen on Erdoganin ulostulo. Hän on asettunut tukemaan lähes suoraan Hamasiakin. Hän pelaa isoa peliä ja haluaa palauttaa Turkin vaikutusvallan osmanien vanhoissa maakunnissa. Onkin kiinnostavaa nähdä, yrittääkö Mossad surmata hänet. Valtapeli alueella perustuu herkkiin tasapainoihin. Venäjä ei vielä ole heikentynyt niin paljon, että sitä tarvitsisi laskea, eikä Israel takuulla halua niin käyvänkään. Pelkästään jo siksi, ettei Israel halua jäädä kahden Turkin kanssa, jota vastaan Yhdysvallat on munaton, Natosuhteesta johtuen.

Jos palestiinalainen identiteetti, joka on syntynyt juutalaisia vastaan käydyssä kamppailussa, aivan kuten juutalainen identiteetti syntyi alueen sodissa Raamatullisella ajalla, halutaan säilyttää, on sille löydettävä reservaatti jostain muualta. Koska elämäntapa on olennainen osa identiteettiä, tulisi alueen olla maanviljelyyn sopiva, niillä menetelmillä, joihin he ovat tottuneet. Alueen tulisi olla yhtenäinen oman toimivan hallinnon perustamiseksi.

Kenen pellot me siis lupaamme heille? Upporikkaat arabimaat voisivat rakentaa vaikka mereen palestiinalaisille oman keinosaaren. Mutta he eivät sitä tee, ei heitä kiinnosta toiset arabit, vaan oma napa.

1Äänestä

Kansanmurha ja etninen puhdistus alkaa olemaan täydellinen. Todellisuudessa palestiinalaiset alkavat olla työnnetty pakolaisleireihin / reservaatteihin. Settlerit terrorisoivat ihmisiä jatkuvasti "puhdistaen" yhä uusia alueita. Suomi ja EU tukee rasistista apartheidia sen rikoksissa. Turha suomen poliitikkojen puhua ihmisoikeuksista tai "arvoista".

Äänestä
  • Miksi arabimaat eivät ota heitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksi arabimaat eivät ota heitä?

    Miksi pitäisi? Eikö ihmisillä ole oikeus asua omassa kodissaan ja viljellä peltoja, joita ovat vuosisatoja viljelleet?

    Äänestä

"Turha suomen poliitikkojen puhua ihmisoikeuksista tai "arvoista"."

On jopa huvittavaa, kuinka nykyään nähdään "länsimaiden" historiallisen tehtävän olleen "arvojen" vieminen. Mistään arvoista, varsinkaan ihmisarvosta, kun ei ole virallisesti edes puhuttu kuin vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Silloinkin ne ovat pääosin tarkoittaneet valkoisten eurooppalaisten taloudellisia arvoja, tai siis rehellisemmin ilmaistuna, etuja. Toki erilaiset pakolaiset ovat nostaneet länsimaiden politiikkaan keskustelua laajemmistakin arvoista, käytännössä siinäkin on yleensä käynyt niin, että kun paenneita raukkoja autetaan, he perustavat seuraavan terrorihallinnon, jos ei muuten, niin kostaakseen itse kokemansa.

Vuosisatojen ajan juuri länsimaat nimenomaan toivat epätasa-arvoa melkein kaikkiin maailman kolkkiin. Vai mistä sorrosta länsimaiset maahanvyöryneet mamut vapauttivat intiaant tai sotilaat ja hallintovirkamiehet burmalaiset tai vietnamilaiset? Suurimpia syitä siihen, että kommunismin voittamiseen kului pari sukupolvea aikaa oli länsimaiden raskas kolonialistinen perintö, joka ei ole kadonnut vieläkään mihinkään. Miksi kolonialismin uhreja kiinnostaisi ukrainalaisten ihmisoikeudet ja kauniit puheet heidän puolestaan, kun ei heitä itseäänkään ole koskaan kuunneltu eikä noteetattu. Lusikoikoon länsimaat vain oman soppansa, eikä siinä ajatuksessa ole mitään väärää.

Äänestä

Miten tuollaisten kanssa, jotka yht äkkiä hyökkäsivät aseettomien, viattomien ihmisten kimppuun ja silmittömästi tappoivat, voi olla mitään keskustelua. Terroristien bunkkerit ovat sopivasti maan alla, sairaalan alla. Israel on kehoittanut ihmisiä siirtymään pois, mutta Hamas estää. Täytyy saada martyyreja. Sitten kansa taas huutaa : Israel! Se on paha.

Äänestä
  • Minne ne sairaalat muka voi evakuoida?

    Israel tiesi hyökkäyksestä ja salli sen tapahtuvan vetämällä joukkonsa pois Gazan rajalta.

    Marttyyreja halusi Israel ja sai niitä. Nyt niitä saa myös Hamas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yksi vilkaisu karttaan riittää kertomaan kaiken. Sellaiseen karttaan, jossa Länsirannan erilaiset miehitysvyöykkeet näkyvät, kuten myös asutus ja tiet. Palestiinalaisilla ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä. Heidät on jo nyt saarrettu tavalla, joka tekee heidän elämästään lähes mahdotonta ja ote tiukkenee päivä päivältä. Palestiinalaishallinnon saarekkeet eivät voi muodostaa mitään toimivaa valtiota, koska mitään yhtenäistä valtioaluetta ei ole olemassa. Palestiinalaishallinnon pienten länttien ulkopuolella juutalaisasutus leviää, eikä suinkaan asumattomaan maahan, sehän on elinkelvotonta myös juutalaisten mielestä, vaan palestiinalaisasutusta tuhotaan, heitä kiusataan ja jopa tapetaan, että heidän maansa saadaan haltuun. Vyöhykkeellä C Israelin lait eivät päde, joten sotilashallinto ei juuri tutki rikoksia, eikä puutu kuin palestiinalaisten rötöksiin, joissa tapauksissa pientäkin rikettä käytetään hyväksi kodin jyräämiseksi.

