Politiikka Perussuomalaisten riveistä on tänään kommentoitu Oulusta kantautuneita kammottavia seksua

Anonyymi-ap

Politiikka
Perussuomalaisten riveistä on tänään kommentoitu Oulusta kantautuneita kammottavia seksuaalirikoksiin liittyviä uutisia.

Pitkäaikainen kansanedustaja Toimi Kankaanniemi muistuttaa PS:n yrittäneen nostaa sisäistä turvallisuutta keskusteluun. Tämä ei käynyt muille puolueille.

#Ps yritti tehdä #välikysymys sisäisen turvallisuuden parantamisesta. Yhtäkään muuta #oppositiopuolue'tta ei kiinnostanut. Raiskauksista ei saanut puhua. #vastuulapsista #Oulu

— Toimi Kankaanniemi (@ToimiKankaanni1) January 11, 2019

– Sanon vain sen, että se mitä tänään on uutisoitu, ei valitettavasti jää tähän. Ellei sitten pian saada jotain rajaa, kommentoi Juho Eerola Facebookissa.

Useampi perussuomalainen kyseenalaistaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) toimet.

– Monikulttuurinen painajainen paisuu aina vain lisää. Ottaako sisäministeri ja/tai pääministeri vastuun ja eroaa, kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) kysyy Twitterissä.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) moittii poliisin resurssien väärää kohdentamista..

Pahuutta, joka aiheuttaa valtavaa surua.

Nyt pääministeri ottamaan tiukasti kantaa:”Suomalaisten suut on suljettava, koska suuttuneet kansalaiset alkavat vihapuhua, taas.” Mikäli joku haluaa osoittaa mieltään, vihapuhepoliisien on mentävä paikalle ottamaan kiinni rikolliset. https://t.co/blHQ2oCAa9

— Laura Huhtasaari (@LauraHuhtasaari) January 11, 2019

.. ja puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) puolestaan sisäministeri Kai Mykkäsen (kesk.) valmiutta ”harkita jämököitä toimenpiteitä”:

Sisäministeri Mykkänen sanoo jämäkästi olevansa edelleen valmis harkitsemaan jämäkkiä toimenpiteitä. Ne tosin toteutetaan vasta ensi kaudella – kunhan äänestätte ensin kokoomusta.https://t.co/vAE8HOmq1V

— Jussi Halla-aho (@Halla_aho) January 11, 2019

Oululainen kaupunginvaltuutettu Sebastian Tynkkynen (ps.) vaatii Sipilän eroa:

Pääministeri @juhasipila, eroa! https://t.co/2TpVuxYLU7 #oulu pic.twitter.com/MFUpVyTj75

— Sebastian Tynkkynen (@SebastianTyne) January 11, 2019

Toinen oululainen perussuomalaisvaltuutettu Jenna Simula pitää Sipilän lausumia kaksinaamaisina:

Pääministeri Sipilä on syvän inhon, suomalaiset vihan, vallassa. Nyt pääministeri yrittää kertoa ymmärtävänsä…

Julkaissut Jenna Simula Perjantaina 11. tammikuuta 2019

Poliittinen suunnittelija Riikka Purra (ps.) toteaa videolla, ettei seksuaalirikollisuusongelma poistu sillä, että muut puolueet ja Helsingin Sanomat sättivät perussuomalaisia:

Oulu ja seksuaalirikosepidemia

Kehitysmaista ja primitiivisistä kulttuureista saapuva maahanmuutto ei ole luonnonvoima. Lasten saalistaminen ja seksuaalirikosepidemia Oulussa eivät ole luonnonvoimia. Meidän ei tarvitse hyväksyä tätä. Haitallista maahanmuuttoa voidaan ja sitä pitää rajoittaa.

Julkaissut Riikka Purra Perjantaina 11. tammikuuta 2019

5

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan poliisi hyvin saanut kiinni noita äärioikeisto natsipersuja terrorismi aikeista ??

      • Anonyymi

        sanoo Moktar Gubta Moskovasta?

    • Anonyymi

      zzzz

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2695
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2282
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2030
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1759
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe