Muistatteko, miten autokolareissa kuolleita valehdeltiin koronaan kuolleiksi?

Anonyymi-ap

Jos muistatte, eikö yhtään ihmetytä, miksi niin piti tehdä?

73

651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun mediat viimein paljastivat tämän valehtelun ja kyseltiin, paljonko oikeasti kuoli koronaan ja kuinka paljon siihen valehdeltiin kuolleen, oli THL:n vastaus, ettei asiaa voida mitenkään jälkikäteen enää selvittää.

      • Anonyymi

        << Kun mediat viimein paljastivat tämän valehtelun ja kyseltiin, paljonko oikeasti kuoli koronaan ja kuinka paljon siihen valehdeltiin kuolleen, oli THL:n vastaus, ettei asiaa voida mitenkään jälkikäteen enää selvittää. >>

        Missä tällainen THL:n vastaus on esitetty ?

        THL nimenomaan tiesi, että kuolinsyyt julkaistaan tilastona edelliseltä vuodelta aina seuraavan vuoden lopulla. Tilastokeskuksen sivuilta on saatavissa siis jokaisen vuoden kuolinsyyt 2021 ja sitä aiemmat. 5.12. tulee vuoden 2022 kuolinsyyt. Jälkikäteen siis selvitetään ihan tarkasti, mihin syihin kukakin ihminen kuoli ja ne tilastoidaan Tilastokeskuksen julkaisuun.

        Tosiaan, vuoden 2021 ennakkotilasto, että koronaan kuoli (en jaksa tarkistaa nyt lukuja) noin 1000 ihmistä piti oikein hyvin paikkansa myös niissä kuolinsyytilastoissa. Niissä oli vähän vähemmän itse koronaan kuolleita, mutta sitten taas korona toissijaisena kuolinsyynä oli useammalla kuin 1000 ihmisellä. Estimaatti osui siis väliin - vaikka siihen oli kirjautunut jokunen kuolema, johon korona ei vaikuttanut.

        Ja tietenkin edes hivenen älykäs ihminen pystyy tajuamaan, että jos autokolareissa kuolee n. 200 ihmistä vuodessa, niin aika harva ihminen sitten oikeasti kuolee kolarissa 30 päivää koronadiagnoosin saatuaan (koronadiagnooseja oli kuitenkin aika vähän verrattuna koko väestöön). Usein nimittäin tuollainen ihminen on vuodelevossa (tai ainakin oli, koska vielä pari vuotta sitten virus kaatoi suuren osa petiin) - jopa sairaalassa - eikä liikenteessä ainakaan ihan heti tartunnan toteamisen jälkeen. Jokainen vähänkään ajatteluun kykenevä ihminen tietää, ettei auto-onnettomuuksissa kuolleita ole kirjautunut tuohon ennustetilastoon kuin aivan aivan jokunen yksittäinen. Niiden määrä ei siis muuta tuota tilastoa käytännössä mihinkään.

        Mutta mutta, eikö vaan, että tiesit tämän jo ennen kun kirjoitit ? Tulit vaan valehtelemaan palstalle samaa huuhaavammailuasi taas kerran uudelleen ?

        Niin, eipä se olekaan THL, joka valehtelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääketehtaan edustajalla yöpäivystys.

      • Anonyymi

        Bill Gates, Anthony Fauci, Christian Heinrich Maria Drosten, Lothar H. Wieler, Tedros Adhanom Ghebreyesus:

        1. Keksi ja patentoi Coronavirus, COVID-19 (Gain of Funktion Wuha, tai nimeä kausi-influenssa uudelleen)

        2. Valmista sille rokote, terästettynä nanoteknologialla, RFID seurantasirulla, Grafeeni Oxidilla yms. joilla kommunikoidaan uuden 5G verkon kautta. Näin rokotteen ottajaa voidaan seurata realiaikaisesti, kaikista muista ominaisuuksista nyt puhumattakaan.
        https://olennaisiafaktoja.wordpress.com/2021/09/01/vallan-keskittamista-ja-totaalista-kontrollointia-valepandemialla-ja-teknologialla/

        https://www.hs.fi/tiede/art-2000009184526.html

        Pfizer Comirnaty koronarokotteet voivat sisältää ALC-0315, ALC-0159 ja SM-102 nanohiukkasia, valmistaja/myyjä Cayman chemical/Biomol (Varoitus:Vain laboratoriokokeisiin, ei ihmisille)

        https://tekniikanmaailma.fi/nanohiukkaset-pfizerin-ja-modernan-koronarokotteissa-voivat-aiheuttaa-pienelle-osalle-ihmisista-voimakkaan-allergisen-reaktion/

        3. Maksa(Business Finland) koronalobbareillesi 100.000:- euroa ennakkoon laaditun listan mukaan https://www.iltalehti.fi/talous/a/511e3785-5f41-4c57-a375-7a86dded708f

        4. Tee lakiin muutos jolla voidaan maksaa jopa 4.000.000 euroa kavereillesi Korona"haitoista". (Sauli Niinistö/Sirpa Paatero) https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210340

        5. Tee laki, joka takaa, ettette saa tästä kaikesta kusetuksesta mitään rangaistusta (Sauli Niinistö/Krista Kiuru 19.11.2021)
        https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210986?fbclid=IwAR0KRLyMSvjtcI43oWirLzdXJjQvtlgchXTQRRi4pkhn5vQCUTqMvJbXmdU

        6. Laske virus liikkeelle ja levitä valtavalhemedian kautta paniikkia

        7. Pistä maailma kiinni ja aiheuta maailmanlaajuinen korkurssiaalto

        8. Odota että ihmiset on pakotettu lainaamaan rahaa kamuiltasi selviytyäkseen arkipäivästä

        9. Osta kaikki osakearvonsa menettäneet, kaatuneet ja maksuvaikeuksiin joutunee merkittävät yritykset halvalla (Lentoyhtiöt, laivanvarustamot, ravintolat, kuntosalit, jne.)

        10. Laske vuoden lopussa rokotteesi myyntiin

        11. Naura koko matka pankkiisi

        Korona "rokote" ei ole ollenkaan tarkoitettu suojaksi mitään tautia vastaan, vaan sillä on ihan muita tarkoituksia, kuten neuroverkon (IoB = Internet of Bodies) luominen ihmisen sisään.

        Tällä "rokotteella" myös heikennetään tiettyjen ihmisryhmien vastustuskykyä, jotta näistä "turhista syöjistä" päästään eroon.

        "Rokote" pullot voivat myös sisältää kaikkea sellaista kivaa , mitä nyt rokotefirmat haluavatkin ihmisillä testata.

        Alle 14-vuotiaiden lasten kuolemat on lisääntynyt Euroopassa valtavasti heti sen jälkeen, kun Euroopan lääkevirasto salli loppukesästä 2021 lasten piikitykset.
        https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps?fs=e&s=cl

        Covid-19 =
        -The Great Reset
        -Agenda 21/30
        -The Internet of Bodies
        -Vihreä Siirtymä
        -Depopulation
        -6uild 6ack 6etter = 666

        https://t.me/CoronaHoax1
        https://t.me/CoronaInjuries
        https://t.me/CoronaAustralia

        Nanopartikkeleita hyödynnetään myös suun kautta annettavissa rokotteissa. Suun kautta annetut nanopartikkelit voivat siirtyä verenkiertoon solukalvojen läpi (transsellulaarisesti), soluvälien kautta (parasellulaarisesti) tai lymfakierron mukana (Peyer's patches) (Kreuter 1996).

        https://rapsodia.info/laakarin-varoitus-tuleva-rokote-ihmisversio-2-0/

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rapsodia on huuhaan synonyymi. 🥱

        👍 👍 👍

        Jos kuolinsyyt selvitettäisiin ja saisi fakta-tietoa tilastoihin, niin silloin jokaiselle kuolleelle pitäisi tehdä ruumiinavaus. Ruumiinavaus tehdään kuitenkin ainoastaan ja vain "harvoille ja valituille".
        Tilastot ei siis "tiedä" mitään. Ne on joidenkin älykääpiöiden keksintö.
        Esim 100 vuotias kuolee jo yleensä vanhuuteen, kone on käynyt loppuun eikö? Mutta ne kirjattiin koronakuolemiksi. Uskotko oikeasti tuota?

        "Suomessa yliraportoidaan koronakuolemia – lähes 40 prosentissa koronaan liittyvistä kuolemista varsinainen kuolinsyy ei ollutkaan korona"

        https://yle.fi/a/3-12667849

        Tuolla alunperin väärällä/valheellisella informaatiolla oli ainakin sellainen positiivinen vaikutus, että saatiin aikaan mielipuolinen rokoteinnokksuus, joka kantaa hedelmää tänäkin päivänä.

        Näinhän se on. Korona vaikutti paljon vaarallisemmalta kuin lopulta oli. Ja rokotteet paljon turvallisemmilta ja tutkitummilta kuin lopulta olivat.

        Etkö todellakaan muista, kuinka thl myönsi, että kirjattiin koronakuolemaksi vaikka kuoli kolarista aiheutuneisiin vammoihin, jos alla oli positiivinen tulos koronaan? Etkö todellakaan muista????
        Olet joko demari tai töissä thl:ssa, kun on noin vitun huono muisti.
        Haloo nyt pahvi!!

        Rapsodian lukijalle: ota lääkkeesi!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kuolinsyyt selvitettäisiin ja saisi fakta-tietoa tilastoihin, niin silloin jokaiselle kuolleelle pitäisi tehdä ruumiinavaus. Ruumiinavaus tehdään kuitenkin ainoastaan ja vain "harvoille ja valituille".
        Tilastot ei siis "tiedä" mitään. Ne on joidenkin älykääpiöiden keksintö.
        Esim 100 vuotias kuolee jo yleensä vanhuuteen, kone on käynyt loppuun eikö? Mutta ne kirjattiin koronakuolemiksi. Uskotko oikeasti tuota?

        << Jos kuolinsyyt selvitettäisiin ja saisi fakta-tietoa tilastoihin, niin silloin jokaiselle kuolleelle pitäisi tehdä ruumiinavaus. >>

        Eiköhän lääkäri kuitenkin tiedä kuolinsyyn aika hyvin ilman ruumiinavaustakin.

        << Tilastot ei siis "tiedä" mitään. Ne on joidenkin älykääpiöiden keksintö. >>

        Kyllä ne lääkärit tietää, mihin ihmiset kuolee. Ei siinä aina tarvita ruumiinavausta. Kuitenkin kirjoitetaan kuolintodistus, johon laitetaan myös kuolinsyy.

        [Sinänsä aika hassua, että sitten taas huuhaavajakit selittää, että "yhtä paljon koronaan kuolee kuin influenssaan" vaikka väittävät, ettei kukaan edes voi tietää, miten paljon influenssaan kuolee, jos kuolinsyiden tilasto on nyt foliohattuvajakien mielestä mitään tietämätön.]

        << Esim 100 vuotias kuolee jo yleensä vanhuuteen, kone on käynyt loppuun eikö? >>

        Sellaista kuolinsyytä ei taida olla kuin vanhuus. Vanhuus toki voi vaikuttaa vaikka siihen, että sydämen toiminta hiipuu, mutta kuolinsyy on silloin sydänperäinen.

        << Esim 100 vuotias kuolee jo yleensä vanhuuteen, kone on käynyt loppuun eikö? Mutta ne kirjattiin koronakuolemiksi. >>

        Eiköhän siinä tarvittu sitten kuitenkin selkeät oireet, jotka sopivat koronaan, tai jopa mittaustulos, että on korona, joka sitten aiheuttaa oireita, joihin ihminen kuoli.

        << Uskotko oikeasti tuota? >>

        Kumpaakohan uskoisin lääketieteen alan ammattilaisten joukkoa vai sittenkin huuhaavajakkia, joka uskoi, että rokote tekee magneettiseksi ja kuvittelee muitakin aivan idioottimaisia harhoja. Niin, eipä siinä taida olla edes kilpailua. Et pärjää kisassa, kumpaa kannattaa uskoa. Et alkuunkaan. Jäät telineisiin. Eihän sinulla ole ainoatakaan todistetta ylipäätään mistään asiasta. Yrität vaan selittää, että kun reaalimaailma on uskomustasi vastaan, niin kaikki lääkärit muka valehtelee. Kaikki asiantuntijat valehtelee. Tieteellinen tieto valehtelee. Mutta yhtäkään todistetta et kykene esittämään.

        Mieti nyt, mikä vajakki oikeasti oletkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomessa yliraportoidaan koronakuolemia – lähes 40 prosentissa koronaan liittyvistä kuolemista varsinainen kuolinsyy ei ollutkaan korona"

        https://yle.fi/a/3-12667849

        Tuolla alunperin väärällä/valheellisella informaatiolla oli ainakin sellainen positiivinen vaikutus, että saatiin aikaan mielipuolinen rokoteinnokksuus, joka kantaa hedelmää tänäkin päivänä.

        << Tuolla alunperin väärällä/valheellisella informaatiolla >>

        Katsotaanpas:
        ennakkotilasto sillä perusteella, että kun kuolee 30 päivää koronanviruksen toteamisen jälkeen, on koronakuollut
        2020 556 ihmistä
        2021 1008 ihmistä

        Tilastokeskuksen tilastojen mukaan (siis korjatut, kuolinsyytodistuksen mukaan tulleet kuolemat)
        2020 558
        2021 952
        [Joissakin on näiden lisäksi mainittu korona kuolemaan myötävaikuttavana kuolinsyynä.]

        Oliko nuo alkuperäiset tilastot siis kovastikin väärässä ? Kerro !

        Minusta ne oli aika helvetin hyvin kohdalleen osuvia.

        << Tuolla alunperin väärällä/valheellisella informaatiolla oli ainakin sellainen positiivinen vaikutus, että saatiin aikaan mielipuolinen rokoteinnokksuus >>

        Siis vuosina 2020 ja 2021 kun ennakkotilasto osui käytännössä täsmälleen oikeaan ? Selittäisitkö, miten oikean tilastotiedon raportoiminen tekisi jotain valheellista rokoteinnokkuutta ?

        Kuinka vitun tyhmiä ihmisten täytyy olla, että voi olla foliohattuvajakkeja.

        << "Suomessa yliraportoidaan koronakuolemia – lähes 40 prosentissa koronaan liittyvistä kuolemista varsinainen kuolinsyy ei ollutkaan korona" >>

        Jes. Ja tämä tilanne on vuodelta 2022 (loppuvuodelta), jolloin koronatilastoja vielä pidettiin, mutta eipä noita enää tuossa vaiheessa edes raportoitu julkisuudessa, koska korona oli niin arkipäiväinen jo silloin. Tilastointihan lopetettiin pari kuukautta tuon uutisen jälkeen, koska se ei enää vastannut tilannetta.

        Saisi sitä ajatellakin. Edes ihan ihan pikkuisen. Onnistuisiko se edes joskus, vitun vajakki ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö todellakaan muista, kuinka thl myönsi, että kirjattiin koronakuolemaksi vaikka kuoli kolarista aiheutuneisiin vammoihin, jos alla oli positiivinen tulos koronaan? Etkö todellakaan muista????
        Olet joko demari tai töissä thl:ssa, kun on noin vitun huono muisti.
        Haloo nyt pahvi!!

        << Etkö todellakaan muista, kuinka thl myönsi, että kirjattiin koronakuolemaksi vaikka kuoli kolarista aiheutuneisiin vammoihin, jos alla oli positiivinen tulos koronaan? Etkö todellakaan muista? >>

        Nyt on luvut esillä. Kerro, miten merkittävästi se vaikutti. Kerro !

        Mikä vitun merkitys sillä olisi kokonaisuuden kannalta, että tilastointiin tulee aivan aivan jokusen ihmisen ero todelliseen ?

        Ei ne kaikki kolarikuolemat koronakuolemiksi tilastoituneet, vitun idiootti.

        << Kun mediat viimein paljastivat tämän valehtelun ja kyseltiin, paljonko oikeasti kuoli koronaan ja kuinka paljon siihen valehdeltiin kuolleen, oli THL:n vastaus, ettei asiaa voida mitenkään jälkikäteen enää selvittää. >>

        Missä tällainen THL:n vastaus on esitetty ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääketehtaan edustajalla yöpäivystys.

        << Lääketehtaan edustajalla yöpäivystys. >>

        Tuokin on niin vitunaikainen vammailu, ettei foliohattuvajakki oikein itsekään tajua.

        Et sinä tai kukaan muukaan huuhaaidiootti ole sellaisia kirjoittajia, joiden murskaamiseen tarvittaisiin joku palkattu kirjoittaja. Ihan vaan perustiedot omaava kirjoittaja riittää. Tosiaan, ihmiset, jotka uskovat rokotteen tekevän magneettiseksi, ovat sen verran kahjoa sakkia, ettei heillä vaan ole argumentteja. Nuo vitun idioottimaiset huuhaavammailut eivät vaan ole mitään valideja argumentteja, joita vastaa pitäisi jotenkin argumentoida. Todisteeton hölinä jostain mielikuvitussalaliitoista ja rokotteen sisältämistä roboteista on niin kaukana reaalimaailmasta, ettei noita tarvitse edes erityisesti vastustaa.

        Ja mieti sitäkin, että suomalaisista on rokotettu yli 4,4 miljoonaa. Kyllä heillä on ollut riittävät perusteet, miksi he ovat rokotteen ottaneet. Varmasti joukossa on ihmisiä, jotka ovat vaan ottaneet rokotteen miettimättä, mutta sitten on aivan helvetin suuri määrä vaikka nyt vaan korkeakoulutettuja ihmisiä, jotka osaavat lukea perusteet tieteellisestä lähteestä. Jep, siellä on rationaalisia ihmisiä, jotka tuntevat todistamista ja tiedettä, niin he kyllä tietävät. Kuka tahansa tuosta ryhmästä riittää osoittamaan tuollaiset vitun vammaiset kuvitelmasi vääriksi. Ei siihen tarvitse edes mitään palkkakirjoittajaa.

        Ja sitten se lopullinen niittaus tuon vammailusi idioottimaisuudesta: vaikka joku ihminen olisi vaikka lääketehtaan palkkalistoilla, hänen argumenttinsa ovat silti olemassa. Niihin pitäisi pystyä vastaamaan, mutta sinä et vaan pysty. Et millään. Et, koska nuo murskaavat vajakin huuhaavammailut.

        Se ei ole argumentti, että syyttää jotain ihmistä lääketehtaan päivystäjäksi. Se ei poista esitettyjä argumentteja. Jep, siksi te vitun vajakit ette tarvitse mitään palkkakirjoittajaa, kun ettet te ääliöt edes tiedä, mitä tarkoittaa argumentaatio - ja mikä on aivan sekopäistä virheargumentaatiota.

    • Anonyymi

      Oliko se silloin 90 luvun lamassa kun paljo autolla itsareita tehtiin ?? Nythän ne lisääntyy taas huimasti .

      • Anonyymi

        Autokolareissa on lähivuosina hyvin vähän kuolleita ollut .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autokolareissa on lähivuosina hyvin vähän kuolleita ollut .

        S-tanan #KOVAT# automiähet ajaa paljon KOLAREITA :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autokolareissa on lähivuosina hyvin vähän kuolleita ollut .

        Sanna Marin SDP (WEF/YGL) on NaZionisti Klaus Schwabin opetuslapsi ja transhuma-nisti, joka on ohjelmoitu ryöstämään ja haltuunottamaan Suomi plandemian (Ukrainan) varjolla.

        https://www.hs.fi/tiede/art-2000009184526.html

        Ihmiset kiristettiin ottamaan nanoteknologiaa sisältävä koronalitku, joka muodostaa ihmisen kehoon neurolinkin ympäröivään 5G verkkoon, IoB = Internet of Bodies.

        https://www.rand.org/multimedia/video/2020/10/29/what-is-the-internet-of-bodies.html

        Impfung macht frei

        Korona, tauti niin katala, että voit sairastaa sen oireettomasti.
        Oireettomalle lääkäri ei kirjoita todistusta, ja et saa saikkua, joten vaihtoehdot on potkut tai töihin.

        Ensin lupasivat kesällä 2020, että ensimmäinen piikki suojelee 95% (2022 pfizerin oman tutkimuksen mukaan vain 16%) varmuudella Koronalta.

        Kukaan ei puhunut, että se suojeleekin vain (ehkä) taudin vakavammalta muodolta.

        Kukaan ei sanonut, että piikin otettuasi voit silti sairastua ja tartuttaa Koronaa.

        Kukaan ei sanonut, että ensimmäisen piikin jälkeen tarvitsettekin myös toisen piikin, ja kolmannen eli buusteripiikin.

        Kukaan ei myöskään puhunut, että piikkejä joutuukin ottamaan ehkä 3-6 kk välein.

        Kukaan ei puhunut myöskään, että piikit numero 4, 5 ja 6 ovat myös tulossa.

        Kukaan ei myöskään puhunut, että tulossa on rokotuspassi, jolla pääset sitten minne vaan.
        Kun olet ottanut kaikki piikit kiltisti ja saanut passisi, sinulle kerrotaankin, ettei sillä passilla mihinkään enää pääsekään.

        Kukaan ei tainnut myöskään mainita teille, että ottamalla nämä kokeelliset geeniterapiapiikit vastaatte itse 100% seurauksista, ja rokoteyhtiöillä on100% vastuu- ja korvausvapaus, kuten myös teidät piikille kiristäneillä poliitikoilla, virkamiehillä ja "asiantuntijoilla".

        Nämä pelkopornon levittäjät taisivat myös unohtaa mainita, että Koronasta selviytymisprosentti sairastuneilla (rokotettu tai rokottamaton) on 98,8%, ja hengenvaarallinen se on pääasiassa vanhusväestölle, aivan samoin kun kausi-influenssakin.

        Korona virukset aiheuttavat lääketieteen opusten mukaan Common Cold nimisen taudin, mikä meillä on perinteisesti vuosisatoja tunnettu nimellä flunssa eli tavallinen kylmettyminen.

        Itse asiassa piikkejä tulee niin monta ja niin usein, kunnes 90% kerho tajuaa tulleensa höynäytetyksi.
        Historian kirjojen mukaan tällaista valaistumista ei tapahdu juuri koskaan, tai korkeintaan siinä vaiheessa, kun on jo liian myöhäistä.

        THL Hanna Nohynek: "Me vasta rakennamme lentokonetta, jolla te jo lennätte" (Hanna ja hänen NaZionisti kumppaninsa sekä Vapaa Muurarit eivät ole mukana tällä lennolla)

        "Näitä rokotteita on tutkittu jo keväästä 2020. Ensimmäisissä ihmiskokeissa olevien tietoja on enimmillään kertynyt jo puolentoista vuoden ajalta"

        Eli ihmiskokeilu alkoi Nohynekin mukaan suurin piirtein samoihin aikoihin kuin piikittelykin maailmalla.

        WEF Klaus Schwab:
        "Tämä neljäs teollinen vallankumous ei tule muuttamaan ympäristöä, vaan se tulee muuttamaan sinut, jos otat geeniterapiapiikin"
        "Et tule omistamaan mitään, ja olet onnellinen"

        WEF Yuval Noah Harari:
        "Emme tarvitse kaikkia maapallon ihmisiä"
        "Ihmiset ovat nyt hakkeroitavia eläimiä"
        (IoB neurolinkki rokotteella + 5G verkko)

        https://www.eneltec-led.com/LED-Lighting-Blog/the-development-of-5g-smart-street-lights-is-very-important/

        https://sociable.co/technology/great-reset-meets-internet-of-bodies-manipulating-human-behavior-authoritarian-surveillance/

        NWO/JWO Henry Kissinger:
        "Vanhukset ovat turhia ruokailijoita"

        MBGF Bill Gates:
        "Jos teemme oikein hyvää työtä uusilla rokotteilla, onnistumme alentamaan maailman väkilukua ehkä 10-15%"

        WHO Tedros Adhanom Ghebreyesus
        "Rokotteita pitää käyttää sairaisiin ja kuoleviin yli 65 vuotiaisiin ennemmin kuin näemme joidenkin maiden käyttävän buusteria lasten tappamiseen, tämä ei ole oikein"

        UNICEF:
        Testamenttaa meille omaisuutesi

        Joten kiinnittäkää turvavyönne (jos ne on ehditty asentaa) ja hamutkaa käsiinne laskuvarjonne (jos sellaisen älysitte mukaan ottaa), sillä mikäli puoletkaan hälytysmerkeistä pitää paikkansa, rakenteilla on joku SR-71 ja Kamikaze lentokoneen risteytys.

        Turvallista matkaa. 🙄

        Ps. Koronarokotteista on tehty Suomessa jo yli 26000 haittavaikutusilmoitusta (maailmanlaajuisesti 4,2 miljoonaa), joista vakavia on yli (vakava vamma/kuolema) 5000.
        Vuonna 2021 Koronaan kuoli suomessa 540 ihmistä. (Suomessa on kuollut joka vuosi kausi-influenssaan 400-500 ihmistä. Nyt kuitenkin tämä variantti on tyystin hävinnyt tilastoista, vai nimettiinkö se vain uudelleen Covid-19 nimiseksi)

        https://jarjenaani.fi/poikkeuksellinen-ylikuolleisuus-suomessa-vuonna-2021/

        Pfizer vaatii tuomioistuimelta oikeutta salata rokotekokeidensa tulokset 75 vuodeksi,
        FDA 55 vuodeksi, saivat 8 kk.

        https://t.me/UNVACCINATE
        https://t.me/CoronaHoax1
        https://t.me/CoronaInjuries
        https://t.me/CoronaAustralia

        https://rapsodia.info/laakarin-varoitus-tuleva-rokote-ihmisversio-2-0/

      • Ja tässä koko juttu, joka antaa taas vähän toisen kuvan asiasta kuin pari irrotettua lausetta.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ea719b11-3068-4df5-9482-36b703702c9c

        (IoB neurolinkki rokotteella 5G verkko)

        https://www.eneltec-led.com/LED-Lighting-Blog/the-development-of-5g-smart-street-lights-is-very-important/

        https://sociable.co/technology/great-reset-meets-internet-of-bodies-manipulating-human-behavior-authoritarian-surveillance/

        NWO/JWO Henry Kissinger:
        "Vanhukset ovat turhia ruokailijoita"

        MBGF Bill Gates:
        "Jos teemme oikein hyvää työtä uusilla rokotteilla, onnistumme alentamaan maailman väkilukua ehkä 10-15%"

        WHO Tedros Adhanom Ghebreyesus
        "Rokotteita pitää käyttää sairaisiin ja kuoleviin yli 65 vuotiaisiin ennemmin kuin näemme joidenkin maiden käyttävän buusteria lasten tappamiseen, tämä ei ole oikein"

        UNICEF:
        Testamenttaa meille omaisuutesi

        Joten kiinnittäkää turvavyönne (jos ne on ehditty asentaa) ja hamutkaa käsiinne laskuvarjonne (jos sellaisen älysitte mukaan ottaa), sillä mikäli puoletkaan hälytysmerkeistä pitää paikkansa, rakenteilla on joku SR-71 ja Kamikaze lentokoneen risteytys.

        Turvallista matkaa. 🙄

        Ps. Koronarokotteista on tehty Suomessa jo yli 26000 haittavaikutusilmoitusta (maailmanlaajuisesti 4,2 miljoonaa), joista vakavia on yli (vakava vamma/kuolema) 5000.
        Vuonna 2021 Koronaan kuoli suomessa 540 ihmistä. (Suomessa on kuollut joka vuosi kausi-influenssaan 400-500 ihmistä. Nyt kuitenkin tämä variantti on tyystin hävinnyt tilastoista, vai nimettiinkö se vain uudelleen Covid-19 nimiseksi)

        https://jarjenaani.fi/poikkeuksellinen-ylikuolleisuus-suomessa-vuonna-2021/

        Pfizer vaatii tuomioistuimelta oikeutta salata rokotekokeidensa tulokset 75 vuodeksi,
        FDA 55 vuodeksi, saivat 8 kk.

        https://t.me/UNVACCINATE
        https://t.me/CoronaHoax1
        https://t.me/CoronaInjuries
        https://t.me/CoronaAustralia

        https://rapsodia.info/laakarin-varoitus-tuleva-rokote-ihmisversio-2-0/

        Sinä sen lyhyesti laitoit, minkä saatanan sotkun Marinin hallitus teki. Näin se meni, (en ole muistisairas). Lukekaa kaikki tämän kirjoittajan kirjoitus. Siinä on totuus noiden saatanoiden sekoiluista, kun omat muistinne ei riitä siihen, minkälaisia valheita suolsivat tuutin täydeltä aamusta iltaan.
        Onneksi en ole ainoa, jolla muisti toimii.

    • Anonyymi

      << Muistatteko, miten autokolareissa kuolleita valehdeltiin koronaan kuolleiksi? >>

      Valehdeltiin ? Eikös sentään tuon tilastoinnin perusteet olleet ihan koko ajan selvillä.

      << Jos muistatte, eikö yhtään ihmetytä, miksi niin piti tehdä? >>

      Niin tosiaan, eihän siinä ole mitään ihmettelemistä: meillä ei ole kansallista tilastointijärjestelmää, jossa kuolinsyitä saataisiin tilastoitua heti kuoleman jälkeen. Kuolinsyyraportit tulevat ripotellen vasta viikkoja kuoleman jälkeen. Ne kerätään raportointia varten vasta seuraavan vuoden julkistusta varten, joka tapahtuu loppuvuodesta. Jos olisimme joutuneet odottamaan 2020 koronakuolemien lukumäärää joulukuuhun 2021, niin eipä nuo luvut oikein olisi ketään enää lämmittäneet - emmekä olisi saaneet mitään käsitystä itse epidemian kulusta kuin vasta reilun vuoden jälkikäteen. Siksi piti luoda estimaatti: siihen riitti oikein hyvin se, että jos sai koronadiagnoosin, siitä 30 päivää eteenpäin tapahtunut kuolema kirjattiin koronakuolemaksi. Se piti oikein hyvin paikkansa.

      Siksi sitä käytettiin. Piti saada reaaliaikaista tietoa asiasta, jonka tarkka tilastointi kestää yli vuoden.

      Mitään muutahan ei edes väitetty.

      Olet nyt siis käsittänyt koko homman aivan väärin. Olet luonut itsellesi jonkun kuvitelman, että tuota tilastointia olisi muka väitetty absoluuttiseksi.

    • Anonyymi

      Muistatteko miten KAIKKIEN rokotettujen piti kuolla viimeistään kolmen vuoden sisällä. Muistatteko miten rokotettujen piti muuttua magneettisiksi. Muistatteko miten rokotteiden piti sisältää mikrosiruja ja nanobotteja ja älypölyä.

      Muistatteko miten rokotteen piti tehdä impotentiksi ja hedelmättömäksi ja aiheuttaa keskenmenot kaikille raskaana oleville. Muistatteko miten rokotteesta väitettiin saavan aidsin, ruton, koleran, ebolan ja keltakuumeen.

      Muistatteko miten rokotettujen veri ei muka kelpaa verenluovutukseen ja miten rokotettuja ei muka huolita lennoille. Muistatteko miten rokotettujen piti muka levittää myrkyllistä piikkiproteiinia, joka tappaa kaikki lemmikkieläimetkin jos rokotettu edes koskee niitä.

      • Anonyymi

        Teikäläisten omia keksintöjä nuo meemitason räpellykset.

      • Toki muistan nuo kaikki äärilahkouskovaisten aivopieraisut, joiden lähde oli itse Jeesus Kristus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teikäläisten omia keksintöjä nuo meemitason räpellykset.

        << Teikäläisten omia keksintöjä nuo meemitason räpellykset. >>

        Ei. Kyllä nuo räpellykset on ihan tälläkin palstalla esitettyjä huuhaavajakkien vammailuja. Ne todella on aika helvetin säälittäviä, mutta ihan totta: nuo foliohattuvajakit ovat uskoneet kaikkiin tuollaisiin huuhaavammailuihin.

    • Anonyymi

      Koronaan ei ole kuollut yhtään, kun mitään koronaa ei ole olemassakaan. Muistatteko uutisia ja muuta tiedottamista, miten monet taudit näytti jopa kadonneen? Seliteltiin, että "ne ei levinnyt rajoitteiden vuoksi". Kummallista, että korona kuitenkin kiersi rajoitteet ja levisi kuin paineaalto ympäri planeetan. Onkohan koronaviruksella siivet? Ne taudit "katosi" koronakategoriaan, jotta saadaan näytille "koronakuolemia". Kyllähän sitä koronavirusta on maailmassa, n. 200 erilaista tyyppiä, joista kahdeksan tiedetään aiheuttavan ihmisille flunssaa. Flunssaviruksista on olemassa erilaisia variantteja, koska nekin muuntuu ajan kanssa. Kun ihmiset kuoli koronapositiivisina, heistä tuli "koronakuolleita", ihan sama missä ja miten he kuoli.

      "Covid19" on ihmiskunnan suurin huijaus.

      • Anonyymi

        Otin huvikseni krapulassa koronatestin vaikka ei ollut muuta vikaa kun se krapula ja testin mukaan mulla oli korona.

      • Anonyymi

        << Koronaan ei ole kuollut yhtään, kun mitään koronaa ei ole olemassakaan. >>

        Mistä sinä sen tietäisit ?

        Oikeasti: miten joku netin reikäpäisin vajakki tietäisi, että asiantuntijat eivät tiedä mitään, suorat mittaustulokset (kuvat, geneettinen koodi jne.) tuosta koronaviruksesta olisivat maailman kattavaa salaliittoa kaikki ? Se olisi kyllä perin perin kummallista. Siksi tarvittaisiin edes jotain todistusaineistoa. Ihan pelkkä väite ei näytä kuin hassulta vammailulta.

    • Anonyymi

      Kun ajallinen yhteys on riittävän tarkka koronakuolemien tilastointiin, on erikoista, ettei vastaavaa käytetä rokotteisiin.

      • Anonyymi

        "Kun ajallinen yhteys on riittävän tarkka koronakuolemien tilastointiin, on erikoista, ettei vastaavaa käytetä rokotteisiin."

        On tutkittu todella laajasti, Suomessa ja maailmalla, esimerkiksi Lääkärilehti: (ja sadat ellei tuhannet kansainväliset tutkiumukset

        "Kuolleisuus ei lisääntynyt koronarokotuksista"

        https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/kuolleisuus-ei-lisaantynyt-koronarokotuksista/

        Vituttaako foliohattukerholaista nämä kiistattomat faktat?

    • Anonyymi

      Rahaa saa mitä enemmän valehtelee😂🤣

    • Anonyymi

      Ei kuule muisteta.

      • Anonyymi

        Dementia saattaa tulla myös nuorille, nyt äkkiä hakemaan lääkkeitä kyllä lääkärit ja varsinkin apteekkarit neuvoo mihin kannattaa rahat sijoittaa.

    • Anonyymi

      Muistatteko kun sanottiin,että yksi rokote suojaa 99,8 prosenttisesti tartunnoilta. Nyt kuudeskaan ei suojaa yhtään miltään.

      • Anonyymi

        Kahden piikin jälkeen avautu jopa paratiisin ovet😂🤣

      • En kyllä muista, joten vilautapa lähdettä.

      • Anonyymi

        "Muistatteko kun sanottiin,että yksi rokote suojaa 99,8 prosenttisesti tartunnoilta. "

        - Ei muisteta. Pfizerin laajojen testien perusteella suojaustasoksi alkuperäistä varianttia vastaan ilmoitettiin 93%. Alkuperäinen rokote ensimmäistä virusvarianttia vastaan olikin virusrokotteiden kontekstissa 'fantastisen tehokas'.

        - Kuten tunnettua ja täysin odotettua, rokote ei ollut enää niin tehokas uusia variantteja vastaan tartunnan osalta, mutta lähes yhtä tehokas taudin vaikeaa tautimuotoa vastaan.

        Ja rokotusten alkumetreillä mentiin jo Delta-variantissa. Tämäkin oli tiedossa: korona muuntuu todella nopeasti ja siten rokotekehitys on ollut haastavaa. Tietysti aina pandemiaan saakka, jolloin tapahtui ihme toisensa perään tehokkaaksi ja turvalliseksi testattu rokote saatiin aikaiseksi vain päivissä ja massarokotuksiin vuosien testaamisvaiheiden jälkeen jo muutamaa kuukautta myöhemmin.

    • Muistatko kun sydän- ja verisuonitaudit ja syövät muuttuivat kertaheitolla mRNA-rokotehaitoiksi - ikään kuin sydänlihaksen infektioita tai rakenteellisia vaurioita ei olisi ollut ennen rokotteita.

      Jos naapurin Simon vaimo käy vieraissa, se johtuu rokotteista. Jos sun persettä kutittaa, olet ehkä istunut rokotetun tuolilla ja saanut perseinfektion piikkiproteiineista.Jos Putin räjäyttää ydinpommin, se johtuu vain rokotteista. Luultavasti syy on Bill Gatesissa.

      Piikkiproteiinien aiheuttama perseinfektio on vitun vaarallinen. Se voi aiheuttaa kusitulpan virtsateissä, joka johtaa urean ylävirtaukseen ja kusipäisyyteen. Moni on kuollut vitutukseen ja kusipäisyyteen. Ole varovainen ja säilytä ainakin 6 metrin etäisyys rokotehaittaisiin zombeihin.

      • Anonyymi

        Olisit laittanu perään lääkevalmistajien nimet joita edustat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisit laittanu perään lääkevalmistajien nimet joita edustat.

        Invalidina olen joutunut syömään erilaisiin vaivoihin ja kipuihin monenlaisia lääkkeitä. Osasta on ollut selvästi apua, osasta ei. Tällä hetkellä en syö mitään lääkkeitä. En myöskään edusta lääkefirmoja.

        Ei lääkkeisiin liity mitään mystistä. Jos lääke ei sovi, ei sun ole pakko sitä syödä. Voit kokeilla jotain muuta tai olla ilman, jos se on sairauden tilan huomioon ottaen mahdollista.

        Olen myös aikani kuluksi lueskellut virologiaa ja ihmisen biologiaa sen verrran, että pystyn keskustelemaan asioista rationaalisesti. Rokotteisiin (mm. Suomen tartuntatautilaki) liittyy vastuu muistakin kuin itsestä. Laumasuojan saavuttaminen on mahdotonta, jos laumassa on pinnareita.

        Te itsekeskeiset rokotevastaiset kusipäät olette jo tuoneet Suomen tautikantaan takaisin tuhkarokon ja hinkuyskän, jotka voivat olla sylilapsille, perussairaille ja vanhuksille tappavia. Minä en ole saanut ikäni vuoksi tuhkarokkorokotusta.

        Ennen kansallista rokoteohjelmaa lapsikuolleisuus oli Suomessa erittäin korkea. Rokoteohjelmalla saatiin useita vaarallisia tauteja kuriin. Edelleen jäykkäkouristus-rokotusta suosittelen hyvin vahvasti: siihen ei ole hoitoa ja jäykkäkouristus tappaa lähes sataprosenttisesti ja ihan vitun kivulloisesti. Se voi alkaa pienestä huomaamattomasta haavasta.

        Kannatan rokotteita ja pidän rokotteiden ottamista pandemiaikana kansalaisvelvotteena. Ei se ole kenenkään mielestä kivaa, mutta rokottamattomat ovat vähän kuin rattijuopot - vaarallisia ympäristölleen.

      • Anonyymi

        👍 👍 👍

      • Anonyymi
        HermesTrismegistus kirjoitti:

        Moraaliton palkkatrolli "Herpes Trismegistus" nauttii yrittäessään kusettaa ihmisiä ottamaan tappopiikin.

        Tietysti tiedätkin, että aiemmat rokotteet ovat testatumpia kuin koronarokote, ja että koronan kanssa laumasuoja ei ole mahdollinen. Että sikäli vähän eri asia kuitenkin.

        Sinun pitäisi myös tietää, että rokottamaton ei ole vaarallinen ympäristölleen, kun koronasta on kyse.

        Tuoreen arvion mukaan 15 % amerikkalaisista aikuisista on kärsinyt pitkittyneistä koronaoireista. Joillain oireet ovat kestäneet 3 vuotta.

        Pitkittyneitä koronaoireita raportoitiin jo ennen rokotuksia, joten mRNA-rokote ei niitä selitä. Sars-cov-2-viruksen lähisukulaiset SARS ja MERS aiheuttivat myös vastaavia pitkään jatkuvia tai pysyviä oireita - ml. krooninen väsymysoireyhtymä.

        Nyt liikenteessä on lieväoireisen taudin aiheuttavia viruskantoja. Rokotukset ja sairastaminen ovat myös adapoineet kehomme tähän virukseen, joten vakavat oireet ovat harvinaisempia kuin pandemian alussa. Tämä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että monet koronan sairastuneet kärsivät taudin jälkeen oireista, jotka heikentävät elämänlaatua ja työkykyä. Tutkimuksissa koronaviruksen vaikutukset sydänlihakseen osoitettiin taudin varhaisvaiheessa (ennen rokotuskampanjaa). Taudin sairastaneilla on keskimäärin kolmanneksen suurempi riski kuolla sydän- tai aivoinfarktiin.

        Monet virukset ovat onkogeenisiä - eli syöpiä aiheuttavia. Esimerkiksi pari HPV-kantaa aiheuttaa lähes kaikki pahanlaatuiset solumuutokset, jotka johtavat kohdunkaulan syöpään. Infektioiden osuutta autoimmuunitautien laukaisijoina on tutkittu paljon. Hiljattain pitkä tutkimus vahvisti, että lähes kaikkien lievänä tai oireettomana sairastama mononukleoosi voi aikuisilla johtaa vakavampaan tautiin ja autoimmuunireaktioon, joka laukaisee geneettisen alttiuden omaavilla MS-taudin. Vastaava havainto on tehty tyypin 1 diabeteksen ja herpes zoster-viruksen välillä. Nämä ilmenevät viiveellä - vuosien tai vuosikymmenten päästä. Pidän mahdollisena, että edessä on terävä piikki autoimmuunisairauksissa.

        Vaikka taudinkuva on nyt lievä, voi koronainfektio johtaa yhtäältä pitkäkestoiseen koronaan ja toisaalta johonkin vakavaan jälkitautiin.

        Laumasuojaa tavoiteltiin Britanniassa ja Ruotsissa. Britanniassa tavoitteesta luovuttiin Imperial College Londonin laskelmien jälkeen. Tästä oli puhetta aikanaan myös muun muassa Hesarissa. Kun virus opittiin tuntemaan paremmin, havaittiin a) että se leviää pisara- ja kosketustartunnan lisäksi aerosoleissa, kuen hengitysilmassa, b) sen tarttuvuusluku ja muutosnopeus vahvisti, että sars-cov-2-virusta vastaan voi saada laumasuojan yli 80 % rokotuskattavuudella, mutta myöhemmin osoittautui, että tauti leviää ja muuttuu liian nopeasti. Ihan alkuvaiheessa epäitliin voidaanko tautia vastaan kehittää täydellisen immuniteetin antava rokote. Oli vahva epäily, että ei voi. Mulla on jossain tarkempi tilanneraportti aiheesta, mutta en jaksa etsiä. Mä en ole erityisen kiinnostunut koronasta, mutta tunnistan infektioihin liittyvät riskit. Yksikään infektio ei ole riskitön ja uskomus, että sairastaminen vahvistaa immuunijärjestelmää on kaksipiippuinen juttu: infektion sairastamisen seurauksena syntyy osittaisen tai täydellisen immuniteetin antava immunologinen muisti, mutta infektiot rasittavat aina kehoa ja heikentävät mm. elinten toimintaa. Monet patogeenit jäävät horrostamaan ja voivat aktivoiutua esim. stressin laukaisemana vuosikymmeniä myöhemmin, kuten vesirokkovirus, joka aiheuttaa vyöruusua; tuhkarokon aiheuttama aivotulehdus voi tappaa ihmisen 20 vuotta tudin sairastamisen jälkeen. Äitini sokeutui 2 viikoksi tuhkarokon aikana - se ei ole leikin asia. Yksi viidestäsadasta lapsesta kuoli ja se on yhä monissa maissa korkeaa lapsikuolleisuutta selittävä tekijä.

        Mitkä rokotteet olivat testatumpia ennen käyttöön ottoa? Vakavat taudit ovat johtaneet aina kiireeseen rokoteaihion valmistuksessa. mRNA-rokotteelle tehtiin kaikki vaaditut kliiniset tutkimukset. Pandemia oli kuitenkin monessa maassa paljon vaikeampi kuin Suomessa. Ystäväni täti menehtyi koronaan Ruotsissa taudin riehuessa kovimmillaan. Tunnen myös ihmisiä, joiden kunto romahti koronainfektion jälkeen ja se johti työkyvyn romahdukseen.

        Mutta olet oikeassa: sars-cov-2 on sikäli eri asia kuitenkin. Rokotteen tarjoama immuunivaste perustuu viruksen piikkiproteiiniin, joka ei voi muuttua kovinkaan paljon ilman että virus menettää kyvyn infektoida ihmisen soluja. Korona muodostuu n. 20 000 emäksen RNA-ketjusta ja muutoksen viruksen genomiin voivat tehdä siitä tappavamman.

    • Anonyymi

      Mitä sanoisi Paavo Väyrynen tähän...!?

      • Anonyymi

        Väyrysen puheet eivät kiinnosta ketään.

    • Anonyymi

      Muistetaan kyllä, miten klolareissakin kuolleita väitettiin rokotteisiin kuolleiksi.

      • Anonyymi

        "Muistetaan kyllä, miten klolareissakin kuolleita väitettiin rokotteisiin kuolleiksi."

        Siinäpä on oiva kouluesimerkki rokotekielteisen älyllisestä tasosta, noin keskimäärin ottaen.

        Tilastot tehtiin ajallisen yhteyden perusteella. Halveksumasi kirjoittaja tiesi siis aiheesta sinua enemmän. Tästä ei voida päätellä rokoteinnokkaiden älykkyydestä vielä mitään, mutta sinua tämä ei kovin hyvässä valossa näytä.

    • Minua ihmetyttää, mikä on lähteesi sille että noin olisi tehty?

    • Anonyymi

      "Tilastokeskuksen ennakkotietojen sekä Liikenneturvan keräämien lehtitietojen perusteella tieliikenteessä on kuollut tänä vuonna (2022) 185 henkilöä."

      - - - -

      Hyvä AP, arvelen, että tämä on sinulle ylivoimaisen vaikea asia käsittää...?

      -Otetaan 200 suomalaista henkilöä.

      - kuinkahan monella heistä on vuoden aikana korona ===> ei kovin monella

      ===> kuinka moni näistä 200 kolarikuolleesta henkilöistä sattuu olemaan koronassa 30pv sisällä ajaessaan kolarin?

      ===> aivan hemmetin harva. Sillä lukumäärällä ei ole mitään merkitystä koronaan kirjattujen kokonaismäärässä suuntaan taikka toisen.

      Annas kun arvaan, meni sinun ja muiden foliohatukerholaisten hilseen yli hipaisemattakaan?

      • Anonyymi

        Kyseessähän oli se, että jos kuoli 30 päivän sisällä testatusta koronasta, merkittiin koronakuolemaksi. Sinä nyt sotkeudut siinä auto-onnettomuuksien määrään etkä ilmeisesti tiedä, että yli 73 prosenttia on sen koronan "sairastanut" (osa oireettomana, siksi lainausmerkit).

        Siinä, missä sinä luulottelet asian selkeäksi ja yksinkertaiseksi, asiantuntijoille se ei sellainen ole:

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009230764.html

        Koronainnokkailla tahtoo aina jäädä se kriittinen ajattelu tekemättä. Keksitään vaikka hatusta selityksiä sille, mitä halutaan nähdä ja uskoa. Sama on toki koronavastaisillakin, mutta he sentään ovat joutuneet yhden kyseenalaistuksen tekemään.

    • Anonyymi

      Kyllä muistan ja veronmaksajien rahoilla loisiva thl on tämän myöntänyt. Valheita, valheita, valheita valheiden päälle vaan syötettiin!

      • Anonyymi

        THL:n valehtelu tosiaan oli rajatonta. Samanlaista valehtelua tässä ketjussa ja tällä palstalla jatkaa yhä muutama palkkatrolli, joiden nimimerkit ja epärehellisyys ovat tuttuja kaikille jotka ovat käyneet palstalla useammin kuin pari kertaa.

        Nuo moraalittomat aina valehtelevat syöpäkasvaimet, kuten TRH, kuuluisivat kettingeissä mereen, eikä niille tulisi antaa oikeutta palkan edestä yrittää tuhota hyvinvointiyhteiskuntaa.

    • Anonyymi

      Aikalailla kaikki muutkin kuolemat on menny koronan piikkiin. Onhan tuo laskutapa mielenkiintoinen.

      • Anonyymi

        Autokolarit oli vain esimerkki. Kaikki kuolleet joilla todettiin koronapositiivisuus, merkittiin koronaan kuolleiksi. Myös saattohoidossa kuolleet syöpäpotilaat merkittiin koronaan kuolleiksi, jos heitä saatiin positiivinen koronatesti jne.

        Vain niiden kohdalla, joilla ei todettu koronatartuntaa, merkittiin kuolinsyyksi todellinen kuolinsyy.

    • Anonyymi

      En muista etkä muista sinäkään että niin oikeasti olisi tehty. Sen sijaan muistan miten rokottamattomat muuttuivat rokotetuiksi aina kun joku yllättävä kuolema sattui. Ja osa totta tosiaan oli onnettomuuksia.

      • Anonyymi

        Tässä sinulle valehtelijatrollille FAKTAA.

        MTV3 uutiset 24.2.2022;

        "THL ilmoittaa henkilön koronakuolleeksi, jos henkilö on koronapositiivinen ja positiivisesta tuloksesta on korkeintaan 30 päivää. Tällöin esimerkiksi liikennekuolemat kirjautuvat koronakuolemiksi.

        – Joo kyllä niin se menee, toteaa THL:n ylilääkäri Tuija Leino."

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/osa-ilmoitetuista-koronakuolemista-ei-johdu-taudista-jopa-liikennekuolemat-kirjautuneet-koronakuolemiksi-emme-tieda-joukon-suuruutta/8362566

    • Anonyymi

      Muistan että manipuloitiin tilastoja.

      Nyt kuitenkaan nuorten ylikuolemat ei tunnu hetkauttavan.

    • Anonyymi

      En muista. Eikä muista kukaan muukaan. 👎👎👎🥱

      • Anonyymi

        Kaksi kertaa tästä on jo poistettu se mikä lukee ennen edellistä kommenttia.

        Et siis halua muistaa mitä THL:n ylilääkäri Tuoja Leino sanoi MTV3 uutisille 24.2.2022 ja väität tietäväsi, ettei kukaan muukaan tuota uutista muista.

        Olet siis mieleltäsi sairas.

    • Anonyymi

      Ota koronarokotteesi Suomalainen!

      Se on turvallinen tapa suojella läheisiäsi ja boostata omaa vastustuskyäsi koronapöpöä vastaan!

      https://www.is.fi/terveys/art-2000009946464.html

      Nyt on taas se aika vuodesta jolloin on aika ottaa koronarokote!

      https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/b8d9adfd-6191-4e65-b8cb-7ea8e85de82e

      Ottamalla rokotteen suojelet sekä itseäsi että läheisiäsi kirjaimellisesti pahimmalta vitsaukselta tällä vuosisadalla!

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009943947.html

      Kaikista tärkeintä on olla uskomamatta HÖRHÖJÄ tälläkin palstalla jotka väittävät koronarokotteen muka olevan haitallinen sinulle! Mitään tieteellistä näyttöä moisesta huu-haa paskasta suoraan sanoen ei ole. Kyseessä ovat yksittäistapaukset jotka eivät millään lailla muuta tai vaikuta siihen että rokote on tutkittu ja todettu turvalliseksi suurille kansanryhmille. Älä ota tätä salaiittopaskaa vakavasti ja muista informoida kyseisestä vakavasta ja Suomelle vaarallisesta disinformaatiosta Suojelupoliisille!!!

      https://mega.nz/file/VBZTXZaA#GoXx1l1zuZ8y4JXhqMtxhrhTOuujBkayhR3Gl4NOXRg

      https://mega.nz/file/5FYDhLbS#uRXiSyulSbDIEZw7QLGC323pdnfZJ2fiUSGgj1whKt4

      https://mega.nz/file/YYgmXAZA#d5lSBRvjbXI3VfBYra7Z8YN9RjQPoUnI9tuA6f-SKdU

    • Anonyymi

      Vieläkö yrität tuota kalavalhettasi pitää hengissä? 🤣

      • Anonyymi

        MTV3 uutiset 24.2.2022 ;

        "THL ilmoittaa henkilön koronakuolleeksi, jos henkilö on koronapositiivinen ja positiivisesta tuloksesta on korkeintaan 30 päivää. Tällöin esimerkiksi liikennekuolemat kirjautuvat koronakuolemiksi."

        "– Joo kyllä niin se menee, toteaa THL:n ylilääkäri Tuija Leino."

        Jos laitan tästä saman linkin kuin aiemmin ketjussa, poistuu kommentti heti. aiemmista kommenteista löytyy siis linkki Maikkarin uutiseen.

    • Anonyymi

      Naistentautien erikoislääkäri Facebook-seinällään: Me lääkärit saimme pikaohjeistuksen 30.3.2020 (emergency use ICD codes, WHO) maailmanlaajuisesti uusista diagnoosinumeroista corona, covid-19 johdosta, niin kuin huomaatte THL:n ohjeista.

      Varsinaisen corona-taudin kuolinsyyn dg on UO7.1 ja se vaatii, että virustesti on positiivinen.

      Mutta myös UO7.2 on corona tauti/kuolinsyy diagnoosi, jota lääkäri voi käyttää, vaikka potilaasta ei ole varmistettua positiivista corona-testiä. Riittää että potilaalla on coronaan sopivia oireita, kuumetta, nuhaa, yskää, keuhkokuume ym.

      Eli kyseessä voi olla myös mikä tahansa muu tauti, virus tai bakteeri. Valistunut arvaus siis on tilastokelpoinen.

      THL: Seurantatiedoissa (tartuntatautirekisteri) kuolema luokitellaan COVID-kuolemaksi, jos henkilö on ennen kuolemaa (kuukauden sisällä) testattu COVID-positiiviseksi.

      Varsinaista kuolinsyytä seurantajärjestelmä ei rekisteröi, eikä huomioi kuolintodistukseen kirjattavia diagnooseja.

      Covid-19 =
      -The Great Reset (Klaus Schwab)
      -Agenda 21/30
      -The Internet of Bodies
      -Vihreä Siirtymä
      -Depopulation
      -6uild 6ack 6etter = 666 = Mark Of The Beast.

    • Anonyymi

      "40% koronakuolleista on kuollut muista syistä"

      - THL

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      3583
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      70
      3560
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3342
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2779
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      32
      2046
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      30
      1972
    7. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      43
      1790
    8. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1686
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      96
      1645
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1400
    Aihe