Tekosaarelle Casino ja Tax Free?

Niin tehdäänkö Tekosaaresta veroparatiisisaari kuten Ahvenanmaasta? Nyt kun tuo Tampereen ainoa Casinokin lopettaa toimintansa.

Eli Tekosaarelta saisi Tax Free viinaa, tupakkaa, nuuskaa jne. kuten Ahvenanmaaltakin.
3139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Casino aloitti haasteelliseen aikaan, korona pandemia ja sota Euroopassa, muuttivat markkinanäkymää myös Tampereen osalta. Kuitenkin on olemassa arvioita siitä, olisivatko erilaiset lätkäaiheiset pelit voineet auttaa Casinoa selviämään supistetuin toiminnoin vaikeimman ajan, kunnes kotimaiset ja kansainväliset turisti olisivat poikkeusaikojen loputtua löytäneet pelikohteen?
Saari on tarpeen kaupungin kehittyvän infrastruktuurin tähden. Siten saadaan ratikkaprojektia vietyä eteenpäin.
Näistä voidaan havaita, että myös pieni ja pippurin Tampere on kaikin tavoin mukana maailman tapahtumien muutoksissa. Ja vaikka se ei itse olekaan kaikkien tapahtumien keskiössä, niin silti niiden heijasteet vaikuttavat mm. elinkeinoelämän mahdollisuuksiin myös kaukana maailman polttopisteistä.

Äänestä
  • En keksi yhtään syytä miksi joku "kansainvälinen turisti" tulisi varta vasten Tampereen keskustaan. Kyllä ne nähtävyydet on ihan muualla.

    Äänestä

Tekosaaresta puuttuu lentokenttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin tehdäänkö Tekosaaresta veroparatiisisaari kuten Ahvenanmaasta? Nyt kun tuo Tampereen ainoa Casinokin lopettaa toimintansa.

Eli Tekosaarelta saisi Tax Free viinaa, tupakkaa, nuuskaa jne. kuten Ahvenanmaaltakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu