Presidenttiehdokkaissa kaksi ateistia

Tuskin se vaikuttaa. Itse äänestän Pekka Haavistoa.

Homo-Pekka ostaa ääniä.

Ei Haavisto ole koskaan liputtanut mitään ateismia. Edustaa sellaista synkretististä henkisyyttä, kannattaa kristillisiä arvoja mutta on tavannut myös mm. Dalai Laman.

"Uskonnottomia, ei ateisteja."

Jos ehdokas kertoo olevansa uskonnoton, niin hän tuskin uskoo yhteenkään teistiseen jumalaan.

Kaikki uskonnot jumalan nimestä riippumatta ovat harhaoppeja. Suunnaton määrä aivokapasiteettia käytetään olemattomasta horisemiseen, kun voitaisiin käydä todellisiinkin maailmaa uhkaavien ongelmien kimppuun.

Kirkon jäsenyys ei tee kristittyä

Minun valintani:

Pekka Haavisto, jos Niinistö ei jatka III kaudelle.

perustelen valintani:

Haavistolla on kaikista ehdokkaista eniten kokemusta presidentiksi ja myös saanut tunnustustakin kansainvälisestikin tässä hänen meriittilistaansa.

- Akateemisen tasapainoisen kodin kasvatti
- Yleissivistynyt ylioppilas
- henkinen tasapaino
- ansioitunut toiminta kansainvälisissä tehtävissä
- Suomen ulkoministeri 2019-2023
- Kehitys ja omistajaohjausministeri 2013-2014
- Kansainvälinen ETMU tunnustuspalkinto 2015
- Suomen leijona suurristi 2022 kunniamerkki
- Sotilasansiomitali 2008
- Kunnialegioonan ritarimerkki (Ranska) 2019

Käytännön karkeistettuna. Pekka Haavisto on järkevin valinta Suomen presidentiksi 2024. Suomen presidentiltä odotetaan diplomaattisuutta sekä rauhanoloista suhtautumista asioihin. Erityisesti nyt mitä tilanne maailmalla on. Pekka Haavisto täyttää kaikki vaatimukset viran hoitamisessa.

Ja huom nyt puhutaan Suomen presidentinvaaleista.

Anonyymi kirjoitti:

Minun valintani:

Pekka Haavisto, jos Niinistö ei jatka III kaudelle.

perustelen valintani:

Haavistolla on kaikista ehdokkaista eniten kokemusta presidentiksi ja myös saanut tunnustustakin kansainvälisestikin tässä hänen meriittilistaansa.

- Akateemisen tasapainoisen kodin kasvatti
- Yleissivistynyt ylioppilas
- henkinen tasapaino
- ansioitunut toiminta kansainvälisissä tehtävissä
- Suomen ulkoministeri 2019-2023
- Kehitys ja omistajaohjausministeri 2013-2014
- Kansainvälinen ETMU tunnustuspalkinto 2015
- Suomen leijona suurristi 2022 kunniamerkki
- Sotilasansiomitali 2008
- Kunnialegioonan ritarimerkki (Ranska) 2019

Käytännön karkeistettuna. Pekka Haavisto on järkevin valinta Suomen presidentiksi 2024. Suomen presidentiltä odotetaan diplomaattisuutta sekä rauhanoloista suhtautumista asioihin. Erityisesti nyt mitä tilanne maailmalla on. Pekka Haavisto täyttää kaikki vaatimukset viran hoitamisessa.

Ja huom nyt puhutaan Suomen presidentinvaaleista.

Lue lisää

Mistä ihmeestä sinä kuvittelet että Niinistö jatkaa kolmannelle kaudelle? Kuule kun laki kieltää sen. Pressana voi olla vain kaksi kautta. Muutos tehtiin Mauno Koiviston kaudella ja Manu itse kannatti sitä.

Itse asiassa Mauno Koivisto muutti suomalaista poliittista järjestelmää enemmän kuin yksikään muu poliitikko ennen häntä ja hänen jälkeensä. Manun aikana meistä tuli todellinen länsimainen demokratia.

Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

Mistä ihmeestä sinä kuvittelet että Niinistö jatkaa kolmannelle kaudelle? Kuule kun laki kieltää sen. Pressana voi olla vain kaksi kautta. Muutos tehtiin Mauno Koiviston kaudella ja Manu itse kannatti sitä.

Itse asiassa Mauno Koivisto muutti suomalaista poliittista järjestelmää enemmän kuin yksikään muu poliitikko ennen häntä ja hänen jälkeensä. Manun aikana meistä tuli todellinen länsimainen demokratia.

Lue lisää

"Manun aikana meistä tuli todellinen länsimainen demokratia"

Nyt sitten odotetaan, että Norjasta, Tanskasta ja Ruotsistakin vielä tulisi. Niissä kun kuningas on kuningas kuolemaansa saakka. Ja pääministerikin, jopa samojen ministerien kanssa, voi istua monta kautta peräjälkeen.

Kun meillä on avattu ikkunoita Eurooppaan (1930-luvulla, piti laittaa ne sitten taas kiinni, kun tuuli tuprutti ikävästi savua ja nokilaskeumaa keskitysleirien krematorioista sieltä siihenkin aikaan uudesta ja luovasta Euroopasta) ja sitten tarvottu läpi Impiwaaralaisen synkän korpimaan kuin Iisraelin lapset Siinailla 40 vuotta Luvattuun Länteen, niin aika usein ihmettelen, olemmeko me nykyisin jo ainoa länsimaa. Kun nimittäin lukee noita tuollaisia perusteluja kuin tuossa yllä sille länsimaisuudelle, niin kaikki muut maailman maat alkavat olla meistä itään, ainakin henkisesti.

Herra varjele, jos vielä liu'umme enemmän länteen, olemme kohta Japanissa ja sen jälkeen pian Pohjois-Koreassa.

Anonyymi kirjoitti:

"Manun aikana meistä tuli todellinen länsimainen demokratia"

Nyt sitten odotetaan, että Norjasta, Tanskasta ja Ruotsistakin vielä tulisi. Niissä kun kuningas on kuningas kuolemaansa saakka. Ja pääministerikin, jopa samojen ministerien kanssa, voi istua monta kautta peräjälkeen.

Kun meillä on avattu ikkunoita Eurooppaan (1930-luvulla, piti laittaa ne sitten taas kiinni, kun tuuli tuprutti ikävästi savua ja nokilaskeumaa keskitysleirien krematorioista sieltä siihenkin aikaan uudesta ja luovasta Euroopasta) ja sitten tarvottu läpi Impiwaaralaisen synkän korpimaan kuin Iisraelin lapset Siinailla 40 vuotta Luvattuun Länteen, niin aika usein ihmettelen, olemmeko me nykyisin jo ainoa länsimaa. Kun nimittäin lukee noita tuollaisia perusteluja kuin tuossa yllä sille länsimaisuudelle, niin kaikki muut maailman maat alkavat olla meistä itään, ainakin henkisesti.

Herra varjele, jos vielä liu'umme enemmän länteen, olemme kohta Japanissa ja sen jälkeen pian Pohjois-Koreassa.

Lue lisää

Vai että ihan kuningas ja kuningas. Jäi sulta sanomatta - joka johtuu tietämättömyydestä - että pohjoismaisilla kuninkailla ei ole mitään todellista poliittista valtaa. He ovat vain pelkkä näyteikkuna muulle maailmalle.

Esim Ruotsin kuninkaalla on vähemmän valtaa kuin tavalliselle ruotsalaisella. Hän kun ei saa äänestää valtiollisissa vaaleissa. Tosin nyt lakia on muutettu siten että Kaarle Kustaa saa äänestää, mutta kertaakaan hän ei ole tätä oikeutta vielä käyttänyt.

Kalle Kustaa ei saa lausua mielipidettä / kommentoida yhteiskunnallisia tai poliittisesti kiistanalaisia kysymyksiä. Hän ei siis voi kirjoittaa omassa facessa mitä mieltä on mistäkin asiasta. Tässä mielessä hän on "köyhempi" kuin tavallinen Ruotsin kansalainen.

Siinä Kustaa poikkeaa että Ruotsin hallitsijalle on annettu perustuslain nojalla koskemattomuus, hallitsijaa voi syyttää mistään rikoksesta. Ylin poliittinen vallankäyttäjä Ruotsissa on pääministeri. Kuninkaalla ei ole mitään poliittista valtaa.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007950038.html

Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

Vai että ihan kuningas ja kuningas. Jäi sulta sanomatta - joka johtuu tietämättömyydestä - että pohjoismaisilla kuninkailla ei ole mitään todellista poliittista valtaa. He ovat vain pelkkä näyteikkuna muulle maailmalle.

Esim Ruotsin kuninkaalla on vähemmän valtaa kuin tavalliselle ruotsalaisella. Hän kun ei saa äänestää valtiollisissa vaaleissa. Tosin nyt lakia on muutettu siten että Kaarle Kustaa saa äänestää, mutta kertaakaan hän ei ole tätä oikeutta vielä käyttänyt.

Kalle Kustaa ei saa lausua mielipidettä / kommentoida yhteiskunnallisia tai poliittisesti kiistanalaisia kysymyksiä. Hän ei siis voi kirjoittaa omassa facessa mitä mieltä on mistäkin asiasta. Tässä mielessä hän on "köyhempi" kuin tavallinen Ruotsin kansalainen.

Siinä Kustaa poikkeaa että Ruotsin hallitsijalle on annettu perustuslain nojalla koskemattomuus, hallitsijaa voi syyttää mistään rikoksesta. Ylin poliittinen vallankäyttäjä Ruotsissa on pääministeri. Kuninkaalla ei ole mitään poliittista valtaa.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007950038.html

Lue lisää

Tosiaan en tuota yksityiskohtaa tiennyt, ettei kuningas ole saanut äänestää. Suomessa sentään ollaan sen verran länsimaa vieläkin, että istuva presidentti saa äänestää itseään seuraavalle kaudellekin ja usein oikein media on paikalla juhlistamassa tätä.

Mietin vain, että miten idässä ja syvällä Siperiassa Ruotsi oli kun Tage Erlander istui pääministerinä yhteen menoon 23 vuotta. Melkein yhtä kauan kuin Kekkonen oli presidenttinä täällä Suomessa.

Kyllä minäkin kannatin Manua aikoinaan ja hänen tekemiään uudistuksia ja koin jossain määrin, että niiden tarkoitus oli estää vallan keskittyminen ulkopolitiikan varjolla pienen ryhmän käsiin, kuten se monessa ns Itäblokin maassa oli keskittynyt. Onhan tuota itä-länsi-retoriikkaa tullut itsekin joskus käytettyä, mutta nykyään koen, ettei se oikein kuvaa itse asiaa.

"Länsimaisuushan" politiikassa ei kovin paljon johdu jostain mystisestä länsimaisesta ajattelusta, vaikka ehkä sitäkin on ja se on jotain vaikuttanut. Enemmän vaikuttaa valtapoliittinen maantiede. Itä-Euroopan mailla sattui olemaan naapurinaan valtavan suuri ja sodan jälkeen sotilaallisesti hyvin voimakas Neuvostoliitto, jolla oli halua vaikuttaa etupiirinsä maiden politiikkaan hyvin tuntuvasti. Se vaikutus tuntui tietenkin myös täällä Suomessa, mutta olimme silti koko ajan aivan selvästi länsimaa, mitä tulee poliittisen ja taloudellisen järjestelmämme toimintaan. Poliittisesti olimme oikeammalla kuin esim Ruotsi, tai Norja, joista jälkimmäinen oli jo tuolloin Nato-maa ja molemmat kai kaikkien mielestä länsimaita.

Suomen "suomettuminen" oli aika pientä verrattuna siihen, mitä Vichyn Ranskalle tapahtui natsi-Saksan kainalossa. Tuo tynkä-Ranska luovutti juutalaisiaan Saksalle ja se ei ole ainakaan suoraan verrattavissa siihen, että me luovutimme neuvostoliiton kansalaisia sinne takaisin sodan päätyttyä, kuten muuten tekivät myös Neuvostoliiton liittolaisina taistelleet länsimaatkin, kuten Britannia. Meillä se tapahtui jopa vähemmällä väkivallalla ja antaen aika tietoisesti osan karata, kun taas britit kohtelivat palautettavia aika julmasti.

Pidän tietenkin tärkeänä tutkia historiaamme ja tutkia vallankäytän mekanismeja ja vieraiden valtojen vaikutusta erityisesti. Ja siksi ahmin jokaisen tiedon murun asiasta ja katson, luen ja kuuntelen kaiken, jonka nimessä mainitaan "suomettuminen". Vaikka inhoan kyseistä sanaa. Ilmiö kun ei ole lainkaan erityisen ominainen juuri meille suomalaisille, vaan päin vastoin me selvisimme painostavasta suhteesta hyvin pienin vaurioin. Itsekin kuitenkin käytän termiä, kun siitä on tullut niin yleinen. Se, että on tullut yleinen, kertoo, miten kummallinen suhde täällä Suomessa on omaan historiaamme ja itseemme.

Venäjän vaikutus ei ole lakannut minnekään eikä ole lakkaamassakaan. Se on muuttanut muotoaan, vaikka neuvostoajalta peräisin olevat juuret ovat vielä selvästi nähtävissä esim pääministeri Orpon poliittisten mentorien menneisyydestä aivan suoraan.

Anonyymi kirjoitti:

Tosiaan en tuota yksityiskohtaa tiennyt, ettei kuningas ole saanut äänestää. Suomessa sentään ollaan sen verran länsimaa vieläkin, että istuva presidentti saa äänestää itseään seuraavalle kaudellekin ja usein oikein media on paikalla juhlistamassa tätä.

Mietin vain, että miten idässä ja syvällä Siperiassa Ruotsi oli kun Tage Erlander istui pääministerinä yhteen menoon 23 vuotta. Melkein yhtä kauan kuin Kekkonen oli presidenttinä täällä Suomessa.

Kyllä minäkin kannatin Manua aikoinaan ja hänen tekemiään uudistuksia ja koin jossain määrin, että niiden tarkoitus oli estää vallan keskittyminen ulkopolitiikan varjolla pienen ryhmän käsiin, kuten se monessa ns Itäblokin maassa oli keskittynyt. Onhan tuota itä-länsi-retoriikkaa tullut itsekin joskus käytettyä, mutta nykyään koen, ettei se oikein kuvaa itse asiaa.

"Länsimaisuushan" politiikassa ei kovin paljon johdu jostain mystisestä länsimaisesta ajattelusta, vaikka ehkä sitäkin on ja se on jotain vaikuttanut. Enemmän vaikuttaa valtapoliittinen maantiede. Itä-Euroopan mailla sattui olemaan naapurinaan valtavan suuri ja sodan jälkeen sotilaallisesti hyvin voimakas Neuvostoliitto, jolla oli halua vaikuttaa etupiirinsä maiden politiikkaan hyvin tuntuvasti. Se vaikutus tuntui tietenkin myös täällä Suomessa, mutta olimme silti koko ajan aivan selvästi länsimaa, mitä tulee poliittisen ja taloudellisen järjestelmämme toimintaan. Poliittisesti olimme oikeammalla kuin esim Ruotsi, tai Norja, joista jälkimmäinen oli jo tuolloin Nato-maa ja molemmat kai kaikkien mielestä länsimaita.

Suomen "suomettuminen" oli aika pientä verrattuna siihen, mitä Vichyn Ranskalle tapahtui natsi-Saksan kainalossa. Tuo tynkä-Ranska luovutti juutalaisiaan Saksalle ja se ei ole ainakaan suoraan verrattavissa siihen, että me luovutimme neuvostoliiton kansalaisia sinne takaisin sodan päätyttyä, kuten muuten tekivät myös Neuvostoliiton liittolaisina taistelleet länsimaatkin, kuten Britannia. Meillä se tapahtui jopa vähemmällä väkivallalla ja antaen aika tietoisesti osan karata, kun taas britit kohtelivat palautettavia aika julmasti.

Pidän tietenkin tärkeänä tutkia historiaamme ja tutkia vallankäytän mekanismeja ja vieraiden valtojen vaikutusta erityisesti. Ja siksi ahmin jokaisen tiedon murun asiasta ja katson, luen ja kuuntelen kaiken, jonka nimessä mainitaan "suomettuminen". Vaikka inhoan kyseistä sanaa. Ilmiö kun ei ole lainkaan erityisen ominainen juuri meille suomalaisille, vaan päin vastoin me selvisimme painostavasta suhteesta hyvin pienin vaurioin. Itsekin kuitenkin käytän termiä, kun siitä on tullut niin yleinen. Se, että on tullut yleinen, kertoo, miten kummallinen suhde täällä Suomessa on omaan historiaamme ja itseemme.

Venäjän vaikutus ei ole lakannut minnekään eikä ole lakkaamassakaan. Se on muuttanut muotoaan, vaikka neuvostoajalta peräisin olevat juuret ovat vielä selvästi nähtävissä esim pääministeri Orpon poliittisten mentorien menneisyydestä aivan suoraan.

Lue lisää

Koivisto ei yrittänyt näkemykseni mukaan sinänsä estää neuvostovaikutusta, hänhän käytti niitä suhteita itsekin hyväkseen, vaan pyrki estämään, että joku yksi poliittinen toimija voisi niiden avulla rakentaa itselleen ikuisen vallan linnakkeen. Kieltämättä se oli askel kohti toimivampaa demokratiaa, kun varmisti, että ulkopoliittinen vaikutus ei enää niin paljon pääse vaikuttamaan sisäpolitiikkaan, johon presidentti tuolloin vielä vaikutti nykyistä enemmän. Siinähän ei ollut kyse siitä, että Neuvostoliitto olisi edes halunnut vaikuttaa sisäpolitiikkaamme, vaan siitä, että joku oma poliittinen tahomme saattoi ulkopoliittisen pelin avulla saavuttaa täysin ylivoimaisen aseman myös sisäpoliittisesti ja ohjata maamme kehitystä oman halunsa mukaan sen jälkeen. Manu siis ikään kuin kytki sisäpolitiikkamme irti ulkopolitiikan sivuvaikutuksistakin.

Kuinka hyvin Manu sitten onnistui tuossa tavoitteessaan? Ensinnäkin voi kysyä, muuttuiko sisäpolitiikkamme paremmaksi? Demokraattisemmaksi ehkä siltä osin, ettei presidenttipuolue enää voinut vaikuttaa asioihin ohittamalla muut, mutta toisaalta demokratian lisääntyminen on lisännyt populismia ja tehnyt sisäpolitiikastamme selvästi paljon lyhytnäköisempää. Eikä K-linjan kepun näkemys siitä, miten maata tulee kehittää, ollut mielestäni alkuunkaan huono, tai edes "vanhanaikainen". Koiviston demarien tarjoamassa mallissa oli ongelmansa, jotka kriisiytyivät myöhemmin eivätkä nykyiset vaihtoehdot ole nekään ainakaan parempia. Ihmiset menevät noissa asioissa mielikuvien ja tunteidensa mukaan, viitsimättä edes perehtyä tilastoihin nähdäkseen, mitä todella tapahtuu. Vaikka tietoa nyt tietoverkkojen aikakaudella on enemmän ja helpommin saatavilla kuin koskaan aikaisemmin on ollut.

Demokratian lisääntyminen on itse asiassa laajentanut Venäjän vaikutusta, nyt sen lonkerot luikertelevat kaikkien puolueiden kautta, koska niin on pakko toimia, kun valta niin helposti vaihtuu vaaleista toiseen. ja kun kommunismin kaatumisen jälkeen Venäjällä ei ole mitään ideologisia rajoitteita toiminnassaan. Rahaa Venäjällä on nyt ollut selvästi enemmän, joka tekee sen vaikuttamisesta nyt helpompaa ja paljon pahemmin korruptoivaa.

Anonyymi kirjoitti:

Koivisto ei yrittänyt näkemykseni mukaan sinänsä estää neuvostovaikutusta, hänhän käytti niitä suhteita itsekin hyväkseen, vaan pyrki estämään, että joku yksi poliittinen toimija voisi niiden avulla rakentaa itselleen ikuisen vallan linnakkeen. Kieltämättä se oli askel kohti toimivampaa demokratiaa, kun varmisti, että ulkopoliittinen vaikutus ei enää niin paljon pääse vaikuttamaan sisäpolitiikkaan, johon presidentti tuolloin vielä vaikutti nykyistä enemmän. Siinähän ei ollut kyse siitä, että Neuvostoliitto olisi edes halunnut vaikuttaa sisäpolitiikkaamme, vaan siitä, että joku oma poliittinen tahomme saattoi ulkopoliittisen pelin avulla saavuttaa täysin ylivoimaisen aseman myös sisäpoliittisesti ja ohjata maamme kehitystä oman halunsa mukaan sen jälkeen. Manu siis ikään kuin kytki sisäpolitiikkamme irti ulkopolitiikan sivuvaikutuksistakin.

Kuinka hyvin Manu sitten onnistui tuossa tavoitteessaan? Ensinnäkin voi kysyä, muuttuiko sisäpolitiikkamme paremmaksi? Demokraattisemmaksi ehkä siltä osin, ettei presidenttipuolue enää voinut vaikuttaa asioihin ohittamalla muut, mutta toisaalta demokratian lisääntyminen on lisännyt populismia ja tehnyt sisäpolitiikastamme selvästi paljon lyhytnäköisempää. Eikä K-linjan kepun näkemys siitä, miten maata tulee kehittää, ollut mielestäni alkuunkaan huono, tai edes "vanhanaikainen". Koiviston demarien tarjoamassa mallissa oli ongelmansa, jotka kriisiytyivät myöhemmin eivätkä nykyiset vaihtoehdot ole nekään ainakaan parempia. Ihmiset menevät noissa asioissa mielikuvien ja tunteidensa mukaan, viitsimättä edes perehtyä tilastoihin nähdäkseen, mitä todella tapahtuu. Vaikka tietoa nyt tietoverkkojen aikakaudella on enemmän ja helpommin saatavilla kuin koskaan aikaisemmin on ollut.

Demokratian lisääntyminen on itse asiassa laajentanut Venäjän vaikutusta, nyt sen lonkerot luikertelevat kaikkien puolueiden kautta, koska niin on pakko toimia, kun valta niin helposti vaihtuu vaaleista toiseen. ja kun kommunismin kaatumisen jälkeen Venäjällä ei ole mitään ideologisia rajoitteita toiminnassaan. Rahaa Venäjällä on nyt ollut selvästi enemmän, joka tekee sen vaikuttamisesta nyt helpompaa ja paljon pahemmin korruptoivaa.

Lue lisää

Koivisto pelasi kaksilla korteilla koska kylmän sodan aikana ei voinut olla varma mistään. Ajoi länsimaisempaa demokratiaa mutta pysytteli visusti Kekkosen linjalla ylläpitäen suhteita Moskovaan.

Minä en usko edes IDF:n tiedotukseen. Mutta enpä kyllä haluakaan presidentiksi.

Presidentti, joka ei usko Israelin "tiedotus"toimintaa, asettaa itsensä vaaraan tulla salamurhatuksi tai ainakin mustamaalatuksi pois mahdollisuuksista valtaan.

Ihmiset keskittävät äänensä ehdokkaille, joilla arvelevat olevan mahdollisuuksia tulla presidentiksi. Halla-aho on mestari edelleen, vaikka moni häntä mestarina pitävä äänestääkin Stubbia estääkseen Haavistoa pääsemästä presidentiksi.

Paras ehdokas on Jutta Urpilainen, heti kannoillaan Olli Rehn ja tuntumassa Mika Aaltola.

Haavistolla on kyllä kokemusta ja osaamista, mutta ihan hänen vuoden 2022 nato-lausuntojensa perusteellakin hän on erinomainen renki, mutta ei ehkä kovin hyvä, tai ainakaan päättäväinen, isäntä. Al-holin asiassa oli päättäväinen, nato-asiassa taas aivan kaikkea muuta. Suomen presidentin pitäisi pystyä osoittamaan johtamiskykyä alalla kuin alalla, mutta nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Jutalla on selvät sävelet ja yllättävän selkeä ja oikea käsitys turvallisuuspolitiikan ohella myös koko maailmasta. Rehn ja Aaltola ovat erinomaisen hyviä turvallisuuspolitiikassa, mutta kokonaiskäsitys maailmasta jää heillä vähemmälle, eikä ole siitä sellaista poliittista kokemusta kuin Jutalla on.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmiset keskittävät äänensä ehdokkaille, joilla arvelevat olevan mahdollisuuksia tulla presidentiksi. Halla-aho on mestari edelleen, vaikka moni häntä mestarina pitävä äänestääkin Stubbia estääkseen Haavistoa pääsemästä presidentiksi.

Paras ehdokas on Jutta Urpilainen, heti kannoillaan Olli Rehn ja tuntumassa Mika Aaltola.

Haavistolla on kyllä kokemusta ja osaamista, mutta ihan hänen vuoden 2022 nato-lausuntojensa perusteellakin hän on erinomainen renki, mutta ei ehkä kovin hyvä, tai ainakaan päättäväinen, isäntä. Al-holin asiassa oli päättäväinen, nato-asiassa taas aivan kaikkea muuta. Suomen presidentin pitäisi pystyä osoittamaan johtamiskykyä alalla kuin alalla, mutta nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Jutalla on selvät sävelet ja yllättävän selkeä ja oikea käsitys turvallisuuspolitiikan ohella myös koko maailmasta. Rehn ja Aaltola ovat erinomaisen hyviä turvallisuuspolitiikassa, mutta kokonaiskäsitys maailmasta jää heillä vähemmälle, eikä ole siitä sellaista poliittista kokemusta kuin Jutalla on.

Lue lisää

Halla-ahosta on sanottava, että onhan hän älykäs mies ja se kuuluu hänen puheistaan myös nyt presidentinvaalikampanjassa. Mutta hän on myös aikalailla poliitikko. Oli mielenkiintoista kuulla, miten eri tavoin hän vastasi Palestiinan tilannetta koskeviin kysymyksiin Ukkolan haastattelemana kuin eräässä toisessa haastattelussa. Kun jättää joitain asioita sanomatta, ei suorastaan valehtele, mutta antaa vaikutelman, joka voi olla aivan toinen kuin toisissa lausunnoissa.

Ukkolan yleisö kun on vanhoillismielistä ja osa israel-lahkon uskonnollisia, Halla-aho antoi vaikutelman, että on kovastikin palestiinalaisia vastaan (eli muka Israelin puolella), kun taas eräässä toisessa yhteydessä oli erittäin kriittinen myös Israelia kohtaan, ilmaisematta toki sinänsä myötätuntoa myöskään palestiinalaisille.

Halla-aho takuulla pystyisi hoitamaan presidentin tehtävät, mutta on vähän provokatiivinen hahmo ja mainitsemallani kolmikolla on kokemusta ja perehtyneisyyttä, joita Halla-aho joutuisi korvaamaan silkalla nopealla älyllään. Siksi, että hän on kuitenkin keskittynyt niin paljon elämänsä varrella vain maahanmuuttokysymyksiin eikä merkittävää kansainvälistä kokemusta ole. Halla-ahon aivoilla kyllä pystyy tekemään paljonkin, mutta sittenkin kokemus ja pitkäaikainen perehtyneisyys usein ovat pidemmän päälle parempi, kun aihekokonaisuudet ovat laajoja ja kattavat hyvin erilaisia osa-alueita.

On kuitenkin ollut erittäin mielenkiintoista kuulla Halla-ahon ajatuksia. Missään muualla hän ei olisi päässyt esittämään niitä laajasti. Samalla hän antaa osansa tärkeistä aiheista käytävään keskusteluun. Arvelen hänen olevan mukana siis pohjimmiltaan samasta syystä kuin on Li Anderssonkin, vaikuttaakseen keskusteluun ja edistääkseen puolueensa ja edustamansa aatesuunnan näkyvyyttä.

On Jussi itsekin sanonut arvostavansa kristillistä kulttuuria ja pitävänsä sitä erottamattomana osana suomalaisuutta, jota hän haluaa edistää.

Hän siis suhtautuu erittäin suopeasti konservatiivikristittyihin. Jossain sitten on varmaan se raja, jossa se menee liian hihhuloinniksi Jussinkin mielestä, mutta sitä hän ei ole kertonut. Eli suurin osa kristittyiksi itseään mieltävistä mahtuu ateisti-Jussin siipien suojaan kyllä.

Halla-ahon linja on arvostettavan selkeä tuossa asiassa. Kertoo avoimesti olevansa itse uskonnoton, ateistikin, mutta arvostavansa ja kannattavansa kristillistä perinnettämme ja sitä elävänä pitäviä uskoviakin.

Anonyymi kirjoitti:

On Jussi itsekin sanonut arvostavansa kristillistä kulttuuria ja pitävänsä sitä erottamattomana osana suomalaisuutta, jota hän haluaa edistää.

Hän siis suhtautuu erittäin suopeasti konservatiivikristittyihin. Jossain sitten on varmaan se raja, jossa se menee liian hihhuloinniksi Jussinkin mielestä, mutta sitä hän ei ole kertonut. Eli suurin osa kristittyiksi itseään mieltävistä mahtuu ateisti-Jussin siipien suojaan kyllä.

Halla-ahon linja on arvostettavan selkeä tuossa asiassa. Kertoo avoimesti olevansa itse uskonnoton, ateistikin, mutta arvostavansa ja kannattavansa kristillistä perinnettämme ja sitä elävänä pitäviä uskoviakin.

Lue lisää

Eli eräänlainen "kulttuurikristitty". Se on ollut perinteisesti hard core uskovaisille myrkkyä ja kadotuksen tie

"Luontainen jatkumo olisi kekkoselle ollut väyrynen"

Enpä tiedä, tavoitteliko Väyrynen tuolloin itse ehdokkuutta. Hänhän oli vielä liian nuori pressan tehtäviin. Tainnut jossain kertoa, että ajatus hänellä olisi kyllä käynyt, mutta iästä lähtien moni asia vaikutti, että kannatusta ei ollut, joten ajoi Karjalaista, myöhemmän kertomansa mukaan vastentahtoisesti.

Pahin ongelma kai oli se, että Väyrynen onnistui aika avoimella etujen ajamiseen ja toisinaan myös sillkaan valtapolitiikkaan keskittyneellä linjallaan suuttuttamaan milloin kenetkin ja ilmeisesti myös neuvostoliittolaiset. Urkki osasi taivutella neukut taitavasti neuvottelemalla, ja juottamalla heitä, sekä sotkemalla suorien kysymysten sekaan huumoria, joka upposi myös vastapuoleen. Väyrynen taas on aina ollut liikaa asialinjalla ja niissä kysymyksissä, joissa hän ei aio antaa periksi, hän väittää avoimesti vastaan. Sellainen luonne miehellä, jonka myös neukut tiesivät kohtuullisen vallanhaluiseksi ja terävä-älyiseksi erilaisten kuvioiden punojaksi, eli kuin Kekkonen ilman niin hersyvää huumorintajua ja kenties paljon enemmällä henkilökohtaisella kunnianhimolla, ei houkuttanut neukkuja tukemaan häntä kovinkaan paljon. Ehkä hänellä kannattajansa oli itärajan takana, mutta aivan ilmeisesti valtavirta sielläkin kannatti muita henkilöitä. Asiaan vaikutti sekin, että yhteiskunnallisenkin analyysin kautta katsottuna 1960-luvulta lähtien sosiaalidemokraatit näyttivät, ja tulivat myös, olemaan hallitseva voima ja Keskusta oli väistymässä. 2000-luvulla oikeistolaistuminen on ollut trendi, joka on siirtänyt Venäjän mielenkiinnon sen laidan puolueisiin ja se antoi Kepullekin uuden tilaisuuden, uuden erittäin oikeistomielisen johtajansa Sipilän johdolla. Väyrynen kyllä kelpasi kakkosketjuun, avoimesti venäjämyönteisyyttään osoittaviin, eli enemmän pelinappulaksi kuin varsinaiseksi vaikutuskanavaksi isojen poikien pelissä.

Talouden ja EU:n osalta Väyrysen ajatukset ovat aika oikeita. Ulkopolitiikasta en ole samaa mieltä, vaikka onkin ihan hyvä kuunnella hänen näkemyksensä esim Minskin sopimuksista.

Kukaan ehdokkaista ei ole liian tyhmä tai fiksu uskoakseen.
Ateismi tai uskonnottomuus ei tee ihmisestä sen fiksumpaa.
Stubb haluaa pitää asian henkilökohtaisempana, mutta on tuonut esille useissa muissa yhteyksissä, että uskoo. Kertoi myös rukoilevansa.

Anonyymi kirjoitti:

Kukaan ehdokkaista ei ole liian tyhmä tai fiksu uskoakseen.
Ateismi tai uskonnottomuus ei tee ihmisestä sen fiksumpaa.
Stubb haluaa pitää asian henkilökohtaisempana, mutta on tuonut esille useissa muissa yhteyksissä, että uskoo. Kertoi myös rukoilevansa.

Lue lisää

"Ateismi tai uskonnottomuus ei tee ihmisestä sen fiksumpaa."

Eikä puiden heiluminen aiheuta tuulta.

Mutta jos on sillä tavalla erityisen fiksu, että kykenee rehelliseen analyyttiseen ajatteluun (kuten esimerkiksi Li Andersson), niin todennäköisyys ateismille kasvaa merkittävästi. Täten fiksuuden ja ateismin välillä on positiivinen korrelaatio.

Mitä merkitystä tuolla on hänen kohdallaan? Hän ei tuo uskonasioita juuri julki muutenkaan kuin vähäisissä määrin niistä keskusteltaessakaan.
Halla-ahoa äänestävät myös sellaiset, joille uskonasiat ovat tärkeitä.
Miten Halla-ahon etu suhteessa Stubbiin näkyisi presidentin virassa sen suhteen ettei hän usko Jumalaan?

Näissä presidentinvaaleissa Li ei pyri samanlaiseen vastakkainasetteluun mitä joskus muuten politiikassa, eikä kyllä muutkaan ehdokkaat. Yleisesti politiikan sektorilla ei ole hirveästi Li:ssä kehumista vastakkainasettelujen suhteen, paitsi vielä jyrkempien, kuten Honkasalon rinnalla

On avannut asiaa vähän enemmän muissa haastatteluissa

Ganesha!