Kaikkialle maailman maihin toimitetuissa koronarokotteissa on ollut 10 % aitoa rokotetta ja 90 % suolaliuosta.
Rokote toimii niin, että jo yksi annos aiheuttaa ihmisille joilla on tiettyjä rokotteen aktivoivia vakavan sairauden altistavia geenejä, kuten esim. syöpään tai sepelvaltimotautiin liittyviä, hitaasti mutta varmasti vuosien aikana hyvin suurella todennäköisyydellä ennenaikaiseen kuolemaan johtavan sairauden. Näin 10-20 vuoden aikana jo yksikin rokotuskerros tappaa 2-5 % kaikista sen saaneista.
Toinen tehovaikutus on sellainen, että aina kun aidon rokoteannoksen jälkeen ihminen saa seuraavallakin rokotuskerralla aitoa rokotetta, ovat elinpäivät jo muutamassa kuukaudessa luetut. Joskus samana päivänä, joskus 2-3 kk myöhemmin. Tämä tehovaikutus tappaa lyhyellä aikajaksolla noin prosentin rokotetuista, minkä lisäksi kaikki rokotuskierrokset toimivat kun edellä on kerrottu.
Tämä on ovela tapa väestön vähentämiseen, koska kuolemantapauksia on hyvin vaikea yhdistää suoraan rokotteeseen, kun niitä ei voi yhdistää juuri tiettyihin rokote-eriin.
Paljon ONNEA arpajaisiin, rokotetut!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä täällä meille jokaiselle on annettu viimeinen käyttö päivä. Myös sinullekin.