VANHUSTEN YHTEISÖLLINEN ASUMISMUOTO

Miten Pyhäjärvellä toteutetaan tuo tämän hetken muotisana, kuten otsikossa kerrotaan?
Mitä tuo malli tarkoittaa käytännössä vanhukselle, joka ei enää pärjää yksin kotona, saa kuitenkin lusikan suuhunsa. Miten olot, eläminen määritellään, jos ympäri vuorokautinen hoito ei onnistu. Mihin hoitokädet hävisivät vanhustenhuollosta. Arvataanko, säästösulkuihin, miten tilat jatkossa määritellään niin eläväksi, kuin oli osittain Köpsinrinteellä, vanhukset pääsi ulos osa omatoimisesti, hengittämään hetkeksi happea. Attendo on huono esimerkki "yhteisöllisestä" asumismuodosta.
On tietysti osa vanhuksista, jotka eivät pääse ylös sängystä jne, mutta myös heitä, joita voimaannuttaisi jonkinlainen vapaa hoitomuoto. Hoito päivisin, johon tämä nykyinen säästökuuri ajaa, ei kaikki pärjää yksin kotona, johon siihenkin tämä järjetön kuuri ajaa ihmisisiä, eli jää kotiin kuolemaan.
Meillä pilattiin ja pilkottiin malli, hyvä Köpsinrinne, joka olisi toimiva tuohon yhteisöllisyyden hoitomuotoon. Taas sataa joku vastaus, "ei ole käsiä".
Mihin piruun ne kädet hävisi? Peliluoliin ja pörssiin, katsokaa totuutta silmiin, me toimme työllämme teille jälkeenjääneille rahaa ja turvattua tulosta, nyt tuhoatte ja tuhlaatte taskuihinne kaiken, mikä oli joskus jonkun arvoista.
Terv. seniorilainen.
34804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Hoidetaanko meitä jatkossa enää missään?
Miksi Oulainen ei saa osaavia lääkäreitä. Sielläkin tapahtuu virheitä, kuten tekonivelien väärienkokojen laittelu.
Miten yleensä tämän soten erikoisen toiminnan, varsinkin alun osalta, nuoria kokemattomia hoitajia, jotka laitettu utelemaan lääkäreille kuuluvia asioita. Alkaakohan mennä puurot ja vellit sekaisin.
Asiat karkaa yksityisyyden osalta jo pitkin raittia, kuin palokello konsanaan.
Vahusten yksityiselämä ja terveydentilan arviointi ei kuulu kyläraitille.

Äänestä
  • vellikellolle ei oo enää soittajia , jokainen katsoo peiliin ja lopettaa valittamisen , eutanasia tiedossa kaikille suomalaisille tai voihan sitä kokeilla taas ruotsiaki

    Äänestä

Maallinen ahneus on iskenyt pohteeseen

Äänestä
  • Lääkärit ylipalkkoineen, aiheuttaneen ylimielisyydellään ja ahneudellaan koko soten hoitoajatuksen, sekä tavoitteen vain oman hyvinvointinsa eteen.
    Saivat itse määrätä ansionsa.
    Me vanhukset kärsimme tästä ympäri läänejä juoksutuksesta.
    Voisi meitä tapattaa vähemmälläkin.
    Lääkäreiden etiikasta ja empatiasta ei ole tietoakaan. Vanheneva väestö on tuke, näköjään oikeiston elitismin, oligarkkien malliseen, elämän tyyliin pyrkimiseen.
    Haluamme julkisen hoitolaitoksen, ilmavan, vapaan, kaikkien kukkarolle sopivan hengityspaikan viimeiselle matkallemme, ei rahalla vartioituja vessapaperin vaihtoviikkoja, ei vääriä lääkkeitä peilikappiin, eikä tk:sta vähennettyjä vuodeosastopaikkoja, EI JA EI, se on kauhistus jo ajatuksena.
    Me vanhukset olemme ansainneet elämämme viimeiset hetket, jotkut vuosia, ihmisarvoisen elämän meillekin kuuluvat perustuslailliset oikeudet.
    Saattakaa kuntaamme julkinen, yksityisestä rahastamisesta riippumaton, vanhusten hoito sille kuuluvaan arvoon.
    Tässä maassa syötetään rahaa mielettömästi turhuuteen, vanhusväestö on heitteillä täällä Pyhäjärvellä.

    Itse olen valmis kannattamaan omalta osaltani eutanasiaa, se on armollinen toimenpide ilman tuskia, ilman vuosien makaamista kalliissa, turhassa hoidossa, joka ei tuota kuin pörssiin menevää kullan kimallusta.
    Nämä, uskon on suurimman osan ihmisten toiveista.
    Vanhusten hoito arvoiseensa asemaan ja pikaisesti.
    Koti, ei ole huonokuntoisen vanhuksen arkku, asiallinen hoito, asiallisessa paikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Lääkärit ylipalkkoineen, aiheuttaneen ylimielisyydellään ja ahneudellaan koko soten hoitoajatuksen, sekä tavoitteen vain oman hyvinvointinsa eteen.

    Nyt suitsutetaan "kotisairaalaa". Yksinäinen vanhus kotisairaalassa!! Tässäpä sitä ollaan, sen puhtaan paidan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei tule onnistumaan kotisairaala, sinne kuolemme ja mätänemme. Lääkäreiden etähoidot puheluineen ovat vain lisärahastus.
    Lääkinnässä tulee tapahtumaan siltä osin huomattavasti, virheellisiä diagnooseja, niitä tapahtuu nyt jo.
    Kukaan ei vastaa enää mistään.
    Meillä näyttää omassa Tk:ssa tapahtuvan sukupolven vaihdos, vanhempi osaava polvi jäänee ansaitulle...
    Kannattaa hieman skarpata, kuka siihen vielä kykenee...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mieleeni tuli Kiuruveden kaupungin vanhustenhoito. Muistelen, että heillä oli
    vanhustenkoti "Virranranta", joka toimii vieläkin, vaikka lienevät myyneet sen
    jollekin bulvaanille (Attendo tms). Virranrannassa on meidän Köpsinrinteen
    tapaista (aikoinaan) hoivaa vanhuksillle. Meilläkin ,oli askartelua, oli vierailuja, oli ns. elävää toimintaa.
    Nyt meidän Attendomme ja Esperimme tekevät omaa työtään "tehostettuna palveluasumisena", joka tekee aivan muuta kuin mitä tälle firmalle kuuluisi. Nyt he hoitavat
    ikääntyneitä haudanlepoon kovalla vuorokausihinnalla. Tämä olisi kuulunut Köpsinrinteen ja meidän tk:n asiaksi ja "tehostettu palveluasuminen aivan virkeille vanhuksille ja palveluja ostaville..
    Tehostettu palveluasuminen on sitä, että ikääntynyt on hyvissä voimissaan.
    mutta vois asua laitoksessa ostaen palveluista.(Valtuusto hävitti vanhainkodin)
    Tässäpä se syy sitten onkin. Attendo teki kaupan kaupungin kanssa, että tämä
    Köpsinrinne oli hävitettävä (sopimuksen mukaan). Ei ollut olemassa enää vanhainkotia, oli vain tämä "tehostettu palveluasuminen", koska vanhuksia ruvettiin jättämään enenevässä määrin kotiin.
    Attendo oli "viisas": Teki sopimuksen kaupungin kanssa sopien siitä, että ellei tämä Attendo
    firma löydä muuta toimintaa Köpsille, se palautuu kaupungille mahdollisuutena ostaa
    kiinteistö takaisin 2:lla eurolla. No, ymmärrättehän, ei kai pörssiyhtiö yritäkään hakea
    muuta yrittäjää paikkakunnalle: Pyhäjärvi. Pyhäjärvi myi vanhuksensa (olevat/tulevat) pörssiyhtiölle ja hinnat ovat pilvissä. Kaupunginvaltuusto EI OSTANUS KIINTEISTÖÄ ja
    nyt se on "rampa", purkukunnossa - tulee kalliiksi. No, se siitä!
    Nyt on tulossa aivan uusi hanke. Vanhukset Pohteen alueella hoidetaan kotona, eli koti on kotisairaala? Huh,HUH.
    Mutta mitä sanoo pörssikeinottelija Attendo, Esperi. Emme tarvitse Pohteen mielestä
    "tehostettua palveluasumista", koska vanhukset ovat kotona. Attendo ja Esperi eivät
    ole niitä laitoksia, joita tässä yhteydessä otetaan ketjuun hoitamaan niitä viimeisiä elinpäiviä. Lopettaako Attendo ja Esperi toimintansa, jos "hinnasta ei sovita."
    Hinta pörssiyhtiöltä vuorokaudessa on sitä luokkaa, ettei Pohde voi sitä maksaa.
    Jos vähänkin ymmärrätte, mitä yritän kertoa.
    Siinäpä tätä. Tietäjät tietää!! Päättäjät oletteko lopettaneet ajattelun Pyhäjärven
    vanhustenhoidosta ja jättäneet omaisenne HERRAN HALTUUN!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No mitä Tenho aikoo tehdä?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No mitä Tenho aikoo tehdä?

    Älä ole raukka. Näitä ei Tenho kirjoittelee. Kirjoittaa henkilö, joka ajattelee tulevaa!!

    Äänestä

  • kyllä sen nimi on kapitalismi joka hyväksytään suomessa, niin kauan vuollaan hillot selästä kun vaan pystytään eikä kohtuutta näy

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Älä ole raukka. Näitä ei Tenho kirjoittelee. Kirjoittaa henkilö, joka ajattelee tulevaa!!

    Tuossa olet kyllä oikeassa. Ei siis voi olla Raimo tai Tenho... ajattelee...

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Lääkärit ylipalkkoineen, aiheuttaneen ylimielisyydellään ja ahneudellaan koko soten hoitoajatuksen, sekä tavoitteen vain oman hyvinvointinsa eteen.
    Saivat itse määrätä ansionsa.
    Me vanhukset kärsimme tästä ympäri läänejä juoksutuksesta.
    Voisi meitä tapattaa vähemmälläkin.
    Lääkäreiden etiikasta ja empatiasta ei ole tietoakaan. Vanheneva väestö on tuke, näköjään oikeiston elitismin, oligarkkien malliseen, elämän tyyliin pyrkimiseen.
    Haluamme julkisen hoitolaitoksen, ilmavan, vapaan, kaikkien kukkarolle sopivan hengityspaikan viimeiselle matkallemme, ei rahalla vartioituja vessapaperin vaihtoviikkoja, ei vääriä lääkkeitä peilikappiin, eikä tk:sta vähennettyjä vuodeosastopaikkoja, EI JA EI, se on kauhistus jo ajatuksena.
    Me vanhukset olemme ansainneet elämämme viimeiset hetket, jotkut vuosia, ihmisarvoisen elämän meillekin kuuluvat perustuslailliset oikeudet.
    Saattakaa kuntaamme julkinen, yksityisestä rahastamisesta riippumaton, vanhusten hoito sille kuuluvaan arvoon.
    Tässä maassa syötetään rahaa mielettömästi turhuuteen, vanhusväestö on heitteillä täällä Pyhäjärvellä.

    Itse olen valmis kannattamaan omalta osaltani eutanasiaa, se on armollinen toimenpide ilman tuskia, ilman vuosien makaamista kalliissa, turhassa hoidossa, joka ei tuota kuin pörssiin menevää kullan kimallusta.
    Nämä, uskon on suurimman osan ihmisten toiveista.
    Vanhusten hoito arvoiseensa asemaan ja pikaisesti.
    Koti, ei ole huonokuntoisen vanhuksen arkku, asiallinen hoito, asiallisessa paikassa.

    passiivinen eutanasia on suomessa hyväksytty jo vuosia muttei siitä uskalleta puhua, että tälläinen hyvin vointi suomi, rahat viskeltiin vastuuttomasti ympäri maailmaa ja oma kansa jätettiin kärsimää ja koskaa ei vastuuhenkilöt joudu vastuuseen , ukandassaki on vanhushoito paremissa käsissä kuin suomessa siellä omaiset pitää huolta omistaan

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mieleeni tuli Kiuruveden kaupungin vanhustenhoito. Muistelen, että heillä oli
    vanhustenkoti "Virranranta", joka toimii vieläkin, vaikka lienevät myyneet sen
    jollekin bulvaanille (Attendo tms). Virranrannassa on meidän Köpsinrinteen
    tapaista (aikoinaan) hoivaa vanhuksillle. Meilläkin ,oli askartelua, oli vierailuja, oli ns. elävää toimintaa.
    Nyt meidän Attendomme ja Esperimme tekevät omaa työtään "tehostettuna palveluasumisena", joka tekee aivan muuta kuin mitä tälle firmalle kuuluisi. Nyt he hoitavat
    ikääntyneitä haudanlepoon kovalla vuorokausihinnalla. Tämä olisi kuulunut Köpsinrinteen ja meidän tk:n asiaksi ja "tehostettu palveluasuminen aivan virkeille vanhuksille ja palveluja ostaville..
    Tehostettu palveluasuminen on sitä, että ikääntynyt on hyvissä voimissaan.
    mutta vois asua laitoksessa ostaen palveluista.(Valtuusto hävitti vanhainkodin)
    Tässäpä se syy sitten onkin. Attendo teki kaupan kaupungin kanssa, että tämä
    Köpsinrinne oli hävitettävä (sopimuksen mukaan). Ei ollut olemassa enää vanhainkotia, oli vain tämä "tehostettu palveluasuminen", koska vanhuksia ruvettiin jättämään enenevässä määrin kotiin.
    Attendo oli "viisas": Teki sopimuksen kaupungin kanssa sopien siitä, että ellei tämä Attendo
    firma löydä muuta toimintaa Köpsille, se palautuu kaupungille mahdollisuutena ostaa
    kiinteistö takaisin 2:lla eurolla. No, ymmärrättehän, ei kai pörssiyhtiö yritäkään hakea
    muuta yrittäjää paikkakunnalle: Pyhäjärvi. Pyhäjärvi myi vanhuksensa (olevat/tulevat) pörssiyhtiölle ja hinnat ovat pilvissä. Kaupunginvaltuusto EI OSTANUS KIINTEISTÖÄ ja
    nyt se on "rampa", purkukunnossa - tulee kalliiksi. No, se siitä!
    Nyt on tulossa aivan uusi hanke. Vanhukset Pohteen alueella hoidetaan kotona, eli koti on kotisairaala? Huh,HUH.
    Mutta mitä sanoo pörssikeinottelija Attendo, Esperi. Emme tarvitse Pohteen mielestä
    "tehostettua palveluasumista", koska vanhukset ovat kotona. Attendo ja Esperi eivät
    ole niitä laitoksia, joita tässä yhteydessä otetaan ketjuun hoitamaan niitä viimeisiä elinpäiviä. Lopettaako Attendo ja Esperi toimintansa, jos "hinnasta ei sovita."
    Hinta pörssiyhtiöltä vuorokaudessa on sitä luokkaa, ettei Pohde voi sitä maksaa.
    Jos vähänkin ymmärrätte, mitä yritän kertoa.
    Siinäpä tätä. Tietäjät tietää!! Päättäjät oletteko lopettaneet ajattelun Pyhäjärven
    vanhustenhoidosta ja jättäneet omaisenne HERRAN HALTUUN!

    Juuri näin, kauuppa se on joka kannattaa. Noin kävi ja Atte sekä Esperi tienasi, pörssi kukoisti, miten lie nyt.
    Kotisairaala, ei pojat, ei näin, raha ei virtaa sieltä teidän kuihtuneisiin pusseihinne, ellei tapahdu jotain todella, vääryydellä ja viekkaudella ladattua suoravirtausta allekirjoituksella, kuin uskon varjolla syötettyä uuden elämän alkua, huomenna on taivas avoin kaikkien tulla.
    Sote on soudettu suohon ja totaalisen varmasti, rautaporttien haarniskamiesten hampaisiin, tuhon tuovaan polttorovioon.
    Jännä nähdä, kuka on ensimmäinen, jonka portit sulaa helvetin tulessa.
    Ihminen on susi, kun sen ahneus kurkoittaa Ikarostakin ylemmäksi.
    Rautahampaatkin sulaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Nyt suitsutetaan "kotisairaalaa". Yksinäinen vanhus kotisairaalassa!! Tässäpä sitä ollaan, sen puhtaan paidan kanssa.

    Onnen auvoa parhaimmillaan.
    Mihin ihmisen älli on kadonnut?
    Suurin joukkio noiden mietinnöissä ja päätösten tekijöinä, on sata varmasti, keskenkasvuisia, joita sanotaan miehiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mieleeni tuli Kiuruveden kaupungin vanhustenhoito. Muistelen, että heillä oli
    vanhustenkoti "Virranranta", joka toimii vieläkin, vaikka lienevät myyneet sen
    jollekin bulvaanille (Attendo tms). Virranrannassa on meidän Köpsinrinteen
    tapaista (aikoinaan) hoivaa vanhuksillle. Meilläkin ,oli askartelua, oli vierailuja, oli ns. elävää toimintaa.
    Nyt meidän Attendomme ja Esperimme tekevät omaa työtään "tehostettuna palveluasumisena", joka tekee aivan muuta kuin mitä tälle firmalle kuuluisi. Nyt he hoitavat
    ikääntyneitä haudanlepoon kovalla vuorokausihinnalla. Tämä olisi kuulunut Köpsinrinteen ja meidän tk:n asiaksi ja "tehostettu palveluasuminen aivan virkeille vanhuksille ja palveluja ostaville..
    Tehostettu palveluasuminen on sitä, että ikääntynyt on hyvissä voimissaan.
    mutta vois asua laitoksessa ostaen palveluista.(Valtuusto hävitti vanhainkodin)
    Tässäpä se syy sitten onkin. Attendo teki kaupan kaupungin kanssa, että tämä
    Köpsinrinne oli hävitettävä (sopimuksen mukaan). Ei ollut olemassa enää vanhainkotia, oli vain tämä "tehostettu palveluasuminen", koska vanhuksia ruvettiin jättämään enenevässä määrin kotiin.
    Attendo oli "viisas": Teki sopimuksen kaupungin kanssa sopien siitä, että ellei tämä Attendo
    firma löydä muuta toimintaa Köpsille, se palautuu kaupungille mahdollisuutena ostaa
    kiinteistö takaisin 2:lla eurolla. No, ymmärrättehän, ei kai pörssiyhtiö yritäkään hakea
    muuta yrittäjää paikkakunnalle: Pyhäjärvi. Pyhäjärvi myi vanhuksensa (olevat/tulevat) pörssiyhtiölle ja hinnat ovat pilvissä. Kaupunginvaltuusto EI OSTANUS KIINTEISTÖÄ ja
    nyt se on "rampa", purkukunnossa - tulee kalliiksi. No, se siitä!
    Nyt on tulossa aivan uusi hanke. Vanhukset Pohteen alueella hoidetaan kotona, eli koti on kotisairaala? Huh,HUH.
    Mutta mitä sanoo pörssikeinottelija Attendo, Esperi. Emme tarvitse Pohteen mielestä
    "tehostettua palveluasumista", koska vanhukset ovat kotona. Attendo ja Esperi eivät
    ole niitä laitoksia, joita tässä yhteydessä otetaan ketjuun hoitamaan niitä viimeisiä elinpäiviä. Lopettaako Attendo ja Esperi toimintansa, jos "hinnasta ei sovita."
    Hinta pörssiyhtiöltä vuorokaudessa on sitä luokkaa, ettei Pohde voi sitä maksaa.
    Jos vähänkin ymmärrätte, mitä yritän kertoa.
    Siinäpä tätä. Tietäjät tietää!! Päättäjät oletteko lopettaneet ajattelun Pyhäjärven
    vanhustenhoidosta ja jättäneet omaisenne HERRAN HALTUUN!

    Köpsin tuhoamisessa tapahtui kardinaalivirhe, eiköhän sekin virhe kirjattane aikakirjaan.

    Ahneiden pidot Köpsin osalta päättyi siihen, että bulvaanit hoiti homman sisuskaluineen taskuunsa, tietenkin meidän heikon päättäjätiimin myötävaikutuksella.
    Nyt on rapaiset raitit rattonamme, hometorpat lemuaa kulkureiteillä.
    Vanhukset lykkää ((jotkut) raahaten rattaitaan, eväsrepppu keikkuen rattaiden verhona. Kuka menee minnnekin. Olemme oman onnemme nojassa. Teslat ja mersut kiihdyttää pikibaanoilla kulkuaan. Huominen on hukassa vanhustenhoidossa.
    Sitä ei srk:n torpassa käsienheilutuksella korjata.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No mitä Tenho aikoo tehdä?

    Tenholla ei ole osuutta näihin kirjoituksiin, pysy asiassa, älä pilaa jokaista sivustoa.

    Äänestä

ei pohjosta voi verovaroin ylläpitää, jos ei oo tuloja kiska kii

Äänestä

pelkillä vanhuksilla tätä maata ei elätetä, loppu lähestyy jakakaa pillerit viimeiset

Äänestä
  • .....mutta me vanhukset elätämme teitä vieläkin, revi siitä huumoria.

    Äänestä

tuleeks tästä hyvinvointi Suomen loppu, miksei kukaan tehnyt mitäänm vuosikymmeniä on työläisten selästä vuoltu hillot ja nyt ku sitä apuu tarvittas niin ei oo rahaa, vetiks tässä joku oikeen kunnolla joku työläistä viikseen

Äänestä
  • Rahanvalta, on saanut ammentaa omat sisuskalunsa täyteen mammonaa.
    Yksityistämisinto oikeiston taholta, vapautti huijarit toimimaan.
    Perustettiin yksityiset vanhusten hoitopalvelut, lastentarhoista tehtiin levottomia, isoja kasauspaikkoja, nyt niitetään viljaa näistä epäonnistumisista.
    Vanhukset ovat hylkiöitä, uskalsivatkin elää kauan, vietämme sängynpohjalla liian paljon aikaa, tuhlaamme yhteiskunnan rahat.
    Hupsis! Emmeköhän ole pitäneet tämän yhteiskunnan pystyssä, ruokkineet (tietämättämme) joukon huijareita, jotka parhaillaan kahmii loputkin meidän hoito -ja eväsrahamme sammioonsa.
    Julkinen hoito ja vanhusten hoivapaikat takaisin käyttöömme, ei yksityisten riiston kohteeksi.

    Äänestä

kapitalismin tarkoitus on kerätä voittoa ja sitten kun pussi on tyjä sen voi heittää pois

Äänestä
  • Purra leikkaa Sotesta 1.4 miljardia,

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Purra leikkaa Sotesta 1.4 miljardia,

    Purra sopeuttaa valtion taloutta jauhojengin jäljiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Purra leikkaa Sotesta 1.4 miljardia,

    Ei Purra pure näitä, koko oikeisto on teloittamassa vanhusväestöä.
    Siinä sivussa kärsii pienipalkkaiset naiset, työttömiksi joutuneet, yksin eläjät, eläkeellä jo kauan olleet, ovat suurimpia häviäjiä.
    Musta pörssi kukoistaa paksumahojen pihapiireissä.

