Kokemukseni on että nyt on tilaisuus ottaa kantaa ja pyrkiä vahvistamaan meidän suomalaisten asemaa euroopassa ja auttaa Ruotsi valitsemaan Euron.
Ruotsissa (uutisissa, teksti-TV ) Liberaalit ovat tänään antaneet julki tahtonsa perustaa eräänlainen jalusta asian ajamiselle aktiivisesti!!!
Olkaa hyvät ihmiset nyt kantamassa kortenne kekoon ja puoltakaa tätä Liberaalien asiaa meidän suomaalaisten hyväksi, näkyvästi ja kirjoittamalla Liberaalien puolueelle rohkaisuja asian ajamiselle.
Ehkä on jo olemassa nettipaikka, jossa voidaan kannustaa? Kertokaa, jos sellainen on Ruotsissa tai Suomessa!
Monivuotisena asukkaana Kruunun maassa olen menettänyt monia tuhansia juuri kruunun vuoksi, koska olen tienannut eläkkeeseeni ja työelämäni tehnyt Kruunuissa ja olen usein käymässä kotimaassani Suomessa. Jolloin joudun ostamaan euroja kalliilla hinnalla. Kruunun huono arvo sakottaa minulta erittäin paljon elintasostani Euroilla eläessäni, Suomessa ollessani.
Voin ajatella että kun monia satoja ihmisiä saa myös eläkettä ja ovat tienanneet ja työnsä tehneet ruotsissa, josta eläke maksetaan, ei heille ole kovin paljon eläkettä tullut käteen Kruunun huonon arvon vuoksi.
Tietäkää vaan se että suuri syy Suomen talouden kasvun laimea eteneminen on se että Ruotsi saa myytyä tavaraa ja palveluja ulkomaille kun heillä on halpa Kruunu.
Asiakkaat ulkomailla (myös Suomessa) ovat innoissaan ostamassa halpaa tavaraa ja palveluja Ruotsista. Tavaran vienti takkuaa Suomessa ja euromaissa, kun euromaiden tavarat ovat kalliimpia ostaa kuin ruotsin kruunun tavarat. Hankalaa siis suomen myydä tavaraa ja palveluja ulkomaille kun ne maksavat enempi kuin Ruotsissa
Aika ajoin on ihmiset Suomesta lähteneet ostoksille Ruotsiin, varsinkin Haaparanta/Tornio raja-alueella, mutta myös autojen hakeminen halvalla suomeen on ollut yksi etu suomalaisille asiakkaille jotka tuovat Euroja ruotsiin ja saavat valtavan summan Kruunuja vastikkeeksi. Auto on silloin halpa ostaa kun Kruunu on heikko.
Mitäs tästä tuumaatte?
Euro NYT ruotsiin valuutaksi
Anonyymi-ap
1
214
Vastaukset 1
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18110331y
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051780
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS471392Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441257Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita173866Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48742
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40646