EU-komission kyseenalaisin komissaari on kevytkomissaari Olli Rehn, jolla pitäisi olla vastuunaan EU:n laajenemisasiat.
Jo EU-parlamentin kuulustelujen loppuraportissa todettiin, että Olli Rehniltä puuttuvat visiot tämän tehtävän hoitamiseen.
EU-parlamentin kommentti on kuvaava. Kevytkomissaari Olli Rehn edustaa kepulaista poliittista virkanimitystä pahimmillaan. Kepun piti väkisin löytää kotimaassa poliittiseksi ongelmajätteeksi muodostuneelle Olli Rehnille tehtävä. Siksi Rehn juntattiin EU komissioon ohi pätevien tehtävän tavoittelijoiden.
Kevytkomissaari Olli Rehn on heikoin lenkki koko uudessa komissiossa. Vaikea uskoa, että Rehn saa pysyä virassa koko kautta.
Rehnin heikko asema on huomioitu jo mietittäessä EU:n uutta ulkoministerin tehtävää. EU:n tulevalle ulkoministerille aiotaan siirtää suurin osa kevytkomissaari Olli Rehnillä tällä hetkellä olevista tehtävistä.
Kevytkomissaari Rehnin asema
2
125
Vastaukset 2
- Jaba_43
Arvostelet Rehniä, muttet kerro ainuttakaan konkreettista esimerkkiä, missä hän on toiminut huonosti.
Väität, että hän olisi poliittinen virkanimitys, muttet tuo esiin yhdenkään pätevämmän hakijan nimeä, joka olisi syrjäytetty.
Mistä moinen johtuu? - oivahärkönen
... tun lorunsa kahdesti viikossa. Tämä oli eka kerta tällä viikolla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi340969- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69691
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591