https://www.youtube.com/watch?v=0wyWssNLTTM
Ei nyt aivan taida osua arvioni kirkon ja valtion erottamisesta "2020-luvun toisella puoliskolla". Tuolloin se tuntui kaukaiselta, nythän siihen on pari vuotta. Mutta kaksi vaalikautta ja aletaan tavoitella kahden kolmasosan rajaa meni kohdalleen.
Eroaminen ei kuitenkaan ole kiihtynyt ihan siten kuin arvelin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Arghs. Siis 2014 tuo, 9 vuotta sitten. Joku ajatuskatko tuli otsikkoa tehdessä.