Itärajan invaasiolle stoppi NYT!

Suomen on käännytettävä jokainen ilman maahantuloon oikeuttavia papereita Venäjältä ja argumentit hädässä olevien auttamisesta unohdettava.

Maailmassa on neljä miljardia ihmistä, jotka mielellään eläisivät suomalaisella elintasolla, jopa suomalaisen ns. köyhän elintasolla.

Sotaa käyvästä ja meihin vihamielisesti suhtautuvasta maasta ei tarvitse päästää ketään maahan. Humanismia harjoitamme ihan tarpeeksi ja kaikkia tai oikeastaan juuri ketään maailman kurjista emme voi auttaa. Lisäksi Venäjältä tulijoissa on aivan varmasti myös desanttistatuksen omaavia sabotoijia.

Me olemme rakentaneet omanlaisen yhteiskuntamme, joka elättää melko hyvin itsensä. Se että ihmiskunta lisääntyy kuin virukset ja bakteerit ei tarkoita sitä, että suomalaisten on oltava hölmöjä ja tuhottava utopiamme vapaaehtoisesti.

Venäjälle syystä toisesta menneille elintasopakolaisille on viestimme oltava selvä: sitä reittiä ei Suomeen ja Eurooppaan koskaan pääse.
1211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Turvapaikan hakija ei tarvitse maahantuloon oikeuttavia papereita. En ihmettele ettei persu ole edes tästä asiasta tietoinen koska Suomen uutisissa ka mv-julkaisuissa ei asiasta mainita. Ko. "julkaisut" levittelevät vain disinformaatiota koska tietävät persujen halukkaasti uskovan sen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen on käännytettävä jokainen ilman maahantuloon oikeuttavia papereita Venäjältä ja argumentit hädässä olevien auttamisesta unohdettava.

Maailmassa on neljä miljardia ihmistä, jotka mielellään eläisivät suomalaisella elintasolla, jopa suomalaisen ns. köyhän elintasolla.

Sotaa käyvästä ja meihin vihamielisesti suhtautuvasta maasta ei tarvitse päästää ketään maahan. Humanismia harjoitamme ihan tarpeeksi ja kaikkia tai oikeastaan juuri ketään maailman kurjista emme voi auttaa. Lisäksi Venäjältä tulijoissa on aivan varmasti myös desanttistatuksen omaavia sabotoijia.

Me olemme rakentaneet omanlaisen yhteiskuntamme, joka elättää melko hyvin itsensä. Se että ihmiskunta lisääntyy kuin virukset ja bakteerit ei tarkoita sitä, että suomalaisten on oltava hölmöjä ja tuhottava utopiamme vapaaehtoisesti.

Venäjälle syystä toisesta menneille elintasopakolaisille on viestimme oltava selvä: sitä reittiä ei Suomeen ja Eurooppaan koskaan pääse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu