Kun Kekkonen valittiin viimeisen kerran pressaksi 78-vuotiaana, hän oli liian hauras. Muisti pätki, kunto ei riittänyt ja lopulta hänen piti lopettaa kesken kauden. Ja sitten Maalaisliiton Eino Uusitalo ehdotti Kekkosta seuraavalle kaudelle poikkeuslailla.
Keskittykäämme eläviin
11
242
Vastaukset
- Anonyymi
Elävä poliitikko voisi auttaa meitä, mutta kuollut ei.
- Anonyymi
Kepun Uusitalo oli samanlainen Kaljupää kuin Kekkonen ja vanhuudenHöperö !
- Anonyymi
Kepu on menneisyytensä vanki ja kuuluu historiaan koko puolue.
- Anonyymi
Kekkonen sairasti arterioskleroosia eli verenkiertohäiriötä, joka on seurausta verisuonten kalkkiutumisesta. Kyseessä ei siis ollut dementia, vaikka näin on usein virheellisesti ajateltu. Sairaus liittyi ikääntymiseen, eikä siihen ollut olemassa lääkitystä.
Sairauden seurauksena Kekkonen sai kohtauksia, joiden aikana hän menetti ajan- ja paikan tajun. Ulkopuolisen silmissä presidentti saattoi esimerkiksi yhtäkkiä pysähtyä paikalleen kesken kävelyn tai vaieta kesken puheen.
Maalaisliitolla on ollut aina niukkuutta ihmiskyvyistä ja siksi sairasta pidettiin puoli vuosisataa puolueen pönkittämänä isoin valtaoikeuksin puolueen keulakuvana, myös sairaana. - Anonyymi
Biden elävä 81 v, ja vielä hakee jatkokautta. Mahdotonta, vaikka Trump ei poikanen hänkään lienee seuraava presidentti.
Jos annetaan haudan levossa olevien olla siellä, ne ei siitä muutu. - Anonyymi
Kepu on unohtanut Eino Uusitalon ja muitten tärkeitten puoluehenkilöitten palsamoinnit. Nyt sitten on vain Lepikon savupiiputomalla torpalla käytävä kerran vuodessa pyhiinvaellusmatkalla.
Voi huonot hyssykät, nyt en usko enää edes että Urho Kaleva Kekkosta edes olisi ollut olemassa. Samalla meni usko kuussa käymiseen; kukaan ei tuonut sieltä sitä juustoa. Katsokaa itse tuota torppaa, EI PIIPPUA !
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lepikon_torppaEnvironment kirjoitti:
Voi huonot hyssykät, nyt en usko enää edes että Urho Kaleva Kekkosta edes olisi ollut olemassa. Samalla meni usko kuussa käymiseen; kukaan ei tuonut sieltä sitä juustoa. Katsokaa itse tuota torppaa, EI PIIPPUA !
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lepikon_torppaVallan häkellyin, siis ON PIIPU !!
- Anonyymi
Environment kirjoitti:
Vallan häkellyin, siis ON PIIPU !!
Luepa liittämäsi teksti myös!
- Anonyymi
Voi puolueemme historiaa.
- Anonyymi
Tottakai timo valittiin kuolinvuoteelta presitentiksi, näinhän tehtiin naapurissakin, josta kepukat otti poliitisen mallin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 50959
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että368791- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän121684- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594