Se, mitä Israel on vuosikymmeniä jo tehnyt Länsirannalla, on paljon brutaalimpaa kuin se, mitä Venäjä on tehnyt Ukrainalta valtaamillaan alueilla. Israel sanoo, ettei Palestiinaa maana eikä erillisenä kansana ole olemassa, aivan kuten Venäjä sanoo Ukrainasta.

Tällä hetkellä israelilaisasutus on sitä luokkaa, että sen häätäminen alueelta pois on mahdotonta. Eikä yksikään arabimaa enää ajattele tekevänsä niin. Ne ovat kiinnostuneempia israelilaisesta teknologiasta kuin maansa menettäneistä katkerista palestiinalaisista. Puheet siitä, kuinka arabit haluaisivat ajaa juutalaiset mereen ovat Israelin tavallista ulinaa, jolla tuo maa ostaa sääliä itselleen ja on saanut kansainvälisen yhteisön pitkälti sulkemaan silmänsä Israelin omilta toimilta.

Ihmettelin, miksi Martti Ahtisaari ei koskaan mennyt Lähi-itään neuvottelemaan rauhaa sinne. Nyt ymmärän. Ahtisaari oli läpikotaisin realisti ja hänhän sanoi sen itsekin, että rauhaa pitää tehdä siellä, missä on mahdollisuudet. Palestiinassa ei ole. Israelin tulee ylivoimallaan tuhoamaan kaiken palestiinalaisasutuksen, pitkälti samoilla keinoilla, joita natsit käyttivät ennen pakkosiirtojen ja joukkotuhonnan aloittamista. Ympäröivillä arabimailla ei ole kiinnostusta arabiveljien asiaan, eikä ole oikein koskaan ollutkaan, vaan se on ollut vain väline pyrkiä kasvattamaan omaa valtaa ja aluetta. Vain Islam sodan ja taistelun uskontona pystyy yhdistämään yli rajojen, mutta ei sekään niin paljon kuin haluttaisiin. Vain Iran on tullut palestiinalaisten tueksi, joka voi olla jopa enemmän vahingoksi kuin hyödyksi heidän asialleen. Ei Iraniakaan kiinnosta oikeudenmukaisuus, vaan oman vallan kasvattaminen.

Israel ei tule rakentamaan tuhoamisleirejä, koska sen ei tarvitse. Se kiristää rengasta palestiinalaisasutusten ympärillä tietäen, että se johtaa yhä uudelleen ja uudelleen väkivaltaisuuksiin, joissa se jatkuvasti tappaa paljon enemmän palestiinalaisia kuin palestiinalaiset tappavat israelilaisia. Tosin palestiinalaisten syntyvyys on niin paljon suurempi, että toistaiseksi heidän määränsä on vain kasvanut. Mutta kuten sen näimme Gazan pommituksista, he käyttävät jokaisen tilaisuuden kansainvälisen yhteisön sallimaan massatuhontaan kyllä hyväkseen, Ja jälleen kerran: perustelut ovat olleet aivan samat kuin Venäjällä Ukrainassa, eli se, että ihmiskilvet saa tappaa.

Israel tekee saman kuin Yhdysvallat. Sen jälkeen kun alkuperäiset asukkaat ovat luopuneet oikeuksistaan maahan ja hylänneet elämäntapansa, he voivat olla näennäisesti tasa-arvoinen osa Israelilaista yhteiskuntaa. Jopa palestiinalaishallinnon alueet Länsirannalla muistuttavat täysin intiaanireservaatteja. Sotilashallinon C alueella kotinsa menettäneiden palestiinalaiten on pakko muuttaa niihin, aidattuihin gettoihin. Samoin kuin intiaanit reservaateissaan, palestiinalaiset on niissä tuomittu köyhyyteen ja kehittymättömyyteen. Vain harvat niistä nousevat, suurin osa tuhoutuu hiljaisessa kansanmurhassa.

Juutalaiset ovat aina olleet hyviä oppimaan. Niinhän muuten se älykkyyskin määritellään. He omaksuivat suuren osa uskonnollisista tavoistaan Babyloniasta ja jotain varmaan opittiin Egyptistäkin, ainakin sotataitoa. Arabien virkamiesorjina he oppivat antiikin klassikot ja perustivat alkemian. Länsimaissa he oppivat roomalaisen lain ja se onkin ollut heille menestyksekkäin oppi, kuten varmasti vaikkapa Ben Zyskowicz voi vahvistaa. Kansanmurhaamisen taiteen juutalaiset oppivat Yhdysvalloissa ja sen kehittyneemmät muodot natseilta Saksassa. Palestiinalaiset eivät pysty suojaamaan itseään eivätkä kulttuuriaan juutalaiselta invaasiolta.

Juutalaiset kun eivät ole tulleet, jo useampaankin kertaan heille luvattuun, maahan integroituakseen ja elääkseen maassa maan tavalla, kuten he eivät ole tehneet sitä missään muuallakaan koskaan. Tämä on hyvä muistaa niiden, jotka polvillaan huutavat hallelujah Israelille ja palvovat noita muinaisbabylonialaisia kristillisyytensä epäjumalallisuuksina. Jos juutalaisten ei tarvitse sopeutua ja integroitua, miksi kenenkään muunkaan pitäisi. Edes niiden islamistien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu