kun olin 5v

Ollessani 5v olin nähnyt kun telkussa joku oli tanssinut balettia ja ilmoittanut äidilleni, että minusta tulee isona balettitanssija. Pienenä tytöntylleröisenä olin myös haaveillut sairaanhoitajan tai opettajan ammatista. Ala-asteikäisenä katsoin liikaa Disneyn elokuvia ja sain yltiöromanttisia päähänpinttymiä.

Pidän tanssimisesta vieläkin, en tosin ole sitä harrastanut enää vuoteen. Mitään primaballeriinaa minusta ei tullut, eikä tulekaan, sillä yhdellä tunnilla viikossa tuppukylän liikuntahallin liukkaalla lattialla ei tee mitään. Onnistuin kuitenkin luomaan 10 vuoden harrastusuran sillä saralla.

Opettajaakaan minusta tuskin koskaan tulee. Ainakaan ne ei enää tänä vuonna huolineet minua edes pääsykokeisiin. Viime vuonna kävin kokeissa, mutta koska kirjoitin vain M:n paperit (eli sain alhaiset lähtöpisteet), enkä osannut valmistautua oikein niihin testeihin, niin eihän siitä mitään tullut. Lastenterhanopeksi sain kutsun yrittämään, joten kai siihen on tyydyttävä.

Eikä tähän asti yksikään hirviö ole muuttunut komeaksi prinssiksi. Ennemminkin toisin päin - niistä komistuksista on vain ilmennyt hirviömäisiä puolia. Eikä kukaan ole vielä paljastanut, että minut on oikeasti adoptoitu kuninkaallisesta perheestä.

Ehkä pitäis hankkia uudet unelmat..
11079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ovat unelmiksi tarkoitettu,
niitä ei olekaan tarkoitus Saavuttaa

Muuten .. joutuu hankkimaan Uudet unelmat :)

Realistinen Tavoite ei ole unelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..:::.. kirjoitti:

Ollessani 5v olin nähnyt kun telkussa joku oli tanssinut balettia ja ilmoittanut äidilleni, että minusta tulee isona balettitanssija. Pienenä tytöntylleröisenä olin myös haaveillut sairaanhoitajan tai opettajan ammatista. Ala-asteikäisenä katsoin liikaa Disneyn elokuvia ja sain yltiöromanttisia päähänpinttymiä.

Pidän tanssimisesta vieläkin, en tosin ole sitä harrastanut enää vuoteen. Mitään primaballeriinaa minusta ei tullut, eikä tulekaan, sillä yhdellä tunnilla viikossa tuppukylän liikuntahallin liukkaalla lattialla ei tee mitään. Onnistuin kuitenkin luomaan 10 vuoden harrastusuran sillä saralla.

Opettajaakaan minusta tuskin koskaan tulee. Ainakaan ne ei enää tänä vuonna huolineet minua edes pääsykokeisiin. Viime vuonna kävin kokeissa, mutta koska kirjoitin vain M:n paperit (eli sain alhaiset lähtöpisteet), enkä osannut valmistautua oikein niihin testeihin, niin eihän siitä mitään tullut. Lastenterhanopeksi sain kutsun yrittämään, joten kai siihen on tyydyttävä.

Eikä tähän asti yksikään hirviö ole muuttunut komeaksi prinssiksi. Ennemminkin toisin päin - niistä komistuksista on vain ilmennyt hirviömäisiä puolia. Eikä kukaan ole vielä paljastanut, että minut on oikeasti adoptoitu kuninkaallisesta perheestä.

Ehkä pitäis hankkia uudet unelmat..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu