Miksi ateistit kiljuvat "Jumalaa ei ole!"

Mitä järkeä on kiljua "Jumalaa ei ole!" jos kerran Jumalaa ei ole olemassa? Ettehän te kilju sitäkään, että keijukaista tai Lex Luthoria tai Aku Ankkaa ei ole olemassa. Jumalasta on yhtä vähän haittaa kuin noista taruolennoista. Se ei vaikuta mihinkään ja kaikki ihmiset saavat elää rauhassa "sen kauhuilta". Miksi siis kiljutte?

Kiljuntanne saa epäilemään, että Jumala sittenkin on olemassa, kun vaikuttaa niin väkevästi teihin! Siksi siis kiljutte, koska Jumala on olemassa ja vihaatte häntä! Mutta Jumalapa vähät välittää riehunnastanne ja saatte kärsiä sen tähden, ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi! Niin: pitää tulla lapsenkaltaiseksi pahuudessa, jos aikoo pelastua Herran Jeesuksen tulemuksessa!
34407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

"Jumalasta on yhtä vähän haittaa kuin noista taruolennoista."

Keijukaisten, Lex Luthorin tai Aku Ankan vuoksi ei yhtään lentokonetta ole lennetty päin pilvenpiirtäjää. Jumalan nimissä on. Lisäksi Jumalan nimissä on kidutettu ja tapettu miljoonia ihmisiä muutenkin kuin edellämainitut, joten kyllä, Jumala todellakin vaikuttaa tähän maailmaan, vaikka on puhtaasti olematon mielikuvitusolento.

Äänestä
  • Jeesuksen nimessä ei lennetä päin pilvenpiirtäjiä eikä nykyään enää tapetakaan ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jeesuksen nimessä ei lennetä päin pilvenpiirtäjiä eikä nykyään enää tapetakaan ihmisiä.

    Unohtuikohan nyt että uskonto oli Vladimir Putinille niin tärkeää, että hän varmisti Venäjän ortodoksisen kirkon siunauksen Ukrainan hyökkäyssodalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jeesuksen nimessä ei lennetä päin pilvenpiirtäjiä eikä nykyään enää tapetakaan ihmisiä.

    Mutta henkisesti kidutetaan senkin edestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Unohtuikohan nyt että uskonto oli Vladimir Putinille niin tärkeää, että hän varmisti Venäjän ortodoksisen kirkon siunauksen Ukrainan hyökkäyssodalle.

    Ja George W Bush kertoi lähtevänsä ristiretkelle kun hän aloitti kaksoistornien tuhoutumisen jälkeen hyökkäyksen Irakiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja George W Bush kertoi lähtevänsä ristiretkelle kun hän aloitti kaksoistornien tuhoutumisen jälkeen hyökkäyksen Irakiin.

    Eikä siinä kaikki. Hän kertoi Jumalan käskeneen hänelle hyökätä Irakiin.

    George Bush: 'God told me to end the tyranny in Iraq'

    https://www.theguardian.com/world/2005/oct/07/iraq.usa

    Äänestä

  • Muhammad profeetta tuo seksirikollinen ei ole jumala vaan pahuus. Tuo vihan joukko näitä pahuuden tekoja tekevät. Missä paholainen, siellä pahat teot.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Unohtuikohan nyt että uskonto oli Vladimir Putinille niin tärkeää, että hän varmisti Venäjän ortodoksisen kirkon siunauksen Ukrainan hyökkäyssodalle.

    Jos ortodoksisuus on sinulle ok niin liity sinne. Älä meille siitä paasaa.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    Eikä siinä kaikki. Hän kertoi Jumalan käskeneen hänelle hyökätä Irakiin.

    George Bush: 'God told me to end the tyranny in Iraq'

    https://www.theguardian.com/world/2005/oct/07/iraq.usa

    "Hard_atheist
    2023-11-18 19:46:49
    Anonyymi kirjoitti:
    Ja George W Bush kertoi lähtevänsä ristiretkelle kun hän aloitti kaksoistornien tuhoutumisen jälkeen hyökkäyksen Irakiin".
    "Eikä siinä kaikki. Hän kertoi Jumalan käskeneen hänelle hyökätä Irakiin".
    +++++++++++++
    50% amerikkalaisista on sitä mieltä Bush sai aikaan tornien sortumisen.
    Kaappaajat olivat saudeja.
    Tornien tuhon jälkeen saudi miljardöörit lennätettiin pois jenkeistä.
    Bush halusi vain tekosyyn hyökätä Irakiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jeesuksen nimessä ei lennetä päin pilvenpiirtäjiä eikä nykyään enää tapetakaan ihmisiä.

    Tuo nykyään enää, oli hyvä tarkennus. Valitettavasti sekään ei aivan pidä paikkaansa, ei edes "sivistyneissä länsimaissa."

    Wiki:
    "Nykyaikaiset kristilliset ääriliikkeet nojaavat omaan tulkintaansa Raamatusta, josta he löytävät oikeutuksen terrori-iskuilleen.lähde? Kohteiksi ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa joutuneet juutalaiset, islaminuskoiset ja mustat sekä aborttiklinikat ja niissä työskentelevät tai aborttia kannattavat poliitikot.[1] Yksi vaarallisimmiksi katsotuista on yhdysvaltalainen abortteja vastustava Army of God ("Jumalan armeija"), joka on syyllistynyt mm. pommi-iskuihin, murhiin ja tuhopolttoihin."

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    No jaa, kyllähän niitä hörhöjä kristittyjenkin joukossa on, kun pidetään kristittyinä myös terroristeja ja muita murhaajia, jotka Uuden testamentin mukaan eivät ole kristittyjä. Heidän tekonsa todistavat Jumalan lapseutta vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    No jaa, kyllähän niitä hörhöjä kristittyjenkin joukossa on, kun pidetään kristittyinä myös terroristeja ja muita murhaajia, jotka Uuden testamentin mukaan eivät ole kristittyjä. Heidän tekonsa todistavat Jumalan lapseutta vastaan.

    Jos itse uskoo aidosti niin silloin on aito kristitty. Meinaatko, että ihminen ihan vain huvikseen kiertelee ovelta ovelle julistamassa Jumalan sanaa ja itkee hartaustilaisuuksissa kun kuulee Raamatusta Jumalan sanaa?

    ”He [Gary Ridgway] became religious during his second marriage, proselytizing door-to-door, reading the Bible aloud at work and at home, and insisting that his wife follow the strict teachings of their pastor. Ridgway would also frequently cry after sermons or reading the Bible.”

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Gary_Ridgway

    Äänestä

  • 😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

    😋 ­­N­­y­m­f­­o­m­a­­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18115572W

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Se on ollut vain takaisinhuuto kun olet juossut yöllä kadulla alasti kännissä kiljuen kuinka uskot jumalaan. Jos lopetat moisen käytöksen niin sinulle ei kiljuttaisi niin.

Äänestä
  • Muuten oikein, mutta olin selvinpäin juostessani kadulla alasti ja huutaessani apuun Herraa Jeesusta Kristusta.

    Mistä muuten tiesit näin tapahtuneen? Näitkö minut?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Muuten oikein, mutta olin selvinpäin juostessani kadulla alasti ja huutaessani apuun Herraa Jeesusta Kristusta.

    Mistä muuten tiesit näin tapahtuneen? Näitkö minut?

    No, auttoiko Jeesus? Antoko ihokkaansa sinulle, kun näki sinun säntäilevän kadulla ihokkaatta?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Muuten oikein, mutta olin selvinpäin juostessani kadulla alasti ja huutaessani apuun Herraa Jeesusta Kristusta.

    Mistä muuten tiesit näin tapahtuneen? Näitkö minut?

    Vaikea erottaa selvinpäin ja uskonhuuruissa olevia keskenään.

    Herätit minut kesken mukavan unen ja naapuri kirkaisi sinulle takaisin. Tiedän hänelläkin olleen aikainen herätys töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No, auttoiko Jeesus? Antoko ihokkaansa sinulle, kun näki sinun säntäilevän kadulla ihokkaatta?

    Jeesus ei auttanut, mutta pääsin suljetulle osastolle hoitoon. Se auttoi minua.

    Äänestä

Voishan ton kääntää niinpäin että USKIKSET miksi kiljutte:JUMALA ON OLEMASSA., vaikkei todisteita tunnu löytyvän. Uskisten määrä ja voima heikkenee...

Äänestä

Eihän kukaan kiljukaan. Eikä kukaan "kilju" Jumalalle vaan uskovaisille...

Eihän kukaan oikeasti usko, että keijukaisia tai Lex Luthoria tai Aku Ankkaa olisi olemassa. Mutta monet uskovat ja ottavat jumalat vakavasti ja silloin siitä voi olla enemmän tai vähemmän haittaakin.

Miksi joku vihaisi jumalaa, jota ei ole olemassa? Voisin vihata niitä ihmisiä, jotka huijaavat ihmisiä uskonnolla. Ja tietenkin vihaan niitä, jotka tekevät hirveitä tekoja uskonnon varjolla.

Äänestä

Minä henkilökohtaisesti otan kiljua aina kun mieli tekee, varsinkin silloin kun sitä on tarjolla. Veisaamme samalla virttä Rakastaako Jeissus meitä no rakastaapa tietenkin, olemmeko enkeleitä, no olemmepa tietenkin.

Äänestä

Jumalaan uskovien vuoksi miljoonien pikkuvauvojen penikset leikellään uskonnollisena rituaalina. Keijukaisten vuoksi ei ole tietääkseni sellaista tapahtunut.

Äänestä

Kiljuvat, kun pelkäävät olevansa väärässä.

Äänestä

En ole huomannut aloittajan esittämää "kiljuntaa". Sen sijaan jatkuvasti törmää ihmisiin, jotka kiljuvat "jumalan on". Tosin tarkemmin kun heidän esittämäänsä tutustuu, he eivät itsekään tiedä, mistä haluavat "kiljua".

Koskaan ei saa mitään selvää määritelmää "jumalasta". Puhutaan vain vertauskuvin ja hämärästi vihjaillen, että "jumala" olisi kaiken takana tai jotakin sellaista epämääräistä.

Selvää on,ettei Aku Ankkaa ole reaalisesti olemassa (kukaan ei sellaista edes väitä olevan), mutta "jumalan" olemassaolosta ei saa mitään tolkkua. Mutta kaipa nämä "jumalan" puolesta kiljuvat saavat siitä jotakin tyydytystä. En tiedä, olisko heidän tyydytyksensä seksuaalista luonteeltaan? Ehkä pitäisi kysyä jokin kerta?

Äänestä

Miksi jostain olemattomista asioista pitäisi mitään kiljua? Taidat olla tosi uskovainen, kun olet taas valehtelemassa lähimmäisistäsi.

Äänestä

se on hulluutta!

Äänestä

Anonyymi-ap
2023-11-18 15:05:15
Miksi ateistit kiljuvat "Jumalaa ei ole!"

+++++++++
Montako a-teistiä on aloittanut thredin kiljumalla: "Jumalaa ei ole!"
Itsellä ei nyt tule ketään sellaista heti mieleen.

En kiellä jumalien olemassa oloa koska ei sellaista tarvitse kieltää
mitä ei ole todistettu olevaksi.
Hirveä on kuitenkin teidän uskovaisten viha meitä A-teistejä kohtaan tunnette ?

Se syy miksi uskonnot keksittiin johtuu yksinomaan kuolemanpelosta.
Jos uskovaiset haluaa elää miljardi vuotta toisensa perään niin siitä vaan.
Jos se teidän kuoleman pelkoa helpottaa.
Räyhäämisenne ei vaikuta itseeni siis millään lailla.
Räyhätkää ja vihatkaa tai rukoilkaa se on teidän muuttumaton elämänne.
Joten siitä vaan,
"Kukin taaplaa tyylillään"

Äänestä

ateisti sanoo , jumala on vain mielikuvituksen tulos aivan kuin aku ankkakin 🙂

Uskovainen sanoo että aku ankka on oikeasti olemassa 😠

Äänestä
  • Aasimaista sekoilua!

    Äänestä

  • Aku Ankka on ateisti. Vai oletko lukenut hänen käyneen kirkossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Aku Ankka on ateisti. Vai oletko lukenut hänen käyneen kirkossa?

    HM....suurin osa kuuluu kirkkoon.....pelle porukkaa!

    Äänestä

"Miksi ateistit kiljuvat "Jumalaa ei ole!"

Olen ateisti. En ole ikinä kiljunut "Jumalaa ei ole."
Miksi uskovat rakentelevat olkiukkoja.

Äänestä
  • Se on kuin kiljumista, kun tätä palstaa lukee, vaikka ääntä ei kuulu.

    Äänestä

  • Kyllä se kiljunnalta kuulostaa, kun tätä palstaa lukee, vaikka ääntä ei kuulukaan! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä järkeä on kiljua "Jumalaa ei ole!" jos kerran Jumalaa ei ole olemassa? Ettehän te kilju sitäkään, että keijukaista tai Lex Luthoria tai Aku Ankkaa ei ole olemassa. Jumalasta on yhtä vähän haittaa kuin noista taruolennoista. Se ei vaikuta mihinkään ja kaikki ihmiset saavat elää rauhassa "sen kauhuilta". Miksi siis kiljutte?

Kiljuntanne saa epäilemään, että Jumala sittenkin on olemassa, kun vaikuttaa niin väkevästi teihin! Siksi siis kiljutte, koska Jumala on olemassa ja vihaatte häntä! Mutta Jumalapa vähät välittää riehunnastanne ja saatte kärsiä sen tähden, ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi! Niin: pitää tulla lapsenkaltaiseksi pahuudessa, jos aikoo pelastua Herran Jeesuksen tulemuksessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu