Huolimatta kammottavista ja kovista tunne-elämänsä puutteista lienee pääteltävissä, että Päivi Räsänen on älyllisesti jopa reilusti keskitason yläpuolella. Samoin kielenkäytöltään.
Häneltä tuskin on jäänyt tietämättä, että kehno puolustaja on haitallisempi kuin hyvä vastustaja. Luulisin, että hänelle on myös tuttua, että tunnettu matemaatikko Blaise Pascal (1623 - 62) aiheutti katoliselle kirkolle paljon vahinkoa tekeytymällä puolustajaksi, kun puolusti läpinäkyvän kehnosti.
Jos kova sisar on edes käynyt tällä palstalla, haluaisi taatusti eroon kehnosta ja räävitöntä kieltä käyttävästä puolustajastaan el ingenioso hidalgo Don Quijote de la Manchasta eli väittelyriippuvasta multinikista, mutta hän ei voi estää tätä toimimasta netissä. 🌹👀
Kehno puolustaja on haitallisempi kuin asiallinen vastustaja.
5
258
Vastaukset
- Anonyymi
Totta tuo.
Asiallinen, älykäs ja rehellinen "vastustaja" on paljon miellyttävämpi keskustelukumppani kuin kieroutunut valehtelijatrolli, myös keskustelupalstoilla. Mielipiteen ilmaisun vapaus on kannatettava ajatus, kunhan mielipiteet ovat hyvin perusteltuja ja asiallisia. - Anonyymi
Mikäähän ei ole sen helpompaa kuin perustella herjoja Raamatulla. Siellä on valmiit jutut lähes jokaista vastaan. Tai jokaiselle voi sanoa että olet kyykäärmeen sikiö kuten Raamattu sanoo. Olet sellainen fariseus että oksat pois.
Joskin ehkä alunperin Raamattua ei ehkä ole tarkoitettu herjojen kirjaksi. Tilanne on hyvinkin samanlainen kuin samojen lahkolaisten eli ns. kristittyjen sionistien ja messiaanisten juutalaisten ystävyys Israelia kohtaan.
Israelissa heitä inhotaan kuin kulkutautia, eikä haluta olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Mutta heidän yksipuolista pakkoystävyyttään ei voi netissä estää. Israel varmaan mieluusti näkisi, että heitä puolustaisivat täysjärkiset korrektia kieltä käyttävät ihmiset, mutta sellaisia ei vain löydy.
Heitä puolustavat lahkolaiset, jotka käyttävät katukieltäkin rumempia ilmaisuja. Suomessa ylivoimainen törkykielen käyttäjä on mainittu multinikki. 🌹👀- Anonyymi
Joku Israel nyt on pikkujuttu. Siellä vain tapetaan ihmisiä eikä sen kummempaa.
Mutta jos homoja loukattaisiin niin....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335695- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574