DVV-tilaston tarkkuudesta, syyskuu

Eroakirkosta-palveluhan ohjaa nykyään erot voimakkaasti Digi- ja väestötietoviraston (DVV) palveluun. Sinne ohjaava linkki laskee klikkaukset erillisistä IP-osoitteista. Saimme virastolta eroluvut syyskuulta (ei siis viime kuulta) ja tämän perusteella pyöräytin pisteparven ja katselin lukuja.

Lineaarinen korrelaatio kertoimella 0,68 eli varsin korkea mutta ei yhteys nyt ihan suoraviivainen ole. Vakiotermi yllättäen plus neljä, jonka voi pyöristää nollaan. Kerroi 1,13. Siis kun EK:lla dvv-loki näyttää 100 eroa, hyvä veikkaus oikeaksi eroluvuksi on 113.

DVV laskee kaikki uskonnolliset yhdyskunnat, meidän kauttamme on aiemmin voinut erota valtionkirkoista. Hiukan eroa tulee myös siinä miten lasketaan kirkon jäsenet jotka eivät ole kansalaisia tjsp. Mittarina eroakirkosta-palvelu on edelleen herkkä ja tunnistaa eropiikit. Tai tunnistaisi jos niitä olisi.

14

817

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mahdollisten eropiikkien tunnistaminen on tärkeää, koska kun/jos sellainen iso tulee, niin päästään siitä tiedottamaan. Tiedottamalla saadaan lumipalloefekti aikaiseksi, mikä on massiivisen pitkäkestoisen eropiikin kannalta oleellista. Ehkä vieläkin tärkeämpää olisi jos kansalaiset ja media pystyisi seuraamaan eroamista reaaliaikaisesti päivätasolla, koska juuri se ruokkii eropiikkin lumipalloefektiä. Kaikki tämä on ollut aiempien isojen eropiikien kantovoimana. Pelkkä lähtölaukaus hyytyy pian jos ei sitä ruokita. Veikkaan ettei nyky DVV järjestelyllä tulla koskaan pystymään ruokkimaan mahdollisen ison eropiikin lumipalloefektiä.

      • Se on mahdollista, mutta eipä niitä vyöryjä ole kymmeneen vuoteen näkynytkään.

        Ja esimerkiksi kirkolliskokous oli juuri. Kai siellä taas jostain kulmasta kinattiin parisuhteista, mutta ketään ei kiinnosta. Kirkko tuntuu menettäneen kiinnostavuutensa hyvässä ja pahassa aivan täysin. Osittain toki ihan lukemissa jäsenyysprosentin lasku 64 -> 54 tuntuu pienemmältä asialta kuin 51 -> 49.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        😍 ­N­­y­m­f­­­o­m­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18114016o

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Muistaakseni vuoden 2004 alussa oli suuret otsikot, että kirkko ei kiinnosta. Jos muistan oikein niin vuonna 2003 oli kirkosta eronnut noin 25 000 jäsentä. Eli ajat muuttuvat. Nykyään jo ihan normaalisti eroaa vähintään 50 000 jäsentä, ja mikään media ei siitä tee otsikkoa.

      • Noinhan se on. Kirkon jäsenmäärän lasku on normalisoitunut. Lisäksi kun on ollut pari massiivista 80 000 eron vuotta, ei ehkä 60 000 ylitys enää paljon tunnu.

        Sama pätee toki ihan kaikkeen. Putin jos olisi tapattanut muutaman sata venäläistä pari vuotta sitten, olisivat otsikot isoja. Nyt hän tekee sen päivittäin ja olemme jo turtuneet siihen.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Noinhan se on. Kirkon jäsenmäärän lasku on normalisoitunut. Lisäksi kun on ollut pari massiivista 80 000 eron vuotta, ei ehkä 60 000 ylitys enää paljon tunnu.

        Sama pätee toki ihan kaikkeen. Putin jos olisi tapattanut muutaman sata venäläistä pari vuotta sitten, olisivat otsikot isoja. Nyt hän tekee sen päivittäin ja olemme jo turtuneet siihen.

        Mitenkä niin kirkon jäsenmäärän lasku on tasaantunut? Kun edellisenä vuonna 2022 kirkon jäsenmäärä laski ennätyksellistä tahtia. Ennätyksellisestä kehityksestä pitäisi ottaa kaikki irti tiedotusrintamalla eikä ainakaan missään nimessä downplayata positiivista kehitystä.

        Onko missään linkkiä mistä näkisi vaikkapa tuntikohtaisen eromäärän mitä eroaa DVV,n kautta?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkä niin kirkon jäsenmäärän lasku on tasaantunut? Kun edellisenä vuonna 2022 kirkon jäsenmäärä laski ennätyksellistä tahtia. Ennätyksellisestä kehityksestä pitäisi ottaa kaikki irti tiedotusrintamalla eikä ainakaan missään nimessä downplayata positiivista kehitystä.

        Minusta se ei ollut kovin ennätyksellistä siihen verrattuna, mihin tasoon eroaminen nyt näyttää jääneen. Pohjataso ilman piikkejä oli kuitenkin vielä joskus kymmenisen vuotta sitten tuollaiset 40 000, allekin. Nyt se taitaa olla jo yli 50 000. Kirkkolaivan vuoto on nyt paljon ennustettavampaa.

        Toki tulevaisuutta ei voi tietää. Ehkä joku herätysliike lähtee kerralla, tai tulee isompi skandaali tai jotain mitä emme osaa edes arvata.

        Jori taitaa nyt tässä sekottaa kirkosta eroamisen ja kirkon jäsenmäärän laskun. Ne on kaksi eri asiaa. Siinä missä kirkosta eroamisen voidaan sanoa tasaantuneen tai normalisoituneen jollekin tasolle, kun taas kirkon jäsenmäärän muutoksesta, laskusta, ei voi sanoa samaa, se on edelleen huipputasolla ja viimeinen vuosi 2022 oli jopa kaikkienaikojen ennätystasolla. Kirkon jäsenmäärän muutokseen vaikuttaa kolme vastinparia.

        1) kirkosta eroaminen ja siihen liittyminen
        2) kastaminen ja kuolleet kirkon jäsenet
        3) maasta pois ja sisään muuttavat kirkon jäsenet

        Mikä erottaa nykyisen kirkon jäsenmäärän laskun huippukehityksen edellisistä vuosista jolloin kirkosta eroaminen oli huipputasolla vaikka nyt kirkosta eroaminen on tasaantunut on kohta kaksi. Isot ikäluokat nostavat kirkon riveistä kuolin määriä ja samalla kasteprosentti on laskenut lähelle 50 prosenttia + syntynyt ikäluokka on pienentynyt. Kohta voidaan olla tilanteessa jolloin kohdalla kaksi on yhtä suuri painoarvo kirkon jäsenmäärän laskussa kuin kohdalla yksi. Kuolemiin emme voi vaikuttaa, mutta kasteprosenttiin voimme. Toivoisinkin, että kasteprosentin laskemiseksi alettaisiin tekemään enemmän töitä. Kuten haastamaan ettei kirkko saa tietoa vasta syntyneistä lapsista ja heidän vanhempiensa yhteystietoja, sillä näiden tietojen saaminen on ihmisoikeuksien ja yksityisyyden vastaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jori taitaa nyt tässä sekottaa kirkosta eroamisen ja kirkon jäsenmäärän laskun. Ne on kaksi eri asiaa. Siinä missä kirkosta eroamisen voidaan sanoa tasaantuneen tai normalisoituneen jollekin tasolle, kun taas kirkon jäsenmäärän muutoksesta, laskusta, ei voi sanoa samaa, se on edelleen huipputasolla ja viimeinen vuosi 2022 oli jopa kaikkienaikojen ennätystasolla. Kirkon jäsenmäärän muutokseen vaikuttaa kolme vastinparia.

        1) kirkosta eroaminen ja siihen liittyminen
        2) kastaminen ja kuolleet kirkon jäsenet
        3) maasta pois ja sisään muuttavat kirkon jäsenet

        Mikä erottaa nykyisen kirkon jäsenmäärän laskun huippukehityksen edellisistä vuosista jolloin kirkosta eroaminen oli huipputasolla vaikka nyt kirkosta eroaminen on tasaantunut on kohta kaksi. Isot ikäluokat nostavat kirkon riveistä kuolin määriä ja samalla kasteprosentti on laskenut lähelle 50 prosenttia syntynyt ikäluokka on pienentynyt. Kohta voidaan olla tilanteessa jolloin kohdalla kaksi on yhtä suuri painoarvo kirkon jäsenmäärän laskussa kuin kohdalla yksi. Kuolemiin emme voi vaikuttaa, mutta kasteprosenttiin voimme. Toivoisinkin, että kasteprosentin laskemiseksi alettaisiin tekemään enemmän töitä. Kuten haastamaan ettei kirkko saa tietoa vasta syntyneistä lapsista ja heidän vanhempiensa yhteystietoja, sillä näiden tietojen saaminen on ihmisoikeuksien ja yksityisyyden vastaista.

        Kasteprosentti on kuitenkin kohtuullisen pieni, verrattuna siihen miten paljon 15 vuotiaista kuuluu kirkkoon. Ripille pääsyn lahjusrahat kiinnostavat turhan monia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasteprosentti on kuitenkin kohtuullisen pieni, verrattuna siihen miten paljon 15 vuotiaista kuuluu kirkkoon. Ripille pääsyn lahjusrahat kiinnostavat turhan monia.

        Nykyistä riparin käyvien osuutta tulee verrata 15 vuoden takaiseen kasteprosenttiin, ei nykyiseen kasteprosenttiin. Vastaavasti nykyinen kasteiden alamäki näkyy riparin käyvien osuudessa vasta 15 vuoden kuluttua. Mutta joo, turhan helppo on myös nuoria lahjoa uskontoleirille.

    • Kirkon tilastosivuun verraten saadaan kertoimeksi noin 1,1. Eli suunnilleen tuossa se pyörii, kun nykyiseen lokiin lisää kymmenyksen lienee aika liki totuutta. Voisi tietysti vielä erotella lapset, mutta onnetonta kun kirkko ei erikseen kerro alle 18-vuotiaita eroajia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1148
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1110
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      977
    4. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    5. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      897
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      838
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      748
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      642
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      642
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      57
      606
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    20. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    Aihe