Maailma sotii ja kansa palvoo mammonaa

Näin on ollut siitä asti, kun nuijanainen oivalsi, että voi käyttää astaloaan myös naapuriaan vastaan. Naiset -nuo sieluttomat- , ovat aina taistelleet miehistä verissä päin. Jakamalla ja vaihtelemalla kukin äkäpussinaaras saisi sillä lailla kontaktoitua useampaa miestä ja tulisi kymppivarmasti tyydytetyksi, Se että näillä keinoin miehet tulisivat satavarmasti tyydytetyiksi, ei nyt ole oleellista.

Nyt kun sivuutetaan naisten ylivalta ja keskitytään otsikon aiheeseen (tosin vain leikisti, sillä maailmahan on naisten kuukautiskierron ajastamaa urosten rääkäntää), saamme seuraavanlaisen sikermän järkilausumaa itsensä ylikanisterin päälaen solukoista poimintoina aivopoimujensa pinnalta. Oho, siis perskutarallaa, siis minähän se olen kun tässä nyt höperehdin, minä minä minä.

Ihminen, luomakunnan narri, on tuhoamassa kaikkea elollista kiihtyvällä vauhdilla. Toisinkin voisi olla ja uskon, että tulee olemaan, minä kun jaksan uskoa ihmisen hyvyyteen.

KANSALAISYHTEISKUNTA, Chapter 1

Ei ihminen kaipaa sotaa kauheuksineen. Ihminen kaipaa rakkautta, rauhaa ja tasa-arvoa.

1.1 Uskonnot

Kaikki suuret maailmanuskonnot sekä uskonnottomuus ovat samalla oikeassa sekä väärässä. Oikeassa ne ovat siinä mielessä, että jos yksilö on autuas uskossaan, se on hänelle hyväksi, ja väärässä sikäli, että ei voi olla useaa totuutta. Lisäksi etiäiseni kuiskii, että näineen MIKÄÄN uskonnoista ei pidä sisällään absoluuttista totuutta.

Kunpa ymmärtäisimme ja panostaisimme ekumeniaan; uskontojen väliseen vuoropuheluun. Rakkauden ja yhteisöllisyyden hengessä juutalainen halatkoon islaminuskoista, ortodoksi uskonnotonta, protestantti katolista jne. Kaikki me ollaan vaan ihmisiä.

M1: Rakastakaamme ja kunnioittakaamme toinen toistamme

-joka tuntee itsensä asemansa tai uskontonsa kautta toista ihmistä paremmaksi, juokoon ämpärillisen omaa kustaan ja nöyrtyköön suuren spagettihirviön hengessä.

1.2. Mammona

Ei se kasa ryönää onnellista. Se kahlitsee, turruttaa, harhauttaa, tekee orjakseen.

M2: Rahan valta on saatanasta

-vielä tulee se aika, jolloin siitä luovutaan taannuttavana hipstakkeena.

1.3 Kansalaisyhteiskunta

Ihminen otuksena on keskimäärin hyvä. Valutetaan päätäntävalta sinne mihin se kuuluu, eli ruohonjuuritasolle. Edustuksellinen demokratia on hölynpölyä, sillä esim. meillä edareissa kansa äänestää tosiasiallisesti puoluetta ja valitut kansanedustajat on velvoitettu tiukkaan puoluekuriin. Puoluetoimistojen edeskäypät, joita ei niin kovin montaa ole, päättävät asiat. Demokratiaako ? No ei.

M3: Valta kuuluu kaikille

Kansalaisyhteiskunnan ydinvire on se, että kansa äänestää merkityksellisistä asioista suoraan, ei edustajiensa kautta. Puhdas kansalaisyhteiskunta ei tarvitse edes puolueita, vaan tietyn älykkään kollegion toteuttamaan kansan tahtoa. Tämä kollegio saisi olla maksimissaan kaksivuotinen ja henkilöiden erottamiseen tarvittaisiin yksinkertainen enemmistö.

1.4 Uusi maailmanjärjestys

Pikku hiljaa, about tuhannen vuoden kuluessa, maiden välisistä rajoista voidaan sitten luopua ja siirtyä globaaliin kansalaisyhteiskuntaan. No, maailman väestöstä 60% asuu nyt Aasiassa eli siellä olisi nykyasujaimistolla globaali vallan ydinkeskittymä, mutta henkilö ja ääni -periaatteella globaalissa mielessä systeemi olisi kuitenkin ainut oikeudenmukainen tapa hallita. YK voisi jo nyt toimia tällä periaatteella, ilman veto-oikeuksia.

M4: Oikeudenmukaisuus on tärkeintä

Rakkaus, tasa-arvo ja yhteisöllisyys. Muuta ei tarvita.


**********************
Chapter 2 tulee tuonnempana

12

269

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puhemiehen nuija Kin vaihtuu nyt vasaraan .


      • Anonyymi
        Environment kirjoitti:

        Kin ?

        Jaa niin tämä :)))))))))

        https://www.youtube.com/watch?v=Ac5wrM2uYbk

        Vasaraanko vaihtuu puhemiehen nuija ? Luulenpa että lekaan vaihtuu se astalo.

        Mut eikö Kataja inen kansa tartte vasaaraa päähän -


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mut eikö Kataja inen kansa tartte vasaaraa päähän -

        Ei vaan kannustusta. Pöljiä pitää ymmärtää. Minuakin ymmärretään.



    • Anonyymi

      Chapter 1 on jo niin järisyttävä, että kauhistuttaa tulevat julkaisut Chapter 2-5.

    • Anonyymi

      Ilman vasemsmitoa ei olisi sotia. He punikit niin sotaisia. Kun vasemsmito kielettäisiin tyystin, alkaisi ihmisten yhteiselo puuhaten työtä tehden tarpeisiinsa. Nämä laiskat pitää itseään kotiin ruokittavina, Martti eimerkkinä.

      • Hölö. Hölö hölö. Hölöhölöhölö. Kirjoittelusi on kaikkea muuta kuin mitä Lentävä Spagettihirviö opettaa. Häpeä ruoja, häpeä.

        Todellisuudessa vasemmisto on tärkeä osa länsimaista demokratiaa. Samoin maltillinen oikeisto.

        Sotia käydään uskontojen varjolla (esim. Lähi-Itä) ja äärioikeistodiktaattorien viitoittamina (esim. Putin). Myös kommunismin perusrakenne ilmentää halua paukuttaa henkseleitä (esim. Kiina). Yhdysvallat on ahneuksissaan sotinut lähes koko olemassaolonsa ajan ryöstäen ja raiskaten. Ei sekään jatkoon.

        Sinunkin pitäisi armoitettuna pastafarina ymmärtää, että kommunismi ei kuulu vasemmistoon. Kommunismi paha, vasemmisto hyvä, huh hah hei ja rommia pullo.


    • Anonyymi

      KANSALAISYHTEISKUNTA on kiehtova aihe keskustelulle. Se pitää sisällään myös kansalaisaktivismia ja muutakin vaikuttamista.

      • Kansalaisyhteiskunta, niin kyllä siitä jutun juurta pukkaa jos vaan keskustelijoita ilmestyy turisemaan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe