Ennen Israelin itsenäistymistä juutalaiset terroristijärjestöt tappoivat arabeja ja muitakin kansallisuuksia mm kauppatoreilla, hotelleissa, junissa ja muilla julkisilla paikoilla räjäytetyin pommein, lukumäärä noussee satoihin. Tuolta voi laskea yhden järjestön uhrit:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Irgun_attacks
He väittivät silloinkin sen olleen "itsepuolustusta". Todellisuudessa se oli veren kaivamista nenästään, juutalaisten aloitettua arabit vastasivat iskuihin, joskin arabien iskuja oli vähemmän ja niiden uhriluku kokonaisuudessaan jäi vähäisemmäksi.
Israelin myöhemmän pääministerin Menachem Beginin tuolloin jotaman Irgunin lisäksi myös muut juutalaiset terroristijärjestöt tappoivat arabeja, joista pääosa ei halunnut konfliktia eikä ollut edes aseistautunut kunnolla puolustaakseen itseään.
Israelin julistauduttua itsenäiseksi kansainvälisesti terrroristijärjestöiksi todetut juutalaiset siviilienmurhaajaosastot muutettiin Israelin armeijaksi, joka edelleen jatkoi hyökkäylyjään arabikyliin, joissa "sotilasoperaatiot" suoritettiin saksalaisten SS-joukkojen tyyliin: käsikranaatteja ja räjähteitä heitettiin taloihin, joissa kokonaisia perheitä kuoli. Vangiksi otetut ammuttiin paikalla taistelun jälkeen. Eloonjääneet yleensä pakenivat kauhun vallassa.
On täysin naurettavaa pelätä islamia tai arabeja, sillä juutalaiset ovat olleet paljon vaarallisempia. Koko juutalaisten ja palestiinalaisten välisen konfliktin aikana israelilaiset ovat tappaneet paljon, paljon enemmän palestiinalaisia, ja muitakin arabeja, kuin mitä israelilaisia on tapettu.
Juutalaisuus on äärimmäisen väkivaltainen ja vaarallinen kivikautinen uskonto, jollaisia ei nykypäivänä pitäisi olla enää olemassakaan. Jopa Islam on kehittyneempi uskontona. Erityisen kummallista on, että Rakkauden kaksoiskäskyyn ja Vuorisaarnaan perustuvaan kristinoppiin uskovat kristityt tukevat ja kannattavat juutalaisuutta, vieläpä vastoin kirkkomme oppi-isän Martti Lutherin suosituksia.
Iisrael-lobyn edustajat aina kehottavat tutustumaan historiaan. No, tuollaista sieltä löytyi. Kehotan muitakin tutustumaan. Voi aloittaa linkatusta artikkelista.
ISRAEL, terroristien perustama valtio
21
209
Vastaukset
- Anonyymi
Kauhun lietsominen oli juutalaisterroristien tarkoituskin. Juutalaisen terroristijärjestö Lehin johtoportaassa todettiin, että jos olisi ollut 4-5 Deir Yasinia, niin palestiinalaisista olisi päästy kokonaan. Pari rauhallisen kylän teurastamista ei riittänyt saamaan kaikki pakenemaan, vaikka 700 000 jättikin kotinsa, eikä enää koskaan päässyt takaisin Israelin estettyä heidän paluunsa koteihinsa, jotka juutalaissiirtolaiset asuttivat, aivan kuten Saksassa asutettiin pommituksessa kotinsa menettäneitä asuntoihin, joista juutalaiset oli viety keskitysleireille. Tänäkin päivänä Israelin alueella asuu jotain 3 miljoonaa palestiinalaista, jotka ovat Israelin kansalaisia. Äärisiionistinen puolue ehdotti Knessetissä heidän kansalaisuutensa poistamista ja erottelua sanankääntein, joka oli aikaan suoraan natsien Nürnbergin laista. Jopa Likud puolue vastusti ehdotusta, vaikka se, kuten myös Israelin työväenpuolue ajaa politiikka, joka käytännössä tuhoaa palestiinalaisia miehitetyillä alueilla, joissa palestiinalaisilla ei ole israelin kansalaisuutta ja vyöhyke C:llä ei edes mitään laillista suojaa, koska sotilashallinnon valta on siellä käytännössä rajaton.
Israel on verenhimoisten naisten ja lastentappajien rauhallisten arabimaanviljelijöiden maille perustama valtio, jota yksi verenhimoinen naisten ja lasten tappaja, Menachem Begin, johti myös pääministerinä ja joka jatkaa valtioterroria palestiinalaisasutusta vastaan miehittämillään alueilla tavoitteenaan kansanmurha ja noiden alueiden liittäminen Isrealiin. Länsirantahan on lähes kokonaan Uuden Testamentin tapahtumien seutua, ja siten myös Vanhassa Testamentissa kuvattujen juutalaisvaltioiden ydinaluetta. Poliitkot eivät sitä avoimesti sano, siirtolaiset taas sanovat: he haluvat juuri sen alueen osaksi Israelia ja niin, ettei siellä ole muita.
https://en.wikipedia.org/wiki/Deir_Yassin_massacre- Anonyymi
On ne piruja.
- Anonyymi
”Israel on verenhimoisten naisten ja lastentappajien rauhallisten arabimaanviljelijöiden maille perustama valtio”
Kehtaatkin haukkua juutalaisia naisiksi. Sehän on teille kirosana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Israel on verenhimoisten naisten ja lastentappajien rauhallisten arabimaanviljelijöiden maille perustama valtio”
Kehtaatkin haukkua juutalaisia naisiksi. Sehän on teille kirosana.Rauhalliset maanviljelijät Gazasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rauhalliset maanviljelijät Gazasta.
Pakolaisleirin asukkaista on maansa menettäneiden jälkipolvea, joka on vähemmän rauhallista. HE HALUAVAT OIKEUTTA!
- Anonyymi
Israel on verenhimoisten naisten ja lastentappajien rauhallisten arabimaanviljelijöiden maille perustama valtio.
Miksi valehtelet?
He arabit ole mitään rauhallisia,he kuten Hamas on valehtelijoita,he tappavat sinutkin jos et käänny Islamiin?
Miltä tuntuisi jos ovellesi tulisi Islamin partio: Käänny tai nyt kuolet?
Ei siellä ole oikein mitään arabiviljelijöitä,maaperä on arebeilla huono kun eivät osaa.
Arabeilla on oliviipuut lähinnä tärkein.
Ei ole ollut Palestiina kuin nimeltä,ei kansaa,ei mitään.He ovat saman kielisiä kuin muut ymäpärikansat ja sama uskonto ja samat tavat.
Palestiinaan ei ole vieläkään,on tarjottu heille kahdesti mutta he eivät halua?
Silti vaativat,hullujako?
He vaativat joelta merelle omaa valtioita mutta sen voivat unohtaa täysin.
Israel on myös Kristikunnan tärkein kohde ja sitä ei he voimatkaat tule antamaan koskaan.
Israel on Kristuksen synnyin paikka,ei mohammedin.
Mohammed syntyi jossain mekan lähistöllä kameli majassa ja perusti muka uskontonsa tappamalla ja nain vielä Aishan 6v/kihlautui ja Aisha 9v joutui naimisinn 54v mohammedin kanssa..Et näin...se alkoi osin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rauhalliset maanviljelijät Gazasta.
Rauhalliset maanviljelijät Gazasta.
Niin,he osaavattunneli viljelyn ja samalla pitää panttivankeja ruokkien:)
- Anonyymi
Kas, Isrealin ystävät vaikenivat. Ei kukaan tullut haukkumaan punavihreäksi, eikä edes kommunistiksi.
Ovatko tekokristityt menettäneet uskonsa?- Anonyymi
Sitä minäkin ihmettelen.missä hihhulit ?
- Anonyymi
Israel joutuu Onneksi sotaoikeuteen.
- Anonyymi
Karma rankaisee Israelia.
- Anonyymi
Kerrankin olisi Hagin sotarikosoikeudella oikeata työtä.
- Anonyymi
”Juutalaisuus on äärimmäisen väkivaltainen ja vaarallinen kivikautinen uskonto, jollaisia ei nykypäivänä pitäisi olla enää olemassakaan.”
Missä Israelin lobby opettaa sinulle näin?- Anonyymi
Kaikkialla, missä he toimivat. Kun lukee Israelin toimista ja sen kannattajien propangandaa, on se kuin lukisi Vanhaa Testamenttia.
Vuonna 2023 tuollaisen pitäisi kuulua kauas menneisyyteen eikä olla jokapäiväistä elämää osassa maapalloa.
On muuten erittäin mielenkiintoinen yhteys siinäkin, että Likudin tultua valtaan ei mennyt kauan kun lähistöllä toinen kivikautinen oppijärjestelmä heräsi uudelleen eloon Khomeinin lentäessä Pariisista Teheraniin.
Mihin suuntaan kehityksen tällä pallolla oikein on tarkoitus kulkea?
- Anonyymi
Minua on suuresti ihmetyttänyt Hamasin iskulla ja sen uhreilla jeesustelu. Tai vetoaminen siihen, että Israel on alueen "ainoa" demokraattinen valtio.
Mikseivät journalistimme kerro ihmisille totuutta, niin Israelista kuin vapautussodista yleensäkin? Ranska oli kaikkien nykyisinkin tunnustettujen tunnusmerkkien mukaan täysin länsimainen demokratia, kun se tappoi Algerian sodassa 1 - 1,5 miljoonaa muslimia, ylivoimaisesti suurin osa siviilejä, yleensä kai kuitenkin Algerian itsenäisyyden kannattajia. Muslimiterrostit vastasivat tappamalla alueella hyvän matkaa toista sataa vuotta asuneita ranskalaisia siirtolaisia, jotka olivat aikoinaan vieneet muslimien maita. Siirtolaiset olivat erittäin väkivaltaisia muslimeja kohtaan, koska aivan kuten Etelä-Afrikan valkoiset apartheid-hallinnon aikana, he tiesivät, että heidän käy huonosti jos valta vaihtuu. He siis teurastivat julmasti muslimeja ja vaativat Ranskan asevoimia tukahduttamaan itsenäisyysliikettä, mitä se yritti tehdäkin. Muslimit puolestaan hyökkäsivät siirtolaisia vastaan äärimmäisen julmasti, mm raskaanaolleiden naisten vatsoja viillettiin auki jne.
Ranskalaiset olivat erittäin julmia sodankävijöitä kautta linjan. Armeija ja tiedustelupalvelu käyttivät kidutusta säännöllisesti vankeihinsa aivan kuten natsien Gestapo oli käyttänyt ranskalaisiin vastarintataistelijoihin 1940-44. Ranskalaiset sotilaat ilmeisesti olivat ensimmäisiä, jotka käyttivät ns kuolemanlentoja, jossa vastarintajohtajia tiputettiin öisillä lennoilla lentokoneista mereen, elävänä tai kuolleena. Sittemmin samaa käyttivät monet muutkin likaisia sotia käyneet hallinnot, kuten Argentiinan sotilasjuntta ja Pinochetin hallinto Chilessä.
Julmuudet eivät siis liity vain diktatuureihin, vaikka noin yleisesti demokratiat ovat vähemmän julmempia ja vähemmän sotaisia. Ranska oli tuolloin kuten nytkin täysin länsimainen demokratia. Niin on myös siviilejä pommittanut Israel.
Julmalla sodalla oli siis kansan tuki, aivan kuten Venäjän kansa tukee hallintonsa hyökkäyssotaa Ukrainassa, kaikkine julmuuksineen. Eräänlainen siirtomaasotahan sekin on. Ranskassa toisessa maailmansodassa maansa takaisinvaltausta johtanut ja sodan jälkeinen presidentti de Gaulle nostettiin valtaan eräänlaisella vallankeikausella, niiden toimesta, jotka käsittivät, että sotaa ei voi voittaa, vaan siitä tulee vain verisempi ja verisempi. de Gaulle, joka oli kyllä nationalisti, jopa siihen mittaan, että raivostutti sittemmin Kanadassa vieraillessaan Kanadan hallituksen kiehuvan kuumaksi sanoessaan puheessaan maan ranskalaisvähemmistölle tukevansa heidän separatistisia pyrkimyksiään, oli myös realisti ja totesi aika välittömästi, että ainoa tie ulos on sallia Algerian itsenäistyä ja päästä mahdollisimman nopeasti hyviin väleihin entisen vihollisen, eli Algerian itsenäisyysliikkeen, kanssa.
Niin hän myös toimi ja sai laajan kansan tuen. Algeriassa järjestettiin kansanäänestykset asiasta ja maa itsenäistyi. Ranskalaiset siirtolaiset yrittivät muuttaa tapahtumien kulkua tekemällä useita murhayrityksiä de Gaullea vastaan. Jopa sotilasvallankaappausta yritettiin, mutta se kukistui nopeasti kun valtaosa Algerian maaperälläkin olleista joukoista pysyi uskollisena kansallissankarin maineessa olleelle, sodan aikana saksalaisia vastaan taistelleelle panssarikenraalille. Tosin tilanne oli niin pelottava, että de Gaulle piti TV-puheen, jossa vetosi suoraan kansaan sanomalla: "kansalaiset, auttakaa minua!" Yhdestä de Gaullea vastaan suunnatusta murhayrityksestä kertoo 1970-luvulla Frederik Forsythen kirjoittama hittikirja Shakaali.
En tiedä, onko lähetetty Suomen televisiossa, mutta netistä löytyy Hamasin jonkun edustajan haastattelu, jossa hän sanoo, että itsenäistymissodissa tulee aina suuret määrät siviiliuhreja ja viittasi siinä sitten mm Vietnamin sotaan ja moniin muihin, kuten Algeriaan. Siinä asiassa hän oli oikeassa, vaikka minä en usko Hamasin voivan voittaa edes pitkällä aikavälillä. Arabimaat ovat vetäneet tukensa pois ja Israelin kuristusote palestiinalaisista on niin vahva, että se luultavasti johtaa samanlaiseen kehitykseen kuin mitä intiaaneille tapahtui Yhdysvalloissa, Tie on pitkä ja verinen, sillä Israelin on pakko toimia tavalla, joka ei raivostuta liikaa kansainvälistä yhteisöä. Yhdysvaltojen ratsuväen ei tarvinnut kainostella mitään intiaanisodissa, vaan kyliä voitiin teurastaa säälittää ja kokonaisia kansoja marssittaa pitkiäkin matkoja reittejä, joiden varrella jäi suuret määrät kuolleita. Aivan kuten turkkilaiset marssittivat armenialaisia aikoinaan, tai natsit juutalaisia keskitysleirivankeja.
Yhtä vähän kuin olen ymmärtänyt, mitä järkeä Hamasin hyökkäyksessä oli, yhtä vähän ymmärrän Israelin ystävien aktivoitumista huutamaan terrorismin julmuudesta ja vieläpä näitä heidän tavallisia kehotuksiaan tutustua historiaan. Kun kyseessä on sellaisen menneisyyden omaava valtio kuin Israel, on sellainen kehotus yhtä typerä kuin Hamasin päätös hyökätä Israeliin oli.
Ehkä Lähi-idän ilmasto ei tee hyvää ajattelulle. - Anonyymi
Hyvä Israel,suomi,Nato,usa
- Anonyymi
Jopa Islam on kehittyneempi uskontona.
Syö paskas:))
OLen elänyt sotilaana molemissa kulttuureissa ja tiedän.
Alkuperää en niin tiedä mutta Islamin harhan tiedän ja niitä on paljon sinullekkin asti.
Otetaan tähän yksi Islamista: Miehen paratiisi/taivas on kuoleman jälkeen 74 neitsyttä.
Mitä kertoo? - Anonyymi
Jeesus tuomitsi fariseusten uskonnon. Juutalaisuus on fariseusten uskonnon jatke.
Se on unohtunut nykykristityiltä. Jeesus on muslimeille vain yksi profeetta, juutalaisille petturi. - Anonyymi
Palestiinan alue on kokonaisuudessaan kaikkine väestöineen on anus mundi.
- Anonyymi
"ISRAEL, terroristien perustama valtio"??????
Väitätkö todella, että YK on terroristinen järjestö, kun se se äänesti Israelin perustamisesta v 1947?
Kyllähän terroristiset valtiot, kuten Venäjä, ovat saaneet YK:ssa paljon äänivaltaa, mutta tuskin vielä enemmistö sen jäsenmaista on terroristeja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097062Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662106- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151317- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541106Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992