17. marraskuuta
|sivu 8
HS: Lemmikin raahaaminen törkeä eläinsuojelu- rikos
Toista
2 min.
Ilkka-Pohjalainen
Korkein oikeus on tuominnut miehen Kauhavalla keväällä 2021 tapahtuneesta koiranpennun kaltoinkohtelusta ehdonalaiseen vankeuteen törkeästä eläinsuojelurikoksesta, kertoo Helsingin Sanomat.
Mies raahasi polkupyörän perään kytkettyä koiranpentua niin, että lemmikki ei sen jälkeen pystynyt kävelemään. Lisäksi mies löi koiraa ja laiminlöi sen hoidon sekä riittävän ruokinnan.
Oikeuden mukaan miehen teko osoitti erityistä julmuutta. KKO piti sitä myös erityisen raa’alla tavalla tehtynä. Teko oli aiempine laiminlyönteineen myös kokonaisuutena arvioituna törkeä.
HS kertoo, että mies sai rangaistukseksi viisi kuukautta ehdollista vankeutta. Tuomiosta leikkautui neljännes, koska mies oli alentuneesti syyntakeinen.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi tekijän aiemmin vain perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta. Vaasan hovioikeus piti tekoa perusmuotoisen sijasta törkeänä eläinsuojelurikoksena.
Törkeästä eläinsuojelurikoksesta tuomitseminen edellyttää, että kyse on erityisen julmasta tai raa’asta teosta. Teon pitää olla myös kokonaisuutena arvioituna törkeä.
Peruskauhavalainen
Anonyymi-ap
4
930
Vastaukset 4
- Anonyymi
Mikä kun en yllättynyt.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18113460W
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Mitä sulle kuuluu toisten asiat? Pidä vain huoli omista elukoistasi!
- Anonyymi
Ja tekijä oli....
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.109523Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 52462
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410