USKOKAA NYT: JOS EI PYHITÄ SAPATTI-LAUANTAITA, NIIN ELÄÄ SYNNISSÄ

Anonyymi-ap

Otsikossahan tää sitten on. Oikein sydämeen sattuu, kun suurin osa Suomenkin uskovista ja myös helluntailaisista ei halua viettää sapattia sinä päivänä, eli lauantaina, mikä on todellinen Jumalan säätämä pyhäpäivä. Tai oikeastaan raamatullisesti vuorokausi, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun.
Miksi tää sattuu sydämeen? Siksi, että ne jotka näin tekee, elävät synnissä, ja synnintekijäthän ei sitten pääse taivaaseen. Jeesus sanoi yhdessä vertauksessaan, että viimeisenä päivänä monet sellaisetki, jotka ovat tehneet hänen nimessään suuria ihmeitä, suljetaan Taivaan porttien ulkopuolelle. Jeesus nimittää näitä laittomuuden(eli synnin) tekijöiksi. Synti on Jumalan lain, mm.10 käskyn rikkomista, ja myös sitä jos ei pyhitä sapattilauantaita. Miksi 10 käskystä 9 olisi voimassa, ja yksi ei olisi voimassa. Tällainen opetus, jota monet helluntaijulistajatkin opettaa, on ihmisten eksyttämistä. Jeesus vuorisaarnassaan, Matt.5:17-21, opetti että Hän ei tullut lakia kumoamaan, eikä siitä katoa(eikä siis edes muutukaan )yksikään kirjain tai piirto. Eli siis sapattikäskykin pysyy samana.
Jotkut valitsevat sapattilauantain asemesta sunnuntain tai jotkut minkätahansa päivän.....tällainen on syntiä....Jumalan lakia ei saa muuttaa. Ilmestyskirjan peto, paavillinen katolinen kirkko, on muuttanut sapatin lauantailta sunnuntaiksi 300-luvun alussa. Se on ollut rikollinen teko, aivan majesteettirikos. Jotkut menevät vieläkin pidemmälle, niin että hylkäävät sapattikäskyn kokonaan, eivätkä vietä pyhää ollenkaan. Se on myös syntiä.
Harmittaa vaan, että kun helluntailaisissa ja muissakin seurakunnissa on paljon vilpittömiä ihmisiä, jotka haluisivat päästä Taivaaseen ja Ikuiseen Elämään. Ja sehän on jotain tosi upeeta. Niin on suuri vaara, ja hyvin todennäköistä, jos eivät tee parannusta, kun eivät pyhitä sapatinpäivää, että joutuvat lopulta helvettiin. Helluntailaisissa ja monissa muissakin suunnissa vaikuttaa nykyään myös sapatti-lauantaita pyhittäviä suuntia, mm. seitsemännen päivän helluntailiike, seitsemännen päivän baptistiliike yms. puhumattakaan sitten seitsemännen päivän adventtiliikkeestä, jotka taitaa kaikki viettää sapattilauantaita, samoin messiaaniset juutalaiset. Kannattais siis ottaa heistä esimerkkiä, ja tehdä parannus tässäkin asiassa ja alkaa pyhittään raamatullista lepopäivää. Taivas on parempi paikka kuin helvetti.

13

1416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        PSALMI 92. Ylistyslaulu vanhurskaan Jumalan kunniaksi.
        Virsi, sapatinpäivä-laulu. 2. Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, SINÄ KORKEIN. 3. Aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tri Eck
        Kirkko on muuttanut sapatin viettämisen sunnuntaille omalla vallallaan, ilman kirjoituksia.
        - Tri Eck, lakimies ja roomalaiskatolisen kirkon esitaistelija väittelyssään Martti Lutherin kanssa.

        Convert's Catechism
        Katolinen, käännynnäisen katekismus, Reverend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1.1910 paavi Pius X:nen: "apostolisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä: KYSYMYS: Mikä päivä on sapatti ? VASTAUS: lauantai on sapatti. KYSYMYS: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? VASTAUS: VIETÄMME SUNNUNTAITA LAUANTAIN SIJAAN SIKSI, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA 364 jKr. SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos, s. 50.

        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

        Adventismipalstalla v.2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.

        ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU.
        Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle, tunnistaa peto vaiko hänen merkkinsä. Jos tunnistaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä. Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askeleitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
        Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
        Yhtä kaikki heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto, ja kuinka se tunnistetaan. Vastauksia etsitään kaikkialta muualta kuin Raamatusta, vaikka Raamattu on itsensä tulkki.
        Mikrosirut ja erilaiset valvonta välineet ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
        Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
        Mikrosiru ei ole peto, ja rahakin on vaihdon väline, jolla peto hallitsee kaupan, työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan.
        Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja saaden sen kumartamaan itseään.
        Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksista. "Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi.
        Kahdeksan Raamatun kohtaa Danielin kirjasta ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi. Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki, sen pitäisi olla kaikille selvä asia.
        Vicarivs Filii Dei=666 kirjainten numeroarvot Ison Tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa Raamatun sivuilta.
        1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
        2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait, ja surmaa Jumalan pyhiä.
        3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
        4. Neljänneksi asuu kaupungissa jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
        5. Viidenneksi peto saa kuolinhaavan ja paranee.
        6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta, ennen kuolinhaavaa jolloin säkkipukuiset todistajat (Vanha ja Uusi Testamentti) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
        7. Seitsemänneksi on maan porttojen ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko joka on Rooma.
        8. Kahdeksanneksi saa kaikki pienet ja suuret kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
        Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa, ja sunnuntailakien korostuessa.
        Pedon muuttama lepopäivä "SUNNUNTAI" on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
        Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        VERTAILUKOHTEET: 2.Moos.31:12-18. ja Ilm.13:11-18. 5.Moos.6:1-8.
        Jumalan merkki, ja pedon merkki vastakkain. Rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio. Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen. Pedon merkin kohdalla se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.

        Pedonmerkki siis sunnuntai.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedonmerkki siis sunnuntai.

        Jumalan merkki on sapatti.

        Tästä selviää hyvin peto ja merkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä selviää hyvin peto ja merkki.

        Hyvin selviääkin.

    • Anonyymi

      Pelastumme yksin Jumalan armosta, uskon kautta Jeesuksen sovitusvereen. Jos luulee voivansa jotenkin 'parannella' ja 'varmistaa' Jeesuksen täydellistä tekoa, se on Jeesuksen halveksimista, ja osoitus siitä, että se ihminen ei ole vielä ottanut pelastusta vastaan.

      1 Cor 15:1-4.

      • Anonyymi

        Armosta olemme pelastetut uskon kautta, emme tekojen kautta, että kukaan ei kerskaisi. Sapatti on voimakkain todistus siitä, että emme pelastu tekojen kautta, vaan lepäämme.

        1234567---

      • Anonyymi

        Muuteltu on ajansaatossa.
        Luterilainen katekismus v.1948. Artikkeli: Sapatti ja sunnuntai. Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi, SYRJÄYTTÄEN lopulta täysin lauantaisen sapatin vieton.

        Kaikki ei syrjäytä sapattia.

        Esim. Presidentin Mauno Koiviston isä Juho Koivisto uskoon tultuaan piti sapatin pyhänäpäivänä.
        Eräs 20-luvulla syntynyt henkilö kansakoulussa hoksasi, että lauantai on pyhäpäivä, niinpä hän aikuistuttuaan pitikin sapatin pyhänä elämänsä loppuun saakka.

        Eräs mies 60-luvulla tultuaan uskoon pyysi sapattia työpaikalla vapaaksi. Työkaverit vastustelivat, mutta korkeimmalta taholta sanottii: Mies tunnetaan, saa lauantain vapaaksi.

        Antisemitismi Jumalan sapattia vastaan tekee nykyään nousuaan.

        1234567--

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4590
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      27
      3324
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3185
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      44
      2949
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      119
      2789
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2787
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1961
    Aihe