Paavo Väyrynen

Anonyymi-ap

Paavo Matti Väyrynen syn-
tyi Kemin maalaiskunnassa 2.
syyskuuta 1946.
Väyrynen valmistui ylioppi-
laaksi Kemin yhteiskoulusta
vuonna 1965. Valtiotieteen
maisteriksi Väyrynen valmistui
Helsingin yliopistosta tammi-
kuussa 1970 ja valtiotieteen
tohtoriksi Åbo Akademista
vuonna 1988.
Sotilasarvoltaan Väyrynen
on kapteeni.
Vuonna 1968 Paavo Väy-
rynen avioitui Vuokko Kaarina
Tervosen kanssa. Heillä on
kolme lasta ja kuusi lastenlas-
ta.
Pitkäaikainen ministeri ja
parlamentaarikko
Paavo Väyrysen valtiolli-
nen ura on mittava.
Väyrynen on toiminut val-
tioneuvoston jäsenenä viidellä
eri vuosikymmenellä. Vain
valtioneuvos Johannes Viro-
lainen on toiminut ministerinä
hieman häntä pidempään.
Ulkoministeriön johdossa
Paavo Väyrynen on toiminut
kauemmin kuin kukaan muu
suomalainen.
Ulkoasiainministerinä Väy-
rynen on palvellut suunnilleen
yhtä kauan kuin ykkösenä
oleva Erkki Tuomioja, mutta
lisäksi hän on toiminut run-
saan neljän vuoden ajan ul-
komaankauppa- ja kehitysmi-
nisterinä.
Muista presidenttiehdok-
kaista ovat ulkoministeriön
johdossa toimineet vain Pekka
Haavisto ja Alexander Stubb.
Paavo Väyrynen on yksi
Suomen kokeneimmista par-
lamentaarikoista.
Hän on toiminut ennätys-
mäisen pitkään sekä kansan-
edustajana että Euroopan
parlamentin jäsenenä. Sekä
eduskunnassa että Euroopan
parlamentissa Paavo Väyry-
nen työskenteli ulkoasiainva-
liokunnassa.
Paavo Väyrynen on ollut
presidenttiehdokkaana tähän
mennessä neljä kertaa. Vuosi-
na 1988, 1994 ja 2012 hän oli
Keskustan ehdokkaana. Kai-
kissa näissä vaaleissa hänen
suosionsa ylitti puolueen sil-
loisen kannatuksen.
Vuoden 2018 vaaleissa
Väyrynen joutui olemaan kan-
sanliikkeen ehdokkaana. Hän
voitti muun muassa Keskustan
ja SDP:n asettamat ehdok-
kaat.
Valtiotieteen tohtori,
dosentti ja reservin
kapteeni
Paavo Väyrysellä on tasa-
vallan presidentin tehtävään
vahva akateeminen tausta.
Paavo Väyrynen väitteli
valtiotieteen tohtoriksi Suo-
men ulkopolitiikasta. Hän on
Lapin yliopiston kansainvälis-
ten suhteiden dosentti.
Paavo Väyrynen on presi-
denttiehdokkaista ainoa, jon-
ka väitöskirjan aihepiirinä on
nimenomaan tasavallan pre-
sidentin päätehtävä, Suomen
ulkopolitiikan johtaminen.
Mika Aaltolan ja Alexander
Stubbin väitöskirjat liittyvät
Euroopan unionin toimintaan,
Olli Rehnin talouspolitiikkaan.
Jussi Halla-ahon väitöskirja on
kielitieteellinen.
Pekka Haavisto on valtio-
tieteen ylioppilas.
Paavo Väyrynen on pereh-
tynyt Suomen puolustuspoli-
tiikkaan ja puolustukseen
muita ehdokkaita perusteelli-
semmin. Koko pitkän uransa
ajan ulkoministeriön johdossa
hän toimi ensin Puolustus-
neuvoston ja sitten hallituk-
sen Ulko- ja turvallisuuspoliit-
tisen valiokunnan jäsenenä.
Paavo Väyrynen sotilasar-
vo on kapteeni. Olli Rehn on
reservin luutnantti, Harry
Harkimo vänrikki ja Alexander
Stubb korpraali.
Pekka Haavisto ja Jussi Hal-
la-aho ovat suorittaneet sivii-
lipalveluksen. Mika Aaltola
vapautettiin asepalvelukses-
ta.
Itsenäisen ja ehyen
Suomen puolustaja
Poliittisessa valtataistelus-
sa Paavo Väyrystä on pidetty
vaarallisena kilpailijana.
Pitkän poliittisen uransa
aikana Väyrynen on joutunut
tästä syystä usein suoranais-
ten poliittisen murhayritysten
kohteeksi. Häntä on paneteltu
ja parjattu.
Toiminnasta Suomen ulko-
politiikan johtotehtävissä
Paavo Väyrystä on kuitenkin
vain kiitelty.
Viime vuosina Väyrystä ei
ole nähty juuri lainkaan julki-
suudessa. Tämä johtuu siitä,
että hän on vastustanut ny-
kyistä vahingollista politiikan
ja tiedonvälityksen valtavir-
taa.
Virheet ovat johtuneet en-
nen muuta siitä, että Suomen
itsenäisyys on askel askeleelta
murentunut.
Väyrynen on puolustanut
Suomen itsenäisyyttä ja puo-
lueettomuutta.
Koko uransa ajan Paavo
Väyrynen on rakentanut ehyt-
tä ja tasa-arvoista Suomea.

Tekosyysi olla tukematta Paavoa?Täältä kannattajakortteja https://www.paavovayrynen.fi/2023/10/16/ryhdy-keraamaan-kannattajakortteja-tue-korttien-keraamista-3/ . Paavo maksaa postimaksun .

Täältä mukeja ja kirjoja,joilla voi tukea kampanjaa rahallisesti https://www.pohjanrannanverkkokauppa.fi/

Tarvitsemme EU kriittisen ja Nato kriittisen edustajan vaaleihin


Viime viikon perjantaina julkaistu 8 sivuinen Paavo liite Maaseudun tulevaisuuden välissä https://www.paavovayrynen.fi/wp-content/uploads/2023/11/Pohjantahtikeskus-MT-liite-2-2023-valmis-1.4-Adobe-reader-tallennus-PDF.pdf?fbclid=IwAR2-3XUrtEOCWQe0hxNKJukGmWd6P3HjxveC37cGq8cZ9n-C0aQ56wdNK-g

Nyt keräämään kannattajakortteja Paavolle!Itse olen kerännyt jo 60 korttia ja ostanut yhden mukin.Aikaa kerätä on vielä vajaa kuukausi.

1

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Alle 15 oli

        Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
        Vimpeli
        40
        1420
      2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

        Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
        Ikävä
        98
        1355
      3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

        Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
        Maailman menoa
        290
        1255
      4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

        Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
        Ikävä
        109
        1115
      5. Mitä on eilen sattunut?

        Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
        Suomussalmi
        19
        1061
      6. Milloin tapasit kaivattusi

        ensimmäistä kertaa? 💸
        Ikävä
        65
        1038
      7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

        Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
        Suomalaiset julkkikset
        16
        1019
      8. Oletko mokannut

        Kaivattusi suhteen koskaan?
        Ikävä
        71
        1012
      9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

        Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
        Maailman menoa
        176
        878
      10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

        Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
        Tanssi
        18
        841
      Aihe