    Äänestä

Hoitotavoite on liian korkea. Melkein hoitaja vanhusta kohden..
Ei siihen varat riitä.
Köpsinrinnettä moni haikailee, mistä löytyy hoitajat, ja kuka maksaa hoidon.
Paras kein. Yrittää pitää itsensä kunnossa, ettei vaivaistaloon tarvitsisi turvautua..

Äänestä
  • Unelmat ovat eri asia, käytäntö yleensä tosi.
    Ihminen sairastaa ja varsinkin vanhetessaan vaivat vain lisäääntyy.
    Siinä ei useinkaan auta se, että nostelet painoja, juosta hilpaiset satasen cooperin testin, ennen arkkuun laittoa.
    Ihminen on ihminen, ei rahan teko kone oikeiston rattaisiin.

    Äänestä

Rahat pois ja palvelut alas.
Se on päivän sana ja toimintamalli.

Äänestä
  • Niin näyttää olevan, kun katsoo yksityislääkäreiden palkkioita, aivan posketonta riistoa.
    Kela, eli me veronmaksajat olemme hyvä riistonkohde näille ylirahastajille.

    Äänestä

Vesiyhtiön johtajan vuosipalkka 140000€...on siinä pienen kunnan pienellä ihmisellä ihmeteltävää. Tästä on tultava loppu.

Äänestä
  • Ei voi olla totta tuo summa, edes pääministeri ei vedä hattuunsa tuollaista summaa.

    Äänestä

12.000€/ kk veden, jäteveden ja lämmön laskutus automaatista.
Hinnat perushyödykkeistä pompsahti vuoden vaihteessa sosialisti valtioille tyypillisellä prosenttiluvulla.

Äänestä

Pyhäjärvisten keskipalkka vois olla mututuntumalla 2200€/kk??? Eläkkeet oisko 1000€/kk???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten Pyhäjärvellä toteutetaan tuo tämän hetken muotisana, kuten otsikossa kerrotaan?
Mitä tuo malli tarkoittaa käytännössä vanhukselle, joka ei enää pärjää yksin kotona, saa kuitenkin lusikan suuhunsa. Miten olot, eläminen määritellään, jos ympäri vuorokautinen hoito ei onnistu. Mihin hoitokädet hävisivät vanhustenhuollosta. Arvataanko, säästösulkuihin, miten tilat jatkossa määritellään niin eläväksi, kuin oli osittain Köpsinrinteellä, vanhukset pääsi ulos osa omatoimisesti, hengittämään hetkeksi happea. Attendo on huono esimerkki "yhteisöllisestä" asumismuodosta.
On tietysti osa vanhuksista, jotka eivät pääse ylös sängystä jne, mutta myös heitä, joita voimaannuttaisi jonkinlainen vapaa hoitomuoto. Hoito päivisin, johon tämä nykyinen säästökuuri ajaa, ei kaikki pärjää yksin kotona, johon siihenkin tämä järjetön kuuri ajaa ihmisisiä, eli jää kotiin kuolemaan.
Meillä pilattiin ja pilkottiin malli, hyvä Köpsinrinne, joka olisi toimiva tuohon yhteisöllisyyden hoitomuotoon. Taas sataa joku vastaus, "ei ole käsiä".
Mihin piruun ne kädet hävisi? Peliluoliin ja pörssiin, katsokaa totuutta silmiin, me toimme työllämme teille jälkeenjääneille rahaa ja turvattua tulosta, nyt tuhoatte ja tuhlaatte taskuihinne kaiken, mikä oli joskus jonkun arvoista.
Terv. seniorilainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu